Vähän jännitti aamusta asti. Rauli myrsky alkoi kerätä voimia heti päivän valjetessa, mutta airinko paistoi täällä etelässä kuitenkin ihan mukavasti. Tallimatkahda piipahdin Jokelassa apteekissa ja Kari kävi hakemassa meille retkieväät. Mukana oli myös säkillinen omenoita ja retkituolit. Kun pääsimme laitumelle, niin tuuli jo siinä mittakaavassa, että äijällä ei pysynyt lippiskään päässä. Aloitimme operaation purkamalla vähän laidunlankoja lisää siten, että aluettä pääse kiertämään esteettömästi. Kun tolpat oli kannettu pois ja langat viritelty uudelleen lähdettiin siirtämään Tatankaa ja Urhoa takaisin Hopon ja Sellan kanssa samoihin lankoihin.
Matkalla todettiin, että laitetaan ensin Urho ja annetaan varsan katsella viereiseltä lohkolta menoa. Se olikin ehkä hyvä ratkaisu, sillä meno oli taas varsin väkevää. Tanner tömisi, kun kolmikko laukkaili menemään. Tatanka säpisi Karin näpeissä samaan tahtiin. Nappasin omenasäkin ja lähdin kylvämään omenia vähän kauemmas. Kun kolmikko alkoi seurailla minua kuin Hamelnin pillipiiparia, niin Kari sujautti Tatankan samalle laitumelle. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Isot hevoset keskittyivät omenoihin. Jossain vaiheessa Urhon piti vähän taas uhitella ja jahdata varsaa kauemmas. Sama toistui ehkä neljästi ja vähän siinä kannikasta myös napattiin, mutta edellisen kerran lynkkausmentaliteettia ei enää ilmoilla ollut.
Lyötiin leiri pystyyn, syötiin eväitä ja katseltiin hevosten touhuamista.Muutama tunti siinä meni ihan mukavasti. Erika kävi myös katsomassa tilanteen kehittymistä ja vaikutti huojentuneelta. Me suuntasimme tallille puuhaamaan ulkorajojen kanssa. Viideltä siirryimme taas laitumille. Tilanne oli stabiili. Suunnattiin kotiin syömään ja saunaan.
Vielä yhdeksältä ajeltiin laitumelle. Kaikki oli edelleen hyvin. Tuuli tuiversi, mutta se ei tuntunut hevosia haittaavan. Muutama tolppa väliaidasta oli mennyt mystisesti poikki. Vähän jäi epäselväksi, että oliko tuuli tarttunut niihin, vai oliko joku paukannut päin. Mitaan ruhjeita ei yhdessäkään hevosessa ollut.
Ranskalaistuneet Salomaat olivat tahkonneet sikäläisissä FEI-kilpailuissa kumpikin hyväksytyn suorituksen 1*-kilpailuissa. Pitkälle ovat hekin matkanneet. Siitä ei niin montaa vuotta ole, kun tavattiin ensimmäistä kertaa Virossa seminaarissa. Hyvä esimerkkiä jälleen siitä, että hullu heittäytyminen vie ihan mihin tahansa. Kotona on turha kyyhöttää ja mököttää, että miksi muille tapahtuu kaikkea ja minulle ei koskaan mitään. Jokainen on oman onnensa seppä, joten kannattaa vaan pistää ahjoon suurempi tuli ja takoa vimmatusti.