Sellainen suunnitelma oli ilmoilla, että Kari vielä tänä syksynä lähtee Hypnozella kokeilemaan 2*-kisaa Padiseen.  Korona on kuitenkin vellonut koko syksyn, osallistumismaksut ovat olleet poskettomat ja muutenkin hanke on ollut pahassa vastatuulessa jos ei jopa karilla. Toinen suunnitelma on ollut, että Tatanka starttaa ensimmäisessä kisassaan tämän kesän kuluessa.  Treeni on ollut maltillista ja nuorelle hevosella sopivaa. Käytiin Hepokalassa, on lastattu ja on maastoiltu. Nyt on edetty siihen pisteeseen, että käydään lenkeillä sillä tavalla, että mä ajan fillarilla ja Kari kulkee ratsain.  Tosi hyvin homma etenee. Jotain pientä keskustelua silloin ja tällöin, mutta tosi hyvin typy on reissuissa toiminut.  Lisäksi se juo lenkeilläkin todella hyvin ja viilentämiset sujuu kuin vettä vaan.  Voisi kai sanoa, että olemme valmiit.

Soronoo treenaa maltillista ravia ratsastaja selässä.  Sekin etenee hyvin. Pitäisi vaan ratsastaa useammin. Se on nyt kaiken kaikkiaan tilanne jokaisen hevosen kanssa. Nyt kun ovat taas tallilla, niin ratsastaa pitäisi enemmän.

Viikonloppuna käytiin Tanjan luona. Juhlistettiin synttäreitä ja samalla käytiin sanomassa Valedrolle heipat. Itkuhan siinä tuli. Tietenkin. Kyseessä on hevonen, jonka luottamus piti suurella työllä saavuttaa. Se opetti meille paljon ja lujitti ystävyyttäni Tanjaa sellaisella tavalla, jota ei mikään muu juttu olisi saanut aikaan. Valedron myötä myös meidän ihmisten suhde on erityislaatuinen. Mutta kun katselin hevosta, niin ymmärsin, että sen on aika lähteä Urhon seuraksi.  Pilke silmissä oli himmentynyt. Moni asia oli muuttunut. Silitin sen kaulaa ja itkin. Annoin viimeiset porkkanat. Jää hyvästi Valedro. Myötäelän Tanjan surua ja tuskaa. Vaikka päätös on oikea, niin luopuminen on musertavaa. Ja ikävä, suru, tuska tulee seuraamaan mukana vuosia.

Minttu tuli taas opiskele ja ratsasta -leirille.  Tällä kertaa aiheena matematiikka.  Käytiin myös salilla ja yhtenä päivän ratsastusosuus muuttui metsästysosuudeksi kun metsästettiin meidän hevosia Ilmon pellosta.  Oli nimittäin käynyt niin, että pystyyn kuollut puu, joka oli pitänyt jo kesän aikana kaataa, kaatui aidan päälle ja nelokko päättä poistua toiselta puolelta tarhaa maailmalle.  Sitten olivat ruovittaneet ensin oman pihan, sitten parin naapurin pihan ja lopulta läheteneet valtatietä pitkin Hyvinkäälle, mutta päättäneetkin kurvata Ilmon tiluksille. Ensin kaurapeltoon ja lopulta sitten laitumien taakse heinäpeltoon.  Oltiin juuri Mintun kanssa menossa tallille, kun sivusilmästä havaitsin, että naapurin pellolla laukkaili hienoja kuvioita valkoinen hevonen. Juuri kun aivoni käsittelivät havainnon ja kertoivat tietoisuudelle, että siellä menee meidän Sella ja kolme muuta kun puhelin soi ja Kari ilmoitti, että hevoset ovat poistuneet tontilta. Tässä vaiheessa tieto ei enää ollut uutinen!  Mutta oli hermo aika kireällä, kun vihdoin saatiin paikalle riimut ja riimunarut. Millä lie nyöreillä oli saatu tuolloin jo hevoset pyydystettyä. Eniten mua ärsytti kaikki!! Seuraavana päivänä Sellalla ja Diskolla oli jaloissa turvotusta, nuoret olivat elämänsä iskussa.  Ei siis mainittavia vaurioita, mutta hyvässä lykyssä olisivat olleet rekan keulassa koko nelikko!! Liikenne on valtatiellä varsin vilkasta.

Muutoin viikko olikin rauhallinen.

Hevoset palailivat talliin. Syksy on siis saapunut.  On lämmintä, mutta sataa paljon, ei haluta pitää niitä märässä.  Lisäksi polttiaisia on ihan järkyn paljon.  Pauliina on käynyt muutaman kerran Tatankan selässä ja maastossakin. Laukkaa on työstetty ja nostoja. Sella on ollut aina seuralaisena. Debyytti lähestyy. Alamme olla valmiita. Soronoo myös vähitellen tuntee olonsa kotoisaksi ja ymmärtää myös sen kuvion, että ihminen kiipeää sen selkään.

Tämä viikko meni SM-kisoista palautumiseen. Ja niiden jälkipuinnissa. IHAN AINA ON JOTAIN!!  Voi kun olisi kiva, että menisi edes yhdet kisat sillä tavalla, että ei olisi jälkipuintia. Siihen olisi tietenkin kaksi vaihtoehtoista tapaa päästä. Tapa yksi, että kilpailijat ja toimihenkilöt tekisivät sääntöjen mukaan ja tunnollisesti sen, mitä tekevät.  Ja tapa kaksi, että “poliisit” antaisivat vähän löysiä ns. inhimillisille virheille. Ja vielä tämänkin jälkeen jää varmasti juttuja, jotka vaan eivät mene putkeen.

Omat hevoset vielä pellossa villeinä ja vapaina. Vähitellen liikutusta ja arkeen palaamista.

Otin oikein puoli viikkoa lomaa kisahumuissani. Taikayön Ratsastajat paiskivat pitkin viikkoa pitkää päivää. Samalla setvittiin sitä, että muutama täysin ulkopuolinen ihminen oli ottanut asiakseen pistää hyökyaaltoa liikkeelle junnujen ja nuorten ratsastajien luokasta. Kömmähdys luonnollisesti on tapahtunut jo heti kisojen suunnitteluvaiheessa kun on virheellisesti puhuttu vain junnuluokasta vaikka on luonnollisesti tarkoitettu koko ajan junnuja ja nuoria ratsastajia.  Kisoja on anottu ja komitea on ne myöntänyt ja kutsut on tarkistettu sekä julkaistu ja sama virhe on mennyt läpi monien silmäparien. Ikävä kyllä viimeisellä viikolla ei ollut mitään enää tehtävissä.  Loppujen lopuksi emme tänäkään vuonna saaneet vedettyä läpi juniorien ja NUORTEN ratsastajien mestaruuskilpailuja!! Mun on tosi, tosi vaikea ymmärtää, että joku vielä suunnitteli, että antaa kisojen mennä läpi ja pistetään myllytys siinä vaiheessa päälle. Eli mitalit olisi kerättä pois ja  ilmoitettu, että mitään mestaruutta ei edes jaettaisi.  Huh huh.  Onni tässä kohta oli, että osa junnuista pääsi vielä siirtymään sennujen luokkaan ja saatiin siihen luokkaan kovempi kisa. Mutta äärettömän harmillista tämä oli niille junnuille, jotka eivät lisäpainojen vuoksi tohtineet aikuisten kisaan lähteä mukaan.

Ymmärrän, että sääntöjä on noudatettava ja kuten hyvin tiedetään niin haukkana tuomarina ja stewardina vahdin, että sääntöjä noudatetaan. En siltä saa päähäni mahtumaan, että jotkut tyypit haluvat niin paljon saattaa omaa lajiaan huonoon valoon. Koko ajan jostain vingutaan ja valitetaan ja kytätään muiden virheitä. Kuvottavaa. Eikö kannattaisi keskittyä lajin eteenpäin viemiseen ja nuorien innostuksen kasvattamiseen. Se, että saadaan mahdollisimman paljon todellisia kilpailuja lisää kaikkien innostusta. Pelkkä harrastelu ja samoilu ei kovinkaan monelle kilpailuhenkiselle riitä.

Ikävää on, että lajin sisällä on tätä ikuista eripuraa ja kyräilyä. En sitä kestä yhtään, mutta olen jo itsekin linjannut,  että joitain ihmisiä en jaksa enää edes tervehtiä. Eivät ole arvoasteikossani edes sen arvoisia. Lapsellista varmasti, mutta näin se nyt vaan menee. Liian monta kertaa samat nimet nousevat esiin kun näitä sotkuja selvitellään. Ja Jutta Koivulan sana “….. näyttää todella huonolle ulospäin…..” jatku riitely lajin sisällä. Näissä tunnelmissa sitten lähdettiin kisoihin. Onneksi, onneksi saatiin hienot kisat sää suosi ja iltajuhlaan asti riitti hauskanpitoa.

Omista suojateistani latasin odotuksia Minttuun, joka lähtikin hakemaan ainoastaan voittoa. Tämä kostautui ja vähän liian luja keskinopeus aiheutti sen, että hevonen ei palautunut toisen lenkin jälkeen toivotulla tavalla. Kari oli huoltojoukoissa ja pienen harmittelun jälkeen värväytyi Töppärän tiimiin ja siivitti Veran kolmanteen sijaan. Se oli hieno saavutus ja olin tietenkin tyytyväinen. Mintun veto oli rämäpäinen, uljas ja tyhmänrohkea, mutta sitäkin arvostan ja ymmärrän hyvin, että viime vuoden mestarille ei muu tällä kertaa kelvannut kuin voitto.  Luonnollisesti harmitus ja itku olivat läsnä. Mutta sehän on selvä, että kun tavoitteita ei saavuta se harmittaa. Nämä takaiskut kuuluvat lajiin ja vaikka se pahalta tuntuukin niin vahvistavat urheilijoita. SM on ja sen pitääkin olla iso juttu, mutta ne todelliset tavoitteet jokaisella kv-tasolle kiivenneellä on muualla. Vähintäänkin PM-kisoissa. Kun niitä ei tänä vuonna päästy ratsastamaan, niin kyllä SM oli monelle kauden pääkisa.

Illalla juhlittiin. Hyvällä porukalla.  Taikayön Ratsastajat olivat tehneet valtavan työn ja se huipentui iltajuhliin. Oli iloista hälinää, puheita, palkintojenjako, hyvää ruokaa, musiikkia ja ennen kaikkea hauskaa yhdessäoloa. Seuraaville  kisajärjestäjille tulee olemaan kova haaste saavuttaa sama taso, mikä tämän vuoden järjestelyissä oli. Mutta sekin on hyvä, että tulee tavoitteita myös siinä, miten kisoja järjestetään. Ja ehdottomasti SM-kisoissa pitäisi aina olla jotain sellaista, mitä ei seurakisoissa tai aluekisoissa ole.

Työt alkava. Hevoset edelleen pellossa ja saivat viimeisen lohko käyttöönsä. Illat ja yöt alkavat olla hämäriä. Hujo kokoustaan Teamsissa ja sehän sopii mulle. Kisoja ei oikein missään ole ja näyttää siltä, että monelle SM on kauden päätapahtuma. Niin se on meillekin. Vietetään oikein pitkä viikonloppu lomatunnelmissa Taikayön kämppärillä. Kova tohina on kisojen ympärillä. Hyvässä ja pahassa. Kaikille lajin harrastajille kun ei vaan näytä sopivan mitenkään se, että pidettäisiin homma positiivisena ja vietäisiin sitä eteenpäin.

Hevoset laitumella ja ihmset lomalla. Elokuu lähestyy ja vähitellen arkikin taas alkaa. Millaisena se alkaa, sitä jännitetään. Kari ei ole kohta puoleen vuoteen käynyt työpaikallaan joten jännä nähdä, milloin sinne taas pääsee. Hevosten eloon ei korona vaikuta millään tavalla ja hyvä niin.

Sennuleiri höystettynä junnuilla. Eli siitä tuli oikeastaan mun valmennettavien leiri. Puuhattiin paljon kaikenlaista. Käytiin Hepokalassakin jälleen. Tällä kertaa myös Soronoo lähti mukaan. Lastaaminen kotona vaati vähän kärsivällisyyttä. Kun se loppui ja otettiin liina käyttöön, niin ruuna asteli koppiin heti. Samoin paluumatkalla. Tehtävät sujuivat odotettua paremmin. Varsinkin maastakäsin meni hyvin. Ratsastaminen ukkoa edelleen hämmentää. Tatankan kanssa olivat ekaa kertaa kahdestaan reissussa ja hyvinhän se meni. Loma on parhaimmillaan ja hevoset laitumella.

Kesäisen lämmintä. Korona vaanii ja ihmiset pysyvät tiiviisti kotona. SM-kisojen valmistelut etenevät ja junnujen treenaaminen myös. Leirin jäljiltä oman fysiikan kehittäminen on ollut teemana.

Soronoo kengitettiin. Kavioissa on vielä paljon tehtävää, mutta toivotaan parasta….. ja pelätään pahinta. Muutama ikävä pystyhalkeama on vielä voitettavana.

Keskiviikkona otettiin Saran kanssa osaa uden KIPAn käyttökoulutukseen. Saimme todeta, että oikeastaan olemme aika hyvässä tilanteessa. Mä osaan sen verran, mitä kilpailujen luominen, kutsujen  tarkistaminen ja julkaiseminen vaatii. Sara on muakin huomattavasti osaavampi, joten matkan osalta homma on hallussa. Loppuviikosta polkaistiin sennuleiri käyntiin.

Palauttelua leiristä. Kari kävi muutaman kerran Soronoon selässä. Ilmon kentällä sillekin on riittävästi tilaa. Vähitellen homma etenee, mutta pakkohan se on myöntää, että mun makuun todella hitaasti. Mulla kun on kärpäsen kärsivällisyys, niin ei tämä mitenkään mahdottoman helppoa ole.

Viikonloppuna oltiin taas kisoissa toimaroimassa. Sadetta on saatu ja viileää on ollut ja hevosiakin on pidetty tallilla kun ei ole kaatosateessa viitsitty pitää pellossa. Ja sama homma jatkui kisoissakin.  Hymy vaan leveni, eli pinna sen kuin kiristyi kun vettä satoi ja satoi ja satoi ja satoi. Puolenyön aikaan kotimatkalla alkoi vähän kirkastua.

Pauliina kävi Tatankan selässä.