Viikko 43

Kari karisti Tussulan pölyt kannoiltaan ja singahti Vegasiin. Onneksi Rangerissa oli jo nastat alla ja tallireissut teinkin liukastelematta sillä. Tatanka on kasvattanut todella huonosti talvikarvaa ja vahvasti näyttää siltä, että loimitusrikas talvi on edessä.

Rita kävi kokeeksi Sellan selässä ja oikein kivasti meni. Sellalla taisi olla prinsessapäivä.  Jos aika alkaa olla kypsä, niin satunnaisesti voisi käydä vaikka ratsastamassa. Kenttäkin on ollut kohtalaisessa kunnossa. Illat ovat vaan sikamaiset pimeät ja pimeämmiksi muuttuu kun kelloja taas rukattiin.

Sääntövaliokunnassa on väännetty yleisen osan muutoksia ja vähän viiveellä olen ehtinyt niihinkin vastailla. Lajisääntöijin ei harrastajakunnalta muutosehdotuksia tullut, mutta jotain säädettäväähän niissäkin on ja ennen liiton seminaaria pitää hommat saada jiiriin.

Otin loppuviikolle vapaata ja aika kuluikin aika mukavasti tallilla.

Viikko 42

Koululaisilla syyslomaviikko ja olisikin ollut oivallista hoidella tallihommia valoisan aikaan. Toisaalta, koko viikon sateli enemmän tai vähemmän. Mulla on duunit vähän ruuhkautuneet, joten painoin kohtalaisen pitkää päivää koko viikon. Ei siis mitään merkittävää kirjattavaa hevoshommista. Kisakausi on päättynyt ja suurin osa kisahevosista pitää nyt pientä lepotaukoa. Odottelemme Italiasta useampaa satulaa ja mulla on sovittu alkeiskursseja ja joitan valmennuksiakin. Niin se vaan homma etenee säässä kuin säässä omaa uomaansa. Minttu tekee lähtö pohjoiseen ja toivottavasti pääsen siellä taas talvella pyörähtämään.

Viikko 41

Aika kosteaa on ja toki illoin sekä aamuin selkeästi syksyn tuntua. Nopeasti maisemat muuttuvat ja nyt on maailma muuttunut keltaiseksi. Tatanka on ollut viluisen oloinen ja sen karva on kummallisen ohutta, joten se on nyt saanut olla päivät loimi päällä ja yllättävää kyllä tanttu on pysynyt ehjänä. Pahimpina sadepäivinä on Sellakin saanut palttoota päälleen. Käytiin loimia ylipäätään läpi ja niitä on kyllä tolkuttomat määrät. Hopon ja Urhon kaikki loimet on edelleen varastoituna. Kai niistä pitäisi vähitellen hommautua eroon. Vaikka Tatanka on emäänsä kookkaampi niin ei siitä Urhon kokoista tule.

Kari on työstänyt Tatankan kanssa nostoja. Yllättävän näppärästi hevonen oppii, mitä sen halutaan tekevän. En enää yhtään ihmettele yhdessä eläindokkarissa esitettyä faktaa, että historian tunteman laskutaitoiset hevoset yms ovat yksinkertaisesti opetettu polkemaan jalkaa tietyistä ihmisen antamista merkeistä. Kamalan montaa toistoa ei tarvita kun asia alkaa mennä jakeluun.

Viikko 40

Sääntomuutosjuttuja olen vähän katsellut ja harrastajakunnalta ei tullut yhden yhtäkään sääntömuutosehdotusta. Aika jännä.  Olisi mukaampi sääntöjä rukata, jos lajin harrastajat myös aktiivisesti ehdotuksia ja esityksiä tekisi. Mutta kai se on aina niin, että kun epäkohdan huomaa, niin siitä on kiva hetken murista ja sitten asia unohtuu.

Loppuviikko menikin Padisessa. Oli kiva päästä taas kisatunnelmaan, vaikkakin vettä satoi ihan koko helvetin päivän. Lohdullista oli se, että Norjassa kuukausi sitten satoi vieläkin enemmän ja oli vieläkin kylmempää. Ja lohdullista oli myös se, että Nina päästi mut toimareiden koppiin lämmittelemään ja juomaan teetä. Ja kaikelle karmeudelle saatiin palkinto kun sekä Minttu että Saana ratsastivat kisansa loppuun asti ja Minttu pääsi nilkat paljaana pokkaamaan ruusukkeen ensimmäisestä 120 km kisasta ja Saanakin sai plakkariinsa kv-tuloksen 80 km matkalta. Mahtavaa panostusta perheiltä ja tukijoukoilta. Eikä kumpikaan ollut edes henkitoreissaan kisan jälkeen. Tarkempi raportti ilmestyy taas aikanaan Tien päällä -osioon. Hieno reissu taas kerran!

Viikko 39

Kelit vaihtelevat syyskuiseen tapaan. Välillä luvataan harmaata ja kosteaa ja seuraavana päivänä lämmintä. Hevoset ovat tyytyväisinä tallilla. Tarhoissa löytyy vielä hyvin vihreää nyprättävää ja vähitellen siirrytään kuivaheinään. Heinä on erinomaista ja ilahduttavaa kyllä ei pölise yhtään. Pikku hiljaa tässä palataan talliarkeen. Rita on hommissa mukana ja se helpottaa meidän elämää kyllä merkittävästi.

Tatankan kanssa on vähitellen aloitettu laukannostot. Hauskaa pippurisuutta tammassa on ja ei se ihan niin lapanen ole kuin mitä on tähän asti luultu. Vähän jopa osaa ilmaista mielipiteitään. Sella tuntuu aika-ajoin jopa seesteiseltä mutta mitään epäselvää ei ole, mistä Tatanka on luonteikkuutensa perinyt, jos sellaisesta nyt oikeastaan voidaan puhua.

Viikko 38

Yöt alkavat olla aika pimeitä ja myös kosteita. Päätettiin, että hevosten alkaa olla aika palata tallille. Polttiaisia on paljon Tuusulassa ja Hyvinkäällä. Ne häiritsevät Tatankaa huomattavasti, Sellaa onneksi vähemmän. Ensimmäisinä öinä tallissa on nukuttu raivokkaasti, mutta aamuisin on kiire ulos ja ihanaa on se, että Satu availeekin karsinoiden ovet jo viiden korvilla. Rita on myös edelleen arjessa mukana ja helpottaa paljon nykytilanteessa, että Rita tekee jonkun verran tallihommeleita meidän apuna.

Sella on yskähdellyt muutaman kerran. Lämpöä ei ole, eikä rakää tule, joten tarkkaillaan tilannetta. Ratsastus on taas aloitettu laidunloman jäljiltä. Kenttä on kesän aikana ehtinyt vähän ruohottua, mutta äkkiäkis ruovitaan tupsut irti nyt kun taas arki palaa tallille. Kissatkin ovat tyytyväisiä kun ihmisiä näkyy säännöllisesti.

Viikko 37

Hevoset edelleen kotona, mutta talli on laitettu jo valmiiksi sitä silmällä pitäen, että syksy alkaa. Mä lähdin taas viikonlopuksi reissuun. Tällä kertaa kohteena niinkin eksoottinen paikka kuin Parikkala. Olin jotenkin todella innoissani keikasta sillä samalla pääsin tekemään vuotuisen piipahdukseni Lappeenrantaan. Edellisen viikonlopun palelun jälkeen karjalainen keli oli ihan paikallaan ja sikäläisten ihmisten valtaisa innostus teki kyllä suuren vaikutuksen. Tästäkin reissusta yritän ehtiä kirjoittaa muutaman sanasen Tien päällä-osioon.

Samaan aikaan seurat suunnittelevat alkavan kauden kilpailukaleteria. Vaimealta näyttää, joten hyvin mahtuisi mukaan parit kisat Parikkalassa!

Sunnuntaina ajeltiin vielä Kärppälään miettimään satulajuttuja.

Viikko 36

Hevoset kotipihassa. Se on aina jotenkin hienoa kun hevoset ovat kotona. Niin vaivatonta. Tatankaa ei ole paljoa kuljeteltu ja käytetty vieraisilla. Mun mielestä se on ihan pullossa pidetty bja muutenkin edetty hitaasti, mutta Karin mielestä edetään juuri sopivalla tahdilla. Matkustaminen näin pienimuotoisesti onnistuu kuitenkin hyvin ja koppiinkin se tulee välillä hyvin ja välillä huonosti.

Minä matkustin perjantaina Osloon. Olin saanut kutsun tuomaroimaan ensi vuoden PM-kisojen esikisoja Nannetadiin. Officersrittenistä lisää Tien päällä-osiossa. Tiivistettynä jäätävän kylmä, mutta hengeltään lämmin reissu.

Elokuu

Hevoset enemmän ja vähemmän laitumella. Välillä kotona ja välillä tallilla. laidunta laajennettiin siten, että ensi kesän pitäisi olla tolppahommien osalta helpompi kuin tänä vuonna. Muutoin tavanomaista loppukesän touhua. Lomat loppuivat ja töihin piti jälleen palata.

24.8. kisattiin Kouvolassa SM-kilpailut. Odotin suuria ja ihan tosi upeasti Minttu ratsasti mestaruuteen. Iloinen olin myös Veran pronssista, sillä olenhan kuitenkin pitkään tehnyt myös Saran kanssa töitä ja toivon hänet näkeväni satulassa myös tulevaisuudessa. Hieno päivä, vaikka stewardina luonnollisesti keskityin työhöni, mutta upeaa oli katsella nuorten touhja. Ei ole mikään salaisuus, että nautin suunnattomasti siitä, että saan olla näiden aktiivisten ja ahkerien nuorten taustavaikuttajana. Onnittelut vielä hyvistä suorituksista kumpaisellekin tiimille!

Sama viikonloppu oli myös surun viikonloppu, sillä Nappi lähti vehreämmille laitumille. Asia oli ollut tiedossa jo kesäkuusta asti, mutta viimeiset päivät olivat silti varsin haikeita ja tiedän paremmin kuin hyvin ne tuntemukset, joita Rita joutuu seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana käymään läpi. Tuska laantuu ja muuttaa muotoaan. Se on ainut mitä osaan sanoa. Ensin tuntuu, että ei pysty edes hengittämään, mutta vähitellen henki kuitenkin alkaa kulkea, mutta vaikeaa se on ja tulee olemaan. Ja mulla on välillä vieläkin ja Hopon lähdöstä on aikaa kolme vuotta, Urhon kaksi.

Koko elokuun saatiin nauttia hienosta kelistä ja vaikka illat jo pimenivät, niin lämpo helli. Vielä kuun lopulla juhlittiin Jolhyn tyyliin onnistuneiden kisojen kunniaksi. Kiva kun joku viitsii järjestää juttuja. Jos kutsu tulee, niin aina yritän mukaan päästä.

 

Viikko 30

Hevosten kanssa pientä touhuilua, mutta pääasiassa kirmaavat laitumella. Ollaan aika iloisia, että luonnonnitty ei ole paisuttanut niitä valtaviksi, mutta syötävää on kuitenkin riittänyt ja liikkuvat todella paljon. Alueella käy kohtalaisen hyvin tuuli ja vähän varjoakin löytyy, joten hyvä on piippkorvien olla. Ja bonuksenä tässä on tietenkin se, että talvella voidaan aluetta hyödyntään ratsastukseen ja ensi kesällä alue on edelleen meidän käytössä. Tässä kävi sitten kuitenkin niin, niin kuin elämässä aika usein, että kun ei voitu mennä vanhalla kaavalla ja oli pakkoa kehittää jotain uutta, niin se uusi osoittautuikin varsin hyväksi vaihtoehdoksi. Tai sitten ihmisen mieli taas korjasi tilanteen. Hyvä mottohan sekin on, että ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on. Aina voi surkutella asioiden tilaa, tai vaan päättää ,että tämä on hyvä ja tällä mennään.

Olin alustavasti suunnitellut lähteväni Ouluun pitämään alkeiskurssia ja jotain treeniä, mutta sitäkin päätettiin siirtää, joten pääsin kuin pääsinkin Jolhyn toisiin kisoihin stewardoimaan.  Hienot kisat olivat taas pienellä porukalla polkaisseet käyntiin. Tästä vähän lisää Tien päällä-osiossa.