14.08.2018

Kari lähti töiden jälkeen fixaamaan Napin kengitystä kisakuntoon. Mä taas suunasin töiden jälkeen Espoosta Pitskuun. Olin tietenkin myöhässä, mutta liiton uusi toimipiste löytyi hyvin ja pääsin ovistakin sisälle. Meillä on sääntövaliokunnan kokous. Olin vähän ennakkoon miettiliäs, että meneekö rähinäksi. No ei mennyt.  Olin aika hyvin valmistautunut, niin kuin kai aina olen kun tuon tyyppisiin kinkereihin osallistun. Ilmapiiri oli avoin ja salliva. Kaikki muut paitsi este ja vikellys olivat edustettuina. Käytiin tosi hyvää keskuselua rakentavassa hengessä ja jaoimme monessa asiassa toistemme näkemykset ja mielipiteet. Kuumia puheenaiheita oli luonnollisesti SM, pakolliset lepotauot, muutokset kilpailujärjeselmässä, valituskäytänteet, yleinen osa, lajisäännöt ja ristiriidat, FEI-sääntöjen päivitykset ja tulevat sääntömuutokset. Lähtiessä olin kyllä hyvällä tuulella. Vähän oikein olin itsekin yllättynyt. Siitä on pari vuotta aikaa kun olen liiton paltsuissa pyörinyt ja kiva oli olla taas remmissä mukana. Luulen edustaneeni ihan hyvin.

12.-13.08.2018

Hevoset kotona. Sunnuntaina otettiin aika rennosti. Maanantaina taas hirvittävää kiirettä ja painetta työmaalla ja illalla vietiin tammat takaisin isoon peltoon. Ei suuria tunteita. Odotin pienä pyrähtelyä ja Tatanka olisi vähän voinut kieppeja tehdä, mutta kun eivät muut innostuneet, niin ei sitten. Lastaus ja matkustus sujui taas ensiluokkaisesti.

11.08.2018

Kari lähti aikaisin aamulla Kärppälään fiilailemaan Turusen hevosia. Keijokin pistettiin tikkiin. Nyt on taas hyvä edustaa ties missä kissanristiäisissä. Ja Valedro toivottavasti vähän isommissakin kinkereissä. Karin päivä oli siinä ja mä päivystin kotona tammoja. En ikinä kyllästy katselemaan niiden oloa ja eloa. Hevonen on niin suunnattoman kaunis eläin. Otin terassilla aurinkoa, luin kirjaa ja seurailin sivukorvalla EM-kilpailuja eri lajeissa. Ei paha.

10.08.2018

Edelleen mainiot kesäkelit ja viikon päätteeksi päätettiin hakea tammat vielä kertaalleen parturoimaan pihanurmea. Sekä etutarha, että takatarha ovat reuhahtaneet pienten sateiden myötä, joten syötävää on taas runsaasti. Sella hirnui villinä kun traileri tuli näköpiiriin. Kahden tamman lastaus otti aikaa 5 minsaa. Ei voi kiistää, että mukavalta tuntuu. Miten vaikeaa se Sellan kanssa aikoinaan osasikaan olla!! Ja fantastista on, että Tatanka parin kuopaisun jälkeen astelee koppiin ja ihan tyynesti nappaa pari palaa leipää kiitokseksi. En haluaisi lässyttää turhia, mutta kyllä Tatankan kanssa kaikki on mennyt niin kamalan helposti ja hyvin. Vaikka varsan laittamisessa ei ole mitään järkeä, niin onhan se vaan ihana tilanne, kun kaiken olet itse tehnyt tai jättänyt tekemättä. Hyvässä tai pahassa.

Matkustus sujui taas ongelmitta. Nuo puolen tunnin reissut ovat juuri sopivan mittaisia. Kotipihassa typykät pääsivät etutonttiin mutustushommiin. Me lastattiin itsemme autoon ja suunnattiin Rantatien Taiteiden Yöhön. Ilta pimeni aikanaan ja vettäkin vähän räpsytteli, mutta tammat olivat tyytyväisinä ekoruohonleikkureina.

06.-09.08.2018

Työt vievät lähes kaiken energian ja mielenkiinnon. Karilla oli viikolla kengityskeikkaa ja mä kävin katsomassa ystävälle yhtä varsaa. Omat hevoset köllöttelivät laitumella. Säät ovat ihan mainiot, joten siellä ovat varsin tyytyväisinä. Ötökätkin ovat vähentyneet, yöt ovat lämpimiä ja jo varsin pimeitä. Syksyn läheisyyden aistii, vaikka vielä tuntuu vahvasti kesältä. Viikonloppuna Padisessa on taas kisat ja suomalaisiakin mukana. Toivotaan menestystä.

05.08.2018

Meidän piti mennä aamulla tallille, mutta yllätys, että mä en taaskaan nukkunut yöllä ja olisin sitten aamulla just halunnut nukkua. Näin ollen me päästiin tallireissuun vasta joskus yhdentoista jälkeen. Lisäksi Lahdesta oli tullut tieto, että Roosa pelaa turnausvoitosta iltapäivällä, joten asioihin piti laittaa vähän vauhtia, että ehdittäisiin peliä katsomaan. Ja mitäpä Täti Musta ei tekisi, että pääsisi kummitytön pelejä hurraamaan.

Oltiin niin ohuissa trikoissa kuin kaapista löytyi, mutta kyllä jo heti autosta noustessa tuli hiki. Tatanka ei vislauksesta noussut ylös ja aloin jo luonnollisesti panikoida. Sellan lähti kävelemään luokse ja mä lähdin vastaan, koska hätäilin maassa köllöttelevää junioria. Nousihan se lopulta ja lähti lontustelemaan laitumen perukoilta porttia kohden. Ihan ehjänä. Pystyin taas hengittämään vapautuneesti.

Laiteltiin hevoset valmiiksi. Sella käytännössä nuokkui puomilla ja Tatanka otti myös erittäin lungisti. Kari jaksaa sitä kehua ja ylistää, että se on meidän kaikista hevosista helpoin. Mutta niin kuin Pauliina illalla totesi, niin parastahan se on, kun itse laittelet hevosen alusta loppuun asti. Parasta ja varmaan myös pahinta. Mutta silti, päivääkään en vaihtaisi pois. Ennemminkin olisin oikeastaan ihan valmis ottamaan Sellasta vielä toisenkin varsan, mutta Kari ei ole innostunut aiheesta.

Olin juuri nousemassa selkään, kun Rita pöristeli piikillään paikalle. Nappikin pääsi liikutukseen. Mullahan on kriittinen hetki selkäännousu, mutta se on alkanut sujua paremmin. Tällä kertaa ei tarvinnut edes montaa kertaa vetää henkeä. Lähdin käppäämään kentän suuntaan ja Tatanka tuli satuloituna talutettuna perässä. Mulla oli jonkun jäljiltä ihan liian lyhyet jalustinhihnat ja niideen pidentämisessä meinasi taas tulla riita. Mä en oikeastaan tarvitse kovinkaan kummoista virikettä ratsastuksen alkuvaiheessa, niin olen kyyneleet silmissä. Jotenkin toi homma on niin herkillä edelleen. Mutta kun sitten touhu lähtee käyntiin, niin rauhoitun. Kerta kerralta nopeammin.

Kari nousi ratsaille. Meni ihan rennosti. Ei ole Tatankalle mikään ongelma, että äijä kapuaa selkään. Sitten lähdettiin perätysten kiertämään kenttää. Tatanka ei ollut erityisen kiinnostunut kulkemaan Sella perässä. Se olisi halunnut kulkea ihan omia teitään ja oli selkeästi närkästynyt, kun jotain nyittiin ja poljettiin. Pisteli muutaman protestipukinkin, kun pakotettiin. Kari jalkautui ja riipi pajusta neuvonantajan. Vähän myöhemmin alkoi homma luistaa ja vähitellen pohje alkoi mennä läpi.

Sellan kanssa me tehtiin omia juttuja. Paljon kiemuroita ja voltteja. Kun siirryttiin raviin, niin Tatanka myös sai kipaista muutaman suoran. Oikein hyvin suhtautui kevennykseenkin. Jotenkin ihana nähdä, että ratsastaja selässä ei ole sille mikään ongelma. Tänään oltiin ensimmäistä kertaa kahdestaan ratsailla näiden tyttösten kanssa. Ja siis puolitoista vuottahan siitä alkaa olla aikaa kun ollaan yleensäkään oltu yhdessä ratsailla.

Kari oli tosi tyytyväinen ja toisteli sitä, että meni paljon, paljon paremmin kuin oli uskaltanut odottaa. Reilun puoli tuntia hän oli selässä ja tekivät ihan oikeasti jotain eikä vaan sitä, mitä junnun mieleen juolahti. Me Sellan kanssa tehtiin paljon raviväistöjä ja lopuksi tietenkin pakolliset laukat. Ei poniratsastus mua oikein vaan sytytä. Valitettavasti. Kun ei se ole vauhti tai vaaran tunne, vaan mä kaipaan sitä isoa liikettä ja dieselin voimaa. Mutta ei voi mitään. Toki lopussa mulla oli hyvä mieli ja tällä kertaa jalkautuminen ei ollut mikään kysymys. Vähitellen alan ilmeisesti saada itseluottamukseni takaisin ja luottamukseni Sellaan sille tasolle, että pystyn ottamaan nuo kaksi mua hermostuttavaa momentumia ilman hyperventilointia. Kun olen selässä, niin kaikki käy, mutta nousu ja lasku teettävät työtä korvien välissä. En edes tiedä, mistä se epämukavuus tulee jalkautumiseen, koska siinä tilanteessahan ei ole koskaan tapahtunut mitään. Selittämättömiä ovat mielen kiemurat.

Käytiin kiireesti kotona ja melkein tallin raikkaina kiirehdittiin Lahteen hurraamaan ja sieltä vielä synttärikahveille Pornaisiin.

 

04.08.2018

Kari vuoli Tatankan ylipitkät kaviot ja teki pienen trimmin Sellalle myös. Sen jälkeen mamma pääsi parin tunnin käppäilylle. Kari tarjoili myös tuliaisomenoita, sillä tänä vuonna pihapuu notkuu niitä ja ensimmäiset ovat jo pudonneet.

Lenkki meni leppoisasti. Aivan varmasti pitkään kestänyt helteinen sää rauhoittaa hevosiakin. Tosin nythän on ollut aikaa tottua ja ainakin itsestä tuntuu, että reippaasti yli 20 astetta lämmintä on uusi normaali. Illalla jos on 20, niin pitää vetää pitkähihaista ja -lahkeista päälle.

Mä vietin päivän Roosan pelejä jännittäessä Lahdessa. Hienoa oli nähdä myös sitä tekemistä. Nuori into ja tohina, se on jotain aika mahtavaa. Ja onhan se upea fiilis seurata veljentytön kehitystä. Pellavaa paineli kapteenina ja kun maalia pyysin, niin sitähän haettiin. Urheilu kuin urheilu, kyllä se aina kiinnostaa ja jos on tuttuja tulessa, niin jännitys tuntuu koko kropassa. Hamid oli mukana ja hän jos kuka eli kyllä ihan joka solullaan. Roosa myöhemmin kertoi positiivisen kannustuksen kuulleensakin. Vähän katsomosta kuului sellaista negatiivisempaakin mölinää, mutta kyllä mä uskon siihen, että positiivinen palaute kantaa pisimmälle. Toki kritiikki on paikallaan pieninä annoksina, mutta ilon kautta ne tulokset tehdään. Näin se vaan menee.

30.07.-03.08.2018

Alkauviikosta tuskailin sitä, että työt alkavat taas. Nyt olis lottovoitto paikallaan. Olisi niin kiva tehdä tuota valmennusjuttua, koulutusjuttuja ja varustekauppajuttua. Niilläpä ei ikävä kyllä elä, joten pakko on istua konttorilla ja väen vängällä sorkkia ihmiskohtalkoita. Halusivat tai eivät.

Keskiviikkona käytiin kuitenkin taas illan hämärässi katsomassa hevosia. Lokoisesti voivat. Kelien puolesta ei ole kiire ottaa takaisin talliin ja ei meillä myöskään ole valmiutta vielä sisäruokintakautta aloittaa, joten toivottavasti saavat olla pellossa mahdollisimman pitkään. Onhan elo merkittävästi helpompaa hevosten laiduntaessa.

Torstaina meillä oli junnujen kanssa skype-palaveri. Nyt varsinkin kun olemme levittäytyneet ihan etelästä pohjoiseen, niin nykytekniikka helpottaa kommunikointia merkittävästi.  Pientä säätöä aina aluksi tietenkin on, mutta saatiin kuin saatiinkin koko poppoo samaan aikaan kuuluviin ja näkyviin. Aluksi käytiin tietenkin tärkeimmät kuulumiset läpi ja jokaisellahan oli jotain kerrottavaa. Voi sitä kiherryksen määrää taas.

Aika nopeasti päästiin kuitenkin ihan asiaankin. Loppukausi, treenit, kisat ja muu ohjelma. Jotain pientä nillitettävääkin mulla tietenkin oli. Mutta aina tytöt ottavat sen kypsästi vastaan. Joskus mietin, että onpa hauska nähdä, millaisia aikuisia heistä kasvaa. Nopeasti kuitenkin Sarakin on pikkulikasta kasvanut täysi-ikäiseksi. Ritankin muistan aika nuoresta, kun Elisan apuratsastajana jonnekin kisoihin tupsahti. Muutama vuosi on iso aika nuorelle, vaikka itselle kolme vuotta tai neljä vuotta ei tunnu missään. Tai tuntuu, mutta ei siinä mielessä kuin sellaiselle, jolla ikää on alle 20v. Meni taas mietiskelyksi, mutta pointti oli se, että pidettiin palaveri ja täsmennettiin loppukauden tavoitteet. Olin aikaisemmin ajatellut, että lähden tyttöjen kanssa ratsastamaan Halloweeniin, mutta ei se oikein taida onnistua, kun ei ole ilmestynyt sitä hevosta, jolla voisin mukaan lähteä. Likat vähän vitsailevat, että laittavat mut selkään ja naputtavat kaikesta samalla mitalla kuin he naputtaavat mulle. Saisin maistaa omaa lääkettäni. Totesin tuohon vain, että tätä saa tällä rahalla. Nyt kun meillä ei omaa  starttikuntoista kisahevosta ole, niin onhan näistä nuorista ja heidän luotsaamisestaan mulle ihan mieletön ilo.

26.-29.08.2018

Keskityttiin viimeistelemään terassia kotona ja hevoset saivat olla omissa oloissaan. Lämmintä riittää ja välillä räpsähtää vähän ukkoskuuroa niskaan, mutta komeista keleistä saadaan nauttia. Perjantaina yritettiin bongata verikuu. Täydellinen pimennyt tapahtuu kuulemma kerran vuosisadassa. Täydellistä pimennystä ei nähty muuta kuin kuvissa, mutta ihan viimeiset rippeet siitä kuitenkin livenäkin. Kesä alkaa olla lopussa ja olen jotenkin haikeassa vireessä. Onhan elokuu toki vielä kesäkuukausi, mutta kun työt alkaa, niin se on syksyä. Ja illat alkavat olla pimeitä…. sekin on syksyä.

24.-25.07.2018

Mua vähän ahdistaa, kun on niin kuuma ja hevoset ovat pellossa eivätkä tallissa. Voisihan ne talliinkin viedä, mutta sitten ovat tallissa eivät pellossa. Ja mahdoton ajatus tässä kohtaa on hakea ne päivittäin talliin ja viedä takaisin peltoon. Joten joudun sietämään jompaa kumpaa. Toistaiseksi se on nyt niin, että ovat pellossa. Ja ihan tyytyväisiltähän ne siellä aina vaikuttavat, mutta silti.

Tiistaina vinguin illalla, että lähdetään niitä vielä lähes  yömyöhään katsomaan. Ja niinhän me sitten lähdettiin. Siellä olivat ja söivät. Laitumelle kävellessäni ajattelin, että olisikohan nyt aika käydä Urhon haudalla. Kari varmaankin aavisti, mitä tulossa oli. Ja tulikin. En vaan voinut sille mitään. Yritin rauhoittaa hengityksen ja pulssin, mutta kyyneleet vaan valuivat vuolaina. Valuivat vielä pitkään kotimatkallakin. Itkin siinä sitten samalla Dottien ja Hoponkin. Ilmeisesti on niin, että en tule ikinä pääsemään noista kolmesta menetyksestä yli.

Keskiviikko menikin sitten enemmän tai vähemmän melankolisissa tunnelmissa. Kari on aloittanut jo työt. Mä vielä viikon keräilen voimia ja sitten se taas alkaa, arkinen aherrus. Jos ei jotain lottopottia sattuisi tulemaan kohdalle. Meillä on vielä syksyn valmistelut vaiheessa, mutta eiköhän ne ehdi kun lämpimiä kelejä lupaillaan ainakin vielä pitkään. Olisikin hyvä, jos hevoset voisivat olla vaikka elokuun loppuun asti pellossa.