Yritin mukamas hoitaa duunit napakasti, mutta eihän siitä mitään tullut. Karilla meni vielä enemmän pitkäksi. Piti jo viideltä olla menossa noutamaan tallin uutta asukasta, mutta aikataulut kosahtivat tavalliseen tapaan. Puoli tuntia siirtyi hommat myöhäisemmäksi, mutta joskus seitsemältä olin laitumella hakemassa Sellaa talliin. Kun ennätettiin tallin pihaan, niin kappasta vaan siellä yksi kappaletta ruskeaa ruunaa nyhti jo innokkaasti ruohoa. Sella ei sitä suuremmin kiinnostanut ja tunne aika kyllä ihan molemminpuolinen. Saivat tarhata vierekkäisissä tarhoissa sen aikaan kun Nadirin omistajat kantoivat hevosen kamppeet ensin sisälle talliin ja sen jälkeen kisakamat taas takaisin autoon.

Me keräilimme myös pakkauslistan mukaisesti kisakamoja. Mitään kisajännitystä ei voi sanoa olleen, mutta onhan se aina kiva lähteä pois kotinurkista ja tässä nyt tosiaan Sellan mielenterveyden lisäksi oli takana se, että saadaan uusi jäsen helposti sulautettua porukoihin. Team Nadirilla oli selvästi enemmän adrenaliinia elimistössä jo illalla. Sivukorvalla ja sivusilmällä seurailin touhuja.

Hevoset otettiin sisään ja laitettiin yöpuulle. Sella tietenkin piehtaroi antaumuksella, mutta siinä oikeastaan kaikki. Ihanan helposti kelpuutti uuden hevosen. Nyt laumaan toki onkin helppo tulla. Hopo, vanha vartija on poissa. Urho aseenkantaja on poissa. Jäljellä on vain kourallinen hupakoita, joita Sella on paimentanut. Ruuna mahtuu joukkoon, mutta kyllä mulla hakusessa on selainen vahvaluonteinen suokki, joka pitää lauman kasassa. Mutta nyt mennään tällä.

Kotimatkalla nähtiin iso hirvi laukkaamassa pitkin peltoa ja se ylittikin tien heti meidän takaamme. Pakostikin muistin vuosi sitten ajetun hirvikolarin. Alkaa olla aika, kun liikkuvat kiihkeästi, joten nyt on syytä olla varuillaan.

Kari kävi illalla Sellan kanssa pienellä hikilenkillä. Kipaisivat tunnissa 15 kilsaa. Se on Sellan nykykunnossa aika ok tahti. Palautuminen ihan asiallista ja sykkeet maltilliset. Sellan vahvuus ei ole koskaan ollut sykkeiden salamalasku, joten viikonlopun kisoissa homma vaatii varmasti taas viimeisen kilsan kävelyn.  Kaitsu on vähän kysellyt matkaseuraa ja alustavasti on sovittu, että menisivät sellaista neljäätoista. Rita lähtee hakemaan kvaalia, mutta oli suunnitellut, että voisi yrittää mennä vähän reppaammin. Ideana kuitenkin, että Nadir ja Seljanka matkustavat yhdessä ja tutustuvat jo sen verran, että viikonlopun laumautuminen saa hyvän alkusykäyksen.

Kiirettä töissä ja hevoset pellossa. Päivisin aika lämmintä ja öisin jo vähän syyskuisen koleaa. Nähtäväksi jää, miten pitkään pidetään hevoset pellossa. Syötävää riittää ja tilaa on juoksennella, mutta toisaalta pelto alkaa olla kosteiden öiden johdosta liukas ja yöt kuulemma vuodenaikaan nähden viileät. Pohjoiseen lupaillaan jo räntää.

Aamupäivästä lähdettiin Virosta kotimatkalle ja puoli viideltä oltiin jo Ridasjärvellä. Kari teki Hepulle uuden paklauksen. Kertoiltiin päällimäiset fiilikset ja sen jälkeen Töppärät poistuivat paikalta. Kari oli jo alkulämmöksi käynyt laittamassa Epun kenkään. Illalla kotona pyörittelin kisareissua ja sen antia mielessäni. Hyvä reissu, vaikka paljon, paljon on kehitettävää. Olin illalla aika väsyksissä. Tuollainen pikamatkakin voi olla uuvuttava.

Kari oli mennyt ilmoittamaan Sellan Liesjärven kisoihin, joten ajatukset alkoivat liukua siihen suuntaan. Edellisestä 50 km kisasta on Sellalla jo tovi. Eipä silti, se matkan kyllä taittaa, jos vauhti on  maltillinen. Pohjat ovat Liesjärvellä aika ikävät, mutta Sellahan on töppösissään. Toivoisin tosin, että Kari lähiaikoina koklaisi sille liimakenkiä, mutta ne nyt eivät ehdi seuraaviin kisoihin.

Me herättiin Saran kanssa puoli kuudelta ja siitä se sitten lähti. Vaiherikas päivä, joka päättyi iltayhdeksältä palkintojenjakoon, jossa kuohuviinipullo suihki palkintopallilla suuren maailman malliin. Sara saavutti tavoitteen, eli hyväksytyn tuloksen. Saattoi olla hänen tähän mennessä vaikein kisansa, mutta lopputuloksena 7. sija FEI CEI 1* 80 km -luokassa ja pienoinen rahapalkinto. Ja ennen kaikkea kokemusta ja oppia tuli taas hurjasti lisää.  Oli ilo olla mukana. Reissusta enemmän kisaraportissa .

Kari kävi taas Sarin kanssa lenkillä. Vajaa parikymppiä tipahteli mittariin. Suuntasivat radan suuntaan ja kipaisivat yhden kipakan rundin. Sen jälkeen etenivät taas rauhallisemmin kotiin päin. Sella näyttää kaapin paikan ja Odin näyttelee sitten vähän muita juttuja. Lähinnä taidokkaita hevostemppuja, jotka on kutakuinkin kuitenkin jo nähty kun Sella niitä on aikanaan meille esitellyt. Ei siis mitään uutta auringon alla. Odin on hyvä lenkkikaveri, joten eiköhän yhteislenkkejä ole tiedossa jatkossakin.

Sara viestitteli Virosta pitkin päivää asiaa jos toistakin. Aikataulut eivät ihan pitäneet. Tai oikeastaan eivät pitäneet ollenkaan ja fanaattinen suunniteltujen aikatauluje noudattaja oli ihan poissa tolaltaan. Ja tunnistan kyllä itsessänikin tuon piirteen, että ottaahan se aivoon, jos kilpialukanslian pitäisi aueta kahdeltatoista ja joskus yhden jälkeen sihteeri kalppii paikalle. Se on sietämätöntä. Varsinkin kun kisareissussa on muutama muukin muuttuja ja kisaa edeltävinä päivinä kohteessa on moni asia tehtävänä ja päivän jokaiselle tunnille on oikeastaan ohjelmaa. Siinä on nuorella ratsastajalla aika isot haasteet, kun hoitelee kaikki kisoihin liittyvät asiat omine nokkineen vieraalla kielellä vieraassa maassa. Moni aikuinenkin on  vastaavassa tilanteessa poissa mukavuusalueeltaan. Mutta hyvin se meni. Kaikki hoitui tavallaan ja kolmen jälkeen sain tiedon, että hevonen oli saanut starttiluvan. Ihopoimusta tuli 1 mutta muuten kaikki oli hyvin.

Viideksi kiirehdittiin tallille. Minä hyppäsin mamma Töpperssin kyytiin. Komea oli pirssi ja ihmettelinkin heti alkuunsa, että kuka kaarassa oli kessuttanut kaksi vuotta putkeen. Mutta eipä ole ilmaista kyytiä syytä arvostella, joten nautin tunnelmasta ja lähdettiin kohti satamaa. Päästiin ihan ensimmäisinä lauttaan. Priority-lappunen kannattaa kyllä lunastaa, mitkään bonuskerholaislippuset eivät ole enää mitään. Oltiin jo kolme varttia ennen kuin lautan oli tarkoitus edes lähteä liikkeelle. Vaiherikas reissu Padiseen oli alkamassa ja siitä lisää kilpailuraportissa.

Kari siirtyi laitumelle moikkaamaan hevosia. Kovin olivat rapsutusta vailla. Tatanka varsinkin olisi halunnut syliin tai ainakin kainaloon. Sen kanssa vietetty aika on kyllä aina loistava sijoitus. Se saa ihmisen aina hyvälle mielelle. Hassu parivuotias, jonka kasvua ja kehitystä on ihana seurata.

Ennen kuin vuorokausi vaihtui yllättä äijä itsensäkin ja ilmoitti Sellan Liesjärvelle n. 50 km:n kisaan.

Keskiviikkona taas ihan vaan laiduntamista ja vähän tulevan viikonlopun suunnittelua.

Torstaina Kari lähti Riitan ja Sarin kanssa maastoon. Ihan kevyttä käyntihommaa puolitoista tuntia. Samalla löytyi ennen tuntemattomia lenkkejä. Sella käyttäytyi ihan asiallisesti. Toki se aina yrittää vieraita hevosia potkia, jos eivät ymmärrä pitää hajurakoa, mutta muuten ei mitään tavanomaisesta poikkeavaa.

Maanantaina hevoset nauttivat taas loppukesän lämmöstä keskenään.

Tiistaina Kari kävi tekemässä yhden kisakengityksen. Sitten hän kurvaili laitumelle tervehtimään tammoja. Ei mitään ihmeellistä sillä rintamalla. Siellä ollaan ja syödään ja elellään hevosiksi.

Tallink on tiukasti myyty viikonlopun osalta ja mun lauttaliput ei oikein natsaa muiden lauttalippuihin, mutta ainakin pääsen perjantaina matkaan.

Aamupäivän katselin telkkarista MM-kävelyitä ja sain taas paljon hyvää muistutusta kestävyysurheiluun liityen. Edelleen suosittelen kyllä katselemaan ja kuutelemaan vastaavia lähteyksiä. Niistä saa tosi hyviä vinkkejä tankkaukseen, palautumiseen yms. Muutenkin muiden kuin oman lajin seuraaminen on aina hyödyksi.

Iltapäivällä ajeltiin tallille ja ihmeteltiin mennessämme myrskyn aiheuttamia tuhoja. Melkoista jälkeä tuuli saa aikaiseksi! Kun lähestyttiin Ridasjärveä, niin vauriot vähenivät. Tallin pihaan saavuttuamme kauhistelin risujen ja pöllien määrää. Kaikkia kaadettavaksi määriteltyjä puita ei ollut edes kaadettu ja silti puuta ja risua oli kaikkialla. Kari alkoi kantaa pöllejä Rangerin lavalle ja mä yritin epätoivoisesti saada risukasaa syttymään. Varsinaisena partiolaisena jouduin lopulta turvautumaan sytytysnesteeseen! Ei muu auttanut. Lopulta risukasa roihusi hyvän jälkituulen siivittämänä.

Riitta ja Sari pöllähtivät pihaan. Kovasti oli arabiuutisia. Katseltiin kuvia ja googlattiin tuloksia. Into tuntui olevan varsin piukassa. Illalla selviteltiin Saran kanssa Padisen majoituskuvioita ja mullahan sitten meni hermo ja varattiin huone linnasta. Kuten olen todennut, niin mun cämppäriseikkailut on seikkailtu ja missä ikinä sitten ollaankin, niin sänkyyn ja suihkuun pitää päästä. Jos Nina tarvitsee posliinipöntön, niin mun reunaehdot ovat sängyssä ja suihkussa.

Toisella meistä oli taas aamulla käynnistymisvaikeuksia. Tallille oli tulossa metsuri kaatamaan lahoja ja pystyyn kuolleita (hevosten tappamia) puita, joten sinne piti menna hyvissä ajoin siirtämään uhanalaiset asiat pois vaaravyöhykkeestä. Yksi tälläinen oli traileri, joten pakko sinne oli vaan mennä. Ja mentiinkin, tosin mustat kiehkurat päiden päillä. Paitsi Pedrolla ei ollut vaan se oli intona taas reissussa mukana ja pääsikin paluumatkalla uimaan.

Helle oli jo heti aamusta melkoinen ja illaksi odotettiin Kiira-myrskyä. Siirrettiin traileri turvaan keskelle takatarhaa. Samalla vääsin ja käänsin vierastarhan tolppia irti, sillä yksi siivu aitaa rakennetaan uudelleen lähipäivinä. Metsuria ei näkynyt, mutta Karin tiedon mukaan lähes parikymmentä puuta kaatuu, joten pikkuisen on äijällä taas pilkottavaa ja polttopuita ei tarvitse hetkee ostaa. Ihmeteltiin siinä vielä tulevaa aidan paikkaa ja jotain muutakin ja pakauduttiin autoon ja siirryttiin laitumelle.  Mä kävin siellä huussissa, sillä meillä on vielä kusien imeytyskopan tyhjennys työn alla, joten olisi nyt hyvä olla ottamatta sitä käyttöön.

Laitumella tyttöset tulivat iloisina vastaan. Orvokkia selkesti häiritsivät ötökät, mutta kyseessä olivan vain kärpäset. Mitään silmäoireita ei ollut ja siihen olin tyytyväinen, sillä pitkin kesää on ilmennyt rähmimistä ja vuotoa sekä Sellalla että Tatankalla. Selleri-pelleri on pyöreässä kunnossa, vaikka laidun on juuri sopivan syöty. Tatankakin on vähän pulskistunut laiduntamisen aikana, mutta eiköhän syksy taas sulata ylimääräiset. Pieniä naarmuja löytyi sieltä sun täältä, että kyllä on taas paineltu vähän reippaamminkin. Kari rasvasi Sellan turvan ja minä pienet nirhaumat muualta kropasta. Koko kolmikko olisi halunnut uida liiveihin, mutta Sella teki selväksi, että varsinkaan Orvokilla ei ole oikeuksia saada minkään sortin huomiota ja Tatankankin laatuaika ihmisten parissa oli rajoitettu. Kuningtar itse olisi sen sijaan halunnut kaiken huomion ja rapsutuksen itselleen, mitä tarjolla oli. Sella on muutenkin viimeiakoina ollut kovasti ihmisten perään. Noh, kunhan tallikausi taas alkaa, niin ihmisseuraakin on enemmän tarjolla. Toivottavasti nyt saavat vielä olla ainakin kuukauden pellossa. Helle tuntui aika tukahduttavalta ja Kari alkoi siirtää iltapäivän ratsastuslenkkiä vähän myöhäisemmäksi.

Kotimatkalla käytiin tosiaan hiekkakuopilla pulaamassa vähän vedessä ja Pedro sekä minä saimme sopivasti viilennystä. Jos ei matkan varrella olisi kaksvitosen ylitystä, niin kiva olisi montuilla käyttää hevosiakin kahlailemassa. Ridasjärvi itsessään ei käsittääkseni tarjoa mahdollisuutta moiseen luksukseen. Kun katselin siinä Pedron polskimista niin mietin, että kyllä uimisen täytyy olla hevosillekin upea tapa kohottaa kuntoa ja samalla hoitaa lihaksistoa.

Viiden aikaan Kari palaili tallille. Metsuri oli hommissa ja hienosti kaatuivat puut kohdilleen. Laitumella odottivatkin jo lenkkikaverit ja helteen piiskatessa hyppäsivät selkään. Tekivät alkuun pitkän käyntiverkat ja sitten reippaampaa menoa vaihtelevillä pohjilla. Tossut pysyivät matkassa mukana ja muutenkin meno olöi mukavaa. Kari taas kehui, että todella hyvältä mammatamma tuntui. Reilun tunnin lenkkeilivät ja vajaa 15 km tuli mittariin. Sella sai ämpäripesun ja sen jälkeen pääsi takaisin laitumelle. Taivaalle alkoi muodostua mustaakin mustenpia pilviä.

Kari palautteli varusteet tallille, pakkasi pestävät autoon ja vaihtoi vielä metsurin kanssa ajatuksia kaatokuvioista. Aika hyvä ajoitus oli tosiaan puut kaataa, sillä äijäpä ei ehtinyt montaa kilsaa ajella, kun taivas ensin pimeni ja sen jälkeen alkoivat salamat välkkyä. Puita kaatui ja kotimatka otti aikansa, kun piti välillä pysähtyä odottamaan näkyvyyden paranemista. Vettä tuli niin paljon, että mitään ei nähnyt mistään ikkunasta. Kun auto pääsi taas liikkeelle, niin kiertoteitä ja jalkakäytäviä pitkin piti ajella puiden latvojen yli. Tuusula-Järvenpää-sektori oli totaalisen sekaisin. Mutta niin taisi olla koko pääkaupunkiseutu ja keskustassa jopa FLow jouduttiin keskeyttämään ja ihmiset pienimuotoise paniikin vallassa pakenivat sisätiloihin. Telkkarissa pyörä hätävaroitus, jossa käskettiinkin hakeutumaan sisälle ja veneilijöiden rantautua. Puuskissa tuuli oli mantereellakin yli 30 m sekunnissa.

Olin aavistuksen huolissani tammoista laitumella, mutta Kari soitti Erikalle ja sai rauhoittavan tiedon, että siellä ollaan turpa maassa ihan rauhallisina. Ukkonen ei ole kyllä enenkään meidän hevosia haitannut, mutta taas joudun toteamaan, että tilanne on nyt vähän toinen, kun pojat ovat poissa. Puuttuu se järjen ääni. Mutta toisaalta, nyt on monta kertaa käynyt mielessä, että olisiko järki vähitellen asettunut myös Sellan päähän. Takana on koettua ja elettyä elämää, niin sekään ei jaksa enää hulluilla. Ja varmaan nyt kun totean näin, niin seuraavaksi tekee taas jotain ihan kahjoa. Pahin myräkkä oli tunnissa ohi, Kiira siirtyi itään. Vettäkään ei oikeastaan loppuyön aikana satanut, joten selvisimme nollavaurioilla. Ei tappioita laitumelle, tallilla tai kotona. Joskus näinkin.