Rita ja Taina hoitelivat aamutallin ja me tosiaan heräiltiin Mummelin untuvapeitoista vasta yhdeksältä. Niin lämminhenkisen aamupalan jällkeen lähdimme kotimatkalle ja Lahdessä tehtiin mutka sauraalalle. Lähtiessä törmättiin vielä mutsiin pihamaalla ja vaihdettiin kuulumiset. Jotain pientä toivetta oli, että faija pääsisi alkavalla viikolla kotiin, ainakin hetkellisesti.

Kotona otettiin pienet torkut. Oli ajateltu, että Lauran hevonen siirretään tänään meille, mutta eihän homma onnistunut alkuunkaan, sillä Kari oli jotenkin saanut alaselkänsä täysin solmuun. Äijä lähti kuitenkin seuraksi ilttalliin ja touhuili siinä jotain heinäsäkkien kanssa, vaikka sopimus oli, että ei tee mitään.

Alkavalle viikolle on luvattu tuulta ja jopa lumisadetta, mutta vetisenä se täällä etelässä tulee ja loppuviikolle ennustettu jopa lähemmäs kymmentä astettä lämmintä. Toivotonta. Sataa ja tihuttaa ja maa on kurainen sekä märkä.

Aamulla paineltiin taas aamutalliin Pedron avustuksella. Ei mitään ihmeitä. Vettä tihutteli, niin kuin tavaksi on tullut. Mä iskin kiinni sisähommiin ja Kari ulkohommiin, Pedro omiin hommiinsa. Viikonloppuisin ehtii vähän tehdä muutakin kuin peruskuviot. Aloin valmistella Hopon karsinaan Adronnan käyttöön. Tamma tulee  ja viipyy pari viikkoa.

Juotiin vielä kahvit ja teet ja laitettiin kaikki iltaa varten valmiiksi. Sitten lyötiin kamat nippuun ja kiirehdittiin kotiin pakkaamaan, sillä melkeinpä samaan soittoon lähdettiin ajelemaan Jämsänköskelle. Tavanomaiseen tapaan oltiin vähän myöhässä, mutta niin oli onneksi myös Lampisen poppoo. Kun saavuttiin Jämsänkösken vanhalle klubille, niin Mummeli ajoi juuri pihaan ja alkoi kantaa herkkuja asuntoautosta keittioon.

Me lampsimme kokoustilaan jossa vuosikokousta jo aloiteltiin. Säädetyt asiat oli äkkiä käsitelty täydellisessä yksimielisyydessä. Jäseniä meillä on nyt 25 ja hyvä olisi, jos päästäisiin 30 jäseneen. Mielestäni se olisi hyvä tavoite. Suuremmaksi emme oikeastaan edes halua paisua. Joku sen hauskasti puki sanoiksikin, että jos väkeä on tosi paljon, niin mukaan mahtuu myös kummajaisia. Joten pieni on kaunista ja hyvällä porukalla on kiva touhuta.

Kun yleiset asiat oli käyty läpi, niin keskityttiin PM-kisoihin. Meillä on hyvin suunniteltu paketti. Ajanotto ja seuranta on lyöty jo lukkoon, palkiuntoja on jotain saatu ja keräily jatkuu. Lähes kaikkiin juttuihin on nimetty vastuuihmiset ja käytiin läpi vähän sitä, miten asiat ovat edenneet. Pienillä askelilla on lähdetty liikkeelle. Meininki on hyvää ja meillä on vahva usko, että saadaan taas polkaistua hyvät kisat käyntiin. Yhteistyöverkosto takaa napakat ja ahtiiviset ihmiset ihmiset mukaan eri seuroista ja kuvittelen iltajuhlan jäävän takuuvarmasti kaikkien mieleen, kunhan sinne asti päästään. Me lahjoitetaan taas satula pääluokan voittajalle ja ollaan luonnollisesti muutenkin aktiivisesti toiminnassa mukana. Homma etenee ja nämä puuhastelut vievät ajatukset mukavasti kuran, liejun ja sohjon ylitse kesäkuuhun. Mahdollisesti seura pitää yhdet kisat alkuvuodesta ihan varmuuden vuoksi ja sitten keskitetään kaikki voimat PM/SM-kisoihin!

Kun kokoukset oli pidetty, niin aloitettiin perinteiset pikkujoulut. Se tahtoo sanoa, että pöydät notkuivat jouluruokia, puheensorina oli vilkasta ja Pedro sai Mummelilta salaa lihapullia. Kun ruokailu alki olla loppupuolella, niin pukki oli käynyt jättämässä lahjasäkin ja saimme availla vuoden ensimmäiset joululahjat. Tämän jälkeen vuorossa oli valmisteltuja ja sununiteltuja musiikkiesityksiä sekä täysin valmistelemattomiakin sellaisia. Hauskaa riitti myös seurapelien merkeissä. Keskustelut pyörivät hevosten ja matkaratsastuksen ympärillä. Tietenkin. Kun kerroin, että olen alkanut katsella meill uutta suomenhevosta, niin pian oli koko porukka valjastettu etsintöihin.

Puolen yön tietämillä me suuntasimme Mummelin residenssiin. Tuttu soppi oli valmiina ja saimme painaa päämme ihaniin untuvatyynyihin ja kietoutua unutapeittoihin. Uni tuli heti ja jatkuikin pimennysverhon ansiosta aina yhdeksään asti. Mummeli tarjoili runsaan brunssin ja harmitteli, että emme jääneet lounaalle. Kävimme vielä tarkastamassa hevoset ja tietenkin kävelytyskoneen. Ponit pistettiin kävelemään ja tietenkin Pedro kävi vetämässä koekiekat.

Kotimatka sujui sateisessa säässä ja Lahdessa pysähdyttiin sairaalalle faijaa moikkaamaan. Oli kovin toiveikas, että pääsisi ensi viikolla jo kotiin. Me muut kyllä vähän epäilemme asiaa. Mutta mukava oli nähdä, että on paremmassa kunnossa. Juotiin kahvit ja sitten faijalla tuntui olevan kiire katsomaan hiihtoa telkkarista ja meillä vähän kiire kotiin hevosten luokse

Pimenee ja pimenee. Sella oli sitten kadottanut viimeisen kengän ensimmäisestä liimauksesta. Mutta nyt käivikin ihme ja kenkä löytyi myöhemmin ja voidaan uusiokäyttää. Mietiskeltiin samalla, että voisikohan kavion pyyhkäistä esimerkiksi asetonilla ennen liimausta. Tai jollain desinfiointiaineella, joka poistaisi kaiken rasvalian.

Vettä sataa ja mikään kolkka eteläisessä osassa maata ei pysty sitä enää ottamaan vastaan. Pohjoiserssa sade tulee lumena, joten hyvä heille. Tuntuu, että Suomessa on enää kaksi vuodenaikaa: kevät ja syksy.

Laura soitteli. Hänelle oli käynyt pieni haaveri ja se oli käynnistänyt lumipalloefektin. Tämä taas tarkoitti sitä, että hevonen on pari viikkoa ilman tallipaikkaa. No mitäpäs tässä sitten muuta kuin otetaan A meille pariksi viikoksi. Sattuupa olemaan karsina tyhjänä ja vaikka olen kuinka myynti-ilmoituksia selaillut, niin ei vaan ole sitä oikeaa sattunut kohdalle.

Op:n kanssa on väännetty alkavan kauden kilpailukalenteria pieteetillä. Ja vaikka alku näytti huonolta, niin nyt ilmeisesti saadaan kisoja kalenteriin lähes entiseen malliin. Jos jokainen kisajärjestäjä järjestäisi parit kisat vuodessa, niin tilanne olisi siedettävä. Lisäksi yleisseuroja pitäisi saada mukaan kisoja järkkäämään. Se olisi suuri askel eteenpäin. Jotenkin meidän lajimme tuntuu välillä järkyttävän jäykältä tekemään yhteistyötä yleisseurojan tai muiden lajien kanssa. Nyt kun aletaan olla jo aika ahdingossa, niin ehkä yhteistö voisi vähitellen käynnistyä.

Pimeää, märkää ja välillä jäätävää. Kotona kynttilänvaloa ja joulu alkaa vähitellen hiipiä pirttiin. Tallilla myös vähän tunnelmavaloja sesongin mukaisesti. Glögin litkiminen on aloitettu. Ei voi kiistää, etteivätkö pakkanen ja lumi olisi toivottu lisä tähän aikaan vuodesta. Tarhat on kohtuullisessa kunnossa, mutta maa saisi kyllä jo jäätyä ja lumipeite putoilla taivaalta.

Marraskuun kolmastoista sai mut ennakkoon hyppimään seinille. Sieltä se sitten tuli ja myös meni. Illalla huokaisin helpostuksesta kun mitään suruviestiä ei tullut. Kahtena edellisenä vuonna olen kohdannut suuren menetyksen ja surun juuri 13.11. En usko, että kirous on rauennut, mutta ainakin tästä vuodesta selvittiin.

Tallissa on leijaillut aamuisin joku omituinen haju ja olemme nyt kaikki nuuhkutelleet mahdollista lähdettä. Mua vähän huvittaa, kun saan olla nuuhkuna työn lisäksi nyt myös tallilla. Haju on paikallistettu tulevaksi jostain hevosesta. Aamusin haju on aistittavissa, mutta myöhemmin päivällä sitä ei enää ole.

Nyt olisi hyvä aika pitää valmennuksia ja luentoja. Lohjalle sovittiinkin jo pari keikkaa, junnujen kanssa vedetään kauden viimeinen istunto parin viikon päästä ja sitten nuoriso-osasta aloittaa valmistautumisen seuraavaan kauteen. Todella mukava nähdä, mitä heidän kanssaan saadaan aikaiseksi. Innosta ei ainakaan jää homma vajaaksi.

Harmaassa ja sumuisessa säässä ajeltiin pienessä suihkupullosateessa tallille. Kari oli taas uhonnut heräämisestään asti, että menee selkään vain siinä tapauksessa, että ei sada. Ei kuulemma edes suihkupullosadetta hyväksy. Tähän on tultu.

Mä tein sisähommat ja Kari hääri ulkona. Juotiin kahvit ja teet ja kun aamu valkeni niin Sella haettiin sisälle ja lyötiin satula selkään. GluShut joutuivat nyt toiseen tulikokeeseen. Alkukäynnit asfaltilla ja sitten kiihtyvällä vahdilla mutkikasta kylätietä ja vauhtisuoralla nopeudet nousivat helposti neljäänkymppiin ja kappasta vaan tossut pysyivät kaviossa kiinni. Hokki tuntui purevan ärhäkästi ja kaiken kaikkiaan äijä oli erittäin tyytyväinen palailtuaan tallille. Yksi hokki jäi reitille ja se melkein tiedettiinkin, sillä Kari meni paukauttamaan vasaralla kenkkää sen jälkeen kun hokinreikä oli jo tehty.  Sitä ei kenkä kestänyt ja jengat oli menetetty jo sillä hetkellä.

Sella pääsi suihkuun ja sai kiivaan hinkutuksen sen jälkeen. Homma viimeisteltiin hännän ja harjan puunaamisella. Lopuksi loimet päälle ja ja pihalle. Kari lähti hyvillä mielin Saksaan ja mäkin mielessäni toivon, että myös Tatanka saa pian omat liimakenkänsä. Ei tämä nyt ihan sataprossaisesti vielä vakuuta, mutta katsotaan nyt 1-2 kengitysväliä ja sitten ehkä voi sanoa, että olisko tässä nyt toimiva ratkaisu. Muutama juttu toki mietityttää, mutta niin kai kaikessa.

Iltatallissa ei ollut mitään ihmeellistä. Jossain kurakossa Sella oli loimineen piehtaroinut ja sainkin ripustella kaksi ihan märkää loimea kuivariin. En vaan uskaltanut jättää puhkua yöksi päälle, mutta ainakin märät varusteet pääsivät roikkumaan ilmavaan tilaan.

Vettä satoi ihan koko päivän. Jälleen kerran. Onni on pihatot ja katokset ja onneksi hevosille on tehty oikopolku päätarhasta vierastarhaan siten, että eivät joudu kiertämään kentä takaa, sillä siellä on märkää. Ja oikeastaan luulen, että Sellan kadonnut kenkä on jossain siellä kentän takana.

Mentiin aamulla puuhamaan tallille. Jokunen roikkuva juttu vietiin taas päätökseen. Samalla pohdittiin ainakin teoriassa toimiva systeemi ovien eristämiseen jos ja kun pakkaset tulevat. Tämä on siitä erikoista aikaa vuodesta, että periaatteessa pakkaset voivat tulla ihan koska tahansa.

Iltapäivä vietettiin sairaalassa ja Kari kävi illalla ottamassa hevoset sisälle. Sellan liimakengät olivat edelleen tiukasti kiinni.

Kari oli sopinut treffit liimakenkäasiantuntijan kanssa ja saikin nopealla toimituksella tarhaan kadonneen kengän tilalle uuden. Voisi kuvitella, että kun uusi on hommattu niin se kadonnutkin kohta löytyy.  Liimakengät maksavat lähemmäs neljäkymppiä pari, joten niitä ei viitsisi luonnollisesti kovinkaan usein hukata. Muutenkin sitä lähtökohtaisesti ajattelee, että kengän pitäisi pysyä kaviossa kiinni niin pitkään kunnes sen haluaa itse poistaa. Etuhan näissä on se, että samoja kenkiä voidaan käyttää useamman kerran. Luulen kuitenkin, että meidän kovilla pohjilla kaksi kertaa on ehdoton maksimi.

Ensimmäisellä liimauskerralla ajateltiin niin, että kun hevonen on ollut yön tallissa, niin kaviot ovat riittävän kuivat. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ollut. Nyt toisella yrittämällä Kari on föönannut kavion kuivaksi ennen kengän liimaamista. Vaikka valmistaja ei suositellut karhennusta, niin Kari päätti kokeilla nyt myös sitä.  Lisäksi hänellä on muutana idea siitä, miten kenkiä voisi tunata ja on keskustellutkin valmistajan edustajan kanssa jo asiasta.  Sella jäi liimauksen jälkeen sisälle, jotta taataan liimalle takuuvarma kuivuminen. Katsotaan nyt sitten, miten homma onnistuu tällä kerralla. Ei nyt ihan heti luovuteta ja toivoisin todella, että tämä kuvio toimisi. Säästyttäisiin monelta perheriidalta.

Kammottava viikko! Vuoden ja kahden takaiset jutut pyörivät mielessä useampaan kertaan päivässä. Töissä on aika kiire ja vaikeita juttuja, auton kanssa veivaamista taannoisen parkkipaikkahaaverin takia ja Karikin valmistelee taas ulkomaanreissua. Tähän päälle vielä lähisukulaisen sairastuminen, niin kuppi alkaa olla melko lailla täynnä. Bonuksena pimeys ja koleus. Ei ihme, että verenpaineet ovat korkealla ja päätä särkee. Työterveys suositteli parin viikon saikkaria, mutta en ottanut vastaan. Tallille en ole ennättänyt tai jaksanut lähteä edes hengailemaan. Tympii pimeys ja märkyys. Sella hukkasi kolmannen liimakenkänsä tarhaan ja sitä ovat porukalla etsineet. Ei tietenkään löydy. Kari on jatkojalostanut kiinnitystekniikkaansa ja pistää kengät sai kiinnitettyä puuttuvat kaksi uudelleen paikoilleen. Huomenna saa puuttuvan kolmannen ja sitten katsotaan liimakengät vol 2! Eiköhän tästä paholaisen kuukaudestakin selvitä. Pitää alkaa lietsoa ja manata joulumieltä esiin.

Mä hilpaisin vähän ennen kuutta aamutallille ja Kari oli tekemässä saman puoli tuntia myöhemmin. Oli katsonut, että nukuin kippurassa peiton alla. Istui jo autossa kun tajusi, että toinen auto puttui. Sitten hän kiirehti sisälle kopeloimaan nukkuvaa hahmoa, joka osoittautui peittohämäykseksi. Vähän ihmettelin ja nauroin tietenkin tarinalle kun palasin tallihommista kotiin.

Iltapäivällä Kari lähte kokeileman liimakenkien pitävyyttä. Aluksi etenivät rauhallisemmin ja jossain johtaa vauhti tietenkin kiihtyi tavanomaiseksi pikaliidoksi. Paluumatkalla äijä sai sitten keräillä irtokenkiä. Ensimmäinen oli jäänyt viiden kilsan jälkeen kyydistä ja toinen yhdenksän kilsan jälkeen.

Illalla sittne pohdimme missä vika ja olimme sitä mieltä, että vika taisi olla siinä, että kavio ei ollut riittävän kuiva liimaushetkellä. Liima oli sikamaisen tiukasti kiinni kengässä, mutta vauhdin huumassa se oli irronnut kaviosta. Kari arveli, etät pitäisikö kaviota vähän karhentaa, mutta valmistaja kiirehti vastaamaan, että eivät suosittele sitä. Muutenkin valmistaja kiinnostui heti hoksattuaan, että olemme ottaneet tuotteet koekäyttöön. Emme nyt vielä lannistu, mutta ensimmäisellä kerralla homma ei ainakaan onnistunut.

Aamutallin ajeltiin koira kyydissä. Se nykyään pitää omaa kivaa tallihommissa vaikka vuosi sitten tullessaan vihasi aamutallireissuja. Paleli vaan pomppansa alla. Nyt kuopii kuivikepatjaa ja kirmailee luu sussaan pitkin tallia ja tallitupaa. Kirmailisi pihallakin, mutta eipä tohdita päästää metsästysaikana ettei pääse hengestään pellolla painellessaan.

Nadir ja Tatanka saivat tupselot aamuheinää karsinoihinsa, sillä Sellä otettiin käytävälle liimakengitettäväksi. Operaatio tuntuu vaativan aika selväpäisen hevosen. Jos siinä polle kovin hötkyilee, niin sekä liima että kengät voivat olla ihan missä tahansa. Nopea pitää myös olla, sillä liima kuivuu nopeasti. Ja jos on tumpelo, niin sotku on myös sen mukainen. Sella seisoi siivosti ja Kari oli ripeä liikkeissään. Ja eipä aikaakaan kun tammalla oli liimakengät kavioissaan! Näyttivät hyviltä ja tuntuivat ilmeisesti myös. Nadir haastoi sitä verta riitää, että joutui pihalle jo vähän etukenossa. Sella sai odotella vielä hetken sisällä ja kun liima oli oletettavasti kuivunut riittävästi, niin sekin pääsi pihalle. Koppurainen pohja ei enää haitannut.

Tehtiin tallihommat, juotiin kahvit ja teet ja lähdettiin ajelemaan Jokioisten suuntaan. Siellä innokkaat kisaajat jo satuloivat hevosiaan. Ennätettiin paikalle juuri parahiksi Mintun ja Saran lähtöön. Katsottiin kisat läpi ja ilokseni nuorisokolmikko sai toivotut tulokset. Kisapäivä oli koleahkosta ja vaihtelevasta säästä huolimatta hilpeä. Ihmisten panostus asuihin saa sen hilpeyden aikaiseksi. Kaikkiahan ei edes tunnista. Ja tietenkin ilmassa on aina sellaista kuplivaa pirtsakkuutta, kun kausi alkaa olla taputeltu. Alkaa olla aika pikkujoulujen ja tiimokaronkan, jos joku niitä harrastaa. Meillä tyydytään tällä kertaa pienimuotoisiin pikkujouluihin. Ehkäpä vielä joskus niputetaa kisavuosi vähän toisella tavalla.

Muutama kummallinen käänne kyllä taaskin nähtiin ja sitä ihmettelin kovasti, että puskaradiossa puhittiin jo varmana muutaman henkilön menemisestä tulevaan lajikomiteaan. Olen kuvitellut että ehdokkaaksi voi vielä ilmoittautua vaikka lajiseminaarissa ja sen jälkeen valinnat vasta tehdään, mutta ehkä olen väärässä. Tässäkin asiassa. Jotenkin olin toivonut, että vahingosta viisastutaan ja tällä kertaa ihan oikeasti muodostettaisiin toimintakykyinen komitea, missä olisi enemmän tiimipelaajia kuin päällepäsmäreitä ja ennen kaikkea ihmisiä jotka haluavat lajia kehittää ja heillä olisi myös näkemystä siitä, miten tämä kehitystyö tehdään. Ja hienoahan se olisi, että ehdokkaat tulisivat jo vähän kaapista ulos ja kertoisivat näkemyksistään. Tämän piti olla avoimuuden ja läpinäkyvyyden komitea, mutta aika salamyhkäisesti näitä varmoja menijöitä nyt ainakin värväillään.

Lisää kisapäivän kuvioista Tien päällä-osiossa.