Tatankan vuoro. Nappula pääsi taas kentälle ohjasajoon. Hyvin toimii. Tekivät paljon kiemuroita ja muita kaarevia linjoja. Kun nyt jyvhemmari kävisi niittämässä peltonsa matalaksi, niin siinä olisi hyvä lähte tekemään vähän pidempääkin lenkkiä.

Tallilla normaali meininki. Hyvää on se, että vettä ei sada, vaan ennemminkin saamme nauttia kesäisistä keleistä. Huonoa on se, että lämmin ilma on kehittänyt jäätävän polttiaisarmeijan. Huonoa on myös se, että Sella on aloittanut jokasyksyisen tonkimis- ja kaiveluvaiheensa, jonka johdosta häntä ja persaus on koko ajan riitteessä. Aloitettiin maitohappobakteerin syöttäminen.

Kari teki aamutallin ja kävi vähän kengityshommeleissa. Mä ajelin Pedron kanssa yhdeksitoista tallille, josta Kari hypähti kyytiin ja sitten ajeltiin Urjalaan. Sara oli järjestänyt roskispojille yksvuotisjuhlan kunniaksi pentutapaamisen. Kyllä oli poikasilla hupia yllin kyllin. Kohta meillä olikin jo kiire jatkaa matkaa. Niin oli myös muilla tapaamiseen osallistuneilta, sillä Bruno oli samaan syssyyn vaihtamassa kotia.

Kari jäi tallilla kyydistä ja lähti Sellan kanssa ratsastamaan. Pieni hetki meni taas kaviohuollossa, mutta kun liikkeelle pääsivät, niin vauhtia riitti. Kiersivät pellot innokkaasti. Samoilla havinoilla äijä sitten teki vielä iltatallin. Mulla oli kotona sauna lämpimänä. Kiireinenen oli viikonloppu.

Aamusella pirssin nokkatähti Jämsää kohti ja nilkka ruoraksi. Lindan lisäksi siellä odotti tuvan täydeltä räjähtävää jämsäläisenergiaa. Sillä porukalla on aina näissä kisatouhuissa tekemisen meininki ja sen verran kilpailuhenkeä, että halutaan tehdä asiat paremmin ja särmemmin kuin aikaisemmin tai muualla. Sopii mulle siis erinomaisesti. Suunnitelmia on tehty jo keväästä lähtien ja tällä viikolla budjettiesitys on lähetetty eteenpäin. Nyt käytiin läpi FEI-toimareita ja Tanja laittaa lähipäivinä liittoon tiedon myös heistä. Mitä nopeammin saadaan nimet tietoon niin sen nopeammin saadaan myös kutsu julkaistua.

Tetäviä on jaettu myös jo kesän mittaan ja nyt oikeastaan 80 prossaa hommista sai tekijänsä. Ajatus on, että jokaisessa puuhassa on pieni iskuryhmä joka hoitaa vuorottelun siten, että jokaisella säilyy hyvä fiilis ja pystyy vähän seurailemaan kisaakin. Talkooväkeä on saatu mukavasti eri seuroista ja toivoisin, että nämä kisat olisivat koko suomalaisen mr-väen yhteinen ponnistus ja vielä kaivataan useaa töymuurahaista. 2012 kisat olivat onnistuneet ja uskoisin, että tällä kertaa saamme aikaiseksi jotain vielä parempaa.

Paljon on hoidettavaa ja selviteltävää ja sovittavaa. Puuhia jaettiin rivakasti ja nimiä lenteli ilmoilla, ketä mihinkin asian pyydetään. Jos tekijöitä on paljon ja vastuuta jaetaan, niin kukaan ei läkähdy työmäärän alle, eikä kenenkään tarvitse somessa tai muuallakaan surkutella jälkikäteen sitä, miten kamalan rankkaa homma oli tai on. Ehkä kuitenkin uurastuksen ja panostuksen kuittaa iloiset naamat kilpailukeskuksessa. Toivottavasti sääkin suosii. Sillä on aina suuri merkitys. Tänään käytiin junnujen MM-kisat Italiassa ja kuvien perusteella siellä paineltiin liejussa.  Sellaiset jutut kummasti latistaa tunnelmaa. Joten nyt sormet ristiin ja toivotaan kuivaa alkukesää ja aurinkoa 15.-17.06.2018. Keliin emme voi vaikuttaa, mutta oikeastaan kaikkeen muuhun voimme. Jotenkin olen ihan fiiliksissä noista kisoista.

Mulla oli aivan kammottava päivä töissä ja onneksi Rita ja Caro hoitelivat taas niin hevoset kuin tallihommatkin. Vaikka hevosten kanssa touhuilu on terapeuttista, niin joskus paras apu on vaan käpristyä sohvalle peiton alle. Tänään oli sellainen ilta. Meille tuli vielä yövieraita ja Karikin kotiutui myöhästynestä lennosta huolimatta ennen aamua.

Rita ja Caro hoitelivat hevoset ja tallihommat. Arkista menoa. Tatanka oli pudottanut suolakiven ilmeisesti hankaamalla takamustaan siihen. Ei siis mitään normaalista poikkeavaa.

Olkipelletti ei ole vieläkään alkanut patjaantua ja polisee hiukan. Myös heinä tuntuu välillä pöllähtävän. Sellan on kuultu muutaman kerran yskähdelleen. Pitäisi taas vaan eliminoida pölyt pois ja tuulettaa paremmin.

Kari lähti Saksaan ja mä kiirehdin Pedro kainalossa töiden jälkeen tallille. Puhailtiin siinä kaikkea pientä ja otin hevoset sisälle. Vähän niitä sai taas houkutella. Kelit ovat kai niin lämpöiset, että viihtyisivät ulkonakin.  Tammat sieltä lopulta tulivat. Orvokki yritti tunkea Tatankan koppiin, mutta pienellä ohjeistuksella asteli omaansa. Nadirin sai taas hakea erikseen. Se reppana jää liuskojen taakse kurkistelemaan, mutta ei vaan tohdi tulla läpi. Kun mattoa aavistuksen raottaa, niin siten juuri ja juuri kykenee. Sella antoi sille vielä huonoa naamaa kun tuli. Häiritsi kai kuningatteren ateriointia.

Laiteltiin Pedron kanssa seuraavan päivän heinät valmiiksi. Samalla käveltiin tarhat läpi. Osin kuraa, osin kuivaa. onneksi viikonlopusta on luvattu kuiva ja ehkä jopa lämmin. Intiaanikesää odotellessa.

Tänään oli Tatankan vuoro. Se on kesän aikana kasvanu vielä tosi paljon.  Lisäksi valkoisten karvojen määrä on lisääntynyt, vaikka silmä sen edelleen mieltää tummaksi hevoseksi. Mutta kun aika moni on ehtinyt epäillä, että ei se mitään kimoonnu, niin tuskin enää on sijaa epäilyksille.

Illalla Kari ensi hetken ohjasajoi ja sen jälkeen pimu sai satulan selkäänsä ja sai liikuskella kentällä jalustimien hivoskellessa kylkiin. Ei mitään reaktiota. Mulla on suunnitteilla kavaletit ja haluaisinkin, että vähitellen alettaisiin treenailemaan jalkjen nostelua. Tarhoihin raijattiin jo runkoja, jotta ei ihan tasamaan tallaajaksi varttuisi.

Muutoin ei tallilla mitään merkillistä. Muutama tekemätön asia siellä roikkuu ja pitäisi saada valmiiksi.  Tarhojen pohjat ovat pehmeät, mutta eivät onneksi täysin liejua. Nadir ei edelleenkään sujuvasti tule pihaton liuskojen läpi talliin tai mene tallista ulos. Luulisi sen vähitellen jo oppivan, että se ei haittaa, jos matto vähän kylkeen osuu.  Orvokki jättää meidät kuun vaihteessa ja muuttaa takaisin ”kotiin”. Sitten pitää taas miettiä jatkoa ja seuraavaa siirtoa. Mä kaipaisin kamalasti omaa hevosta, mutta mistä sellaisen Hopo-kloonin oikeastaan voisi saada. Tuntuu että ei mistään. Ihmeellisiä pieniä lammasluontoisia ja vaatimattomalla liikkeelle varustettuja löytyy joka oksalta, mutta ei sellaista, mitä mieli tekee.

Kotoa kantautui viestiä, että hevosilla kaikki hyvin. Ihme että ei mitään sattumuksia ollut ilmoilla, kun olimme kumpikin poissa. Yleensä silloin juuri aina jotain ilmenee.

Herätys ei ollut Kärkkäiselle aamulla kamalan helppo, mutta päästiin liikkelle sovitusti. Käytiin ensin tallilla sanomassa viimeiset heipat. Kaikki suomalaisen hevoset näyttivät ihan pirtsakoilta. Ikävä kyllä aikataulut olivat sellaiset, että kukaan ei ehtinyt jäädä palkintojenjakoon. Harmillista. On aina hienoa nähdä uurastajat suittuina ja puunattuina.

Me lähdimme myös kiirellä matkaan. Aika tiukoille meni ja venähtänyt kauppa/lounaspysähdys meinasi koitua kohtaloksi. Ei kuitenkaan känyt niin kuin Turuselle, vaan saatiin ajaa satamassa suoraan lauttaan ja kellahtaa pariksi tunniksi huilailemaan. Pedro sai purullun järsiäkseen ja hetken päästä sekin sippasi.

Peräjoukotkin ehtivät omaan lauttaansa. Toiset paremmin ja toiset vähän tiukemmin. Aamuyöstä vasta moni oli vasta kotona. Kovaa on leikki, ei voi muuta sanoa.  Eikä tätä osaa myöskään ulkopuolisille selostaa, että mikä saa ihmiset kuluttamaa persaustaan satulassa tunteja ja taas tunteja pimeän talven ja sitten keräämään kaikki roposensa ja rahtaamaan hevosensa jonnekin tuhannen kilometrin päähän yhden viikonlopun ja yhden kisan vuoksi. Mutta jokainen saa kicksinsä jostain ja matkaratsastajat juuri tästä. Itsensä ylittämisestä. Mahdottoman tekemisestä mahdolliseksi.

Paluu taas arkeen. Omat hevoset olivat olleet hyvässä hoidossa ja Kari pääsi korskealla tammallaan tyskentelemään kentälle, joka onkin nyt aika hyvässä kunnossa. Mitä nyt on kesän aikana ruohottinut, mutta jos vaikka käytettäisiin sitä nyt taas syksyllä vähän, niin ehkä saataisiin ruohotupsut pois. Sella  oli innokas niin kuin aina.

Jännittävä kisapäivä, mutta eihän se henkisesti ole todellakaan juuri mitään, kun ei ole omakohtaista panosta. Vähän tietenkin sai jännittää kaikkien suomalaisten puolesta ja tietenkin Saran ja Tanjan tekemiset kiinnostivat erityisesti. Kumpikin tiimi touhuili omaan tahtiinsa omia juttujaan. Me käveltiin vähän kauemmas katsomaan kummankin mestaruusluokan lähdöt. Sitten siirryttiin reitille. Ja olihan se huikeaa, että Tanja kisaili Olaugin kanssa kilpailun johtopaikasta. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että mestaruuskisoihin lähdetään kisaamaan ja ottamaan vähän riskiäkin. Kotona voi sitten hiipiä. Näissä karkeloissa ei ole mitään hävittävää. Toki kova alkuvauhti vähän kauhistutti, mutta jotenkin uskoin, että Valto sen hanskaa.

Päivä oli vauhdikas ja kommelluksia täynnä, niin kuin pitääkin. Tavoite oli joukkuemitali, mutta sitä ei ikävä kyllä saavutettu. Meillä oli omat veikkauksemme Karin kanssa ja osittain ne menivät oikein, osittain väärin. Tanja pokkasi viidennen sijan, Sara hylättiin epäsäännöllisen liikkeen vuoksi. Perälän Anne ja Långvikin Elina olivat loput onnistujat. Muilta homma jäi kesken. Mitään suurta draamaa ei hylkäyksienkään kohdalla nähty, vaikka harmittaahan se aina. Kokemus monelle kuitenkin jo pelkästään tehdä pitkä matkustus, valmistautua vieraassa ympäristössä jne. Jokainen joka lähtöviivalle asti pääsi voi röyhistää rintaa. Kisaraportissa lisää päivän tapahtumista.

Myöhemmin istuttiin vielä iltaa viihdyttävässä porukassa iltajuhlassa. Se on aina upea päätös kisapäivälle ja erinomainen paikka luoda kontakteja. Kun pieni laji kuitenkin on kyseessä ja porukka näissä kemuissa aika lailla samaa, niin kannattaa oppia tuntemaan ihmiset.

Puolen yön aikaan painelin jo päätä tyynyyn. Osittain Tanjan onnistuminen oli upea juttu, olisin sen kuitenkin toivonut riittävän mitaliin asti. Ja pronssi kyllä olisi voinutkin olla otettavissa. Saralta odotin suoritusta, joten kaikki ei ihan mennyt nappiin. Enemmän odotin muutenkin suorituksia, joten kokonaisuudessa homma jäi vähän laimeaksi. Vaikkakin onnistujia oli kolme. Kolme kahdeksasta on vaan väärä suhde. Mutta ensi vuonna korjataan se asia sitten omissa kisoissa.