Aatosta oli ennustettu vähäsateista. Tämä myös toteutui. Viileää oli, mutta ei satanut. Käytiin Sellaa moikkaamassa puolen päivän tietämissä. Maitoa ei enää tihkunut, joten kylmä aalto oli tosiaan tehnyt tehtävänsä. Utareet ovat aivan pimakkana maidosta, värkki on turvoksissa, peräpään lihakset ovat veltot ja häntää voi liikutella mihin suuntaan tahansa ilman vastusta. Tamman on selkeästi vaikea olla. Hengittäminen ja liikkuminen on työlästä. Makuulle se ei enää öisin mene. Varsa tulee toivottavasti pian. Meille on muodostunut valvontarutiinit ja nyt kun ollaan lomalla, niin tätähän voi jatkaa vaikka kuukauden. Toivon kuitenkin hartaasti, että montaa yötä emme enää kamerakuvaa tuijota.
Illemmalla käytiin poikien kanssa lenkillä. Olin suunnitellut rauhallisen köpöttelyn Rantatiellä, mutta toisin kävi. Autoja singahteli kaikkiin suuntiin. Ilmeisesti Krapilla oli ohjelmaa ja ehkä Onnelassakin. Kylille jääneet ihmiset kai halusivat lisäksi annoksen Rantatien tunnelmasta ja ajelivat pitkin raittia. Kiltisti hidastivat vauhtia, mutta olihan se silti tympeää, että autoja kulki ohi ihan koko ajan. Noh, paluumatka tultiin pyörätietä ja siellä tulimme ainoastaan mopon ohittamaksi.
Kari murisi, että eipä tämä nyt varsinaisesti nautinto ollut. Eikä varmasti ollutkaan. Kun autoja menee koko ajan ohi, niin tuntumaa joutuu pitämään ja sehän ei varsinaisesti ole Urhon mieleen. Se jännittyy, kun ratsastaja jännittyy ja meno muuttuu pinkeäksi. Olisi pitänyt mennä pari tuntia myöhemmin lenkille, mutta nyt ei oikein kahdeksan jälkeen enää uskalleta tehdä muuta, kuun kytätä valvontakameran kuvaa. Ei se valvomalla tule ja tulee ilman sitäkin, mutta me nyt vaan toimimme näin. Hevospuuhat kuitenkin ovat aika paljon normaalia helpommat, kun pojat ovat kotona. Säästyy aikaa aika paljon. Näin meni juhannus. Varsin arkisesti.