Tasan kaksi kuukautta täkäläisen mittapuun mukaan kv-kauden avaukseen. Kaikesta päätellen suomlaisia on lähdössä mukaan aivan järisyttävä määrä. Jos viime vuonna lähtijoita oli yhdeksän (9), jos muistan oikein, niin nyt tuntuu, että ratsukoita on lähemmäs 20!! Ihan huikea määrä. Osa toki aikeissa startata kansallisessa luokassa ja hakea sen myötä kokemusta matkustamiseen ja nuuhkia kv-kisojen tunnelmia. Se on tosi hyvä tapa ottaa genre haltuun. Ei sitten ensimmäinen kv-startti jännit äniin paljoa.
Meidän tilanne on ihan auki. Eikä varmaan suuria liikeitä asian eteen tehdä ennen kuin ilmoittautuminen on ajankohaista. Jos ei kisakalusto ole kunnossa, niin saatan lähteä toimihenkilöksi tai sitten voitaisiin ottaa vaan päiväreissu ja käydä turisteina paikalla. Kaikki on mahdollista. Ja sekin, että seurataan kisoja kotoa käsin. Ja nythän ei paineita osallistumisella ole, koska edustusto on todella vahva. Yleistä ilmapiiriä vähän hämmentää, että taas yllättäen ja pyytämättä tuli tiukennus noviisikvaalau
kseen. Henkilökohtaisesti pidän naurettavana nillityksen yhdestä kilometristä. Varsinkin, kun tieto tukennuksesta tulee kesken kauden. Suomessa järjestetään niin harvakseltaan kansallisia luokkia, että siirtymäaika pitäisi olla vähintään vuoden mittainen. Eipä silti, mielestäni on ihan loogista, että ennen kv-kisoja ratsukon pitäisi vakiinnuttaa kansallinen taso. Eli asiana ihan hyvä, että noviisikvaaliksi vaaditaan vähintään kaksi starttia kansallisella tasolla, mutta muutosta ei voi tehdä yhdessä yössä. Tai voi, mutta se ei ole reilua ketään kohtaan ja aiheuttaa ainoastaan entistä enemmän närää ja tyytymättömyyttä.
Päivällä tapahtui pitkään odotettu ihmeeksi luonnehdittava asia ja paskalava otti tyhjentyäkseen! Naistahan siihen tarvittiin ja ilman Riittaa ei tästäkään hommasta olisi sitten tullut yhtään mitään. Ja Satu oli hyvänä assarina. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun lava oli kyydissä ja vielä vähemmän kun se oli kuskattu pois. Ihmeellistä itkua ongelmasta jos toisestakin on kuuneltu jo kuukausia. Kun homman tekee, niin sen tekee. That’s it! Kari hoiteli muuten tallimuodollisuudet. Mulla juili otsalohkossa pahaenteisesti ja se tiesikin sitä, että seuraavat kaksi päivää olin hämärän rajamailla migreenin kynsissä.