Oli sovittu, että haetaan hevoset pariksi päiväksi tallille. Ajankohta olikin ihan sopiva, sillä tänään sää oli helteinen ja tiedossa on kovia ukkoskuuroja ja muutenkin melkoista myräkkää. Caro oli jo laitumen laitamille, kun ennätettiin paikalle. Kari otti Tatankan ja minä Sellan ja lähdettiin kulkueena tallia päin. Tietenkin sieltä tuli rekkakin taas ja vähän kiirettä piti, kun kipaistiin ison tien yli.Karilla oli hienot ohjeet, että siitä vaan suoraan ja jollekin polulle, mutta ei me kyllä millekään polulle satuttu, vaan singottiin kaikki mihin sattuu ja suoraan pieneen ojaan. Mutta eipä huolta tai hätää, tallille päästiin ja tammat iskivät kiinni apiloihin ja muuhun rehottavaan pihanurmeen.

Kari alkoi puuhata kuivatushuonetta vihdoinkin ja mä houkuttelin Tatankaa kävelemään pressun päältä. Leipäpalallahan se sujui ihan hyvin. Sen verran piti kuitenkin empiä, että Sella ja Orvokki saivat suurimmat osat herkuista, koska niitä ei pressu arveluttanut millään muotoa. Lopulta homma alkoi kuitenkin vaikuttaa Tatankankin mielestä ihan normaalilta. Pressun yli pystyi käveleen ilmaan minkään sortin epäluuloa.

Yöksi jätettiin kolmikko ihan viralliselle tarha-auleelle. Syötävää oli sielläkin tarjolla ja yksi syy kotikäyntiin oli vähän puottaa laidunkiloja. Mittailtiin kolmikkoa painomitalla ja vähän on jokaiselle kertynyt ylimääräistä kesäkuukausien aikana. Tatanka näytti epävirallisen mittauksen mukaan olevan 151 cm korkea. Peräpää on viitisen senttiä korkeammalla.

Lomani lähenee vääjäämättä loppuaan. Alan stressata kotona ja tallilla edelleen roikkuvista tekemättömistä hommista. Eli suunnistin heti aamusta jatkamaan kesken jäänyttä kalkitsemista. Kariltakin jäi jokunen (lue merkittävä määrä) hommia tekemättä. Nyt sitten jutuu kokemaan voimakasta painostamista. Paljon on vielä tehtävää, että syksy voisi tulla.  Tamppasin kuivikkeita, jotta saataisiin hyvät joustavat patjat aikaiseksi. Jätin ovet auki ja silmäilin paikat vielä kertaalleen läpi. Suuntasin laitumille ja  kävin moikkaamassa hevoset. Tunkivat syliin ja rapsuttelin niitä pieteetillä.

Illalla Kari kävi heittämässä Sellan kanssa tunnin lenkin. Panosti taas siihen, että ohjaa ei tarvitsisi käyttää ollenkaan. Yhteispeli toimi hyvin. Mutta kysehän onnimenomaan yhteispelistä. Jonkun toisen kanssa homma toimii ja jonkun toisen kanssa taas ei. Yhteinen historia on hionut ratsukon yhteen ja silloin sitä ohjassa roikkumista ei tarvita. En pidä siitä, että ratsastuksessa pohje käy tauotta ja heti seuraavalla sijalla on ohjaan ripusttautuminen. Meidän hevosilla ei kellään ole tarvinnut harrastaa kumpaakaan ja jos siihen ratsastaja on sortunut, niin vaikeuksia on seurannut. Ja luulen, että se ihan jokaisen hevosen kanssa on täsmälleen sama juttu.

Ratsastuksen jälkeen Kari vielä viimeisteli kalkitushommat tallilla ja nyt se homma on saatu vietyä loppuun. Litku riitti juuri ja juuri, mutta hommataan lisää seuraavaksi kerraksi.  Vähitellen nyt alkaa myös kuivatushuoneen toteutus. Jos syksy on yhtä sateinen kuin kevät, niin tarvetta on.

Ihana aamu ja käytettiin se kotona pihahommiin. Sitten pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme cruisailemaan Urjalaan. Vielä kerran kohotettiin maljaa Saran SM-kullan johdosta. Se ei edelleenkään ole mikään MM-voitto, mutta ei myöskään täysin mitätön saavutus. Hyvä palkinto tehdystä työstä ja varmasti antaa intoa tehdä töitä jatkossakin. Samalla se on hyvä malli perässä tuleville nuorille. Osoittaa, että ei tarvita ihmeitä, jotta asioita tapahtuu. Muutenkin silmäkulmasta seurailin, että nuoriso-osasto on selvästi ryhmäytynyt toivomallani tavalla. Kun yksilöurheilijat saavat muodostettua oman pienen possen, niin sen kanustaa ja tukee vaikeampina hetkinä. Hyvä juttu sekin ja vielä kerran: onnea Sara!

Samanlainen hitsautuminen on ollut havaittavissa nyt myös mj-valmennusrenkaisiin osallistuvissa ratsastajissa. Osalle on selvästi muodostunut tosi tiivis ja kantava side ja suhde.  Sekin on hyvä asia. Yhteishenki tasoittaa monta möykkyä matkan varrella. Kunhan vaan porukka pidetään avoimena ja sinne otetaan tulokkaat lämpimästi vastaan, niin nyt todella ollaan oikealla polulla. Itselläni ei ole tuossa asiassa mitään roolia, enkä näin ollen voi ottaa mitään meriittiä, mutta sivusta olen sentään seuraillut, että henki alkaa olla todella hyvä ja suhteet kantavat. Se on oiva perusta lähteä kohti seuraava kautta. Nina jaksaa tehdä valtavasti töitä ja toivottavasti tuo panostus palkitaan lähivuosina.

Mä puuhastelen tuon oman sidosryhmäni kanssa ja henki on meilläkin hyvä ja tavoitteita asetellaan ja vähitellen niitä myös saavutetaan. Mua ilahduttaa nuorien säntillisyys tehdä sovitut harjoitukset ja kirjata ne sovitulla tavalla ylös. Samalla tuo nuorten kanssa puuhastelu helpottaa omaa tuskaa ja surua näiden hevosmenetysten äärellä. Perheet tukevat teinejä ja struktuuri on kasassa, joten mielenkiinnolla odotan kyllä ensi vuotta ja olen itse todella sitoutunut nyt tekemään nuorten kanssa töitä. Nostetta on ja kun nostetta on sekä näiden mun nuorten kanssa ja mj-valmennettavien kesken, niin voisi ajatella, että lajissa yleensäkin on nostetta. Ensi vuoden PM-kisojen suunnittelu ja markkinointi on käynnissä, joten odotan kyllä huikeaa mr-vuotta 2018.

Aamulla käytiin tallissa touhuamassa. Kalkitushommat ja monet muutkin hommat ovat jääneet aika myöhällle, mutta saatiin ainakin polkaistua alulle. Kalkitus on siitä jännää hommaa, että kun uuden kerroksen lyö seinään, niin se sillä hetkellä näyttää huonommalta kuin mikä oli lähtökohta. Mutta annas olla kun vuorokausi on kulunut, niin lopputulos näyttää hienolta!

Kiirehdittiin pihajuhliin ja illalla korviini kantautui tieto, että eräästä matkaratsastustiimistä oli varsin yllättäen jouduttu laittamaan hevonen ikiuneen. Noi on niin järkyttäviä juttuja ja kun emme itsekään ole vielä päässeet yli omista menetyksistämme, niin sitä myötäelää todella vahvasti ystävien ja tuttavien menetyksiä. Yksi tuttava totesi, että pääsi yli äitinsä menettämisestä nopeammin kuin hevosensa. Tuo lausunto kertonee jotain. Eläin ja varsinkin hevonen voi muodostua todella tärkeäksi tukipilariksi elämässä. Kyseinen hevonenkin oli koko tiimin kantava voima ja kaiken alullepanija. Nämä on kovia juttuja ja toivon sydämestäni voimia kyseisen tiimin jäsenille. Onneksi on olemassa tiimi. Sen voima ja vahvuus auttavat myös näissä mielettömissä menetyksissä.

Kari sompaili illalla tallille. Vaikka päivä oli helteinen, niin pilvet olivat uhkaavant tummia, joten koska äijä sulaa sateesta niin jäivät Erikan kentälle pyörimään. Ei mitään ihmeellistä, mutta keskittyivät eritiysesti istunnalla  vaikuttamaan hevosen liikehdintään. Pohkeita käytteli avuksi, mutta ohja sai olla omassa rauhassaan. Hyvin toimi ja Kari oli hikisyyden lisäksi myös tyytyväinen. Sella sai myrkyt pintaan, sillä lämmin ja tuuleton sää kutsuu paarmoja. Tatanka pääsi myös vuorollaan puomille ja sai sekin sumutuspullosta myrkkyä kriittisille alueille. Se ei kamalasti suihkuttelusta piittaa, mutta siedätetään nyt vaan.

Hevoset oleilevat  tyytyväisinä laitumella. Illalla ajeltiin niitä moikkaamaan. Siellä olivat. Kaikeksi onneksi hengissä ja aitojen oikealla puolella. Aika pullukoina. Kovasti olivat rapsuttelua vailla. Sellan kärsä rasvattiin, ei ollut vielä kärähtänyt, vaikka vähän on ollut aurinkoakin. Oletan, että Erika on rasvaillut. Ötökkämyrkkyä laiteltiin myös ja Tatankalle se oli jotenkin tällä kertaa vaikeaa.

Käytiin vielä tallilla. Kuukauden päästä muuttavan uuden asukkaan varusteita oli alkanut ilmaantua hyllyille. Meiltä jäi viimeksi kuivikkeiden täyttäminen kesken ja nyt laitettiin kaksi viimeistä karsinaa täyteen. Pistettiin kuiviketta todella reippaasti, joten menee varmaan aika pitkä aika ennen kuin pitää alkaa lisäilemään.  Kun kaikki oli kärrätty, niin kävin kastelemassa yhden kannullisen verran jokaista karsinaa. Varmaan saan vielä kastella toiseenkin kertaan, mutta tässähän on hyvin aikaa ennen kuin palaillaan arkeen.

Pihan nurmialueet rehottavat, joten sovittiin Caron kanssa, että haetaan hevoset pariksi päiväksi pihaan ensi viikolla. Saavat sitten siistiä niin kentän, pihan ja harjoituslaitumet.

Ihan leppoisa kesäpäivä. Kari aloitti työt ja mä ahersin kotona erilaisten rästissä olevien hommien parissa. Iltapäivällä tuli tieto, joka sai hetkellisesti sydämeni hypähtämään taas kurkkuun. Laitumelta oli lähdetty hatkoille! ONNEKSI meidän typykät eivät ehtineet kovinkaan kauas ja ihan rauhassa kävelivät Ilmoa vastaan kärrytiellä ja kun Ilmo avasi erään lohkon portin, niin kävelivät sievästi sinne sisälle. Ei suurta draamaa tällä kertaa. Joku oli päättänyt painaa porttia päin ja sitten koko porukka tietenkin vapaana. Ehdin jo ajatella pahinta.

Omat hevoset laiduntavat tämän kesän mittapuun mukaan kesäisissä keleissä ja me lähdettiin Norjaan piipahtamaan Stall Littlemoenissa. Jo  vuosia on puhuttu, että kyllä me joskus vielä tulemme käymään ja nyt meille sattui kohdalle sellainen mielenkiintoinen ”toimeksianto”, joka mahdollisti ja oikeastaan vaati tämän retken.

Ennakkoon itselläni ei jotenkin ollut mitään muita odotuksia, kuin mennä sinne, hoitaa hommat ja tulla takaisin. Ei mitään suuria ahaa-elämyksiä odotettavossa, mutta yllättäen reissu saattoi olla sellain ”vain kerran elämässä” -tyyppinen juttu! Se oli eittämättä yksi tämän kesän ja ehkä koko vuoden kohokohtia. Maisemat olivat aivan henkeä salpaavia, hevoset olivat kertakaikkiaan upeita, yhdessäolo mahtavien ja välittömien ihmisten kanssa luonnon helmassa oli erittäin terapauttista ja  pitkästä aikaa näin Karinkin kasvoilla iloista hymyä.Reissu oli vähintäänkin pieni terapeuttinen irtiotto arjesta, mutta uskon, että sillä on pitkäkantoisemmatkin seuraukset.

Elämä ei välttämättä ole aina kamalan mukavaa tai edes reilua, mutta tämä reissu oli mukavuusateikolla varsi korkealla ja olen tosi onnellinen, että meille avautui mahdollisuus reissuun lähteä.  Tarkempi selonteko Tien päällä -osiossa.

Meillä on huomenna edessä mielenkiintoinen reissu Norjaan, joten pävä meni enemmän ja vähemmän retkeä valmistellessa. Iltapäivällä Kari lähti hakemaan tallilta kypäräänsä ja kävi samalla moikkaamassa tammoja. Sella sai turparasvausta ja Tatanka rapsuttelua. Illalla kömmittiin yhdeksältä nukkumaan hienoisen jännityksen hiipiessä mieleen.

Aamulla rapaistiin itsemme liikenteeseen ja painelimme tallille maalailemaan. Hetken otti aikaa, mutta nyt kaikki talven aikana kolhiintunet paikat on fiksattu ja vähän muutakin. Pedro poukkoili touhuissa mukana ja olikin mukavasti maalissa, kun lähdettiin kotiin. Kari käväisi kääntymässä torpassa ja veteli sitten trikoota jalkaan ja palaili takaisin laitumien äärelle. Sella pääsi vajaan parin tunnin lenkille Sennun seurassa. Ei mitään ihmeellistä, lenkki oli mennyt kivasti, aika vauhdikkaastikin. Eli tavanomaiseen tapaan.