Kari oli ahkerana. Kiersi ensin Sellan kanssa pellot. Tarkoitus oli karsia aiemmin ilmenneet oikuttelut. Noh, tietenkin siinä meni niin, että mitään ongelmia ei ilmennyt. Tää on tätä. On niin vaikea mennä toisen ihmisen nahkoihin ja toisaalta opastaa oikeita toimintatapoja. Sellan kanssa täytyy olla koko ajan hereillä. Siellä selässä ei voi oikeastaanhetkeksikään keskittyä mihinkään muuhun. Ja kaikki tulevat pystyy kyllä havaitsemaan sekunnin sadasosa aiemmin ennen kuin tapahtuu.  Silloin pitää vaan ymmärtää tuleva reaktio ja toimia oikein vastavoimana. Nämä eivät ole helppoja ja juttuja ja näitä vartein alkuperäiseen suunnitelmaan kuului vahvasti Hopo. Mutta se suunnitelma ei koskaan toteutunut, joten Lauran ja Sellan yhteistyötä täytyy nyt vaan yrittää vahvistaa muilla metodeilla.  Kentällä homma toimii suhteellisen hyvin ja se on hieno juttu. Maastossa tamma määrää sekä suunnan että vauhdin. Ei kovinkaan hyvä yhdistelmä.

Sellan puolentoista tunnin lenkin jälkeen huuhtaistiin se ja dipattiin häntä ämpäriin. Lopputuloksena oli puhdas hevonen, joka pääsi puoliksi sulaneelle kentälle väliheinille. Toivoin, etät piehtaroisi siellä viimeisillä lumilla, mutta yllättävää kyllä  se ei mennyt maihin ollenkaan. Söi heiniään ja kaksi muuta olivat närkästyineinä tilanteesta, vaikka itse saivat väliheinät tuntia aiemmin.

Sitten oli Urhon vuoro. Lisäsivät vähän vauhtia ja lenkki sujui lennokkaasti. Tässä vaiheessa mä pinkaisin kotiin. Urho sai myös kevyen pyyhkäisyn ja huikat melassivettä. Kepeästi sekin kulkee, vaikka massaa on vähän liikaa. Toivotaan hyvää kevättä, että huono treenitalvi saisi hyvän boostin tässä vaiheessa vuotta.

Kari lähti aamulla Hevonkuuseen moikkaamaan Keijoa ja kumppaneita. Nakkasi matkalla omat hevoset pihalle. Ehti harjata ne tavanomaiseen tapaan. Karvaa lähtee mielettömästi. Varsasta irtoaa hassua pohjavillaa, kuin pumpulia. Nyt olisi joku suojahaalari tallilla hyvä, jos sellaista jaksaisi käyttää.

Puolilta päivin köröttelin tallille kivassa kevätkelissä. Siivosin karsinat, laittelin heinät ja touhuilin yhtä ja toista. Kollasin Sellan läpi, mutta sillä ei ollut edellisen päivän hölmöilystä mitään vaurioita. Harjasin vielä pihalla koko kolmikon. Nyt on linnuille pesätarpeita tarjolla. Laitoin vielä väkkärit ja porkkanat kuppeihin.

Kari ajeli illalla kotiin päin yhden pysähdyksen taktiikalla. Piti pysähtyä vielä Ritan luona. Siitä kiireesti tallille ja hevoset sisälle ja kotiin saunaan.

Kari nappasi taas Lauran matkaan tullessaan kotiin. Suuntasivat sitten tallille. Kari otti tarhat ja likka valmistautui kiertämään pellot. Innokkaina lähtivät liikkeelle. Vähän liiankin innokkaina. Sella veti huolella herneet nenään kohta isolle tielle päästyään, kun takaa tuli iso rekka puhisten ohi. Ratsastajasta ei tässä kohtaa ollut apua tai tukea ja asfaltilla sitten kiitivät kohti Kylistä. Kilsan verran meni ennen kuin pääsivät taas asioista yhteisymmärrykseen. Rekkakuski ei hijentänyt ohittaessaan, eikä siinäkään vaiheessa, kun hevonen oli jo vailla kontrollia.

Kuten yleensäkin, niin haasteet kerrostuivat.  Kun pääsivät jatkamaan matkaa, niin alkuunsa homma sujui suotuisasti. Metsän siimeksessä on kuitenkin vielä lumisia ja jäisiä kohtia ja kappas vaan, asfalttilaukoissa oli osa hokeista irronnut tossuista ja nurinhan ratsukko sitten meni. Sella ilmeisesti selvisi säiköhdyksellä, mutta tyttö loukkasi jalkaansa. Palailivat tallille ratsain, mutta jokseenkin maansa myyneinä. Ei ollut heidän pävänsä tänään. Sain luonnollisesti taas pienimuotoiset sätkyt ns. kengättömyydestä. Mä en edelleenkään luota yhtään noihin tossuviritelmiin, mutta kun keskustelukumppanina on jääräpää, niin paljoa ei ole tehtävissä. Voi vaan katsella vierestä. Toivottavasti nyt sekä hevonen että ratsastaja ovat muutaman päivän päästä taas iskussaan. Ja sehän tässä taas selvisi, että ratsukko ei missään tapauksessa ole vielä starttiviivalle valmis. Lähdössähän Sella juuri tekee omat ratkaisunsa, jos ei yhteispeli ole selvääkin selvempi.

Kari haki töiden jälkeen Lauran siivelle ja suorivat tallille. Sella laitettiin kuntoon ja tyttö pääsi uusien oppiensa kera kentälle. Homma toimikin hyvin ja tamma oli kivasti kuulolla. Hyvä mieli siis kaikilla. Kari touhuili omiaan ja puuhasi tietenkin tarhojen kimpussa, mutta antoi myös aikaansa sivuroolin suorittajille. Hevosistahan se on äärettömän hauskaa, kun ihmiset puuhaavat tarhassa. Koko ajan siinä pitää olla härkkimässä ja tutkimassa, että mistähän tässä nyt oikein on kyse. Oma paskakin kiinnostaa vietävästi. Viihde se on pienikin viihde.

Kevät tulee ja ei tule. Välillä paistaa, välillä sataa, välillä pakastaa välillä on lämmintä. Henkisesti rankkaa aikaa ja tietyllä tavalla sen ymmärtääkin, että monelle kevät on uuvuttavaa ja masentavaa. Juuri kun luulee, että nyt alkaa kesä, niin eihän se sitten alakaan. Uuden kasvukauden alku voi olla monella tavalla myös raskasta. No itse odotan kuitenkin kevättä ja kesää aina innolla. Valoa ja kuivaa maata, se riittää aika pitkälle.

Mä päästin kotona koiran karkuun ja illalla sitä sai sitten hakea naapurista. Siellä oli tyytyväisenä kuin uudessa kodissaan. Epälojaali heppu! Vähän alkoi kyllä jo tuntua ikävältä, kun ilma viileni ja pimeys saapui ja puolivuotias oli oletettavasti vielä metsän siimeksessä. No näin ei kuitenkaan ollut, vaan oli sujuvasti vaihtanut seuralaista käden käänteessä. Kun pääsin kotiin, niin ilmoitus oli jo karkureissa.

Kari hoiteli hevoshommat, mä viruin enemmän tai vähemmän taju kankalla sängyssä.

Tasan kaksi kuukautta täkäläisen mittapuun mukaan kv-kauden avaukseen. Kaikesta päätellen suomlaisia on lähdössä mukaan aivan järisyttävä määrä. Jos viime vuonna lähtijoita oli yhdeksän (9), jos muistan oikein, niin nyt tuntuu, että ratsukoita on lähemmäs 20!!  Ihan huikea määrä. Osa toki aikeissa startata kansallisessa luokassa ja hakea sen myötä kokemusta matkustamiseen ja nuuhkia kv-kisojen tunnelmia. Se on tosi hyvä tapa ottaa genre haltuun. Ei sitten ensimmäinen kv-startti jännit äniin paljoa.

Meidän tilanne on ihan auki. Eikä varmaan suuria liikeitä asian eteen tehdä ennen kuin ilmoittautuminen on ajankohaista. Jos ei kisakalusto ole kunnossa, niin saatan lähteä toimihenkilöksi tai sitten voitaisiin ottaa vaan päiväreissu ja käydä turisteina paikalla. Kaikki on mahdollista. Ja sekin, että seurataan kisoja kotoa käsin. Ja nythän ei paineita osallistumisella ole, koska edustusto on todella vahva. Yleistä ilmapiiriä vähän hämmentää, että taas yllättäen ja pyytämättä tuli tiukennus noviisikvaalaukseen. Henkilökohtaisesti pidän naurettavana nillityksen yhdestä kilometristä. Varsinkin, kun tieto tukennuksesta tulee kesken kauden.  Suomessa järjestetään niin harvakseltaan kansallisia luokkia, että siirtymäaika pitäisi olla vähintään vuoden mittainen. Eipä silti, mielestäni on ihan loogista, että ennen kv-kisoja ratsukon pitäisi vakiinnuttaa kansallinen taso. Eli asiana ihan hyvä, että noviisikvaaliksi vaaditaan vähintään kaksi starttia kansallisella tasolla, mutta muutosta ei voi tehdä yhdessä yössä. Tai voi, mutta se ei ole reilua ketään kohtaan ja aiheuttaa ainoastaan entistä enemmän närää ja tyytymättömyyttä.

Päivällä tapahtui pitkään odotettu ihmeeksi luonnehdittava asia ja paskalava otti tyhjentyäkseen! Naistahan siihen tarvittiin ja ilman Riittaa ei tästäkään hommasta olisi sitten tullut yhtään mitään. Ja Satu oli hyvänä assarina. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun lava oli kyydissä ja vielä vähemmän kun se oli kuskattu pois. Ihmeellistä itkua ongelmasta jos toisestakin on kuuneltu jo kuukausia. Kun homman tekee, niin sen tekee. That’s it!  Kari hoiteli muuten tallimuodollisuudet. Mulla juili otsalohkossa pahaenteisesti ja se tiesikin sitä, että seuraavat kaksi päivää olin hämärän rajamailla migreenin kynsissä.

Luotettiin sääennusteeseen ja masinoitiin pienimuotoisia tarhatalkoita. Mun piti mennä aamutalliin ja laittaa homma alulle ja Karin piti tulla koiran kanssa pari tuntia myöhemmin paikalle ja haravan piti huiskia tiuhaan tahtiin. No toisin kävi. Kun ajelin aamulla tallille, niin Suonpään hentoinen auringonpaiste muuttui varovaiseksi lumisateeksi ja aamutallia tehdessäni totesin, etät lunta tulee suhteellisen reippaasti ja maa jäi valkoiseksi.  Laitoin Karille väliaikatietoa, mutta ei taas oikein ottanut onkeensa, koska kotona ei mitään lunta satanut.  Tulivat sitten koiran kanssa ihmettelemään, että kappas, täällähän on lunta.  Juotiin kahvit ja touhuiltiin hetki ja tutkittiin uutta sääennustetta, joka lupasi puolilta päivin selkenevää ja kahdelta aurinkoa. Lähdettiin siis kotiin ja siirrettiin talkoilua muutamalla tunnilla.

Ei se iltapäivällä paljon kummempaa ollut. Kylmää ja tuulista, vaikka sade tosiaan loppui. Hevoset touhuilivat omiaan, mä yritin saada nihkeitä puita syttymään grillissä ja Satu sekä Kari siivosivat tarhoja.  Lantalassa on lyöty luukut kiinni ja se takuuvarmasti lähtee huomenna. Vaihdettiin kuskia ja loppusijoituspaikkaa. Senkin takia oli ajateltu, että vedetään se nyt ihn niin täyteen kuin vaan voidaan.

Lopulta sain tulet syttymään ja päästiin syömään tämän vuoden ekat grillimakkarat kera valmissalaattien. Ei todellakaan mitään gourmettia, mutta täytettä vatsalle. Koira ei pysynyt yhtään tontilla, vaan viuhtoi milloin missäkin. Jotain havaittavaa siistiytymistä pihapiirissä kuitenkin tapahtui. Kun kello alkoi olla viisi, niin Satu lähti muihin askareihin ja minä lähdin Pedron kanssa kotiin. Se oli jo hetken ehtinytkin hytistä neulepusakastaan huolimatta. Tyytyväisenä nukahti kassiinsa, jonka nostin etupenkille ja tuikkasin penkinlämmittimen päälle. Kari jatkoi vielä hämärän tuloon asti siivoushommia ja otti sitten hevoset sisälle.

Kari singahti aamutalliin. Puuhaili samalla tarhan kanssa ja kävi heittämässä Urholla 12 km:n lenkin. Urho oli pirteänä ja paluumatkalla sai vailita vuhdin oman maun mukaan. Täysillähän sitä sitten tultiin, mutta puhti lakkasi aikanaan. Kotona äijä totesi, että Sellalta ei olisi loppunut. Ja niinhän se onkin. Sellan puhti ei lopu. Se loppuu sitten, kun lähtee taju tai henki. Mutta siinäpä onkin ruunan ja tamman ratkaiseva ero. Lenkin jälkeen molemmilla miekkosilla oli hyvä mieli ja Urho sai pikaisen pyyhkäisyn kostealla rätillä ja pääsi tyttösten sekaan.

Kotona töllisteltiin ampumahiihtoa ja sen jälkeen pakattiin Pedrokin autoon ja kiirehdittiin taas tallille. Tällä kertaa Tatanka pääsi ohjasajoon pellolle. Homma toimi vaihtelevasti. Välillä tosi hyvin, mutta välillä keskitys tekemiseen herpaantui ja tamman täytyi hämmästellä milloin mitäkin. Äijä puuskutti perässä ja Pedro säntäili ympärillä. Aurinko punasi taivaan ja sain vähän taltioitua videokuvaa tapahtumasta.

Hevoset otettiin sisälle ja pöllytettiin karvoja. Pedro tupsuja sitten retuutteli pitkin tallitupaa. Kotimatkalla kuunneltiin äänikirjaa hiljaisuuden vallitessa. Jännät paikat menossa.

Kari ilmoitti aamulla, että lento on lakon johdosta peruttu. Ei onneksi koko viikonlopuksi kuitenkaan joutunut jäämään Norjaan, vaan ehti illaksi kotiin. Satukin nautti pienestä irtiotosta risteilyllä, Laura hoiteli myyntihommia Helsinki Horse Fair’ssa, joten ihan omin pikkuruisin kätösin tein tallihommat. Eilinen ihana auringonpaiste oli poissa. Lämmintä toki joku nelisen astetta, mutta oikeastaan koko päivän tihutteli vettä. Tallilla oli rauhallinen meininki. Valkoiset kulkivat kimpassa ja ruskea oli jätetty omiin oloihinsa. Sellalla kiima, niin kuin tietenkin asiaan kuuluu. Silloin aina Urhon seura kelpaa erityisesti. Kiertelin tarhat läpi. näkymä on aika surkea. Paskaa on melkoisesti, osittain jäätä ja osittain kuraa. Annoin hevosille pienet väliheinät ja siivoilin karsinat. Kari on uusinut käytävän kiinnitysnarut sellaisiksi, jotka antavat periksi. Olisi varmaan kannattanut vauhtaa ketjut jo vuosi sitten.  Noh, parempihan se on tehdä uudistuksia edes jossain vaiheessa. Yksi satulateline pitää myös siirtää, koska nyt se paikassa, jossa tulee huonosti käytettyä. Jotain koukkujakin tarvitsisi enemmän.

Hain Tatanka porukoihin. Joutsenia on parin illan aikana lentynt yli varmaan pari sataa. Niitä tulee ihan taukoamattomana nauhana. Joka kerta ääntelyn kuullessani on kuitenkin pakko kääntää katse taivaalle. Ovat ne niin hienon näköisiä. Suurin osa tulee kahdestaa, mutta jotkut kolmisin ja jotkun vieläkin isommassa ryppäässä. Huudon kera kuitenkin joka kerta. Vaikuttavaa.

Otin hevoset sisälle, laittelin loput heinät. Kaura alkaa olla loppumassa. Pitää hakea sitä Merkulta lisää. Paskalava mukamas lähtee maanantaina. Olisi viikonloppuna aikaa raapia pihalta sinne kaikki, mikä suinkin mahtuu ja ehkä voisi tyhjätä jopa huussin. Eiköhän sen sisältö menisi paskalavalla sopivasti sekaisin. Pienen karvapöllytyksen jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Matka meni vauhdikkaasti äänikirjaa kuunnellen.

Viime viikon lopulla kyseltiin käyttöoikeutta yhteen valokuvaan ja nyt huomasinkin ilokseni, että se oli päätynyn NBCH-kilpailun mainosposteriin. Ja viimeistään alkaa monen suomalaisenkin ratsukon kahteet suuntautua tiukasta syyskuuhun ja Liettuaan. Toivottavasti kaikki natsaa ja monen, monen voden työ alkaa tuottaa hedelmää. Olisi jo korkea aika.

Kävin töiden jälkeen nappaamassa Lauran kyytiin ja kiirehdittiin tallille. Sella otettiin puomille ja raavittiin irtokarvat pois erilaisia apuvälineitä apuna käyttäen. Tamma on ollut poikkeuksellisen paksussa talvikarvassa, joten kyllä nyt pöllyää. Pakotin jopa Lauran ottamaan vaihtovaatteet mukaan, jotta autoni ei karvaannut enää yhtään enempää. Tosin sain palautetta jo Jämsässä, että auto pitäisi välillä pestä ja imuroida. Mutta siltikin, karvakuorrutusta en sinne halua.

Koirakin ehti siinä karvasulkeisten aikana ottaa hatkat, mutta lopulta homma oli valmis ja tyttö pääsi selkään. Vähän hän oli protestoinut satulattaratsastusta. Se kun kuulemma kentällä vaatii niin kamalasti (heh heh). Pitää koko ajan keskittyä ja pitää tasapainoa yllä. Niinpä! Hetken päästä kuitenkin ravailivat siellä jo ihan villini. Tyttö sai todeta, että Sellan askellus on todella tasaista, joten siellä on suhteellisen helppo olla myös ilman satulaa. Laura on ottanut tavaksi aina laittaa mittauslaitteiston päälle ja näin ollen saatiin tälläkin kertaa hyvää tietoa harjoituksen kestosta ja pituudesta. Laurahan on paljon ottanyt oppia kuluneen sisäruokintakauden aikana ja yksi selkäytimeen mennyt asia on se, että jokainen harjoitus mitataan ajallisesti ja matkallisesti ja pidemmät lenkit myös sykkeellisesti.

Tarhat ovat sulaneet viimepäivien aikana merkittävästi. Muutama aurinkoinen ja tuulinen päivä, niin maa olisi näkyvissä. Takatarha on velliä ja paskaa on melkoisesti, mutta jos vaikka viikonloppuna urakoitaisiin. Paljon on muutakin nikkaroitavaa ja uusittavaa. Kevät on sillä tavalla raaka aikaa, että sulava lumen alta paljastuu kaikkea epämiellyttävää, jotka on vähän niin kuin omassa mielessä jopa unohtanut. Nyt ne hoidettavat jutut ovat taas nähtävissä ja siis tehtävänä.

Kun Laura alkoi lopetella, niin otin kaksi muuta jo sisälle. Olin hoitanut seuraavan päivän heinityksenkin jo lähes valmiiksi. haaveilen automaateista, jotka laukeaisivat pitkin päivää, mutta ehkä Kari paneutuu aiheeseen laidunkauden aikana. Heinäverkot tyhjenevät omaan makuuni vähän liian nopeasti. Ideaali olisi, että aamuksi laitettaisiin heinäverkut ja iltapäivällä saisivat toiset annokset automaateista.

Tallissa vielä harjattiin kaikki. Kyllä Urhosta ja varsastakin karvaa lähtee. Pedro osallistui sillä tavalla, että kaappaili karvatuppoja käytävältä hampaisiinsa ja pollytti niitä tallituvan lattialle. Sais sitten vielä tampata tallituvan käytävämaton ennen kuin päästiin kotimatkalle. Likan kanssa vitsailtiin ajomatka aikana. Laura on jotenkin virkistävää seuraa. Sellainen vähän erilainen nuori. Ypäjälle on laitettu haku vetämään ja uho on kova, että menee sinne sisälle vaikka viimeisellä varapaikalla.  Annoin vähän valmennusta, miten pääsykokeissa kannattaa toimia. Täytyy toivoa, että opiskelupaikka heltiää.