Maailma alkaa näyttää keväiseltä. Lumet ovat käytännössä sulaneet ja pientareilla pilkistelee oraat. Hevoset bongaavat jokaisen korren ja kevätnappailu on alkanut.

Satu jaksaa joka tiistai puuhailla Soronoon kanssa kaikkea kehittävää ja Rita viihdyttää hevosia perjantaisin.

Saran innokkuuden ansiosta aloitimme leirikauden. Kaikkia määräyksiä noudattaen pidettiin pikkuruinen kevätleiri. Mukana Karin ja itseni lisäksi Rita ja Sara. Ohjelmassa n. 20 km maastolenkki ja toisena päivänä työskentelyä sileällä. Hyvin meni ja olihan se kiva päästä taas porukalla touhuamaan. Lisäksi tietenkin syötiin hyvin ja vaihdettiin kuulumisia. Nautin kyllä suunnattomasti kun saan näiden nuorten naisten kanssa tehdä töitä. Kuuluvat läheisesti tiimiin ja perheeseen. Oma tekemiseni ja osaamiseni ja aatteeni näkyy hienolla tavalla näissä nuorissa, joiden kanssa olen saanut jo vuosia tehdä yhteistyötä. Tekeminen ja tavoitteet muuttuvat, mutta kun olemme yhdessä, niin olemme yhtenäinen porukka ja jaamme saman ideologian.

Vuosi on ollut kulutuksen kannalta edeltäjiään kiivaampi. Kuiviketta tilattiin jo lisää. Heinän kanssa on sama tilanne ja eka setti uutta heinää tuli ja vielä joudutaan tilaamaan lisää. Kauraa sentään on riittävästi, mutta ei sitäkään valtavia määriä tällä kertaa jää yli. Sella on edelleen psylliumilla ja syötetään seki purkki loppuun niin ei jää kesäksi roikkumaan purkinpohjallisia mitään.

Muuttolinnut ovat alkaneet saapua ja ilmatila Ridasjärvellä on välillä enemmän kuin täynnä. Hevoset kirmailevat aika ajoin tarhassa melkoisen vauhdikkaasti. Rapa lentää ja pieniä osumiakin tulee. Ovat viellä hokkikengässä ja mielestäni saavatkin olla, sillä osa tarhoista on kammottavassa kunnossa.

Arkista puuhaa. Vettä tihuttelee, lumet sulavat ja kevään odotus on ilmoilla. Ajatukset on jo siirretty kesään. Toivottavasti silloin olemme normaalissa tilanteessa.

Rita pyörii tallilla taas aiempaa enemmän ja se on kiva homma. Opiskelu vaatii tasapainotusta ja mikä olisi parempaa kuin hevoshommat. Pääsiäinen toi vähän poikkeuksia rutiineihin. Säät eivät olleet mitenkään huikeat, mutta vaikka pandemian aikana olemmekin pystyneet tallikäynnit hoitamaan joustavasti niin onhan se aina eri juttu kun päivät ovat kokonaan vapaita.

Soro etenee pienin askelin. Mun makuun liian pienin, mutta järkeväähän se tietenkin näin on. Myös Tatankan kanssa on edetty minimaalisen pienin askelin ja aina välillä mietin, että sen pitäisi olla paljon pidemmällä. Vaikka tietenkin ymmärrän, että kehityksen ja kestävyyden ja hevosystävällisen tarkastelutavan mukaisesti vauhti on juuri sopiva. Nämä ovat niitä eettisiä juttuja, joita hevosten kanssa toimivat joutuvat miettimään päivittäin. Jokainen sitten päättää itse mitä eläintensä kanssa tekee ja millä aikataululla.

Heti kärkeen tein maanantaina tuomarikokeen. Ja hyväksytysti. Ja täysillä pisteillä.  Tiistaina sama toistui stewardikokeen osalta. Pientä jännitystä koekimara aiheutti, mutta onhan tämä nyt helpompaa, tosin myös tylsempää, kuin matkustaa jonnekin kurssille ja face to face -kokeeseen.

Lumi sulaa hiljalleen. Kenttä on aika surkeassa kunnossa, mutta on tomerasti yritetty siinä ratsastaa, että saataisiin se mahdollisimman nopeasti kesäkuntoon. Sorolla on omat tukiopetustunnit Satun kanssa ja kovasti hevonen saa aina kehuja treenien jälkeen. Tatankan kanssa päätettiin sunnuntaina käydä taas pyörä ja hevonen -lenkillä. Karin mielestä meni ihan hyvin.  Totesin tuohon, että jos hyvä määritellään sillä, että kaikki jäimme henkiin, niin sitten meni hyvin. Taas kerran nähtiin, että hyvän määrittäminen on hyvin henkilökohtaista. Yritin muistella Sellan toilailua saman ikäisenä. Olihan silläkin omat haasteensa. Ehkä kuitenkin aika kultaa muistot.  Kyllä jotkut asiat sen kanssa olivat vaikeita. Omaa tahtoa oli ja on. Ja niin tuntuu olevan jälkikasvullakin.

Enkä voi kyllä muuta kuin jälleen kerran kummastella sitä juttua, että jos ammattikuskille selkeäpiirteisesti viittoo, että hiljentäisi vähän vauhtia, niin siihen ei voida reagoida.  Kun riittäisi sellainen suurimuotoinen teko, että vähän nostaisi jalkaa kaasulta.  Toisille se on ihan totaalisen mahdoton temppu tehdä.  Sellaisia maanteiden ritareita edelleen löytyy. Tosin luin jostain, että korona on lisännyt liikenneraivoa. En sitten tiedä.  Kai se raivo voi kohdistua hevosiinkin. Ihmettelen vaan, että haluaako joku oikeasti taakakseen sen, että pelästyttää hevosen, joka hyppää rekan eteen tai heittää ratsastajansa kanveesiin murskaten kallon tai luita.

Vielä eletään aika talvisissa tunnelmissa, vaikka kevät onkin jo pitkällä. Vähitellen päivät pitenevät ja hevoset ovat sen myötä pidempään ulkona. Laidunten tuntumassa kaadetaan metsää ja ensi kesänä sitten ilma liikkuu ja toivottavasti ötököitä on vähän aiempaa vähemmän.

Keskiviikkona kokoustettiin HUJOn kesken. Vake puhuttaa, mutta kentällä on nyt hyvä pössis. Kyllä kai Ypäjältä matkallekin treenipaikkoja löytyisi kun joku ottaisi asiakseen selvittää. Pandemia puhutti ja yhteistuumin otimme kannan, että noudattelemme FEIn linjauksia.  Vähän on vielä auki se, määritelläänkö maneesissa ratsastaminen ulkoliikunnaksi vai sisäliikunnaksi. Ratsastushan on ollun yksi niistä harvoista harrastuksista, joita ei ole vielä laitettu pysähdyksiin.  Toivottavasti harrastajamäärät saadaan kasvuun niin tulisi jotain hyvää tästäkin hämmentävästä ajasta.

Tämän viikon olen reippaana valmistautunut suorittamaan FEIn päivityskokeet tuomareille ja stewardeille. Päivitys on tehtävä maaliskuun loppuun mennessä, joten aikaahan on. Vaikka ei kisojakaan ole tiedossa, niin yritän kyllä säilyttää statukseni.

Sella vetelee edelleen psylliumia ja kumma kyllä vieläkin mössö uppoaa.  Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin jossain vaiheessa ei vaan enää mene alas. Syötetään nyt niin kauan kun kelpaa.  Liikutus on ollut edelleen maltillista.  Soron kanssa enemmän aivojumppaa, Sellan kanssa pientä nypertämistä ja Tatankan kanssa vähän suurempia linjoja.

Ensimmäinen viikko korona-sulkua, eli aika rauhallinen viikko töissä ja pääasiassa etäällä. Rauhallista myös hevosten kanssa.  Ratsastuskelit on aika huonot. Yhtenä päivänä paistaa aurinko, yhtenä sataa lunta ja yhtenä vettä. Satu puuhailee Soron kanssa kerran viikossa ja Ritakin käy satunnaisesti poikkeamassa. Sellalla aloitettiin psyllium-kuuri, sillä oletettavasti hiekkaa on mahassa ja toivottavasti se poistuu nyt kun ainakaan tällä hetkellä ei koko ajan tule lisää. Kisoja perutaan meillä ja maailmalla. Tämä on nyt tätä, mutta eläimet kyllä pitävät elämän aika tavanomaisena.

Lumi sulaa kohisten, sillä mittari on näyttänyt lähes jokaisena päivänä yli 10 astetta.  Hankikahlaukset ovat etelässä historiaa.  Katolta sen sijaan on putoillut lunta niin kotona kuin tallillakin.  Ja pihapiirit ovat muuttuneet luistinradoiksi. Nastakengät ovat olleet ihan asiaa.  Ja hevosilla hokit. Yhtenä päivänä mietin sitä aikaa kun Sella  ja Urho olivat kengättömiä. Riideltiin asiasta lähes viikoittain. Olihan siinä puolensa, en kiistä ja Sellan kaviot olivat ihanassa kunnossa ja Urhon ongelma tietenkin oli paremmin käsiteltävissä. Mutta kyllä nämä pääkallokelit, joita kuitenkin joka talvi on, olivat kammottavia.

Paljoa ei olla hevosten kanssa tällä viikolla ehditty tehdä. Mukamas työkiireitä ja kaikenlaista muutakin sälää. Ja mä olen viettänyt nyt talvilomaani ja vieraillut muun muassa Urjalan suunnalla ja Haudankoskella.  Jotenkin ihanaa päästä vähän liikkeelle ja ajella hyvässä säässä pitkin maita ja mantuja. Vaikka tapaamiset täytyy pitää minimissään, nii silti on ihana nähdä ihmisiä. En uskoisi näin sanovani, sillä pidän itseäni epäsosiaalisena olentona, mutta ei se ihan kai sitten niin kuitenkaan ole.

Muutamalta tutulta on taas hevosia siirtynyt taivaslaitumille. Se suru on musertavaa. Ja vaikka syntymä ja kuolema kuuluvat elämän kiertokulkuun, niin silti. En ole vieläkään päässyt yli kokonaan omien eläinystävieni menetyksestä ja vuosia on kuitenkin jo kulunut. Tuskin kokonaan pääsen niistä yli ikinä.

Etelä-Suomi viettää talvilomaa ja säätkin suosivat. Hirvittävä porukka vaelsi pohjoiseen ja kammoksuttaa oikein, että mikä pandemiaryöppy saadaan aikaiseksi. Itse vielä elättelen toiveita, että pääsisin Mintun porukkaa moikkaamaan ennen kuin lumet sulavat pois. Mutta katsotaan, katsotaan. Ainakaan talvilomaviikkojen aikana en ole menossa.

Etätyö mahdollistaa aamuiset tallikäynnit ja se on kyllä hieno homma.  Kuiviketta tilattiin lisää ja heinää myös.  Eiköhän pärjätä tällä täydennyksellä laitumille.  Tosin laidunaitoja pitää fiksata kunhan metsäkone on työnsä tehnyt. Kari kävi kipakan pakkasen aikana repimässä tolppia ja lankoja ja nyt vaan odotellaan, että lumi sulaa ja saadaan tintata tolpat uudelleen maahan tietyiltä osin.

Hevosten kanssa hommat etenevät leppoisasti ja laumassa vallitsee harmonia. Päivät pitenevät ja pian ollaan taas  yöttömässä yössä. Aika harppoo kovaa vauhtia. Mitään ihmeellistä treeniä ei ole päällä kun ei myöskään ole takuita, että kisojakaan suuremmin pystyttäisiin järjestämään. Liitto jo linjasi, että kisoja ei toistaiseksi järjestetä. TaiRat perui jo jokin aika sitten tälle viikonlopulle suunnitellut kisat. Harmi, harmi, mutta eipä tässä kannata ihokastaan repiä.

Rita saatiin taas porukoihin ja hän alkaa käydä säännöllisesti tallilla. Kiva homma ja winwin-tilanne.

Nyt on ihan oikea talvi, vaikkakin vähän poikkeuksellisia ilmiöitä on nähty. Runsaasti lunta, toisinaan runsaasti vettä, kireitä pakkasia, toisaalta plussakelejä ja aurinkoa. Jäätävää sadetta, joka muurasi autot ja muut ulkona olevat esineet ja asiat ja sitten tuli vielä lumen mukana Saharan hiekkaa, joka värjäsi hanget vaalean toffeen värisiksi.

Hevosten kanssa on edetty maltillisesti. Ovat paksussa karvassa ja kunnossa ja heinä näyttääkin loppuvan ennen laidunkautta. Aiheuttanee omia haasteitaan. Myös kuivikekulutus on ollut aiempaa suurempaa. Rahantuloa ja rahanmenoa ei mitä ilmeisimminkään voi estää. Tatankalla oli kerran lieviä ähkyöireita ja hermoiltiin tietenkin taas. Saatiin homma laukeamaan aika pienellä: 911 tuubi ja pellolle tarpomaan.

Sara sai hevosensa omaan pihaansa tai oikeastaan sai pihan, missä hevoset ovat. Minttu sai uuden hevosen omaan pihaansa ja treenailee nyt kahta. Onnea ja iloa kumpaisellekin. Satu on alkanut puuhailla Soron kanssa kaikenlaista pientä ja näppärää ja ehkä saadaan vielä Ritakin taas houkuteltua puuhaan mukaan. Sitten olisi sidosryhmä jälleen hyvin kasassa. Homma ei vaan pyöri jos ei ole verkostoa apuna.

Vuoden parit ekat kisat jouduttiin heti kättelyssä perumaan.  KV-kisoja suunniteltiin, mutta lopulta pupu meni meiltä vähän kaikilta pöksyyn ja kisat peruttiin. Jos kuitenkin SM-kisat saataisiin vedettyä Kärppälässä läpi niin sen perusteella saisi jo paljon kokemusta ja tarvittavaa tietoa ajatellen mahdollisesti tulevien vuosien KV-kisoja. Ehkä tämä nyt vaan on hyvä näin.

Sitkeästi tässä nyt täytyy kuitenkin uskoa, että viimeistään kesän jälkeen kisatoiminta pyörähtää taas käyntiin ja silloin meidänkin pitää olla valmiina. Mulla on sovittuna muutama tuomarointikeikka, mutta näkee nyt, mitä niiden käy. Komitean kanssa olen luvannut tehdä yhteistyötä ja HUJO-hommat jatkuvat. Myös sääntöpuuhaa riittää ja sen tiimoilta on pidetty muutama kokouskin jo. Uusia tuomareita ja stewardeja koulutettiin helmikuun alussa Teamsin kautta. Olin aika tyytyväinen kurssiin ja palautteetkin olivat ihan ok. Ei ole kamalan helppoa saada yksinpuhelu mielenkiintoiseksi ja sen takia yritin ennakkotehtävillä jo viritellä vuorovaikutteista sessiota ja kohtalaisen hyvin siinä onnistuinkin. Annoin juttujen välillä vähän rönsyillä, sillä koko päivä pelkkää asiapuhetta on aika puuduttavaa. Pitää nyt vaan toivoa, että saadaan taas uusia aktiivisia toimihenkilöitä ja vähän ammattimaisempaa otetta siihenkin puuhaan.