Valkeala, Vekara 16.10.10

Tätä oli suunniteltu jo hyvä tovi, sillä Ninsku on jo moneen kertaan kehunut, millaiset maastot heillä on tarjolla ja toisaalta, että hän tarvitsisi maastoseuraa, että voi totuttaa nelivuotiastaan liikkumaan porukassa. Vaikea on ollut yhteistä viikonloppua löytää ja kun se vihdoin onnistui, niin reissu oli kyllä lähes täydellinen. Täydelliseksi sen olisi tehnyt se, että päivä olisi ollut pidempi, eikä olisi tarvinnut kiirehtiä kotimatkalle.

Kuudelta meillä taisi olla aamulla taas herätys ja aamutoimien jälkeen lähdimme ajelemaan tallin suuntaan. Aikamme siinä puuhattiin ja harjattiin hevoset ja alettiin suunnitella lähtöä. Vähän piti Sellan tietenkin lastauksessa empiä, mutta vartissa se oli sisällä ja varmaan tosi mielissään, kun huomasi, että vaarikin lähti reissuun mukaan.

Tunti ajeltiin Kouvolan suuntaan ja sitten napattiin huoltsikalta aamupalaa ja tankattiin auto ja kurkattiin, että hevosilla oli kaikki hyvin. Samalla naputtelin Ninskulle tekstareita, sillä emme tietenkään taas olleet täysin selvillä sen suhteen, että miten pääsemme perille asti. Ohjeet oli kuitenkin tarkkailla varuskunnan kylttejä ja oikeastaan ihan suoraan, hyvillä ohjeilla, löysimme perille.

Lämpimästi meidät otettiin vastaan ja kerrottiin, että suunnitelmat olivan sellaiset, että ensin saamme ratsastaa 4km raviradalle, pyristellä siellä sen, mitä haluamme, sitten takaisin ja sitten yhteislenkille panssariuralle.

Jonikin tuli Jessen kanssa ajopuuhista ja lähti etuautoksi ohjaamaan meitä raviradalle. Kangasmetsä oli täynnä pehmeäpohjaisia uria, polkuja ja teitä. Hölkkäsimme hymy naamalla vierekkäin auton perässä, kuin saattueena, kohti ravirataa. Hevoset olivat tohkeissaan tietenkin ja tosi innokkaina pistelivät menemään.

Ravirata oli juuri lanattu ja se oli aivan loistavassa kunnossa. Sella otti taas 2 nopeaa ja yhden rauhallisemman ja me menimme Hopon kanssa nopean ja rauhallisen, niin kuin yleensä Porvoossakin. Sellan sai kasaan 7 kiekkaa ja Hopokin 5. Sitten taas hölkättiin takaisin ja sillä aikaa Nina oli laittanut Lupen kuntoon ja he liittyivät seuraan.

Otimme vastakkaisen suunnan ja päädyimme panssariuralle. Voidaan siis rehvastella, että kun kylteissä luki, että vain sotilasajoneuvoille, niin Hopo ja Sella ovat siis sellaisia. Voi että niitä uria pitkin olisi upeaa viilettää ja mietittiin, että jos tuollaisessa paikassa itse asuttaisiin, niin kyllä olisi hevoset timmissä kunnossa. Ei tarvitsisi paljon vastaantulijoita pelätä, mitä nyt tietenkin satunnaisia panssariajoneuvoja…

Lupe kulki perässä tosi hienosti, joten emäntämmekin oli tyytyväinen ja lopun 6km:n kävely oli meille hyvää loppuverkkaa. Raviradalla hionneet hevoset kuivuivat hyvin loppunkäynneissä ja parin tunnin aikana matkaa kertyi meille parikymmentä kilometriä.

Lenkin jälkeen loimitimme hevoset ja ne pääsivät ihanan isoon tarhaan syömään heiniään ja vaikuttivat varsin tyytyväisiltä. Kari pääsi hommiin, siistimään Lupen kavioita ja kun se puuha oli saatu päätökseen, kutsui meitä jo sauna. Sauna tekikin tosi hyvää, sillä vaikka ratsastaessa tuli lämmin, niin ilma oli kyllä kamalan kolea.

Kun saimme kropan puhtaaksi ja puhtaat vaatteet päälle, käsky kävikin jo pöytään. Antimina luonnollisesti riistaa. Isäntä olikin aiemmin kuljeksinut pihamaalla kädet veressä ja puukko kourassa, joten luonnollisesti kuului kuvaan herkutella hirvellä. Juttua riitti ja oikein harmitti, että meidän piti koko ajan vilkuilla kelloon, että saisimme hevoset takaisin kotitalliin kohtuulliseen aikaan ja myös pikku-D kaipasi jo seuraamme.

Lastaus tapahtui taas suhteellisen kivasti ja pienelle houkuttelulla saatiin Sellakin kyytiin. Siinä hässäkässä unohdin kuitenkin Ninan kuopuksen ihanan piirustuksen Hoposta ja Sellasta keittiön pöydälle. Lisäksi Hopon kuolaimet joutuivat johonkin hukkaan.

Matkalta tikitin tietenkin heti tekstaria, että laittasiko Nina kuvan postiin, että saan sen kotiin esille, niin kuin asiaan kuuluu. Ajeltiin siinä kohti auringonlaskua ja seitsemältähän se jo laskikin. Kasin aikaan olimme omalla tallilla ja ysiltä kotona. Ihan kunnon päivätyö taas tehtynä ja uni maistui hyvin kymmenen korvilla.

Ihan älyttömän kiva reissu. Todettiin yhdessä, että pitäisi vaan jaksaa lähteä liikkeelle, sillä aina on mukavaa, kun johonkin hevosten kanssa mennään. Je tekee kyllä piippakorvillekin hyvää, kun yhdessä pääsevät vähän reissaamaan ja hölkkäämään uusiin maastoihin. Joten ei muuta, kuin seuraavaa reissua suunnittelemaan.