Ihanan aurinkoinen ja lämmin keli, ei syksystä tietoakaan. Tai noh, ehkä aavistuksen värjäytyneet lehtipuut antavat pientä viitettä siitä, että seuraava vuodenaika on tulossa. Heräilimme Helsingin keskustata ja hotelliaamiaisen jälkeen päästiin irrottelemaan jälleen kerran parkkisakkoa auton tuulilasista. Tämä oli vähän arvattavissakin, sillä keskustassa ei parkkipaikkoja löydy aina siitä, mistä toivoisi.

Kotona puuhasteltiin hetki omia askareitamme ja sen jälkeen Kari lähti ajelemaan tallille. Mä retkotin vielä hetken sohvalla pilleripäissäni ja ajelin sitten tuntia myöhemmin perässä. Urho ei ollut vielä ihan lähtövalmiina, joten laiteltiin se yhdessä kuntoon.  Viimeistä kunnollista treeniä lähtivät tekemään. Jos hevonen tuntuisi hyvältä, niin ennen keskiviikkoa pistetään Liettuan kisaan ilmo sisälle.  Väki on vähän vähentynyt, niin kuin kisojen alla aina käy, mutta silti rapsakka porukka on reissuun lähdössä. Samana viikonloppuna kisataan myös MM-kisat Samorinissa. Siellä maatamme edustaa yksi ratsukko ja kannustusjoukkoja on lähdössä myös mukaan, joten hyvin on samana viikonloppuna suomalainen matkaratsastus edustettuna.

Kun Urho lähti lenkille, niin minä menin viettämään laatuaikaa kolmen muun kanssa. Elo laidunlohkossa on varsin rauhallista. Varsa tosin tuppaa olemaan liian kiinnostunut ihmisistä, jotka siellä liikuskelevat. Erityisesti Erika lantakärryn kanssa on sen suurinta hupia. Porukan touhuja on ihana katsella. Edelleen. Voisin viettää päiväni hyvin laitumen laidalla istuskellen. Nyt varsinkin, kun suussa on ammottava avohaava, niin en viitsi niiden kanssa muuta tehdä kuin katsella kaukaa. Sekin tekee onnelliseksi.

Kun olin lähdössä kotiin päin, niin Riitta ja Kari ilmaantuivatkin näköpiiriin. Hölköttelivät vilkutellen ohi ja otin pari kuvaakin. Yhteen niistä tallentui Urhon häntä. Tabletti ei tosiaan ole paras mahdollinen väline taltioida tunnelmia. Myöhemmin Kari kertoi, että lenkki meni hyvin.  Vauhti oli tasainen ja kohtuullinen, mutta myös sykkeet pysyivät hyvin matalina. Pari tuntia taas taivalsivat. Urho pääsi suihkuun ja sai rasvaukset kaupan päälle ja palaili laitumelle lauman luokse. Minä naputin jo kotona kovaa vauhtia pakkauslistaa kisareissulle ja tiimille toimintaohjeita. Saara liittyy taas huoltojoukkoon. Majoitumme Zendurancen kanssa samassa mökissä. Olen tyytyväinen kokoonpanoon. En kaipaa yhtään ylimääräistä hässäkkää ja säätöä. Turunen tarjoaa sitä riittvästi, joten enemmästä ei ole väliä. Tanjan mukana reissuun lähteävät Pablo ja Laura, joten uskoisin meillä olevan fengshuit kohdillaan omassa piilopirtissämme.

Koko viikko pyöri oikeastaan irti revityn takahampaani ympärillä. Asioita saatiin tehtyä tai jätettiin tekemättä hampaan, tai sen jättämän ammottavan aukon johdosta. Karu kokemus, en suosittele.

Liettuan viimeinen ilmopäivä lähestyy. Se tarkoittaa sitä, että on paljon asioita, joita pitää hoitaa ja juttuja, jotka pitää noutaa. Isoihin kisoihin valmitautuminen on aina vähän paradoksaalista. Tekisin mielelläni suurimman osan asioita hyvissä ajoin, mutta kun koko korttitalo saattaa romahtaa siihen, että hevonen on yhtenä päivänä kolmijalkainen, niin kamalasti ei viitsi tehdä ennakkoon, ettei tule tehtyä ja panostettua täysin turhaan. Näihin reissuihin valmistautuminen vie kuitenkin kuukausia ja viikkoja aikaa, mutta lopullinen rutistus tapahtuu usein viimeisellä viikolla. Niin varmasti tälläkin kertaa. Toistaiseksi hevonen on siinä kunnossa, että jos se matkustaa edes jollain tapaa ilman hillitöntä stressiä, niin sen pitäisi aika helposti 80 km matka taittaa.  Pitkä kuljetus itseäni huolestuttaa, koska Urho ei ole mikään kamalan hyvä matksutaja. Se stressaa, vaikka onkin kiltisti.  Ja kun se stressaa, niin se hikoilee ja vastavuoroisesti ei juo tai syö riittävästi. Meillä on matkustuspäiväksi nyt valittu keskiviikko, joten paikan päällä on hetki aikaa tankata. Ja hevonen on pönäkässä laidunkunnossa, joten eiköhän se starttikuntoisena saada kisapaikalle.

Ihan näinä päivinä mun täytyy akaa käydä pakkauslistaa läpi.  Otan edellisten vuosien listan muokkaukseen.  Meidän pitää kaikki kamat vetää nippuun tiistaina, niin keskiviikkona napataan vain hevonen kyytiin ja ajetaan aamulla satamaan. Ihan uutta on se, että suomalaisia on niin paljon reissussa mukana. Viime vuosien työ, joka on panostanut lajin kilpailutoimintaan on tuottanut tulosta ja entistä useampi on rohjennut lähteä maan rajojen ulkopuolelle. Se on erinomainen juttu, sillä takaa myös kotimaan kisojen laadukkaan toiminnan lisääntymisen. Kun kilpailijat näkevät erilaisiatapoja toteuttaa kilpailuja, niin myös järjestäjien täytyy uusia tekemistään. Harvassa asiassa se, mitä on tehty 20 vuotta sitten toimii nykypäivänä. Kehitys kehittyy ja toivottavasti myös matkaratsastus kotimaassa jatkaa kehittymistään.

Hevoset jäivät tallille tämän mun hammasoperaation ajaksi.  Oikeastaan ihan siitä syystä, että en kerta kaikkiaan kyennyt niitä Karin kaverina siirtämään takaisin laitumelle. Hyvää tässä oli se, että varsakin pääsi tutustumaan karsinaansa ja tallirutiineihin. Se sopeutuikin heti ja helposti. Satu sitä aamulla liikutteli ihan näppärästi ja Karikin yhtenä iltana totesi, että homma on yhtä helppoa kuin ennenkin, koska Tatanka on niin kiltti.

Perjantaina oli juuri ja juuri siinä kunnossa, että jaksoin taluttaa laitumelle ensin Urhon ja sitten Hopon. Kari toi tytöt. Hyvin meni. Kun lähdettiin ensimmäistä kaksikkoa viemään, niin mieleen tuli kesän kauhein kokemus, kun Sella ja Hopo karkasivat tarhasta ja siirtyivät laitumelle ihan omaehtoisesti. Pelkäsin koko ajan, että kaksikko pyyhältää meistä ohi laidunmatkalla. Näin ei onneksi käynyt. Koko nelikko saatiin laitumelle. Ihanassa ilta-auringossa katselin niiden touhuja. Juoksentelivat välillä innokkaasti ja sitten taas painoivat turvat maahan. Alkaa olal hyvä mieli siitä, että lauma on hyvin ryhmäytynyt, vaikka sainkin ennakkoon varoittavia lausahduksia, että kuvio on jo lähtökohtaisesti mahdoton. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että nelikko on yhdessä sulassa sovussa ja varsakin saa hihhulointiseuraa valkoisista kavereistaan. Hopo juoksentelee velvollisuudentunnossa joukon jatkona, mutta eläväinen lauma meillä on kasassa.

Launtaina olisi ollut maajoukkuevalmennettavien viimeinen yhteinen treeni ennen Liettuan kisaa. Karilla oli duunijuttu ja lisäksi meillä oli vielä perhetapahtuma bookattu samaan aikaan. Lisäksi totesin mj-valmentajalle, että meidän liikkuminemme näihin yhteisiin valmennuksiin on vähän nihkeää siitäkin syystä, että 2h autoilua suuntaansa ei oikein houkuta. Jos treenit pidetään joskus vaikka Vermossa, niin sitten ollaan varmaan mukana. Toisaalta meillä on aika selvät sävelet ja erakkoluontoisina puuhaamme ehkä kuitenkin mieluiten omalla porukalla. On omat sidosryhmät ja omat valmennussuunnitelmat ja pärjäämme aika hyvin niillä. Toki mj-valmentaja taustatuki on tärkeä ja kisamatkoilla hyvä joukkuehenki ja yhteistyö vie merkittävästi eteenpäin.

Lauantaina ratsasteettiin myös nuorten EM-kisa Portugalissa. Meidän mielenkiintomme suuntautui tietenkin Susanne Nesetin etenemiseen. Hänen urakehitystänsä olemme seuranneet läheltä ja ehkä suurin jännittäjä huoltajien joukossa on Susannen isä Arid, jonka kanssa olemme monet tunnepitoiset hetket viettäneet onnitellen toinen toisiamme. Norjalaiset ovat muutenkin mahtavaa porukkaa näissä mr-kuvioissa ja perhe Neset heistä ihan parhaasta päästä! Kun kirjoitan tätä, niin kisat ovat vielä käynnissä, joten en voi muuta kuin toivottaa lykkyä ja tuuria!

Seitsemältä tuli jo laitumelta viesti, että tilanne rauhallinen.  Vähän ennen kymmentä kävin itsekin kurkkaamassa, että siellä sitä oltiin. Ei ihan yhtenäisenä laumana, mutta samalla kulmalla kuitenkin ja kaikilla turvat maassa.

Kymmeneltä siirryin tallille, sillä Linda oli tulossa visiitille.  Myrskyn jäljiltä maahan pudonneita oksia ja risuja oli paljon.  Kelottuneet puut eivät ole kyllä paras yhdistelmä navakan tuulen kanssa. Kari on muutamaan kertaan todennut, että pari rankaa pitäisi kaataa. Tai ainakin kaataa siihen mittaan, että niistä saa hyviä hinkutustolppia, mutta latvuston oksat eivät enää voi pudota kenenkään päälle.

Linda saapui ja kävimme perinpohjaisen kierroksen läpi. Sitten suunnattiin laitumille Lindan tuomien tuliaisomppujen kera. Sella siellä pötkötti Hopon jaloissa. Urho ja Tatanka tulivat heti hakemaan omppunsa, mutta pariskunnalle piti viedä eteen ja Sella juuri ja juuri viitsi nousta jalkeille. Linda ihaili varsaa ja napsikin siitä runsaasti kuvia. Isohan se jo on, mutta kuitenkin silmin nähden lapsi, joten sulattaa edelleen sydämiä.

Karikin ilmaantui tallille ja juotiin vielä nopeat kahvit. Sitten Linda lähti taas perhevelvollisuuksiensa pariin ja me iskettiin kiinni aitaan. On purettu vanhaa, suoristettu tolpat ja lyöty uudet laudat. Lopuksi vaihdan langat. Homma on edennyt ja ennen iltaa kaiken pitäisi olla valmista.

Yhden jälkeen Kari nosteli Urhon varusteet Rangeriin ja suuntasi laitumelle. Urholla oli taas lenkki edessä. Lopettelin omat aitahommani ja puhaltelin vielä hetken roskarovion hiillokseen ja lähdin sitten laitumen suuntaan. Ajattelin, että käyn katsomassa mitä Tatanka tuumaa, kun tulta syöksev lohikäärme on hetken poissa. Kari oli juuri lähtenyt liikkeelle ja näin ratsukon etenevän kohti Riitan kanssa sovittua tapaamispaikkaa.

Laitumella kolmikko oli sulassa sovussa. Pienoinen tuuli piti ötökät kutakuinkin loitolla ja aurinko lämmitti mukavasti.  Kävin sanomassa heipat ja kiirehdin takaisin autoon. Ehdin juuri parahiksi moikkaamaan Riittaa ja toivottamaan ratsukoille hyvää matkaa. Edessa oli taas n. 20 km lenkki. Riitta näytti Karille uuden lenksan, joka olikin kovasti äijän mieleen. Mukavaa, mutta hyväpohjaista metsäpolkuakin oli tarjolla. Urho liikkui mielellään ja toivottavasti vuohisongelmat saadaan nyt myös järjestykseen. Sykkeet olivat matalat, mutta vauhtikin oli varsin maltillista.

Illalla käytiin vielä tekemässä aitaprojekti loppuun ja samalla polteltiin vanhaa olkea ja muuta roskaa. Nuotio olikin käyhännyt pihalla koko päivän.  Vähän yhdeksän jälkeen hämärissä ajeltiin vielä tallille. Lauma oli ihan laitumen perällä. Urho ja Tatanka vähän irti, mutta selvästi kaikki kuitenkin yhdessä.  Bongasivat auton ja lähtivät valumaan porttia kohden. Emme kuitenkaan olleet aikeissa käydä niitä enää rapsuttelemassa, joten käännettiin auton nokko kotia kohti ja poistuttiin paikalta.

Vähän jännitti aamusta asti. Rauli myrsky alkoi kerätä voimia heti päivän valjetessa, mutta airinko paistoi täällä etelässä kuitenkin ihan mukavasti. Tallimatkahda piipahdin Jokelassa apteekissa ja Kari kävi hakemassa meille retkieväät. Mukana oli myös säkillinen omenoita ja retkituolit. Kun pääsimme laitumelle, niin tuuli jo siinä mittakaavassa, että äijällä ei pysynyt lippiskään päässä. Aloitimme operaation purkamalla vähän laidunlankoja lisää siten, että aluettä pääse kiertämään esteettömästi. Kun tolpat oli kannettu pois ja langat viritelty uudelleen lähdettiin siirtämään Tatankaa ja Urhoa takaisin Hopon ja Sellan kanssa samoihin lankoihin.

Matkalla todettiin, että laitetaan ensin Urho ja annetaan varsan katsella viereiseltä lohkolta menoa. Se olikin ehkä hyvä ratkaisu, sillä meno oli taas varsin väkevää.  Tanner tömisi, kun kolmikko laukkaili menemään.  Tatanka säpisi Karin näpeissä samaan tahtiin.  Nappasin omenasäkin ja lähdin kylvämään omenia vähän kauemmas. Kun kolmikko alkoi seurailla minua kuin Hamelnin pillipiiparia, niin Kari sujautti Tatankan samalle laitumelle. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Isot hevoset keskittyivät omenoihin.  Jossain vaiheessa Urhon piti vähän taas uhitella ja jahdata varsaa kauemmas. Sama toistui ehkä neljästi ja vähän siinä kannikasta myös napattiin, mutta edellisen kerran lynkkausmentaliteettia ei enää ilmoilla ollut.

Lyötiin leiri pystyyn, syötiin eväitä ja katseltiin hevosten touhuamista.Muutama tunti siinä meni ihan mukavasti. Erika kävi myös katsomassa tilanteen kehittymistä ja vaikutti huojentuneelta. Me suuntasimme tallille puuhaamaan ulkorajojen kanssa.  Viideltä siirryimme taas laitumille. Tilanne oli stabiili. Suunnattiin kotiin syömään ja saunaan.

Vielä yhdeksältä ajeltiin laitumelle. Kaikki oli edelleen hyvin. Tuuli tuiversi, mutta se ei tuntunut hevosia haittaavan. Muutama tolppa väliaidasta oli mennyt mystisesti poikki. Vähän jäi epäselväksi, että oliko tuuli tarttunut niihin, vai oliko joku paukannut päin.  Mitaan ruhjeita ei yhdessäkään hevosessa ollut.

Ranskalaistuneet Salomaat olivat tahkonneet sikäläisissä FEI-kilpailuissa kumpikin hyväksytyn suorituksen 1*-kilpailuissa.  Pitkälle ovat hekin matkanneet. Siitä ei niin montaa vuotta ole, kun tavattiin ensimmäistä kertaa Virossa seminaarissa. Hyvä esimerkkiä jälleen siitä, että hullu heittäytyminen vie ihan mihin tahansa. Kotona on turha kyyhöttää ja mököttää, että miksi muille tapahtuu kaikkea ja minulle ei koskaan mitään. Jokainen on oman onnensa seppä, joten kannattaa vaan pistää ahjoon suurempi tuli ja takoa vimmatusti.

Satu kävi taas päivällä hevosia viihdyttämässä. Me suuntasimme töiden jälkeen tallille jatkamaan aitaremppaa. Homma eteni taas mukavasti ja hyvältä näyttää.  Oli se sitten tallilla tai kotona, niin tulen aina hyvälle mielelle, kun joku paikka uusiutuu tai korjaantuu.

Hevosia käytiin tietenkin päivän päätteeksi moikkaamassa.  Siellä touhuilivat omia touhujaan. Heiteltiin omppuja ja kollattuun kaverukset läpi.  Urhon vuohiset olivat taas edellistä päivää paremmat. Tatanka oli mun mielestä kasvanut. Olen googlaillut varsojen kasvu- ja kehityskäyriä. Kaikesta päätellen siitä tulee äitiään isompi, mutta Urhoa pienempi. Ihan sopiva haarukka.

Aamupäivällä tuli kännykkään Satulta viesti. Hän oli käynyt hevosia tervehtimässä ja samalla pässyt tervehtimään komeaa Herra Hirveä.  Jättiläinen oli hengaillut kaikessa rauhassa vastakkaisella pellolla.  Hevosten puolella tammat nauttivat kauneusunistaan ja ruunat pitivät vahtia, mutta ne eivät reagoineet hirveen millän tavoin. Illalla kuulin, että sama uroshirvi on nyt näyttäytynyt pellolla jokusen kerran ja tarkoitus on metsämiesten avulla häätää sitä vähän kauemmas. Eipä siitä mielestäni haittaa ole, mutta tietenkin, jos pyrkii samalla laidunlohkolle, niin saattaa tulla kaaos.

Illalla aloitimme tallilla aitarempan.  Osa takatarhan tolpista on ihan killissä ja aidat nuokkuvat mihin suuntaan sattuu. Viikonloppuna keräsin jo langat pois ja nyt oikaistaan tolpat ja kiinnitetään laudat jämäkästi ja ryhdikkäästi. Kari ensin vähän meinasi, että mitä jos vaan lyödään pari uutta tolppaa, mutta ei siinä mielestäni olisi ollut mitään järkeä. Heti kun muutama tolppa oli laitettu ja vedetty aita ryhtiin, niin silmä lepäsi. Aika pienestä se tässäkin asiassa on kiinni.

Käytiin vielä moikkaamassa hevosia Niiden seurassa vierähtää aina hyvin aikaa. Kerättiin vähän lanjoka ja aitoja pois laitumiltakin, niin saadaan väljemmät tilat hevosille, jos vaikka saataisiin ne viikonloppuna yhteen. Erika purkaa laitumet joka tapauksessa laidunkauden jälkeen, joten hänenkin työnsä vähän helpottuu, kun tehdään omia muutoksiamme. Omput maistuvat kaikille. Tatankakin on päässyt niiden makuun. Karvaa on alkanut lähtemään, joten sekin kertoo siitä, että talveen aletaan varautua.

Laitumen kulmalla käytiin vielä kiihkeää kuivikekeskustelua. Erika aikoo kokeilla hamppua. Moni on kertonut olevansa hampukuivikkeesta kiinnostunut, mutta en oikein tiedä ketään, joka sitä käyttäisi ja osaisi antaa käyttäjäkommentteja.  Onhan hamppu meilläkin ollut vaihtoehtona, mutta toistaiseksi hinta on ollut meidän makuun liian korkea. Vaikka se on vuodessakin jo laskenut merkittävästi. Täytyy nyt vielä seuraava sisäruokintakausi seurailla tilanteita ja miettiä ensi kesänä uudelleen, jos vaikka lähdettäisiin kokeilemaan.

Kävin vielä kopeloimassa alkukesällä jalkansa loukanneen hevosen kinttua. Vihdoinkin se alkaa olla ihan oikeasti parempi. Kärsivällisyys ehkä palkittiin tälläkin kertaa. Toivotaan näin

Illalla ajeltiin tallille ja touhuttiin hevosten kanssa laiduntouhuja. Jokainen sai huomiota osakseen ja omppuja oli luonnollisesti taas tuliaisina. Meillä on nyt vähän kokeilussa erilaiset kosteuttavat salvat ja etsitään parasta mahdollista tuotetta Urhon vuohisiin. Eiköhän ne sada hyvään kuosiin ennen syyskuun puolta väliä.  Kun kisat lähestyvät, niin tuntuu ,että vähän jokaisella on jotain huolta ja harmitusta. Mutta niinhän se aika on. Pieniä murheita ei vaan jaksa noteerata arjessa, mutta kun fokus on jossain tietyssä hetkessä, niin jokaisen kärpäsen surinen ja pörinän aistii tarkemmin. Toivottavasti jokainen Liettuaan aikova saa huolet ja murheet balanssiin ja kaikki pääsevät reissun päälle ja luonnollisesti myös kisalenkeille.

Aurinko paistoi ihanasti ja kun se jo kohta yhdeksän jälkeen painuu mailleen, niin samalla taivas värjäytyy upean väriseksi.  Syksyä on ilmassa ja puiden lehdet alkavat aavistuksen kellastua. Pihlajat kantavat raskasta marjasatoa. Vielä on kesää jäljellä, mutta ei syksykään kaukana ole.

Lämpötila on edelleen parin kympin tienoilla ja öisinkin on vielä lämmintä, joskin pimeää.  Kari hoiteli iltatallihommat ja ikäväkseen joutui toteamaan, että Urholla oli vuohisissa hiertymiä. Jokin aikaa asiaa jouduttiin pohtimaan ja otettiin vähän konsultaatiotakin, mutta lopputulemana olimme samaa mieltä, että hiertymät olivat aiheutuneet tossuista. Nyt Karilla on mielessä tuunaus. Onneksi suuria vaurioita ei ole saatu aikaiseksi, mutta nyt täytyy vuohisia vähän rasvailla ja jos tossuilla jatketaan, niin jotain vaseliiniä pitää ottaa käyttöön. Harmillista, harmillista, mutta tätähän tämä on.  Kari vielä tarkisti Sellan vuohiset, mutta niissä ei ollut minkään laisia hiertymiä.  Oma arvioni, että isot liikerajat ja raskas hevonen maksimoivat myös tossujen ja niihin kuuluvien osasten liikkeen. Rauhallisilla lenkeillä ei hiertymiä tule, mutta reipasvauhtiset lenkit ovatkin asia erikseen.

Hopolla ja Tatankalla kaikki hyvin. Ei hiertymiä tai muitakaan huoli. Paitsi ötököiden aiheuttamaa harmitusta.

Kiirettä töissä, joten turvauduttiin Satu-tädin auttavaan käteen.  Olivat käyneet hevosia moikkaamassa jo päivällä ja kävivät illemmalla vielä toisen kerran. Porukat pelaavat pokemonimetsästystä, kun niille viskotaan omppuja ympäri laidunta.  Iloisia yllätyksiä löytyy sitten mistä ja milloin vaan.  Ei mitään ihmeellistä sillä sektorilla. Hopo ja Sella kulkevat kylki kyljessä, Tatanka seurailee Urhoa perskärpäsenä. Rauhallista siis. Sehän sopii.

Kauden päätavoite lähestyy ja Urholle haetaan nyt 40 km:n lenkkejä alle. Riitta oli ollut lenkkiseuraa vailla, joten Kari lähti aamupäivällä raspaamaan kavioita ja laittamatta polle ratsastuskuntoon. Lönktteli ensin meidän tutulle peltolenkille, sillä sinne oli sovittu treffit. Riitta saapui sovitusti ja jatkoivat yhtä kaviota matkaa.  Komiikka oli taas mukana, niin kuin Riitan kanssa aina on. Tuulenpuuska pölläytti Riitan tulostamat kartat lentoon ja ne pöllähtivät Urhon jalkojen eteen. Toisin kuin sella, joka olisi lyönyt liinat kiinni ja poistunut tulosuuntaan, viritti Urho itsensä ja ponkaisi leyhöttelevien lehdyköiden yli. Kaveruksilla tuntuu olevan erilainen malli ratkaista vastaan tulevat ongelmat. Seuraava hämentävä hetki oli ampumaradalla. Siellä oli täysi jyly päällä. Eikö Riitan pitänyt alkaa kaivella jotain siinä kesken kaiken ja katselivat sekä kuuntelivat pauketta.  Urho kaikista kovimmista laukauksista vähän värisytti itseään, mutta muuten oli tyynesti. Ja kun odottamaton tauko vähän venyi, niin se päätti ryhtyä pissalle. Mikäpäs siinä sitten.

Sykemittari oli jälleen hässäkässä jäänyt talliin. Siellähän se hyvin kerää kaipaamaamme faktaa. Olisi aika tarkoituksenomaista saada yhdeltä hyvältä treenilenkiltä sykearvoja, niin olisi aika paljon helpompaa määrittää Liettuaan keskivauhtia ja tavoitteita. Onhan tässä aika, joten ehkä sekin ihme vielä tapahtuu, että saan jotain statistiikkaa. Lenkin päätteeksi syke oli jotain 65 ja 10 minuutin jälkeen 10 iskua vähemmän.  Palautuminen oli meistä tavanomaista hitaampaa, mutta keli oli todella hiostava ja lämminkin. Ei siis saatu ihan toivottua tulosta päivän treenistä, mutta valmistautuminen kohti Liettuaa jatkuu.

Tatanka oli jäänyt nätisti laitumelle. Ei kuulemma huudellut perään yhtään. Ajelin sinne ja oli ihan tyytyväisenä.  Hopo ja Sella olivat lähellä kuten myös vieressä oleva möhky. Tarjoilin isoille hevosille omppuja ja varsalle oli varattuna porkkanaa. Kun lähdin pois, niin kaikki muut lähtivät perääni ja silloin varsa vähän hirnahti.  Hetkeä myöhemmin tein harhautusliikkeen ja houkuttelin ison hevosen varsan lähettyville ja sitten loikin Sellan ja Hopon laidunalueen kautta pois jolloin Tatanka ei jäänyt ihan yksinään.

Kun Urho oli pesty ja puunattu se palaili takaisin laitumelle. Ei aiheuttanut mitään mieletöntä tunnekuohua missään osapuolessa. Touhuttiin tallilla vielä tovi. Olin purkanut tarhan takaosan langat, sillä tolppia ja aitoja pitäisi vähän oikoa ja sitten virittää langat takaisin ja osin uusia. Parturoin myös etupihan nurmikon, joten nyt on tallipiha taas siisti.