Kari kiirehti aamulla laittamaan hevosia ulos ja puuhaamaan omia puuhiaan, kuten uudelleen kiinnittämään Sellalle yhtä liimakenkää murtuneen tilalle ja lyhentämään Tatankan kavioita. Mä keittelin kotona riisipuuron ja kun aamupala oli syöty niin ajeltiin Saran ja Sandron kanssa tallille.

Sella ja Heppu laitettiin valmiiksi. Sara sai perehdytyksen ja seikkaperäiset käyttöohjeet ja nousu ratsaille. Kari kipusi Hepun selkään. Ja sitten ei muuta kuin liikkeelle. Heppu ja Kari tekiät lähinnä verkat edellisen päivän jälkeen, mutta Sella sai tehdä ihan kunnolla hommia. Asken oli kepeä ja tuuli ujelsi ratsastajan korvissa. Aurinko nousi upean punaisena ja keli oli rapsakka pienestä pakkasesta johtuen. Pirteinä olivat pollet ja pieni hikikin tuli pintaan. Kahden kieppeillä hommat oli tehty. Hevoset ja ratsastajat olivat tyytyväisiä ja katsotaan nyt, milloin Sara ehtii seuraavan kerran Sellan selkään ja sen myötä jonnekin pieniin kisoihinkin. Ihan kivasti toimivat yhdessä. Sella ei tosin tarjonnut kovin kummoista ohjelmaa, joten ehkä Sara sai vähän liian kesyn kuvan.

Hevoset nakersivat karsinoissa heiniään  ja me ihmiset juotiin glögit ja syötiin pipareita. Sandro riekkui omiaan ja mä lähdin kotiin päästämään koiraa pihalle. Kolmelta saapui Hepun kyyti ja Team Töppärä kiirehti kotiin katsomaan ilotulituksia ja  valamaan tinaa ja tekemään ties mitä uuden vuoden taikoja.

Vähän ennen kuutta me ajeltiin tallille ja otettiin hevoset sisälle. Rauha oli maassa. Jymyä ja pauketta kuului jo, mutta eipä se ketään haitannut. Hevoset tulivat rauhassa sisälle. Oltiin peitelty ikkunat ja yövalo jätettiin päälle sekä radio. Satu oli lähistöllä passissa, jos jotain mahdotonta tapahtuisi, mutta ei tapahtunut. Kun kello tuli kuusi niin välke ja pauke alkoi, mutta ei se oikein edes kuulunut talliin. Kun lähdettiin, niin pauke alkoi naapurista ja Pedro vähän pelästyi, mutta ei mitään hirvittäviä traumoja sekään saanut.

Kotona taidettiin sipata yhdentoista kieppeillä sohvalle ja kolmelta kömmittiin sänkyyn. Kotimatkalla sentään nähtiin Järvenpään ilotulitusnäytös, joka ammuttiin jo seitsemältä.  Olisihan nuo ilotulitteet hienoja katsella, mutta on ne elukoille vähän liikaa. Eipä haittaisi, vaikka niiden ammuskelu rajoitettaisiin tietyille järjestöille tai siirryttäisiin laser-juttuihin. Meillä ei onneksi mitään paniikinomaista pelkokäytöstä ole, mutta aina vaatii pientä ylimääräistä huomioimista tämä aika vuodesta. Jyskyä kuitenkin tulee ainakin viikon verran, joten vähän pitää olla  varuillaan.

Niin se vain tämäkin vuosi loppui ja toivottavasti seuraava on parempi! Ei paljoa huonompi ainakaan voi enää olla.

Sara tuikkasi hevoset aamulla ulos ja vastoin tarkkaa ohjeustustani oli vielä ottanut karsinatkin! Mä kiirehdin aamupalatarvikkeiden kanssa paikalle ja Kari jossain kupeksittuaan lähes kolme varttia myöhemmin. Syötiin aamupala. Ritalle ei ollut kotona maistunut, mutta maistui onneksi tallituvassa. Siellä onkin niin hyvä feng shui, että ruokakin maistuu! Oltiin jonkun verran aikataulusta myöhässä, mutta ehkä se ei ole niin tarkkaa, kun pienellä possella oltiin touhuamassa. Pääasia kuitenkin, että kaikilla oli taas hauskaa ja jutut lensi puolin ja toisin.

Heppu ja Nappi laitettiin valmiiksi ja molemmilla näytti olevan joulupukin konttorista lähtöisin olevat otsanauhat käytössä. Samaa tyyliä tullaan näkemään alkavan kauden kisoissa myös Saanalla, Mintulla ja Taimilla. Hevoset juotettiin vielä ennen nousua ratsaille. Muistutin tyttöjä, että ottakaas huomioliivit päälle, mutta myöhemmin sain todeta, että eihän niille mitään liivejä mukaan tarttunut. Puolisen tuntia sovittua myöhemmin nousivat ratsaille. Edessä oli 30 km lajiharjoitus, joka oli tarkoitus tehdä tasaisella vaihdilla tietyssä sykehaarukassa, mr-istunnassa ja kahdessa kohtaa lenkkiä suoritettiin n. viiden kilometrin laukkaveto. Pakollista käyntiä alussa ja lopussa reilu pari kilometriä ja maastossa joitain osuuksia oli mentävä myös käyntiä. Haettiin tasaisen hölkkävauhdin lisäksi myös aktiivista käyntiä ja vaihtelua vetovuoroihin siten, että kumpikin vetää n. puolet matkasta. Lunta oli reitillä osin sen verran, että saatiin raskauskertoimia myös harjoitukseen mukaan.

Iloisesti rupatellen lähtivät liikkeelle. Me tehtiin Karin kanssa tallilla muutama juttu, pakattiin autoon huollon varusteet ja lähdettiin hiljakseen reitille. Katselin ratsukoiden etenemistä, mietin, että raipat olisi ehkä voinut ottaa mukaan, jotta käynti olisi ollut oikeasti aktiivista. Pian pääsivät kuitenkin hölkälle ja silloin luonnollisesti meno piristyi. Muutaman huomion annoin istunnasta ja sitten pääsivät taas jatkamaan. Kun rospuuttoaika on menty vähän niin ja näin, niin sen huomaa kyllä ratsastajan asennosta. Kädet ja jalat elävät jokseeenkin omaa elämää ja pienet ja suuremmatkin vinoudet ovat ottaneet jälleen vallan. Nyt on kuitenkin hyvä aika rutistaa taas istunta pakettiin ennen kisakauden alkua. Paras tapa tähän on tietenkin ihan koulutunnit ja niitä onkin nyt laitettu harjoitusohjelmaan.

Seuraavan kerran kohdattiin jokunen kilsa myöhemmin ennen siirtymistä radalle. Hevoset jo vähän höyrysivät ja jutut ratsastajien kesken jatkuivat taukoamattomina. Tuntui riittävän puhuttavaa. Sovittiin, mitä radalla tekevät, jos emme pääse sinne autolla. Ja ei päästy. Vaikka lunta ei ole kuin nimeksi, niin perjantain vesisade oli tehnyt sen märäksi ja pehmeäksi, joten Rangerikin vähän antautui. Tai äijän juttujen mukaan vika oli renkaissa. Niin tai näin, niin ei lähdetty puskemaan pehmeässä loskassa radalle, vaan siirryttiin suosiolla hiekkakuopille.

Lyötiin auto hiekkakuopan pohjalle parkkiin ja ulkoistimme itsemme. Ratsastajien reitti kulki hiekkakuopan reunaa ja hetken odotuksen jälkeen alkoi taas ensin kuulua kalatus ja sitten pari kypärää ilmestyi horisonttiin. Vuoroin käyntiä ja vuoroin ravia näyttivät kulkevan. Laiteltiin huoltopaikka valmiiksi n. 15 km:n kohdalle.

Nyt hevosille oli tullut jo vähän hiki. Kumpikin jonkin asteisessa talvikarvassa ja lämmintä oli kolmisen astetta. Pohjat olivat jäässä, mutta mukavat pehmeässä sellaisessa, joten hokki puri hyvin ja polkuosuudet olivat joko koskemattoman lumen peitossa tai ulkoilijoiden tamppaamia. Hevoset vähän huljuttivat huuliaan juottoastioissa ja sitten ratsukot pinkaisivat taas liikkeelle. Tasainen puheensorina häipyi vähitellen metsän siimekseen. Tekivät pienen lenkin ja palasivat radalle tekemään toiset viisi laukkakiekkaa.

Pidettiin vielä yksi huolto paluumatkalla. Ratsukot tulivat laukoilla radalta. Kikatus ja pölötys kuului taas ensin ja sitten ratsukot pinkaisivat näkyviin. Sain hyvää videokuvaakin. Kari oli huoltovalmiudessa, mutta suurta menekkiä ei tarjonnalle löytynyt. Sovittiin, että jättävät lopun metsäosuudet väliin ja etenevät tietä pitkin. ihan siitä syystä, että kuormittavuutta lenkillä oli ollut jo ilman loppukahlailuakin. Vähän olivat kiireisiä, sillä raskas keli ja pakolliset käyntiosuudet olivat hidastaneet etenemistä siten, että olivat vähän ennakkosuunniltemista jäljessä. Olin tyytyväinen siihen, että ihan oikeasti kyllä yrittivät päästä ennalta sovittuun nopeuteen. Keli oli raskaampi kuin mitä olin olettanut, joten lopullinen keskinopeus oli mielestäni erittäin tyydyttävä.  Samalla myös tuli alleviivatusti korostettua sitä, että käyntiosuudet laskevat keskinopeutta merkittävästi. Vaikka hyvillä pätkillä etenisi kuinka reippaasti tahansa, niin hidas käynti laskee keskinopeutta hetkessä.

Otettiin loppumatkasta vielä vähän kuvia ja videokuvaa ja sitten me kiirehdimme tallilla laittamaan juomia ja pesujuttuja valmiiksi. Ritan huoltokin oli kiirehtinyt paikalle. Lopun käyntiosuus vei mun makuun vähän liian kauan taas aikaa ja aikatavoite, kuten myös nopeustavoite vähän joutuivat joustamaan. Mutta treeni oli hyvä. Sykkeet tallin pihassa 55 ja 58. Ollaan oikein hyvässä vaiheessa ajatellen sitä, että kauden tärkeimmät kisat ovat kesäkuun puolessa välissä. Tämä on siinä mielessä vähän poikkeuksellinen vuosi.

Hevoset pesaistiin ja pääsivät hetkeksi talliin loimitettuna nauttimaan virvokkeista. Me ihmiset hörpimme kuumaa juomaa ja kävimme treeniä läpi. Hevoset kulkivat hyvin yhdessä. Niilla oli varsin hyvin yhteen sopivat askeleet ja myös luonteet. Kummallekaan ei tuottanut ongelmaa olla vetohevosena tai vedettävänä. Sopuisasti liikkuivat ja saivat seuraa toisistaan. Kuten myös ratsastajat.

Lopulta vaihdettiin kuivat loimet ja kaverukset pääsivät samaan tarhaan nakertamaan pihaheiniä. Aurinkokon näyttäytyi ja fiilis oli erinomainen. Kaikki lähtivät tahoilleen ja Rita kävi illalla ottamassa hevoset sisälle. Me mietittiin Saran kanssa tulevaa kautta ja syötiin Karin tekemiä lihapullia. Oikein onnistunut päivä ja huomasin innostuneeni näistä valmennuspuuhista jälleen ihan täysillä. Meillä on magea vuosi edessä, joten pökköä pesään vaan.

Satu ja Rita hoitelivat tallihommat. Vettä satoi ihan koko päivän, eikä mitenkään ihan vähää. Hienoinen lumikuorrutus suli pois ja moni aiemmin liippaantunut alue muuttui jääkentäksi. Iltatallin aikaan Sara hevosineen saapui paikalle. Heppu pääsi karsinaansa ja iski kiinni heiniinsä. Tatankaa kiinnosti kovasti uusi karsinanaapuri ja Sella happamana mulkoili omalta taholtaan. Sandroa vähän hämmensi nukkua hevosten seinän takana ja kun tallista kuului kopinaa, niin sen piti aina valpastua. Saran kanssa vaihdettiin vielä kuulumiset ja toivotettiin hyvät yöt. Kaikesta päätellen saivat kuitenkin ihan hyvin unen päästä kiinni untuvapeiton alla.

Satuin lukemaan HU:sta Elmo Jankarin blogikirjoituksen otsikolla ”He too”. Juttu nyt ei ollut mikään veret seisauttava, mutta hyvä pointti oli se, että todistelua ja perusteluja vaaditaan aina siltä, joka kulloinkin joutuu sosiaalisessa mediassa yleisön hampaisiin. Perättomia lausuntoja voi antaa, puolitotuuksia puhua totuuksina ja suoranaisesti valehdella, mutta näihin valheisiin joutuu aina vastaamaan se, johon ne kohdistuvat. Liitto on korostanut etiikkaa, arvoja ja moraalia, mutta ei kuitenkaan tunnu näkevän edes sisällä organisaatiossaan tapahtuvaa epäeettistä toimintaa. Toki näissä jutuissa on hankalaa se, että eettiset  ja moraaliset kysymykset ovat hyvin henkilökohtaisia. Maassa maan tavalla on yksi ohjenuora ja se, että näin on aina ennenkin tehty. Toisaalta, noissakin perusteluissa on omat vahvuutensa. Kaikki me kaiketi mielestämme toimimme oikein. Oikea tai väärä ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen juttu ja onko minun oikea sen oikeampi kuin jonkun toisen? Ehkä näitä pitää jokaisen mielessään pohtia. Sitä oikeaa ja väärää.

Mä sain päiväksi mieleistä puuhaa, sillä porukoiden pyykkikone on hajalla ja sain myllyttää pyykkikonetta ja kuivatusrumpua koko päivän. Kun Kari kotiutui töistä, niin kiirehdittiin tallille. Heti illan hämärtäessä alkoi kuulua satunnaisia pamauksia. Meillä ei onneksi eläinten kanssa ole mitään kohtuutonta paniikkia paukkujen kanssa, mutta ymmärrän kyllä sen, että monelle taloudella paukkuaika on ahdistavaa. Tallin läheisyydessä kun on kaksikin ampumarataa, niin ovat tottuneet paukkeisiin. Välkkyvät valot ja ruudin käry on tietenkin toinen juttu.

Viikonloppuna meillä on tiedossa nuorten kanssa minileiri ja siitä syystä virittelin tallille yöpymisvalmiuden ja vierastarhan valmiiksi ja Hopon karsinan myös vieraan käyttöön. Aika mukavaa saada tähän vuoden loppuun pieni energiaruiske tekemiseen. Samalla tulee hyvä muistutus siitä, että kilpailukausi lähestyy ja vähiteen käyntilenkit alkavat muuttu taas muuksi. Kohta ollaan kevässä ja silloin on lupa odottaa tuloksia.

Tallille mentiin puolen päivän jälkeen. Jotain jähmeää vettä tipahteli taivaalta. Mä kävin saksimassa hevosille havuja, koska talliin ripustetut oli syöty pyhäpäivien aikana. Tai ainakin nyhdetty alas seiniltä.

Kari valjasti Tatankan ja Tapanin ajelu oli meillä ohjasajoa. Pikkutamma oli aika vireänä ja olisi jaksanut pidempäänkin, mutta äijä ei jaksanut tarpoa pellolla. Kävivät laiduntien päässä, niin eteneminen ei ollut niin raskasta. Sitten vielä pienet kaarrokset pellolla ja homma oli ohi. Päätökseksi juniori pääsi kentälle ja voi sitä vauhtia ja kikkailua. Kellahti kertaalleen jopa kumoon pehmeään lumeen. Keveä oli niin takaosa kuin etuosakin. Puhina vaan kuului kun ipana painalsi raskaassa lumessa menemään.

Seuraavaksi kentälle pääsi Sessukka.  Se oli aluksi sitä mieltä, että menee vaan nurkkaan nukkumaan, mutta pienellä kannustuksellä antoi kuitenkin omat näyttönsä. Eipä jäänyt taas kovinkaan epäselväksi, mistä Tatanka on tulisuutensa perinyt. Vaikka oma hevosteluni on nyt melkoisessa lamaannuksessa, niin kyllähän tuon nuoren hevosen kehitystä on hieno seurailla. Ja varsinkin se on kiinnostavaa, miten paljon emänsä kaltainen Tatanka on. Suosittelen kyllä jokaiselle tamman omistajalle varsaa, vaikka taloudellisesti siinä ei ole hitustakaan järkeä. Mutta tunnetasolla ja muutenkin kokemus on vailla vertaa. Kuten myös se suhde, joka omatekemään hevoseen kehittyy. Se on jotain ihan erityistä.

Sella pääsi pellolle kahlailemaan. Lunta on juuri ja juuri sen verran, että siinä voi kahlata. ja räntäähän taivaalta tipahtelee, joten lumi on kyllä kosteaa ja raskasta. Pellolla pohja on kohtalainen ja hyvähän siellä on viilettää. Tallilla muuten tavanomaista eloa. Hevosille kun rutiinit ovat rutiineja oli sitten joulu tai juhannus. Vähän saivat ylimääräisiä herkkuja kuten porkkanoita ja leipää, mutta sehän tekee vain meidät ihmiset iloisiksi. Tai tekee kai hevosetkin, mutta joulumieli on meidän kaksijalkaisten erityisoikeus.

Sellan yksi kenkä on ollut murtuneena siitä asti, kun Kari sen kiinnitti. Nyt oli löysiä jo sen verran, että äijä päätti ottaa kengän irti ihan itse. Mutta siis liimakengät ovat kyllä pysyneet erinomaisesti. Nyt pitää yksi kenkä uusia ja uskoisin, että samalla vuolee kaikki kaviot ja kiinnittää ne uudelleen. Toistaiseksi liimakengät ovat pitäneet meidät molemmat kohtalaisen tyytyväisinä. Ja Sellankin, onhan sillä ollu pitoa alla ihan toiseen tyyliin kuin kengättömänä. Kiinnostava nähdä, miltä kaviot näyttävät, kun liimakengät otetaan pois.

Kari kiirehti aamutalliin. Kaurat kelpasivat ja kolmikko siirtyi pihalle etsiskelemään piilotettuja heinäkasoja ja niihin kätkettyjä porkkanoita. Sen jälkeen suuntasimme Haudankoskelle ja aloimme vetäytyä joulun viettoon. Aattona Rita hoiteli tallihommat ja vasta illalla kävimme ottamassa pollet sisälle. Oljet käytävän lattialle, havulyhteiden jäänteen karsinoiden seinissä ja pihalla palavat lyhdyt loivat jouluisen tunnelman. Ajomatkalla kuunneltiin joululauluja radiosta ja Pedro veteli sikeitä jaloissa. Kotona odotti sauna ja notkuva joulupöytä. Niin perinteinen se meidän joulumme aina on. Kuusen alle oli kertynyt taas iso kasa lahjoja ja mukavi muistamisia saatiin myös hevospiiristä. Lämpimiä ajatuksia teille kaikille ystävillemme läheltä ja kaukaa.

Podiumilta saapui tämän vuoden viimeinen paketti. Siellä oli mm. joulupukin konttiin päätyvä LASsin punainen kypärä. Tarkistin turvamerkinnät heti kun sain paketin auki. Suomen uusi turvataso on haastava ulkomaalaisille valmistajille, sillä missään muualla ei kyseistä turvamerkintää vaadita. Käytännössä ulkomaalaiset vaihtavat tuotteisiinsa tarrat. Joku on uskaltanut ääneen sanoa, että kypäräluokituksiin tulevat uudistukset haiskahtavat rahastukselta ja vaikea sitä on mennä kiistämään. Uusissa LASsin kypäröissä löytyy nyt kuitenkin vaadittavat merkinnät, joten kovaa käyttöä vaan.

Olin jo asennoitunut kuusen koristeluun, niin sainkin puoliärhäkän soiton lähteä pienelle ajoretkelle. Olin aiemmin itse ehdottanut yötreffejä Tampereen ja Tuusulan välillä sillä pelkään, että kummipoikan Arvi saa traumoja jos kummin joululahjat eivät ehdi jouluksi perille. Mietin siinä ajaessani, että olen jo lapsesta asti kammonnut tavanomaisuutta ja ehkä siitä syystä ystäväpiirinikin koostuu aika tavattomista tyypeistä. Samalla pohdin, että on tämä matkaratsastus kuitenkin hieno laji. Vaikka sen parista löytyy erittäin vähän fanittamiani ihmisiä, niin löytyy sieltä myös varsin rakkaiksi tulleita otuksia. Niitä vähemmän tavallisia.

Ehdin ihan hetken odottaa jossain Tervakosken pimeällä jatkoliikenneparkkiksella ennen kuin valkoinen paku lipui paikalle. Niin siinä vaan paketit vaihtuivat autosta toiseen ja toivoteltiin hyvää joulua. Eihän tätä touhua voi kun nauraa, mutta ei mun mielestä joululahjoja availla enää tammikuussa. Jutun jujuhan on se, että muistamiset ja tervehdykset otetaan vastaan silloin kun se joulu on. Tanjalle toivon, että pystyisi ihan oikeasti vähän hiljentämään  tahtia. Kulunut vuosi on ollut melkoisen vauhdikas.

Kotimatkalla soitin vielä Saralle. Puhelun päätteeksi toivottelin hyvät joulut koko Töppärän klaanille. Siellä oli kuulemma kovaa askartelua tiedossa vieä pikkutunneille asti. Kun pääsin kotiin, niin Kari jo torkkuili sohvalla. Oli ollut ilmeisen raskas paketointisessio takana. Iskin kiinni kuuseen ja takkahuoneen koristeluun.Mulla on tosi paljon joulukoristeita, joihin liittyy jokin tarina tai muisto tai ihminen. Koristelu ottaa aina aikansa, koska käyn läpi nuo tarinat, muistot ja ihmiset. Osa heistä jo edesmenneitä. Niin se ajan ratas pyrähtelee, joulusta jouluun, vuodesta vuoteen. Siitäkin syystä pitäisi elää tässä ja nyt, jokaisena päivänä. Elää hetkessä. Niin se vaan on. Oli sitten ruuhkavuodet tai joku muu yhtä hyvä tekoselitys kieppua oravanpyärässä ja ajatella, että teen sitä tai tätä joskus myöhemmin.  Kun koristeluhomma oli valmis niin nautiskelin näkymästä ja tunnelmasta tovin. Kuusen koristelu on mulle kuin jokin rituaali. Mietin siinä, etät kun pojat olivat pieniä, niin saivat aina kuusen koristella ja kun illalla menivät nukkumaan, niin korsitelin sen uudelleen. Ja omassa lapsuudenkodissani muistan koristelleeni kuusen niin kauan kuin muistan. Se on aina ollut mun homma. Lopputulemaksi ajatuksilleni päädyin siihen, että kyllä joulu on ihmisen parasta aikaa.

Alkuviikon Satu ja Rita ahkeroivat tallilla. Vihdoin ja viimein pitkään odoteltu kuivikekuorma tuli ja Kari kantoi lastin kuivikevarastoon. Lunta ja vettä sataa vaihtelevasti. Maa on märkää ja sen päällä on ohuen ohut lumikerros. Hyvällä mielikuvituksella voisi sanoa, että lunta on ja saadaan valkoinen joulu. Tänään työpaikalla suunnistettiin sankoin joukon naapuritontille, eli Espoon vanhaan kirkkoon. Siitä alkaa mielestäni joulu kun porukalla käydään Jyri-papin kertoma jouluevankeliumi kuuntelemassa. Inkun kanssa vedettiin laulut täysin palkein ja iloiset jouluntoivotukset kaikuivat holvissa kun toimitus päättyi. Nyt aletaan laskeutua jouluun.

Tänään laitettiin talli joulukuntoon. Vaikka Kari hymistelee tätäkin juttua, niin sain kuin sainkin pari paalia olkia tallin puolelle ja levittelin ne käytävälle. Hevoset seurailivat kiinnostuneina tekemisiäni ja kurkottelivat karsinoistaan kirahveina, jos vaikka voisivat syödä sen, mitä lattialle leviteltiin. Kävin vielä rämpimässä tarhan reunamilla ja sain havija sen verran kasaan, että talliin ilmestyi viisi kuusilyhdettä hevosten iloksi.  Tatanka ei ymmärtänyt niistä aikaan mitään. Se käytti vihtaa ikään kuin mistelin oksana ja hönöili sen alla. Kiirehdinkin antamaan sille suukon.

Tarhaan tehtiin heinäkätköjä. Inhottavan märkää on edelleen suurelta osin ja mullakin turvakenkien vetskarin kohdalta kuravesi tursusi kenkiin. Rehvakkaasti lähdin lampsimaan tarhoja pitkin ja usko oli vahva, että maa olisi jo kova. Ei ollut. Kyllä siellä- helposti nilkkoihin asti uppoaa. Pellolla on lähes sama tilanna, vaikka hentoinen lumipeite on päällä. Hevoset tuntuvat tietävän tarhojen pahimmat paikat, sillä siellä ei oltu kävelty ollenkaan.

Lopuksi tonttuilin vähän ja jätin tallituvan pöydälle kiitokset kuluneesta vuodesta. Satu on ihan korvaamaton apu. Homma ei toimisi millään ilman häntä. Tämän syksyn myös Rita on uurastanut tallilla ja sen johdosta olemme tietenkin itse päässeet jopa luvattomon helpolla. On siis syytä kiitellä ja olla kiitollinen.

Päivä meni ihan nukkuessa. Kari hoiteli pakolliset jutut.