Aamu valkeni vähän epävakaisena. Vetkutettiin vähän tammojen ulkoilutusta. Vietiin ne ekaa kertaa Sellan pienelle laidunlohkolle. Siirtymiset ovat vähän haastavia. Sella lyö jarrut kiinni, jos varsa jää perään. Ja ipana taas menee mihin sattuu tai ei mihinkään. Sella on tosi suojeleva ja kaikki muut hevoset sekä ihmiset ovat sille selvästi uhka. Mutta ei muuta kuin toistoja toiston perään. Laitumelle vievä reitti on sillä tavalla haastava, että sen varrella on muutama hevonen, jotka aiheuttavat Sellalle luonnollisesti ahdistustilan.

Kun pääsivät laitumelle, niin alkoikin melkoinen rodeo. Pistelivät menemään niin että hippulat vinkuivat. Tatanka jopa veti lipat liukkaalla, paljaaksi kalutulla savilaikulla. Ei lannistanut intoa kirmata. Sella juoksutti ipanaa ihan tosissaan. Ilmeisesti riehuu liikaa, niin purkivat ylimääräisiä energioita.

Karita tuli katsomaan pientä rääpälettä. Toi tullessaan oikein kukkia. Myös Hanna tuli katsomaan vapaata liikkumista. Tosin suurin riehuminen oli juuri silloin tauonnut. Jatkui sitten myöhemmin, kun yleisö oli poissa.

Karitan kanssa käytiin vielä katsomassa pojat meillä kotona.

Vähän myöhemmin haettiin Pene ja Pamela taas viereen ja seurailtiin, miten tilanteet elävät. Toiveissa olisi, että saataisiin nelikko yhteen. Vähän vaan arveluttaa ja pelottaa, jos jotain käy. Se näissä hevosjutuissa on aina, kun on isot tunteet ja isot rahat kyseessä, niin pelottaa kaikki vauriot ja tapaturmat. Tunnearvoa mikään ei korvaa ja pelko menetyksestä on tietenkin suuri. Tekisi mieli varjella, vaikka on selvä asia, että pumpulissa pitämällä vasta sattuukin.

Illalla olivat kumpikin aika poikki, kun haettiin talliin. Vähän oli vauhtia ja vaaratilannetta jälleen tarjolla.

Tympeä keli. Isot pojat laidunsivat varsin tyytyväisinä omassa pihassa edelleen. Sade piti taukoa yhdentoista aikoihin, joten kiirehdittiin Tiipiille. Sellalle lyötiin riimu päähän ja lähdettiin kokeilemaan ulkoilua. Varsa ei olisi halunnut tähänastisesta maailmastaan poistua, mutta avustettuna pienen rimpuilun siivittävänä se saatiin pihalle. Jos Sella pysyi rauhallisena, niin sekin pysyi. Tomerana hölkötteli vierellä kentän suuntaan. Päästettiin ne irti ja ottivat hyvät treenit eri askellajeissa. Sella hermoilee muista hevosista aika paljon, mutta kentällä se oli suhteellisen rento, kun muut hevoset olivat kauempana. Varsa on sille niin mielettömän tärkeä ja rakas.

Palailivat takaisin talliin. Pientä sählinkiä oli siinäkin, kun piti mennä talliin sisälle. Sellalla on nyt sellainen tyyli, että se lyö ärsyttävän helposti jarrut kiinni ja alkaa nyhtää itseään taaksepäin. Noh, Mervi lohdutti, että Penellä oli aluksi samaa vaivaa. Toivottavasti menee pian pois. Ja toivottavasti lopettaa myös muiden hevosten hermoilun. Tammalla tuntuu olevan jatkuva pelko, että joku ottaa siltä varsan pois.

Sade alkoi pian uudelleen ja saivat jäädä talliin. Iltapäivällä mentiin toistamaa aamuiset treenit. Tiina avec tulivat katsomaan. Siirtymiset menivät ehkä nyt vähän paremmin. Aurinko paistoi ja kenttä oli kuivempi, joten hyvä oli painelle menemään. Tiinalle esiteltiin luonnollisesti jälkeiset, ennen kuin ne haudattiin. Avec sai rautaisannoksen hevosjuttuja. Vapautuneesti selittelin kohtutulehdukset riskit etc.

Tallilla vielä muutama ihminen kävi kurkkimassa varsaa ja jokainen luonnollisesti halusi kertoa oman kokemuksensa ja näkemyksensä varsomista edeltävästä illasta. Onhan se koko talliporukan yhteinen kokemus ja asia, kun tallilla jotain tapahtuu. Harva on tavallisesta hevosharrastajasta on varsomista nähnyt tai edes muutaman tunnin ikäistä varsaa, joten kokemus on meille kaikille spesiaali.

Illalla sain ensimmäiset kuvat nettiin ja editoitiin videota. Tatanka on uuden ajan varsa, se saa some-julkisuutta syntymästään asti ja sai jo ennen syntymäänsäkin.

Morning after. Oli sovittu Hannan kanssa ratsastustreffit kahdeksaksi ja säpsähdin hereille puoli kahdeksan. Onneksi Hannan käynnistyminen oli yhtä tahmeaa ja hän oli anonut tunnin viivästyttämistä ja se kävi meille. Aurinko kohosi taivaalle kovaa kyytiä ja lupaili ihanan lämmintä päivää. Kunnollista kesäpäivää ja lomapäivää. Hanna tuli ajallaan ja laiteltiin hevoset valmiiksi. Tekivät mukavan reilun tunnin mittaisen lenkin. Kari tavoilleen uskollisena hehkutti Hopoa ja Hanna vähän aprikoi, että Urho oli aiempaa herkempi siitä, että ohjaa ei saisi yhtään ottaa käteen. Kunhan palaamme arkeen, niin täytyy vähintäänkin kentällä Urhoa totuttaa siihen, että ratsastajalla on ohjat kädessä.

Kun kotihevostelut oli hoidettu, niin kiirehdimme Sellan ja Tatankan luo. Ihastelimme kaksikkoa hetken ja lähdimme Ridasjärvelle, sillä Tanja oli tuomassa hevosia kengitettäväksi. Samalla tietenkin hän esitteli omaa uutta perheenjäsentään ja me omamme. Eli kun Kari alkoi lyödä hevosia kenkään, niin funpark siirtyi autoon ja lähdimme katsomaan varsoja. Tanja korrektina henkilönä kehui varsaa maasta taivaaseen. Tuntuihan se kivalta.

Haettiin vielä Keragrilliltä makkaraperunoita koko sakille. Kari oli saanut hommansa valmiiksi. Tytöt vetivät colasta sokerihumalan päälle, lastattiin hevoset ja karavaani lähti liikkeelle. Me lähdettiin kotiin. Vettä tihutteli ja Juha löysi vielä tiensä iltavierailulle, joten ennen puolta yötä ei vieläkään päästy sänkyyn.

Karin piti käydä vielä työpaikalla ja sieltä hän suuntasi suoraan Urjalaan. Ohjelmassa oli kengitettävää kourallinen NBCH-kisoihin suuntaavia hevosia. Työtä piisasi. Mä hääräilin poikien kanssa kotona ja iltapäivällä kävin Sellan luona. Se oli laitumella ihan leppoisa. Tuli reippaalla askeleella luokse. Kintut ja vatsan alaosa olivat kurassa, sillä oli ilmeisesti juoksennellut menemään ja aamun sade oli mukavasti pehmentänyt pohjaa. Harjailin kaikessa rauhassa sen määrätietoisesti läpi. Lisäksi olin päättänyt, että hinkuttaminen saa loppua ja levitin hännän ja harjan tyveen Cavalorin Sw-itch rauhoittavaa öljymäistä suihketta, joka on otettu meille myyntiin ja joka on kyllä kaikkivoipainen näissä hinkutuskysymyksissä. Vaikka olin ajatellut, että en käytä tässä ennen varsomista mitään kemikaalia missään, vaan luomuilen, niin sietokyky ylittyi, kun katselin edellisen yön sitä hinkkaamista.

Vein tamman viiden jälkeen sisälle. Hieroin sitä kaikessa rauhassa ja tällä kertaa se otti hieronnan tyytyväisenä vastaan. Vaihdoin vielä ajatuksia mahdollisesta varsomisesta muutaman tallilaisen kanssa. Tutkailin nisät ja maitotipat siellä olivat edelleen. Soittelin Karille, että kyllä se nyt on niin lähellä, että ensi yönä tapahtuu.

Pääsin oikeastaan kotiin ja ehdin vetää uninutun päälle (viikon runsas valvominen ja yli vuorokausi putkeen takana) kun ajattelin, että otan tunnin tai kahden tirsat ennen kuin yön valvominen taas alkaa, niin puhelin alkoi soida. Ensin soitti Kari ja sitten soitti Mervi. Olin juuri avannut valvontakamerakuvan ja todennut, että kun Pene tuli sisälle, niin Sella alkoi raivota. Se keuli vasten kaltereita, puri niitä ja puri raivolla suolakiveä. Se on harrastanut nyt kolmena iltana tuota raivoamista, kun naapuri on tullut mestoille. Tällä kertaa touhu oli kuitenkin jo yliampuvaa. Mepa oli sitä mieltä, että nyt se varsa kyllä tulee, tuolloin kello oli n. kahdeksan. Totesin, että eipähän mitään, uninuttu piirongin laatikkoon takaisin, johan tässä on viikko nukuttu vaatteet päällä, ja tallikamat päälle, ensikassin täydennystä ja liikkeelle.

Pidin pääni, että lähden, kun tamma menee makuulle. Hivenen olin huolissani, että joudun tilanteeseen yksin, sillä Kari oli edelleen matkalla. Tallilla oli aika myöhään väkeä ja välillä Sella oli vähän rauhallisempi ja välillä vähän hermostuneempi. Yhdeksältä ajattelin, että nyt mä lähden. Kannoin Iksu-säkin autoon, kaappasin ohjaajatuolin, pipon ja toppaliivin, kun ajattelin, että saatan joutua siellä hetken käkkimään. Ajomatka on lyhyt, mutta kuinka se nyt tuntuikin hitaalta ajaa. Eteen tuli joku rajoitusten mukaan ajava ja liikennevalot. Tein hengitysharjoituksia, sillä jännitys ja lievämuotoinen paniikki meinasivat ottaa vallan, kurkussa tuntui olevan joku tukos. Tiinalle ilmoitin, että kanduu seurata kameraa, Tanjalle yritin soittaa, että nyt meillä supistelee ja synnärille ollaan matkalla, olisi ollut sellainen payback soitto, mutta TT ei vastannut. Vielä ehdin pirauttaa Hannalle, joka hänkään ei vastanut. Tabletin näytöltä näin, että Sella heitti pitkäkseen. Samalla soitti Mervi ja totesin, että olen ihan juuri kohteessa. Hän sitten kysäisi, että tahdonko hänet mahdollisesti mestoille. Totta munassa tahdoin! Lähti siis tulemaan.

Kari oli hätyyttänyt Tiinaa, joka kaiketi pelkäsi, että mä heittäydyn tajuttomaksi ja hätyytti Miraa ja Teaa paikalle. Kari ilmoitti, että apujoukkoja on tulossa ja minä puolestani ilmoitin, että Mepa on tulossa. Tallin pihalle tulleesani näin, että pää alkoi tulla esiin. Kello oli 21:30 Kipaisin kaivamaan avainta kätköstä ja hivenen tärisevin sormin näpyttelin tunnuskoodia valvontajärjestelmään. Mielestäni se meni oikein, mutta laite herjaili jotain. Toistin toiminnon pariin kertaan ja ajattelin, että nyt perkele….. Soitin Mepalle, mutta samalla näinkin, että musta mersu kaartaa pihaan. Selvisi mun tekninen virheeni ja päästiin sisälle. Hetki katseltiin tilannetta tallituvan näytöltä ja sitten hiivittiin varovasti sisälle.

Aika pakahduttava hetki, kun näin pienen pienen mustan pään, jossa sieraimet ja suu haukkoi happea, kuin olisi hukkumassa. Hämärässä tallissa piirto piirtyi näkyviin terävänä. Ensihenkäykset olivat siinä. Kalvo peitti vielä koko otuksen, mutta hengitysaukot olivat auki. Sella makasi liikkumattomana ja olisin halunnut harpata sen kimppuun sitä halimaan ja silittelemään. Mutta se oli ihan muissa maailmoissa ja pysyin luonnollisesti kauempana. Varsan takajalat olivat vielä sisällä ja Mepa rauhalliseen tyyliinsä totesi, että odotellaan heti jos jalat ei tule ulos, niin vedetään. Pohdittiin siinä hämärässä kuiskien, että kumpi se mahtaa olla. Pieni pää oli kyllä huikean näköinen. Päätä seurasi pienen pieni runko ja valtavan pitkät etujalat. Tallissa kuului pienen pieni hirnahdus ja kysyin Merviltä, että kuka se oli. Se oli Tatanka. Sella vastasi hiljaisella hörinällä ja niin pieni musta pää alkoi ryömiä lähemmäs Sellan päätä. Takajalatkin tulivat ulos ja kun varsa sätki eteenpäin, niin takaset rikkoivat pussin. Olin jo hetken miettinyt, että onkohan sillä pyrstö. Näytti niin merihevoselta. Mutta ei, kalvon läpi tuli kavio, valkokavio ja sukkajalka, niin kuin emällään. Lähes lumoutuneena katselin, miten varsa pääsi emänsä luo.

Sella oli hetken aivan kujalla. Se nuuhkutti varsaa, kävi jotenkin kierroksilla ja tärisi kiihkoissaan. Vinkuikin. Alkoi nuolla ipanaa intensiivisesti ja Mepan kanssa todettiin, että annetaan niille omaa aikaa. Vetäydyttiin takahuoneeseen tuijottamaan kamerakuvaa. Tiina tikitti fb-viestiä ja ehdin päivittää ensimmäisen kuvan, jonka otin juuri sillä maagisella hetkellä, kun Sella aloitti nuolemisen. Kommentteja ja onnitteluja alkoi tipahdella. Moni on elänyt mukanamme Sellan kisauralla, astutusyrityksissä ja nyt tässä tiineydessä. Se on luonnollisesti tuntunut upealta. Joillekin nämä varsomisjutut ovat arkea, mutta meille tämä on ensimmäinen kerta ja ehkä myös ainutkertainen kokemus. Sella on meille äärettömän tärkeä hevonen ja siksi tämä varsa on myös korvaamattoman arvokas.

Samalla hetkellä kun Kari ajoi tallin pihaan sora lentäen ja putki punaisena. Nousi Sella jalkeille. Kello oli tuolloin kohta kymmenen. Lähes samaan aikaan pelastuspartio Mira ja Tea saapuivat myös. Olin aika pöllämystynyt. Kari paineli heti talliin ja taisi täräyttää valot päälle. Alkoi hosua normaaliin tyyliinsä. Ihmeteltiin ja hämmästeltiin ja muisteltiin, mitä oppikirjoissa sanottiin ja mikä oli minkäkin toiminnon aikataulutus. Hanna soitti ja kutsui itse itsensä paikalle, kunhan vaan tullimuodollisuudet olisi hoidettu. Kari pääsi pätemään ja hyvitteli kai myöhästymistään ja sitoi jälkeiset.

Mä lähdin hakemaan kotoa kuoharia. Olin säästänyt yhtä pulloa Sellan kisamenestysskumppaa tätä hetkeä varten. Taisin tsätätä Tiinan kanssa matkalla. Kun palailin takaisin, niin varmistin vielä, että Kari ei päästä ketään lähtemään. Merkun oli pakko päästä nukkumaan, joten treffasimme tallitiellä. Ikkunasta huusin kiitokset ja annoin pullon talon viiniä. Sopi mielestäni tilanteeseen. Mervi vähätteli rooliaan, mutta häneen olimme halunneet tässä tilanteessa luottaa, kun Sellan varsomispaikaksi hänen tallinsa valitsimme. Kuluneen kuukauden aikana Mervi on moneen kertaan rauhoitellut kuohahtavia pelkotiloja ja epäluuloja ja aivan merkittävä juttu oli, että lähti mun avuksi. Olisi se aika pelottavaa ollut, että olisin ollut tilanteessa yksin.

Tallilla olivat loput ihanat ihmiset. Jälkeiset olivat irronneet omia aikojaan, ilman piikkiä, joka luonnollisesti oli varastossa. Ne oli komeasti aseteltu esille ja olivat porukalla niitä ihailleet. En ollut innostunut aiheesta. Mutta kannatuksen vuoksi vähän silmäilin performanssia. Varsa seisoi suhteellisen tukevasti jaloillaan ja tarkkaili maailmaansa siitä perspektiivistä. Mentiin tallitupaan ja kilistettiin muovimukeilla Tatankaa ja Seljankaa. Oli aika liikkistä, että sellainen porukka oli meidän apuna ja tukena keskellä viikkoa keskellä yötä auttamassa Sellan varsaa maailmaan.

Kun kuoharia oli kevyesti maisteltu, niin käytiin tilannetta läpi. Kaikki oli mennyt tähän asti paremmin kuin hyvin. Varsa näytti lähes täydelliseltä ja kun olivat todenneet, että se on tamma, niin Kari oikein tuuletti. Toivoimme tammaa, mutta jo pitkään olemme odottaneet oria. Jalka-asennot ja rakenne näytti heti alkuunsa juuri siltä, mitä oli tilattukin. Sella ei pettänyt, tälläkään kertaa, vaan näytti antaneen meille täydellisen jatkajan omalle uralleen. Ja koska kyseessä on tamma, niin ties millaisen jatkumon tämä homma saa aikaan.

Jäimme Hannan kanssa käymään aiempien tuntien tapahtumia läpi. Kari, Mira ja Tea lähti miettimään, miten ratkaistaan syömisongelma. Kamerasta näytti, että homma hoituu, mutta eihän se hoitunut. Varsa arkaili ja ei tietenkään ihan ollut osoite tiedossa. Imutti polvea ja mahaa. Sellalla oli tissit niin täynnä maitoa ja paine kova, että kun varsa yhtään meinasi osua oikeaan, niin alkoi vinkuna ja steppailu. Keskenään olleessaan se vaan väisteli varsaa. Vaihdeltiin siinä avustaja kokoonpanoa. Kari tietenkin ärisi mulle. Syyhän on aina meikäläisen. Siksi en alun alkean lähtenyt tilanteeseen mukaan. Ja jos ei homma hoidu, niin Karin hosuminen ja mun sättiminen ei ikinä auta asiaa. Vasta kun homma rauhoittuu ja hermostuminen ajetaan alas, alkaa tapahtua. Niin tälläkin kertaa. Kun ihmiset rauhoittuivat ja oli tutut ihmiset vieressä niin imeminen alkoi. Helpottava hetki. Paljoa ei pikkuruinen Tatanka maitoa saanut, mutta sai kuitenkin ja tämän jälkeen se vajosi pahnoihin nukkumaan.

Sella tuntuu vähän hermostuvan hälinästä ja vieraista ihmisistä. Sehän on luonnollista, mutta aiotaan vaan käytellä ihmisiä niiden luona ja isolla tallilla onneksi hälinää on. En halua mitään peräkammarin varsaa, joka pelkää kaikkea eikä ole koskaan ikinä mitään nähnyt. Käsittely aloitetaan heti ja paljon on muitakin linjauksia, joita on varsan kanssa tehty jo nyt. Ja kuten näkyy, niin nimi oli valittu jo etukäteen. Asiaa ideoitiin porukalla. Meillä on mahtava taustatiimi, johon olemme koko ajan turvanneet ja haemme yhteistä näkemystä ja suuntaa. Nimikin tuli yhteistuumauksella. Varsasta ei tule Borsh tai Ärtsoppa, vaan siitä tulee Tatanka. Tiinan ehdotus ja sillä mennään! Tiinasta on näin ollen tullut kummitäti, vaikka ei päässytkään katsomaan syntymää, mutta seurasi sitä tiiviisti etäjäsenenä.

Kun varsa pääsi imemään, niin oltiin jo reippaasti yli puolen yön. Tea ja Mira lähtivät kotiin. Hanna, Kari ja minä jaksoimme ihmetellä pientä ihmettä. Sitä on vaikea tajuta, miten valmiita nuo ovat. Parissa tunnissa ollaan jaloillaan, otus on muutenkin täysin valmis elämään ja olemaan muutamassa tunnissa. Sitä ei voi olla ihmettelemättä. Tai sitä, että tammalla on niin vahvasti asennettuna koodi siitä, mitä sen pitää tehdä. Ei ole ollut mitään synnytysvalmennusta. Luonto hoitaa. Huikeaa!

Kari lähti lypsyhommiin. Otettiin maitonäyte ja hän meni tallitupaan tekemään analyysiä. Aloimme vähitellen poistua paikalta ja sammutella valoja. Kari oli saanut testit tehtyä ja ilmoitti ylpeänä, että maito oli sitä verta stydiä, että hyytymä saatiin aikaiseksi alle kahdessa minuutissa. Varsa ei siis todellakaan tarvitse plasmaa, vaan saa sellaista settiä suoraan tissistä, että siitä tulee maailman paras hevonen. Muutama tunti oli kulunut syntymästä ja molemmat olivat ihan huippuhyvässä kunnossa. Sella pieneni puolella ja voin vain kuvitella, miten paljon keveämpi sen olo oli nyt. Se vaikutti vähän väsyneeltä, mutta tyyneltä. Ja Tatanka on kuin koru, kuin satuhevonen. Voin vain kuvitella, millaisiin pinteisiin se meidän vielä saattaa!

Hannan kanssa lähdettiin vähitellen kotiin. Mulla oli vielä isot hevoset pihalla ruokittavana. Kari jäi tallille vielä tunniksi ja varmisti, että varsa todellakin sai syödäkseen. Kotona olin kahden jälkeen. Mietin vielä kiihkeää yötä ja kolmen jälkeen oli syvän unen aika. Vielä viimeisenä katsoin tabletilta, mitä mammalle ja vaaville kuuluu. Ja hyväähän niille kuului! Huikea, huikea kokemus! Ja tästähän se vasta alkaa. Ja sydämen pohjasta lähtevät kiitokset kaikille heille (teille), jotka olette jakaneet tämän hankkeen kanssamme ja osallistuneet omalla panoksellanne siihen, että ollaan nyt tässä. Tiedätte kyllä, ketä olette, jos tätä luette. Kaikkia ei aina tule riittävästi kiitettyä, mutta ystävien ja läheisten apu ja tuki on korvaamatonta. Olette kaikki niin tärkeitä, korvaamattomia.

Ihana kesäinen päivä. Oikein tuli laidunlankoja laitellessa ja pihahommia tehdessä hiki. Linda ja Bea tulivat aamulla katsomaan hevosia ja heillä oli tuliaisina pussillinen kuivattua leipää. Pojat jakoivat saaliin tasapuolisesti ja Dottiekin sai osansa. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä kykeni istumaan pihatuolissa palelematta. Ja mikäs oli istuskellessa ja hevosten touhuja katsellessa.

Sellan luona käytiin taas puolen päivän jälkeen. Se oli kivalla tuulella, mutta pinkeänä. Iloinen juttu oli se, että takasissa ei ollut nyt turvotusta. Kovasti se olisi ollut taas lähdössä mukanamme jonnekin. Yöllä se oli levoton. Pyöri paljon ympyrää ja hinkutti häntäänsä. Vaikka kuinka ajattelen, että varsa tulee, kun se on valmis, niin silti toivoisin sen tulevan pian.

Aamupäivällä suuntasimme taas Sellan luo. Siellä väki ihmettelee, mitä tamma nyt panttaa. Vitsikkäänä Jiri ennätti kyselemään, miten juhannus on sujunut. Ihan samoissa merkeissä, kuin heilläkin! Käytiin Sellan kanssa tekemässä pieni taluttelulenkki. Ei sitä ole kyllä kiva talutellakaan, vaikka kotiin päin pisteli sellaisella tahdilla, että oksat pois. Laukoilla olisi varmaan mennyt, jos lupa olisi annettu. Nyt pitäisi kelien vähän lämmetä, joten eiköhän se otus sieltä jo pian tule.

Kari kävi Ridasjärvellä vielä puuhailemassa. Paluumatkalla kävi ottamassa Sellan sisälle. Minä seurailin poikien touhuja. Ne ovat aika levollisia tyyppejä. Meno on aina ollut säpäkämpää, kun Sella on ollut mukana. Pojat kyllä liikkuvat paljon, mutta ovat paljon, paljon rauhallisempia.

Yöllä taas valvottiin. Sella oli aiempia öitä rauhallisempi. Nukkui aika paljon, seisaalteen. Nyt on melkein niin, että kun seuraavan kerran menee makuulle, niin taitaa olla varsominen ajankohtainen. Naureskeltiin päivällä Jirille ja Merville, että alkaa tuon leffan juoni jo vähän kyllästyttää. Saisi tulla jotain actionia. Sitä odotellessa.

Aatosta oli ennustettu vähäsateista. Tämä myös toteutui. Viileää oli, mutta ei satanut. Käytiin Sellaa moikkaamassa puolen päivän tietämissä. Maitoa ei enää tihkunut, joten kylmä aalto oli tosiaan tehnyt tehtävänsä. Utareet ovat aivan pimakkana maidosta, värkki on turvoksissa, peräpään lihakset ovat veltot ja häntää voi liikutella mihin suuntaan tahansa ilman vastusta. Tamman on selkeästi vaikea olla. Hengittäminen ja liikkuminen on työlästä. Makuulle se ei enää öisin mene. Varsa tulee toivottavasti pian. Meille on muodostunut valvontarutiinit ja nyt kun ollaan lomalla, niin tätähän voi jatkaa vaikka kuukauden. Toivon kuitenkin hartaasti, että montaa yötä emme enää kamerakuvaa tuijota.

Illemmalla käytiin poikien kanssa lenkillä. Olin suunnitellut rauhallisen köpöttelyn Rantatiellä, mutta toisin kävi. Autoja singahteli kaikkiin suuntiin. Ilmeisesti Krapilla oli ohjelmaa ja ehkä Onnelassakin. Kylille jääneet ihmiset kai halusivat lisäksi annoksen Rantatien tunnelmasta ja ajelivat pitkin raittia. Kiltisti hidastivat vauhtia, mutta olihan se silti tympeää, että autoja kulki ohi ihan koko ajan. Noh, paluumatka tultiin pyörätietä ja siellä tulimme ainoastaan mopon ohittamaksi.

Kari murisi, että eipä tämä nyt varsinaisesti nautinto ollut. Eikä varmasti ollutkaan. Kun autoja menee koko ajan ohi, niin tuntumaa joutuu pitämään ja sehän ei varsinaisesti ole Urhon mieleen. Se jännittyy, kun ratsastaja jännittyy ja meno muuttuu pinkeäksi. Olisi pitänyt mennä pari tuntia myöhemmin lenkille, mutta nyt ei oikein kahdeksan jälkeen enää uskalleta tehdä muuta, kuun kytätä valvontakameran kuvaa. Ei se valvomalla tule ja tulee ilman sitäkin, mutta me nyt vaan toimimme näin. Hevospuuhat kuitenkin ovat aika paljon normaalia helpommat, kun pojat ovat kotona. Säästyy aikaa aika paljon. Näin meni juhannus. Varsin arkisesti.

Valvontavuoroni lopuksi vein pojat kuuden aikaan takatontille. Ennuste lupaili koko päiväksi sadetta ja takatontilla on katos. Melkeinpä samalla hetkellä, kun hevoset oli siirretty sade alkoi. Mutta katos ei kiinnostanut, vaan kumpainenkin nautti virkistävästä sateesta. Eikä kiinnostanut myöskään tarjoamani lisäheinä. Ylenkatsoivat sitä ja nyhtivät tuoretta kitusiinsa.

Tiina on osallistunut varsavalvojaisiin ja tuli nyt oikein paikan päälle matkallaan mökille. Juotiin teet täällä Suonpäässä ja siirryttiin sitten ihmettelemään Sellaa. Se oli poloinen loimi päällä pihalla ikävässä sadesäässä. Oli ajateltu, että otetaan se vähän aikaisemmin sisälle. Muutama muukin olisi halunnut sisälle ja tarhoilla kävi melkoinen ralli. Tamma siinä sitten pyöri ympyrää ihan entiseen malliin. Se on kyllä todella pinkeänä ja takajaloissa on turvotusta. Tukalat oltavat varmasti ja on aika äksyllä tuulella. Varsinkin kun tuodaan talliin, niin pitää heti ärhennellä naapurille ja vähän muillekin. Tallilla on yövahti ja me vahditaan kotona. Katja on puhelinsoiton päässä. Infra on kasassa, kun vaan alkaa tapahtua.

Tiina lähti kaupan kautta viettämään Juhannusta ja me siirryttiin kotiin valvontakamerakuvan ääreen. Taas oli jaettu valvontavuorot. Pojat oleilivat kaikessa rauhassa takatontilla, Dottie nukkui univuorossa olevan kanssa sängyssä ja valvoja touhuili omiaan muussa osassa kämppää. Juhannus ei ole koskaan ollut meille kovin merkittävä juhla, mutta kyllähän mä haluan vähän pihatelttaa laittaa ja grilliherkkuja maistella. Ei siis juurikaan vaikuta meidän mittumaarijuhlintaan tämä tilanne. Se mua harmittaa, että vaikka mansikoita ja mustikoita on tarjolla, niin Lehtikuohu on myyty valmistumisjuhliin loppuun. Näin ollen kuohuvaa ei ole tarjolla. Paitsi tietenkin sille onnelliselle, joka osasi viikko sitten ennustaa Sellan varsomisajan oikein. Moni on jo pudonnut puh pah pelistä pois.

Aamupäivällä kiirehdittiin tallille. Sellan ja Urhon yhteislenkki. Keli oli kosteahko. Kierrettiin hevosenkengän kautta kellolla ja siitä minipöllis. Metsässä möyrysi traktori puutöissä, mutta väistettiin tyylikkäästi levennykselle ja heilutettiin maanomistajalle heipat. Kierrettiin lenkura loppuun. Urho sai mennä ekana ja voi että se se taas sieppasi Sellaa. Kekkulointi oli melkomoista ja Urhoon sama tauti tarttuu ihan toisella tavalla kuin vakaaseen ja varmaan Hopoon. Alettiin olla jo aika lähellä tallia, kun kuultiin oikein kunnon jytky. Urhoon tuli heti vauhtia ja mietin mielessäni, että onneksi koti on jo lähellä. Teputtamalla saavuttiin pihapiiriin. Ei nautinnollista, mutta hevoset tuli liikutettua. Ja omalla satulalla tunnen oloni aina vähän vakaammaksi. Juotettiin tyypit ja kukin sai oma uuden vuoden kuusensa ja meillä oli jo karmaiseva kiire Hevonkuuseen. Hevoset ilmeisesti ottivat uuden vuoden vastaan ilman suurta draamaa, koska mitään häläriä ei tallilta kuulunut.

Ennustusten mukaan aamulla oli enää muutama aste pakkasta. Jännä, miten se noin voi heitellä. Illalla suhtauduin moiseen muutokseen aika skeptisesti. Puolen päivän aikaan oltiin tallilla. Kosteaa lunta paiskoi ihan kunnolla. Hopo ja Sella haettiin sisälle ja kumpikin sai saavillisen melassivettä. Hyvin uppoaa. Laiteltiin ne valmiiksi ja ratsastajat perään. Tuiskua uhmaten lähdettin mini-pöllikselle. Sella oli taas kuin lentoon lähdössä. Pysähdys ja pakitus ei oikein toiminut, kun tyyppi laukkasi paikallaan tai jopa takaperin. Taito se on sekin. Tamma oli tyytyväinen vain ensimmäisenä.

Metsässä märkä lumi oli painanut puita ja saatiin kumarrella kaulalle, että päästiin kaikista paikoista ohi. Traktori oli metsätöissä, mutta tällä kertaa se ei tehnyt Sellaan vaikutusta. Hopo junttasi eteenpäin miettimättä suuremmin muun maailman menoa. Sella söi havuja nälkäänsä ja oli niin bimbo, kuin vain bimbo voi olla.

Puolitoista tuntia samoiltiin ja kotona oltiin aika märkinä. Hevoset saivat uudet kiulut ilolientä ja Thermatexit hetkeksi päälleen. Hain Urhon ja palauttelin ykkösketjun hevoset tarhoihin ja heinille.

Kari laitteli Urhon valmiiksi. Ei suuria tunteita. Se on kyllä tyyni ja tasainen. Annoin vielä yhden hevosherkun matkaevääksi suuhun ja lähtivät kympin kiekalleen. 40 minsaa käyttivät aikaa ja tallin pihassa syke oli 54. Olisi pitänyt laittaa toinen kymppi perään, mutta tästä se vähitellen nyt lähtee. Maaliskuussa jos seuraavan kerran oltaisi starttiviivalla, niin aikataulussa edettäisiin. Urho tähtäilee SM-kisoihin ja kisa tai kaksi kipaistaan ennen sitä. Juuri nyt kaikki on suhteellisen hyvin ja buick kulkee toivotulla tavalla. Tyytyväisyyttä myhäillen äijä aina lenkeiltä palailee. Sanoin kotona, että täytyy nyt kuitenkin muistaa, että meillä on B-laatua työstettävänä, joten mennään vaan ihan päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan.