Lumi sulaa kohisten, sillä mittari on näyttänyt lähes jokaisena päivänä yli 10 astetta. Hankikahlaukset ovat etelässä historiaa. Katolta sen sijaan on putoillut lunta niin kotona kuin tallillakin. Ja pihapiirit ovat muuttuneet luistinradoiksi. Nastakengät ovat olleet ihan asiaa. Ja hevosilla hokit. Yhtenä päivänä mietin sitä aikaa kun Sella ja Urho olivat kengättömiä. Riideltiin asiasta lähes viikoittain. Olihan siinä puolensa, en kiistä ja Sellan kaviot olivat ihanassa kunnossa ja Urhon ongelma tietenkin oli paremmin käsiteltävissä. Mutta kyllä nämä pääkallokelit, joita kuitenkin joka talvi on, olivat kammottavia.
Paljoa ei olla hevosten kanssa tällä viikolla ehditty tehdä. Mukamas työkiireitä ja kaikenlaista muutakin sälää. Ja mä olen viettänyt nyt talvilomaani ja vieraillut muun muassa Urjalan suunnalla ja Haudankoskella. Jotenkin ihanaa päästä vähän liikkeelle ja ajella hyvässä säässä pitkin maita ja mantuja. Vaikka tapaamiset täytyy pitää minimissään, nii silti on ihana nähdä ihmisiä. En uskoisi näin sanovani, sillä pidän itseäni epäsosiaalisena olentona, mutta ei se ihan kai sitten niin kuitenkaan ole.
Muutamalta tutulta on taas hevosia siirtynyt taivaslaitumille. Se suru on musertavaa. Ja vaikka syntymä ja kuolema kuuluvat elämän kiertokulkuun, niin silti. En ole vieläkään päässyt yli kokonaan omien eläinystävieni menetyksestä ja vuosia on kuitenkin jo kulunut. Tuskin kokonaan pääsen niistä yli ikinä.