Hopo on innokkaammalla tuulella, kuin pitkään aikaan. Käytössä on kakkossuitset ja ohjat (ykköset huollettavana), joissa on käytössä myös alaturpis. Vähän mietimme, että pitäiskö se ottaa käyttöön myös ykkössuitsissa, sillä nyt ei tarvinnut koko ajan kieltää välipalojen nappailua.

Pyörimme ensin tunnin lähimaastossa ja sitten koulukiemuroita kentällä toisen tunnin. Kentällä tarvittiin raippaa käteen, muuten ei olisi huvittanut. Laukat nousivat hyvin oikeaan, mutta nihkeästi vasempaan.

Meno oli niin raisua, että kakkosohjista hajosi stoppari. Harmi sinällään, sillä ohjat ja suitset ovat sellaista kuvionahkaa, että vastaavaa on varmaan vaikea löytää. Ei auta muu, kuin uusia varakalustoa, että on aina toimivat releet valmiina pahan päivän varalle.

Pauliina hälytettiin hätiin, kun Hopo on vaikuttanut haluttomalta ja ynseältä parin viikon verran. Lisäksi halusimme, että Pauliina tarkastaa satulan sopivuuden, että ei ole siitä kiinni haluttomuus. Pauliinalta haluttiin myös lausunto siihen, alkaako Hopolla laihis, vai saako syödä laitumella loppuun asti sen, mitä irti saan. Nälkäkuoppaa ei ole tosiaankaan havaittavissa, mutta sopivasti pullukka ja hyvinvoiva se kuulemma saakin olla.

Satula istuu kuin hanska käteen, eikä mitään muutakaan huolestuttavaa ole havaittavissa. Taisi olla huonojen kelien aiheuttamaa syysmasennusta. Minä jo hädissäni, että nyt on kopukka kipeänä ja hoitokierre valmis alkamaan.

Anssi tulee samaan syssyyn lyömään irtokenkää alle ja Kari liikuttaa ukkelia, kunnes on aika siirtyä tallin hämärään ja keskittyä nälkäkuopan täyttöön. Karitalta tuomat kuivat leiväpuolikkaan maistuvat loistavasti jälkiruoaksi

Polle polkaisee taas etukengät irti. Liikutus olikin sitten taas vaan ihan kevyttä kävelyä tallin ympäristössä.

Hopolla ja Fasulla on treffit puoliltapäivin. Ilma on yhtä ikävä, kuin viikon verran ja vettä sataa aamusta iltaan. Tunnelin kautta poikkitien alitus tuottaa vähän ongelmia, sillä Hopo ei ole siitä aiemmin mennyt. Taluttamalla Fasun hännässä siitä päästiin ja sitten matka jatkuu Hopolle tuttuja reittejä kohti Hakalantietä ja kisaveikkojen majan latupohjia.

Hopo osoittautui reiluksi retkikumppaniksi, sillä se asetti vauhtinsa pienemmälle kaverille sopivaksi. Lopussa alkoi tallin vetovoima vaikuttaa magneetin lailla ja Kari joutui poikaa vähän toppuuttelemaan. Kaveria ei jätetä. Fasu jaksoi hyvin ja oli todella reipasta seuraa. Lenkki kesti kolmisen tuntia ja molemmat pojat kuivattelivat hetken tallissa ennen laitumelle menoa. Niistä taisi tulla nyt kavereita ja Alman kanssa sovittiin, että jatkossakin maastoillaan yhdessä. Hauska pariskunta tämä kyllä on, toinen on valtavan kokoinen suokki ja toinen on pienen pieni vuonis, oikea namu. Niinhän se on, että kaveruus ei katso kokoa tai ulkonäköä.

Vihdoinkin Anssi tulee ja lyö Hopolle uutta rautaa alle. Nyt taas on hyvä kopsutella 5 viikkoa eteenpäin. Kengitys menee todellä nätisti ja Anssi kehuu Hopoa kiltiksi ja helpoksi asiakkaaksi.

Iltapäivällä rajuilman vähän laantuessa menen tekemään pienen liikutusreissun. Hopo on viety talliin muiden kanssa, sillä sää on ollut niin kurja ja pollet märkiä sekä kylmissään. Hepsua ei juurikaan nappaa lähteä liikenteeseen.

Laitumien takana on tuuli kaatanut kasan kirpputorirekkejä ja Hopo meinaa saada hepulin. Pääsemme siitä ohi ja jatkamme kohti junarataa. Hopo on säikkynä niin kuin se oikeastaan aina on, jos tuulee riittävän kovaa. Takaisin tullessa otamme pieniä ravipätkiä, jotta Kari saa tarkasteltua kengityksen vaikutusta takajalkojen liikkeeseen. Ainakin selässä istuen askeleet tuntuvat suoremmilta ja sivuttaisliike on lähes poissa.

Jatkamme tallin ympäristön hiekkateitä eri suuntiin ja otamma raveja siellä täällä, että Kari näkee jalkojen liikkeen mahdollisimman monelta suunnalta. Hyvin kuulemma liikkuu!

Yllättäen poika alkaa temppuilla, eikä haluakaan jatkaa matkaa. Ihmettelen, että mikä nyt on, kun lyö jarrut päälle. Sitten huomaan, että Fasu on tulossa takaa. Alma ja Fasu liittyvät seuraamme ja teemme pienen lenkin yhdessä. Molemmat pollet tykästyvät yhteiseen menemiseen. Myöhemmin illalla sovimme, että Fasu ja Hopo menevät myös torstaina yhdessä lenkille.

Hopo lomailee laitumilla.

Todella ikävä keli: sataa ja tuulee, vaikka onkin kohtalaisen lämmintä. Hopoa ei huvita yhtään. Joudun murisemaan aika lailla ja pitämään puhuttelua joka käänteessä aamuratsastukseni yhteydessä.

Ajatus oli, että ensin minä ratsastan Hopon kunnolla alle ja sitten Julia saa vähän ravata ja tehdä loppuverkat. Arvasin kyllä, että tänään tyttö ei hevosen kanssa pärjää. Eikä pärjännyt. Kun minä hyppäsin alas, niin elikko päätteli, että nyt ei tarvitse enää tehdä muuta kuin seistä. Julia yllättävän sitkeästi koitti vääntää ja kääntää ja mairitella, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Kopukka kopsutteli sinne minne sitä itseään huvitti. Pysähtyi, kun mieleen juolahti ja seisoi sitten patsaana paikallaan. Kun likka lopulta päättä lopettaa, oli minun vielä pakko kiivetä selkään, ettei elukalle missään nimessä jäisi sellaista käsitystä, että ”ei ole pakko, jos ei taho”.

Sain tehdä todella töitä, että sain sitä juurikaan liikkumaan. Kunnon murinalla se kuitenkin onnistui ja ravaamaankin se suostui jonkun ajan kinaamisen jälkeen. Mutta kyllä sain kovasti tehdä hommia, että löysimme yhteisen sävelen siitä, kuka käskee. Sain täpärän voiton, mutta lyhytjännitteisempi ratsastaja olisi saattanut antaa periksi.

Julia, joka painaa hyttysen verran, saa ratsastaa käyntiä kentällä. Hopo on mielissään, kun pitkästä aikaa pääsee vähän paremmin töihin. Hevonen toimii kivasti, vaikka ratsastaja on pieni ja kevyt likka. Julian kanssa vähän koitetaan volttien, pysähdysten ja käyntiin lähdön lisäksi muutama pohkeen väistökin. Lopuksi Julia sai ottaa muutaman siirtymisen raviin. yllättävän hyvin tyttö oli sisäistänyt asioita ja Hopo oli todella myötämielinen pikkuruista ratsastajaansa kohtaan.

Illalla kenkääjä tuli lyömään irtokengän kiinni ja Hopo-poika on taas valmiina palvelukseen.

Kevyt liikutus taluttamalla jatkuu.

Koska kenkä puuttui, kävin vain vähän rapsuttamassa ja taluttelemassa poikaa lähikalliolle.