31.7.-3.8.2015 Mr-klinikka ja -kilpailut Levi Outdoor Fest -tapahtuman yhteydessä
Puoli vuotta sitten Revontulten Ratsastajista oltiin yhteydessä ja ehdoteltiin yhteistyötä elokuun alussa. Levissä järjestettiin ensimmäistä kertaa extreme-tapahtuma, jossa oli mukana monta huimaa lajia ja matkaratsastus oli yksi niistä. Luonnollisesti innostuin asiasta ja lupasin lähteä tapahtumaan mukaan. Kevään mittaan homma eteni ja alkukesästä, kun markkinointi pyörähti käyntiin, niin Tiina ja Miva innostuivat asiasta. Uhosivat lähtevänsä pykälään, jos vain keksisin heille hevoset. Päivi Polar Light Toursista lupasi heti hevoset, joten sain suoralta kädeltä matkaseuraa.
Ennen tapahtumaviikonloppua neuvoteltiin muutamista asioista ja ennakkovalmistelut, kuten myös ennakkomarkkinointi, vaikuttivat hyviltä. Sain myös vihiä majoituksesta ja sekin näytti erinomaisesta. En ole mikään lapinkävijä, joten tuntui tosi hauskalta ajatukselta päättää omalta osalta lomakausi pienellä retkellä Lappiin.
Perjantaina treffattiin Hki-Vantaalla ja suorittiin koneeseen. Oli oikein välilaskullinen lento, sillä ensin mentiin Ivaloon ja siitä palailtiin Kittilään. Aika eksoottiset olivat näkymät, kun lähestyttiin Ivaloa. Pakosti tuli mieleen, että kyllä tämä on tyhjä maa. Siellä ei ollut yhtään mitään! Kone vei Ivaloon kuitenkin lastillisen turisteja, sillä menopeli tyhjeni merkittävästi ja pääsin siirtymään Mivan ja Tiinan kanssa samalle riville istumaan. Pientä kommellusta liittyi siihenkin seikkaan. Muutenkin nauru oli herkässä, meillä oli hauska reissu alkamassa.
Perjantaina itse en saanut suurempia aikaiseksi. Odotin Päivin aktivoituvan ja olisimme mieluusti käyneet jo vaikka tallilla moikkaamassa hevosia, mutta sikäläisillä oli kiireinen työpäivä käynnissä. Ja kuten mulle myöhemmin kerrottiin, niin töitä tehdään silloin kun niitä on ja kun niitä ei ole, niin ollaan tekemättä. Joten mitään 8-16 työpäiviä ei ole. Mivan kanssa käytiin vähän kylillä ja minä värjäyttämässä ripset ja kulmat Hullun Poron kauneushoitolassa. Hoitelin samalla vähän duunijuttuja työssäoppimispaikkojen merkeissä. Tiina luonnollisesti laukkoi Levin rinnettä ylös. Myöhemmin illalla katsottiin, miten maastohiihtäjähuiput pistelivät sauvojen kera rinnettä ylös ja maastopyöräilijät tulivat alas. Illan huipensi lettukestit lettutalossa.
Lauantaina touhuilin omiani aamuhetket, kun kämppikset käänsivät kylkeä. Vähän ennen puolta päivää lähdin etsiskelemään luentopaikkaani, joka löytyikin helposti annettujen maamerkkien avulla. Tila oli hieno ja minut otettiin lämpimästi vastaan. Sain rauhassa laitella laitteistoni kuntoon ja määräaikana tupa oli täynnä. Niin täynnä kuin se vaan pystyi olemaan. Porukka oli innostunutta ja muutamassa tunnissa saivat järkyttävän tiiviin pläjäyksen informaatiota lajista, joka on itselleni niin kovin lähellä sydäntä. Suhtaudun kyllä noihin esiintymistilaisuuksin intohimoisesti ja tällä kertaa sain itsestäni hyvin irti, vaikka aika oli kovin rajallinen. Kysymyksiä tuli jonkin verran, kuvia ja videoita katsottiin runsaasti. Kun homma oli taputeltu loppuun, niin moni jäi vielä juttelemaan ja kertoilemaan omasta tilanteestaan. Yllättävän monella oli vähän pelonsekainen ennakkokäsitys ja uskoakseni sain sitä ainakin hälvennettyä.
Kun itse hikoilin luennoimassa, niin Tiina ja Miva hikoilivat temppuradalla. Vetivät läpi koko tarjonnan. Minä lähdin kilpailujen järjestäjien mukaan tarkastamaan reittejä. Mulla oli väärät jalkineet ja hyttysmyrkkykin jäi apartamentokseen, mutta selviydyttiin matkasta. Tosin pistin sen ratsastuskieltoon, sillä pitkospuut ja useamman sadan metrin mittaiset kivikot eivät ole soveltuva alusta matkaratsastuskilpailuille. Kivikkoa ei noilla leveyksiä voi ilmeisesti täysin välttää, mutta ihan sellainen pelkkä kivikasa ei kelpaa pohjaksi. Sain kuitenkin patikointikokemuksen Levin jylhissä maisemissa. Kun katselmus oli tehty, niin lähdin syömään omassa yksinäisyydessäni ja jätin järjestävän tahon miettimään uusia reittivaihtoehtoja pitkospuiden ja kivikkojen välttämiseksi.
Illalla, kun tavattiin himokuntoilijoiden kanssa, niin syötiin herkuja ja jaettiin päivän kokemuksia. Ennätettiin käydä katsomassa myös Tiinan ja Mivan tulevia kisaratsuja ja naiset virittelivät kotoa tuomansa jalustimet satuloihin. Anu ja Hapis olivat myös saapuneet paikalle ja vaihdettiin muutama sananen. Useamman vuoden projekti oli nyt saavuttamassa välietapin, kun ensimmäisen startti oli edessä. Matkaa kilpailupaikalle Anullakin oli viiden ajotunnin verran. Jotkut todella viitsivät nähdä vaivaa. Yhtään ei kuulunut valitusta, että niin pitkälle joutui lähtemään. Illalla vielä herkkujen äärellä koettiin yhteisöllistä somettamista, kun jokainen pulasi tablettiaan ja kommentoi ääneen omien sidosryhmien tekemistä. Kokemus sekin.
Sunnuntaina kymmeneltä siirryttiin kilpailukeskukseen ja vähitellen hevosia tuli paikalle. Ell sai pikabriiffauksen ja ottikin homman haltuun mallikkaasti. Lisäksi hän oli intohimoinen luontokuvaaja, joten luppoajan kuvaili hevosia. Kaikki hevoset saatiin tarkastukseen ja siitä myös läpi. Pientä opastusta tarvittiin kurssista huolimatta, sillä Mivaa ja Tiinaa lukuun ottamatta kaikki muut olivat ensimmäisissä matkaratsastuskilpailuissaan. Startti tapahtui ajallaan ja tälläkin kertaa oli vauhtia ja vaaratilanteita, kun hevoset kirmasivat Levin päärinnettä ylös. Paikalla oli paljon yleisöä ja muutenkin paikkakuntalaiset tiesivät, että tätä on tarjolla. Kun Hopo-laukkuni kanssa kylällä kuljin, niin pääsääntöisesti ihmiset ottivat puheeksi tapahtuman ja kyseli, että siihenkö olin tullut. Aika poikkeuksellista. Yleensä kisapaikkakunnan kantaväestö ei tiedä tapahtumasta mitään.
Koska kyseessä oli vain yksi luokka, niin pääsimme toimihenkilöiden kanssa kiertämään reittiä ja katselemaan kisan etenemistä. Alun hässäkässä mukana ollut nuori ratsastaja pääsi homman kanssa sinuiksi ja eteni reitillä häntäpäässä. Miva ja Tiina sen sijaan etenivät kärkipäässä ja kisailivat ihan tosissaan Anun ja arabin kanssa. Eihän tuonne kukaan häviämään ollut lähtenyt, joten vaikka matka oli lyhyt ja maasto sekä pohjat sillä tavalla haastavat, että vauhtileikittelystä ei ollut kyse, niin kyllä siinä kilpailemisen makua oli.
Porojakin nähtiin reitillä ja etelän “ammattilaiset” hihkuivat naamat punaisina, että hauskaa on ja hevoset tuntuivat mahtavilta. Maalilinjan ylittivät Tiina ja Miva ensimmäisinä, niin kuin sovittu oli. Kovasti hurrattiin ja taputettiin. Mulla oli kahva mukana ja halukkaat saivat sillä mittalilla sykkeitä. Anun Habanero luonnollisesti palautui ensimmäisenä. Sitten tarkastukseen meni Miva hevosensa kanssa ja seuraavaksi Tiina. Loput saivat palautella vähän pidempään, mutta kaikki ennättivät määräajassa ja hylkäyksiä ei tullut. Juhlavasti jaettiin palkinnot ja esitettiin kunniakierros. Mahtava meininki kyllä ja porukka oli innoissaan. Jokainen voitti itsensä ja oli yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana valmiina kotimatkaan.
Mä laskeskelin tulokset ja Tiina sekä Miva värvättiin purkamaan reittejä. Hyvä loppuverkka 20km ratsastuksen jälkeen. Illalla saunottiin ja syötiin Päivin kanssa paikallisessa pizzeriassa, perinteen mukaan. Fiilis oli hyvä. Kisaa käytiin vielä illalla läpi ja uni tuli helposti. Mahtava reissu!
Aamulla lyötiin kamat nippuun ja lähdettiin taksilla hyvissä ajoin kohti Kittilän kenttää. Ehdittiin hetki kiikutella lentokentän keinutuoleissa ennen kuin astelimme tupaten täyteen koneeseen. Kyseessä oli viimeinen lento hetkeen, sillä kenttä pistettiin tämän lennon jälkeen remonttiin. Kohta oltiin kotona ja tätä reissua on hyvä muistella monta kertaa. Pieni varaus on, että vuoden päästä otetaan uusiksi ja seuralaiset varailivat jo samat hevoset käyttöönsä siihenkin kisaan. Saatiin paljon uusia ystäviä lajille ja myös henkilökohtaisella tasolla. Mahtavan hauskoja ihmisiä ja toivon todella, että tapaamme myös tulevaisuudessa!
Siilinjärvi/Kuopio Matkalla matkaratsastajaksi I, 9.-10.7.2015
Perjantaina kannoin kamat aamulla autoon ja käänsin keulan kohti Kuopiota. Ajosää oli hyvä ja teillä tilaa. Kaikessa rauhassa ajelin kohti pohjoista ja pysähtelin matkan varrella sopivin väliajoin pitämään taukoa ja nauttimaan virvokkeita. Lomafiiliksellä. Olin ajatellut lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kutsua itseni Marjon luo kylään. Aloin jo alkumatkasta ottaa yhteyksiä ja ilmoittaa yllätyshyökkäyksestäni, mutta mönkään meni. Marjo perheineen olikin palailemassa Virosta ja aikoi yöpyä kaupungissa, kun mä painelin jo putki punaisena kohti Savon sydänmaita. Ei natsannut, joten täytyy viritellä joku toinen reissu. Samalla täytyi miettiä illaksi jotain muuta ohjelmaa.
Kolmen kieppeillä alkoi Puijon torni näkyä ja kirjauduin hotelliin. Miljöö oli oikein miellyttävä. Respasta tuupattiin kartta kouraan ja pihalla oli fillareita käyttöön, joten niinhän mä käytin luppoaikani pitkin ja poikin pyöräillessä. Ihan turistina. Keli oli hivenen kolea ja väkeä todella vähän liikenteessä. Vaikutti ihan aavekaupungilta. Illalla painuin saunaan ja uimaan ja vedin vatsan pinkeäksi ravintolassa. Palvelu oli ylitsepursuavaa ja etelän pidättäytyvän ihmisen mielestä jopa vähän liiallista. Hyvä sänky tarjosi levolliset yöunet ja aamulla ehdin vielä ennen muhkeaa aamupalaa käydä uimassa. Olin loistavassa vireessä, kun tuli aika jatkaa matkaa.
Kymmeneltä katselin, kun anime-hahmot astelivat hotellista ulos. Jokin sortin larppitapahtuma oli ilmeisesti käynnistymässä. Laura ilmestyi näköpiirin ja perätysten ajeltiin Siilinjärvelle vanhalle koululle, joka nykyään toimii ihan muiden tapahtumien esityspaikkana. Erinomainen paikka kurssille. Kannettiin kamat sisään ja laiteltiin luentosali valmiiksi. Kuuntelin korvat punaisena sitä murteen melskettä ja ajattelin mielessäni, että pitkä on päivä edessä. Melkoinen kielimuuri. Pistin materiaalit tyrkylle ja satulat sekä muut varusteet näytille ja jäin odottelemaan yleisöä paikalle.
Varttia vaille alkoi väkeä valua paikalle ja saatiin mukavasti tupa täyteen. Porukka oli varsin kiinnostunutta. Keskustelu kävi vilkkaana ja olin aistivinani, että kärpänen pääsi ainakin muutamaa tyyppiä puraisemaan. Videot tekivät vaikutuksen, niin kuin aina ja kysymyksiä tuli paljon. Laura oli väkertänyt pientä välipalaa ja juttu luisti myös taukojen aikana. Kun virallinen osuus alkoi olla lopuillaan, niin vielä pieni porukka jäi pohtimaan asioita. Yksi nainen kertoi, että on lueskellut mun päiväkirjamerkintöjä jo monta vuotta. Ilmoitti asuvansa 100km pohjoisempana, joten aika laaja peitto on Suonpään tarinoilla. Innokkaimmat alkoivat suunnitella jo omia kisoja sille suunnalle ja lupauduin tietenkin tuomariksi tai stewardiksi. Se olisi kyllä parasta, mitä näistä startti- ja alkeiskursseista voisi poikia: paikallisia tason 1-2 kilpailuja! Ja jos saisivat oman treeniporukan, joka tekee yhteislenkkejä yms. niin reissu olisi ollut tekemisen arvoinen. Vähän osallistujat kyselivät myös jatkokursseja. Ja mikä ettei. Autossa renkaat kääntyvät mihin suuntaan tahansa. Vaikka kritiikkiäkin on joskus tullut, että komitea ei tee mitään ja aloittelevia harrastajia ei tueta, niin kyllä tämän tyyppisten kurssien pitäminen on mielestäni tärkeintä, mitä komitea voi tehdä. Laji voi kasvaa vain paikallisin voimin. Jonkun täytyy puhaltaa toiminta käyntiin, mutta sen jälkeen kehittyminen on paikallisista voimavaroista kiinni. Lieto on jo roihahtanut tuleen, toivottavasti Nyt Kuopion tienoo saa myös homman aluilleen vähitellen.
Lähdin ajelemaan kotiin ja jäi kyllä hyvä fiilis reissusta. Aina on hienoa tavata lajista kiinnostuneita ihmisiä ja nähdä, miten kipinä lehahtaa liekille. Vielä kun saisi pidettyä tulta yllä ja ruokittua sitä sopivasti. Toivon todella, että porukka lähtee kehittelemään lajia omalla kolkallaan. Leijuin kai liikaa ajatuksissani, sillä valvontakamera välähti ja taas saan odotella kirjettä virkavallalta. Ennen kymmentä olin kotona ja hyvä oli painaa pää omaan tyynyyn taas yhtä hienoa kokemusta rikkaampana.
8.3.15 Matkalla matkaratsastajaksi II, Majatalli, Lieto
Aamulla vähän ennen seitsemää Kari kantoi kamat autoon ja lähdin ajoon. Ensimmäinen pysähdys oli Espoon Ikean parkkiksella, josta otin Johannan kyytiin. Puolentoista tunnin ajomatka meni nopeasti matkaratsastuksesta keskustellen. Kerroin Johannalle, että arvostan huippukorkealle sen, että halusi lähteä kurssille mukaan eikä ainoastaan kuuntelemaan vaan oli aikeissa osallistua 24 km:n treenilenkille myös. Loppumatkasta Johanna sai toimia kartanlukijana ja vähän ennen yhdeksää pistettiin vilkku oikealle ja käännyttiin Majatallin pihaan.
Mari ja Jari olivat työn touhussa, kuten aina. Lähetin Johannan talliin katsomaan hevosta, joka oli hänelle varattu. Tallin pihassa pörräsi jo muitakin kurssilaisia. Laittelin esitysmateriaalit kuntoon, ulisin apua tykin kanssa ja valmistauduin settiini. Vähitellen luentotila täyttyi innokkaista kuulijoista. Paikalla oli toista tusinaa henkilöä, jotka olivat kaikki matkalla matkaratsastajiksi. Esittelin itseni ja siitä taas lähti rullaamaan havainnollistavien videoiden ja napakoiden PP-diojen avulla. Liedossa perinteisesti homma menee aika lailla yksinpuheluna läpi, mutta tällä kertaa tuli muutama kysymyskin ja jo muutamissa kisoissa käyneet toivat hyvää syvyyttä juttuihin. Vetelin aika vauhdikkaasti ja lopuksi ehdittiin katsoa muutama extra-video myös.
Kun puheet oli puhuttu, niin osa porukasta valui lounaalle ja reittiselostukseen. Osa jäi tekemään lupakoetta. Ryhmätyönä keskustellen se käytiin läpi ja kaikki viisi osallistujaa saivat hyväksytyn suorituksen ja luvan anoa omalta seuraltaan D-lupaa. Multa jäi perinteiseen tapaan lounas väliin, kun kiirehdin jo kentän reunalle roikkumaan ja tarkastusta valvomaan. Olin huolissani aikataulusta ja vähänhän se tietenkin venyi. Saatiin kuitenkin kaikki hevoset tarkastettua ja vartin myöhässä ratsukot starttasivat lenkille.
Tässä välissä pidettiin 4.4. kilpailujen toimihenkilöporukalle kevyt briiffinki tehtävistä. Ilmeisen hyvällä mielellä porukka purkautui pihamaalle hetkeä myöhemmin ja lähdimme reitin varteen tarjoilemaan lämmintä mehua ratsastajille ja vettä hevosille. Ensimmäinen kohtaaminen oli 8km:n kohdalla. Olimme toivoneet, että alkuun etenisivät reippaasti, sillä lopussa oli keskinopeutta hidastavaa asfalttipätkää. Kärki tuli huoltoon n. 11 km/h vauhdilla. Monella oli mittaristoa mukana, joten seurailivat kyllä innokkaasti omaa etenemistään. Kasvot punaisina, mutta hymyssä suin sieltä tultiin.
Toinen huolto oli n. 18 km:n kohdalla. Mulla alkoi mennä hermo, kun saimme odottaa, odottaa ja odottaa. Lopulta ensimmäiset ratsukot saatiin kiikaroitua näkyviin. Kun pääsivät huoltoon, niin kertoilivat eksyneensä vähän reitiltä. Samaan aikaan saimme tiedon, että yksi hevonen oli jotenkin loukannut itsensä ja parivaljakko palaili tallille. Myöhemmin selvisi, että turvavälien hetkellisesti puuttuessa oli tullut osuma ja haavan tapainen ryntäisiin. Eli ihan sitä samaa settiä, kuin kisoissakin: pieniä eksymisiä ja haavereita.
Odotettiin vielä jälkijoukot. Hymy oli edelleen herkässä. Moni tosin jo vähän voivotteli, että yrityksestä huolimatta mr-istunnan löytyminen ei ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Ja ainakin varmaan oli tullut selväksi, että pitkän matkan ratsastaminen ei niinkään vaadi kestävyyttä persaukselta, vaan ennemminkin reisiltä. Sitkeästi kirmaisivat viimeisille kilometreille ja huoltoporukka mehuineen suuntasi takaisin tallille.
Tavoite oli, että ratsastaisivat 24 km:n lenkin kahteen tuntiin. Porukka tuli aika lailla nipussa takaisin, vaikka matkan aikana erot olivat välillä olleet jo melko suuretkin. Ratsastusaika oli kutakuinkin 2:30, eli vähän alle kymppiä tulivat. Tosin osalla matkaa kertyi 3 km enemmän, joten lähelle kahtatoista olisivat päässeet, jos olisivat pysyneet reitillä.
Hevoset olivat kaikki heti valmiita sykkeeseen. Jokainen mittasi oman hevosensa sykkeen ja esitti sen tarkastuksessa. Keskeytyksen lisäksi löydettiin yksi ontuma, jonka syyksi selvisi pieni skraadu etujalassa. Ei mitään radikaalia. Kun kaikki oli tarkastettu, niin pidettiin vielä loppupuheet tallissa. Tyytyväinen porukka lähti kotimatkalle ja osa heistä nähdään toivottavasti jo viikon päästä lähtöviivalla. Kynnyksen pitäisi olla ainakin varsin matala.
3.1.15 MaJa-tallin startti
Parjantaina ajelin jo tuulessa ja tuiverruksessa Paimion suuntaan ja navigaattori ohjaili kohtalaisen kivuttomasti perille. Isäntnäperhe oli pannut parastaan ja yläkertaan oli loihdittu fantastinen luentotila. Aseteltiin rekvisiittana kulkeneet satulat ja muut varusteet paikoilleen. Mari oli kopioinut osan luentomateriaaleista ja lyötiin ne vielä foldereihin. Aseteltiin jaettavat oheismateriaalit sivupöydälle ja homma alkoi näyttää todella pro’olta.
Kun oli aika virittää tykki ja kone, niin pienenä viivenä ilmeni, että mulla ei ollutkaan kannettavaa mukana. Kari kun oli ystävällisesti pakannut auton. Vielä lähtiessä puhuin, että toivottavasti kone ei kosahda, sillä esitystä ei ole tikulla. Ei kosahtanut, eikä ollut tikulla. Kari hädissään jo meinasi, että lähtee konetta tuomaan, mutta sitten oivallettiin, että hän lyö presiksen pilveen ja nappaamme sen sieltä. Videot löytyivät Youtubesta, jos vaan verkko toimisi. Saatiin presis valkokankaalle pyörimään ja homma näytti olevan kunnossa.
Illalla vielä nautittiin runsas iltatee ja siinä samalla käytiin valmennuksellisia asioita läpi. Fiilis oli hyvä. Tulossa oli toistakymmentä ihan tuoretta ja innostunutta ihmistä, joten ei ollut vaikeaa ajaa itseään esiintymistilaan. Illalla kuuntelin hetken kissan riehuntaa, mutta sitten uni tuli. Olin jotenkin kauhean innoissani kun sain huseerata luentotilassa ja jopa yöpyä siellä. Nukuin kuin tukki.
Aamulla isäntäperhe sinkoili vielä sinne ja tänne. Mä siemailin sivistyneesti teetä ja luin läpi folderin sisällön. Kehaisin ohimennen, että on kyllä järjettömän hyvä sisältö folderissa. Jostain syystä sain vain naureskelua vastaukseksi. Kaikki oli kuitenkin valmiina hyvissä ajoin. Yksi satula saatiin sellaiselle alustalle, että siinä oli jopa mahdollisuus ottaa perstuntumaa.
Innokkaimmat saapuivat puoli kymmeneltä ja ehdin mukavasti vaihtaa kuulumisia. Suurin osa porukasta ei ollut lajin kanssa vielä ollut missään tekemisissä. Yhdella oli huono kokemus takana ja sitä käsiteltiinkin aika paljon, sillä itseäni on jo pidempään kiinnostanut sellainen asia, että meillä on yhden kerran starttaajia lajissa todella paljon. Syystä tai toisesta kokemuksen on täytynyt olla huono, kun toista kertaa ei koskaan tule. Olen vähän väläytellyt, että siinä olisi jollekin hyvä lopputyön aihe. Tai jos seuroissa olisi joku todella aktiivi jäsensihteeri tms, niin voisi tehdä pienen tutkimuksen omiin nimiinsä. Tässä oli nyt kuitenkin edessä ihminen, joka kertoi, että ihan kaikki meni pieleen ja pahalta tuntui. Kiitettävää oli se, että hän tuli nyt aloittamaan puhtaalta pöydältä. Kunnioitettavaa ja toivon todella, että tämän kurssin jälkeen on erilaiset valmiudet kokeilla uudelleen. Ja ennen kaikkea halu tehdä niin!
Kurssi eteni vauhdikkaasti. Emäntä kantoi herkkuja pöytään ja minä puhuin ja välillä katsottiin videoita. Innostusta oli ilmoilla, mutta osallistujat olivat aika hiljaisia. Suurta keskustelua tai kysymysryöppyä ei syntynyt. Viisi tuntia meni taas helposti. Mukavaa oli se, että kenelläkään ei ollut kiire pois, vaan ihmiset jäivät tilaan juttelemaan pienemmissä porukoissa. Varusteet luonnollisesti kiinnostivat, vaikka moneen kertaan käytiin läpi, että mitään ei tarvitse ensimmäisiin kisoihin hankkia.
Kun kurssi oli ohi, niin porukat vielä halusivat tutustua talliin ja hevosiin. Jäin pakkailemaan kamojani, kun iloisesti rupatteleva sakki poistui paikalta. Hetken päästä istuttiin taas kahvipöydässä ja ideoitiin jatkokurssia. On totta, että startin jälkeen olisi tosi luontevaa järjestää jatko-osa, johon halukkaat voisivat tulla oman hevosen tai tallin hevosten kanssa. Päivämäärä lyötiin lukkoon. Lisäksi ilmoille oli heitetty tarve ja kysyntä mr-leireistä kyseisellä suunnalla. Isäntäväki jäi nyt niitä miettimään. Kaikkihan on mahdollista, kun puitteet ovat kohdillaan ja intoa piisaa. Olen kyllä itsekin innokkaasti mukana tämän tyyppisissä hankkeissa. Nämä jos mitkä vievät lajia eteenpäin. Ja Paimion porukalla on niin kova into itsellä, että se väkisinkin tarttuu vierailijoihin. Erittäin onnistunut reissu ja jään mielenkiinnolla seurailemaan, mitä MaJatallin porukka vielä keksiikään.