Pauliina tulee Hopoa katsomaan ja kokeilemaan. Kyllä tahti on toinen, kun selässä on ammattilainen! Samalla katsottiin kuolaimen pituus ja pitkähän se oli. Saatiin Pauliinalta lyhyempi kolmipala lainaksi ja kaluaminen loppui heti. Katsottiin myös turpahihnan koko. Kyllä se ihan sopiva oli, vaikka alkushokissa totesimme sen liian pieneksi.

Viikko on kierretty samaa lenkkiä ja vähitellen jo niin, että ei tarvitse toisen olla mukana, vaan pelkkä ratsastaja riittää. Aamulla aikaisin käytiin tekemässä uusi lenkki. Virtaa riittää ja pidätellä saa vähän koko ajan. Pauliinan ohjeiden mukaisesti on pääsääntöisesti menty käyntiä. Polle puuskuttaa, kun kiivetään isoja ylämäkiä. Pohkeen väistöä on otettu hyvillä suorilla ja pieniä pätkiä ravia myös.

Jarko kävi selässä. Talutuksessa. Hopo oli kiltisti.

Aamulla varhaisella painelemme ratsastustamineissa tallille. Pienen sähläämisen saattelemana saamme hevosen kuntoon. Houkuttelemalla se uskaltautuu pihapiiristä pois ja pääsemme tekemään valmiiksi katsotun lenkin sillä metodilla, että toinen on jalan ja toinen selässä.

Koska Hopo on jo hoksannut, että minulla on aina porkkanaa taskussa, minä kävelen ensimmäisen kierroksen. Ensimmäisenä vastaan tuli harmaa roskalaatikko, sitä piti vähän mulkoilla. Hetken päästä tien molemmin puolin ihmetyttivät suuret tukkikasat. Siitä matka jatkui ja tietenkin seuraavan mutkan takana mörisi metsäkone. Poika jatkoi kuitenkin eteenpäin. Vastaan ehti tulla pari autoa ja yksi tuli takaakin. Siitä seurasi vain se, että vauhtia meinasi tulla lisää. Lenkin loppupuolella parissa pihassa haukkui koira.

Ratsastaja vaihtui ja sama lenkki mentiin uudelleen. Samat pelottavat asiat kohdattiin toistamiseen ja nyt niihin ei tarvinnut reagoida enää mitenkään. Ainoastaan haukkuvat koirat aiheuttivat korvien kääntelyä. Melkein loppuun asti päästyämme näin kauhukseni, että vastaan tuli traktori, joka hinasi perässään pitkiä puun runkoja. Ketjut vaan helisi ja kilisi. Ajattelin, että nyt sitä taidetaan mennä niin että hippulat vinkuu. Ei sitten kuitenkaan. Vähän vastaantulijalle piti hörähdellä, mutta ei sitten muuta.

Tällä kertaa kotimatka sujui hilpeissä merkeissä ja Pauliinalle laitettiin äkkiä viestiä. Pauliina vastasi, että onneksi olkoon, teillä on liikenne-/ maastovarma hevonen. Ai että tuli hyvä mieli.

Lepopäivä harjailun ja porkkanan napostelun merkeissä. Käymme katsomassa autolla valmiiksi noin neljän kilometrin maastolenkin ja viikonloppuna on tarkoitus lähteä kokeilemaan.

Syntymäpäiväni kunniaksi olin päättänyt vinssata itseni selkään heti aamusta. Hopo on aamusella pääsääntöisesti hyvällä tuulella. Illalla se kai jo odottaa talliin pääsyä ja iltaruokaa niin kovasti, että vierailijoista ei ole sille mitään iloa. Ideana on se, että toinen kulkee maassa hevosen vieressä ja toinen matkustaa selässä. Tällä metodilla pääsemme vähän pihapiiristä poiskin. Urheasti pieni pelkuri kulkee porkkanan perässä. Hevonen tuntuu kamalan isolta ja paksulta Rajakulman hevosiin verrattuna. Ja virtaa tuntuu olevan vaikka muille jakaa.

Rapsuttelua ja porkkanan syöttämistä. Ylenpalttinen juominen on loppunut, nyt Hopsu leikkii vedellä ja tökkii saavinsa tarhassa nurin päivittäin. Tallin tavoille se on oppinut hyvin. Karva on alkanut kiiltää ja hevonen on muutenkin puhdistunut kuin itsestään runsaan ulkoilun myötä. Harjaaminen on hankalaa. Heti alkaa takajalat heilua, kun harjaaminen ja muu käsittely alkaa.

Ennakkoasetelmasta huolimatta Kari on päättänyt mennä selkään. Minusta ajatus on päätön, mutta minkäs teet. Hermostuneessa hengessä saadaan hevonen laitettua kuntoon. Kari hyppää selkään ja kyyti on kylmää. Keulimista ja jalan poljentaa. Jos talli häviää näköpiiristä, niin suuret silmät muljahtavat ja paniikkikohtaus iskee. Ei auta edes se, että työnnän sille porkkanaa suuhun niin tiuhaan tahtiin, kuin vain voin. Ratsastushetki on lyhyt, eikä mitään osapuolta erityisesti palkitseva. Kotimatkalla taas vakuuttelemme toisillemme, että kyllä tämä tästä.

Päätimme ottaa hevosen riimussa talutukseen. Täysin noviiseina ajattelimme, että hevosen ulkoilutus sujuu samoin, kuin koiran kuljetus. Homma ei mennyt ihan niin. 700 kiloa vetää kevyesti perässään 150 kiloa. Toinen roikkui riimussa ja toinen riimunarussa ja silti hevonen meni ihan mihin halusi. Sille tuli heti paniikki, kun astui tarhasta ulos.

Pauliinalta saatujen ohjeiden mukaan juoksin äkkiä satulahuoneeseen ja hain suitset. Jollain ihmeellä saimme hevoselle kuolaimet suuhun. Tässä vaiheessa vaikutti siltä, että turparemmin on liian lyhyt ja kaikessa hässäkässä saimme sen revittyä irti ja tavalla tai toisella kaikki hihnat kohdilleen ja soljet kiinni, vaikka hevonen pyöri koko ajan kuin väkkärä. Nyt hevosella oli päässään riimu ja suitset ja minulla kädessä turpahihna. Nyt saimme kahden ihmisen voimin liikuteltua hevosta tallin pihalla pienen hetken. Kun toimitus oli ohi ja lähdimme ajamaan kotiin, olimme aika hiljaista poikaa. Tätäkö tämä nyt sitten on? Emme kykene edes taluttamaan sitä, mistään muusta puhumattakaan!

Ensimmäisenä yönä ei poika tohtinut mennä makuulteen. Päivän tarhassa möllisteltyään hevonen oli Sirpan sanoman mukaan ”nakit silmillä” vietäessä talliin. Vettä hevonen oli litkinyt valtavasti pitkän matkan jälkeen. Toisena yönä uni jo maistui ja ystävyys suokkitamma Amberssin kanssa oli alkanut.

Kari ja Pauliina lähtevät Rajakulmalta aamulla seitsemältä ajelemaan kohti Alajärveä. Eväänä on kahvia ja sämpylää. Kari ajaa ja Pauliina on henkisenä selkärankana.
Kahden jälkeen kaupat on tehty ja Hopo pakataan traikkuun. Se menee laatikkoon kiltisti ja kotimatka alkaa. Hevonen on pitkän matkan nätisti aloillaan. Muutamassa liian kovassa kiihdytyksessä se kopauttaa: ”Ajahan Äijä iisimmin!”

Illalla kahdeksan jälkeen karavaani on Pornaisissa ja lasti puretaan. Hopsu tulee siististi ulos ja hetken jaloiteltuaan painelee omaan yksiöönsä rouskuttamaan heinää.