Joulukuu

Joulukuu on sääolosuhteiden osalta ihan samaa syksykeliä kuin marraskuukin. Multa loppui huumorintaju jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Kyllä neljä vuodenaikaa olisi ihan suotava juttu ja jos jonkun vuodenajan täytyy jatkua yli seuraavan, niin en ainakaan toivoisi sen olevan syksyn. Mutta näin se nyt vaan ikävä kyllä on.

Kuukauden alkuviikot menivät komitean kanssa sääntömuutoksia miettien. Jotain haluttiin vähän omaakin muutosta pikkuluokkien osalta, mutta isoimmassa roolissa ovat tietenkin tietenkin melko massiiviset sääntömuutokset, jotka määrittää FEI.  Kv-liitto haluaa luonnollisesti suitsia G7-maiden toimintaa, mutta säädöt ennemminkin vaikeuttaavat pienten ratsastusmaiden toimintaa. Ja vähän epäilen, että oikeastaan mitkään sääntömuutokset eivät laita kyseisiä maita kuriin. Ikävä kyllä. Ja onhan se niinkin, että isoissa tapahtumissa sattuu ja tapahtuu koska volyymit ovat niin suuret. Vaikeita ja ristiriitaisia kysymyksiä.

Jolukuun ekana viikonloppuna oli perinteiset SuMaRan pikkujoulut. Sain kutsuni vähän myöhään, mutta ainakan mukaan mennään, jos kutsutaan ja Karikin innostui lähtemään kinkereihin. Harmillisen vähän oli lajin harrastajia paikalla. Muisteltiin aikoja, kun jossain majalla porukat saunoivat ja vetivät karaokea. Ruoka oli hyvää niin kuin aina ja aika nopeasti palkitsemisien jälkeen porukka suuntasi koteihinsa. Suonpään Maljan sai toistamiseen Kai Torp. Kohta on 10 vuotta mennyt ja pitää alkaa miettiä uutta kiertopalkintoa.

Toinen viikonloppu oli sovittu RieRatin nuorisotoiminnan käynnnistämiseen. Ajelin Kärppälään niin kuin moni muukin ja pidettiin aika kiva aamupäivä tulevaisuutta pohtien.  Itse lähdin takaisin kotiin ja nuoriso jäi vielä treenaamaan pilatesta tai joogaa tai jotain muuta venyttävää. Ihan hyvä, että nuorena oppisivat jo lihashuoltoa. Ratsastajat kun usein huoltavat hevostaan, mutta eivät itseään.

Ennen joulua mulla oli vielä yksi suokkiviritys, mutta sekin kuivui taas kasaan. Muutaman kerran loppuvuodesta aurinkokin pilkahti ja heti mieliala kohahti asteen. Ja tottahan se on, että nyt mennään jo taas kohti kevättä, joten eiköhän se tästä taas iloksi  muutu.

Marraskuu

Aika masentava marraskuu. Talvi ei tule, mutta ei tämä kesältäkään tunnu. Hevosia liikutetaan harvakseltaan.Ketä kiinnostaa touhuta pimeässä ja tihutuksessa, tai ihan jatkuvassa, rehellisessä sateessa.

RieRat vietti pikkujoulunsa ja olin paikalla. Tosin vasta myöhään illalla, sillä kävin päivällä Parikkalassa pyöräyttämässä Matkalla matkaratsastajaksi osa 1-kurssin. Porukka oli kurssilla innostunutta ja odotan jo toiveikkaana ensi vuoden kisoja, joita suunnittelevat. Maastot ovat mainiot ja porukka ihan kertakaikkisen lupsakkaa karjalaista kansaa. Tuo Itä-Suomen aktivoituminen on minulle yksi vuoden positiivisista jutuista.

Ajomatka Jämsänkoskella oli stressaava. Hidas ja pimeä ja märkä ja pelkäsin koko ajan tutkatolppia, sillä edeltävänä viikkona olivat salamavalot taas välkkyneet kehätiellä. Pääsin kuitenkin perille ja Mummelin herkkupatojen äärelle. Juhlat olivat jo vähän hiipumaan päin, mutta keskustelu kävi kuitenkin vilkkaana ja olin hyvilläni, että jaksoin lähteä ajelemaan. Käytiin kisakalenteria läpi ja polkaistiin käyntiin nuorisolle suunnattu yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä lisäävä projekti.  Toimintatapa on vähän epäselvä ja malli hyvinkin epävirallinen, mutta katsotaan nyt, mitä saadaan aikaiseksi. Oma roolinikin on vähän epäselvä, mutta eiköhän asiat selkeydy.

Ei näitä nykyajan marraskuita meinaa jaksaa. Olispa kaljaa! Tai oikeastaan jotain vähän vahvempaa!

Viikko 45

Kari kotiutui ja saikin hoitaa hevoset sekä tallihommat. Samalla tammoille lyötiin hokkikengät alle. Sella oli heti kotonaan uusissa kengissä mutta Tatanka vähän kainosteli kenkiä ja hokkeja. Sille tuntuu kaikki tämän tyyppiset muutokset aiheuttavan hetkellisesti päänvaivaa. Eikä siinä mitään, pitää vaan antaa sen tottua uusin juttuihin rauhassa. Tatanka on edelleen viluinen ja sitä on loimitettu vaihtelevasti. Yritetään nyt kuitenkin vielä siedättää sitä viileneviin keleihin.

Viikonloppuna käytiin pellolla ja poruksihan se taas meni. Mulla on Hopoa kova ikävä ja vuosipäiväkin lähestyy. Tunteet on pinnassa.

Viikko 44

Kari Vegasissa, mä töissä ja Satu sekä Rita aika lailla tallilla. Alkuviikosta pidin vapaata ja puuhasin tallilla. Maanantaina kävin Sellan selässä sillä ajatuksella, että se käyttäytyy seuraavana päivänä Ritan kanssa kunnolla ja käyttäytyikin. Pimeää on, märkää on ja yöpakkasia luvassa. Ja marraskuu alkaa.

Lajiseminaari järjetettiin viikonloppuna poikkeuksellisesti eri aikaa ja eri paikassa kuin liiton muut semiaarit. En oikeastaan pidä sitä kovinkaan hyvänä systeeminä. Pelkäämpä, että jäämme vielä enemmän unholaan jos emme ole mukana liiton yhteisessä tapahtumassa. Odotin kovasti, että Minttua huomioidaan SM-voiton ja 120 hyväksytyn suorituksen johdosta. Ikävä kyllä ei. Yleensä mestarit on vielä kukitettu tai sukitettu seminaarissa. Pieni kömmähdys, mielestäni. Yksi komitean tärkeä tehtävä minun näkövinkkelistäni on kannustaa ja innostaa harrastajia harrastamaan.  Siitä syystä kannattaisi muistaa ja palkita pienistäkin tekemisistä ja muistuttaa ihmisten mieliin vähän isommat tekemiset.  Töppärät tyhjensivät palkintopöydän, mikä tietenkin oli ihan ansaittuakin niillä kriteereillä, joita käytettiin. En vaan edelleenkään ymmärrä, miksi kisakilsoihin ei voida laskea ihan kaikkia kilsoja ja miksi muutenkin komitea haluaa niin kovasti korostaa sitä, että keskittyvät vain kansallisen tason kehittämseen. Näin pienen lajin ollessa kyseessä kannattaisi panostaa ihan kaikkeen lajin sisällä tapahtuvaan.

Noh, naristastani huolimatta kiitän myös komiteaa. Minut palkittiin vuoden toimihenkilönä. Mainita tuli kyllä täysin pyytämättä ja yllätyksenä. Mutta kuin edellistä avautumistani alleviivatakseni, täytyy sanoa, että luonnollisesti palkitseminen tuntui mukavalta. Kukaan ei näitä hommia sen takia tee, että saisi pystin kirjahyllyyn, mutta jos joskus jotain saa ja nimi mainitaan, niin onhan se kiva!

Viikko 43

Kari karisti Tussulan pölyt kannoiltaan ja singahti Vegasiin. Onneksi Rangerissa oli jo nastat alla ja tallireissut teinkin liukastelematta sillä. Tatanka on kasvattanut todella huonosti talvikarvaa ja vahvasti näyttää siltä, että loimitusrikas talvi on edessä.

Rita kävi kokeeksi Sellan selässä ja oikein kivasti meni. Sellalla taisi olla prinsessapäivä.  Jos aika alkaa olla kypsä, niin satunnaisesti voisi käydä vaikka ratsastamassa. Kenttäkin on ollut kohtalaisessa kunnossa. Illat ovat vaan sikamaiset pimeät ja pimeämmiksi muuttuu kun kelloja taas rukattiin.

Sääntövaliokunnassa on väännetty yleisen osan muutoksia ja vähän viiveellä olen ehtinyt niihinkin vastailla. Lajisääntöijin ei harrastajakunnalta muutosehdotuksia tullut, mutta jotain säädettäväähän niissäkin on ja ennen liiton seminaaria pitää hommat saada jiiriin.

Otin loppuviikolle vapaata ja aika kuluikin aika mukavasti tallilla.

Viikko 42

Koululaisilla syyslomaviikko ja olisikin ollut oivallista hoidella tallihommia valoisan aikaan. Toisaalta, koko viikon sateli enemmän tai vähemmän. Mulla on duunit vähän ruuhkautuneet, joten painoin kohtalaisen pitkää päivää koko viikon. Ei siis mitään merkittävää kirjattavaa hevoshommista. Kisakausi on päättynyt ja suurin osa kisahevosista pitää nyt pientä lepotaukoa. Odottelemme Italiasta useampaa satulaa ja mulla on sovittu alkeiskursseja ja joitan valmennuksiakin. Niin se vaan homma etenee säässä kuin säässä omaa uomaansa. Minttu tekee lähtö pohjoiseen ja toivottavasti pääsen siellä taas talvella pyörähtämään.

Viikko 41

Aika kosteaa on ja toki illoin sekä aamuin selkeästi syksyn tuntua. Nopeasti maisemat muuttuvat ja nyt on maailma muuttunut keltaiseksi. Tatanka on ollut viluisen oloinen ja sen karva on kummallisen ohutta, joten se on nyt saanut olla päivät loimi päällä ja yllättävää kyllä tanttu on pysynyt ehjänä. Pahimpina sadepäivinä on Sellakin saanut palttoota päälleen. Käytiin loimia ylipäätään läpi ja niitä on kyllä tolkuttomat määrät. Hopon ja Urhon kaikki loimet on edelleen varastoituna. Kai niistä pitäisi vähitellen hommautua eroon. Vaikka Tatanka on emäänsä kookkaampi niin ei siitä Urhon kokoista tule.

Kari on työstänyt Tatankan kanssa nostoja. Yllättävän näppärästi hevonen oppii, mitä sen halutaan tekevän. En enää yhtään ihmettele yhdessä eläindokkarissa esitettyä faktaa, että historian tunteman laskutaitoiset hevoset yms ovat yksinkertaisesti opetettu polkemaan jalkaa tietyistä ihmisen antamista merkeistä. Kamalan montaa toistoa ei tarvita kun asia alkaa mennä jakeluun.

Viikko 40

Sääntomuutosjuttuja olen vähän katsellut ja harrastajakunnalta ei tullut yhden yhtäkään sääntömuutosehdotusta. Aika jännä.  Olisi mukaampi sääntöjä rukata, jos lajin harrastajat myös aktiivisesti ehdotuksia ja esityksiä tekisi. Mutta kai se on aina niin, että kun epäkohdan huomaa, niin siitä on kiva hetken murista ja sitten asia unohtuu.

Loppuviikko menikin Padisessa. Oli kiva päästä taas kisatunnelmaan, vaikkakin vettä satoi ihan koko helvetin päivän. Lohdullista oli se, että Norjassa kuukausi sitten satoi vieläkin enemmän ja oli vieläkin kylmempää. Ja lohdullista oli myös se, että Nina päästi mut toimareiden koppiin lämmittelemään ja juomaan teetä. Ja kaikelle karmeudelle saatiin palkinto kun sekä Minttu että Saana ratsastivat kisansa loppuun asti ja Minttu pääsi nilkat paljaana pokkaamaan ruusukkeen ensimmäisestä 120 km kisasta ja Saanakin sai plakkariinsa kv-tuloksen 80 km matkalta. Mahtavaa panostusta perheiltä ja tukijoukoilta. Eikä kumpikaan ollut edes henkitoreissaan kisan jälkeen. Tarkempi raportti ilmestyy taas aikanaan Tien päällä -osioon. Hieno reissu taas kerran!

Viikko 39

Kelit vaihtelevat syyskuiseen tapaan. Välillä luvataan harmaata ja kosteaa ja seuraavana päivänä lämmintä. Hevoset ovat tyytyväisinä tallilla. Tarhoissa löytyy vielä hyvin vihreää nyprättävää ja vähitellen siirrytään kuivaheinään. Heinä on erinomaista ja ilahduttavaa kyllä ei pölise yhtään. Pikku hiljaa tässä palataan talliarkeen. Rita on hommissa mukana ja se helpottaa meidän elämää kyllä merkittävästi.

Tatankan kanssa on vähitellen aloitettu laukannostot. Hauskaa pippurisuutta tammassa on ja ei se ihan niin lapanen ole kuin mitä on tähän asti luultu. Vähän jopa osaa ilmaista mielipiteitään. Sella tuntuu aika-ajoin jopa seesteiseltä mutta mitään epäselvää ei ole, mistä Tatanka on luonteikkuutensa perinyt, jos sellaisesta nyt oikeastaan voidaan puhua.

Viikko 38

Yöt alkavat olla aika pimeitä ja myös kosteita. Päätettiin, että hevosten alkaa olla aika palata tallille. Polttiaisia on paljon Tuusulassa ja Hyvinkäällä. Ne häiritsevät Tatankaa huomattavasti, Sellaa onneksi vähemmän. Ensimmäisinä öinä tallissa on nukuttu raivokkaasti, mutta aamuisin on kiire ulos ja ihanaa on se, että Satu availeekin karsinoiden ovet jo viiden korvilla. Rita on myös edelleen arjessa mukana ja helpottaa paljon nykytilanteessa, että Rita tekee jonkun verran tallihommeleita meidän apuna.

Sella on yskähdellyt muutaman kerran. Lämpöä ei ole, eikä rakää tule, joten tarkkaillaan tilannetta. Ratsastus on taas aloitettu laidunloman jäljiltä. Kenttä on kesän aikana ehtinyt vähän ruohottua, mutta äkkiäkis ruovitaan tupsut irti nyt kun taas arki palaa tallille. Kissatkin ovat tyytyväisiä kun ihmisiä näkyy säännöllisesti.