Aamulla keräili taas kämpiltä kamoja tallille vietäväksi. Aina jotain kulkee jompaan kumpaan suuntaan. Loimia, huopia ja pyyhkeitä oli ollut pesussa, joten niitä sitten palauttelin paikoilleen. Menomatkalla ensimmäinen pysähdys oli Kyliksellä ja nautimme varhaisen lounaan. Töppärän edustus liittyi seuraan. Hepun kengät olivat kulueet aika lailla paperiksi kisan aikana ja Kari oli jo kisapaikalla havainnut pienen lohkeaman, joka nyt paklattiin kuntoon, jotta mitään lisävaurioita ei pääse syntymään. Hevonen laiduntaa nyt useamman viikon ajan, joten uusilla kengillä pääsee peltoon. Samalla kollasin hevosen läpi ja ihan niin kuin Sara oli sanonutkin, mitään huomioitavaa ei ollut. Ehkä yleisilmeeltään hevonen oli vähän väsynyt, mutta mikään kohta ei reagoinut ”tutkimukseen”. Tarhassa kaveri liikuskeli normaaliin tapaan ja otti pieniä spurttejakin. Eli palautuminen parin päivän jälkeen oli hyvässä vauhdissa.

Ennen kuin lähtivät kotimatkalle, kuvattiin vielä pieni mainosklippi NBCH-kilpailuiden markkinointia varten. Ajatukseni on ollut buffata kisoja pienillä klipeillä, joissa eri toimijat erilaisissa askareissa toivottavatu tulijat tervetulleeksi kisoihimme. Some-markkinointia. Perjantain HU-lehdessä Sarasta ja Hepusta on vielä juttu ja silmäilimme sen myös läpi. Olimme vähän näistä julkisuusjutuista puhuneet ja esimerkiksi siitä, että jutut on oikeus saada lukea ennakkoon. Muutama virhe löytyikin ja niistä Sara laittoi korjauspyynnon. Se mikä vähän kuulosti ikävältä oli, että toimittaja oli haastattelun aikana useampaan kertaan palannut aiheeseen ”lajin sisällä vellovat erimielisyydet”. Harmittelen edelleen, että joku taho halusi pari vuotta sitten alkaa pestä likapyykkiä ja avautua omista ahdistuksistaan juurikin HU-lehden kautta. Joten edelleen toimittajia lähinnä kiinnostaa se nimenomainen likapyykki. Sara oli vastannut, että ei tiedä asista sen enempää, eikä ainakaan julkisesti halua asiaa kommentoida. Toinen aihe, mitä oli usemapaan kertaan pitänyt kysellä oli suhtautuminen kilpailemiseen esim. Dubaissa tai lajin maine ja tila kansaivälisesti. Ihan kuin nyt nuorella, pääasiassa kotimaassa kisaanneella ratsastajalla nyt olisi julkisesti sanottavaa tästäkää asiasta. Mielestäni toimittaja oli vähän etiikan rajapinnassa. Olisi nyt vaan kiinnostunut iloisen nuoren ratsastajan kisakuulumisiin.

Me jäimme tallille vielä hetkeksi puuhailemaan ja alettiin mm. perustaa uusia kuivikepatjoja. Kärrättiin kuhunkin karsiaan n. 120 kg pellettimurskaa. Saavat hetken asettua aloilleen, sitten täytyy vähän kastelukannulla kastella ja vähitellen antaa patjan muotoutua. Viime vuonna en vaihtanut kaikkea kuiviketta uuteen, joten homma sujui yksinkertaisemmin, mutta nyt ajattelin, että on aika kärrätä kaikki pois ja käytettiikin vanhat pihaton pohjalle. Kun kuivikerumba päätyi tiettyyn pisteeseen päätettiin jatkaa seuraavalla kerralla ja lähdettiin laitumelle. Tammat siellä oleilivat, nuoriso makuulla ja Sella jalkeilla. Hupakko on joutunut ottamaan vastuuta. Nuoriso on aika kovassa kurissa. Pienellä pään heilahduksella ojennettiin milloin mihinkin suuntaan. Hierarkia on kovempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Kari sai päähänsä, että juuri nyt on ihan pakko siistiä Tatankan kaviot. Eli kipaisi hakemaan tallilta työkalunsa ja siellä vaan laitumen reunalla sitten lyhennettiin kavioita. Kovasti kasvavat pellossa ja kulutus on vähäistä.  Typykkä keskittyi apiloihin, joten operaatio saatiin hoidettua aika kivasti.

Syksyn tallijärjestelyt ovat kovan suunnittelun alla. Heinää ei ole ja vähän alkaa näyttää, että ei myöskään tule, mutta elellään nyt vielä toivossa, että saataisiin muutama poutapäivä putkeen. Tänään tehtiin kuitenkin soppari siitä, että meille tulee talliin ulkopuolinen hevonen asumaan. Näin saadaan karsinat hyötykäyttöön, kulut tasattua ja tallin arki toimivaksi. Mä olen myös alkanut katsella suokkia. Olen joskus todennut, että jokaisessa hevostaloudessa pitäisi olla vähintään yksi suomenhevonen, joten eiköhän tämäkin ehto taas jossain vaiheessa täyty.

Päivä vierähti mulla aika pitkälti NBCH 2018-kilpailujen parissa. Ensi vuoden kesäkuussa Riemuratsukot pullistaa jälleen hauiksensa ja pyöräyttää isot kisat läpi. Seura on niin lilliputti, että apuja tarvitaan yli seurarajojen ja sitä on onneksi myös tarjottu. SuMaRa, Varma ja Jolhy ovat jo tarjonneet auttavaa kättä ja moni yksittäinen henkilö on kysellyt, mitä voisi tapahtuman eteen tehdä. Yritetään tehdä laadukkaat kisat, oheistapahtumilla upeissa puitteissa. Homma on aloitettu jo kevään korvalla ja nyt pistetään isompaa vaihdetta silmään. Vastuualueita on jo vähän jaettu ja ensimmäinen suunnittelukokous pidetään syksyn kuluessa. Tapahtumasivut avattiin tänään ja hyvin nopeasti seuraajia ja mahdollisia osallistujia satiin kymmeniä.

Illan korvalla ajeltiin tallille. Olin harmissani, että muuten puhtoiseen talliin oli jäänyt painepesun jäljeltä läikkiä. Kun pinnat ovat märät, niin sitähän ei tietenkään huomannut. Nyt en enää ollutkaan ihan sataprosenttinen tyytyväinen kätösteni jälkeen. ehkä vai kasikytprosenttisesti! Enköhän kuitenkin pääse harmitukseni yli, sillä pienestä laikkuisuudesta huolimatta talli näytti ihanan puhtahta. Kari oli käynyt ostamassa vähän paikkomaaleja jä päästiin hommiin. Mun tehtävä oli siistiä valkoiset kalterit ja äijä iski kiinni tummiin puuosiin. Muutaman tunnin jälkeen näkymä oli entistä ehompi.

Laidunelämää. Kari kävi sunnuntaina Sellan selässä kentällä ja touhuili vähän Tatankan kanssa.

Aloitin aamun jo ennen seitsemää viestittelemällä kisoihin valmistautuvien tahojen kanssa. Aamu oli tosi viileä, mutta nopeasti alkoi lämpö nousemaan ja kisoissa myös tohina lisääntymään. Kuten useampi ihminen on todennut, niin meidän mestaruuskisat ovat eräällä tavalla varjokisat, kunnes niillä on kv-status. Mutta siitä huolimatta kisapäivänä mitataan sen päivän kunto, taktinen äly on osaaminen. Tulee sitten menestystä tai tappiota, niin siitä tunnetilasta voi nauttia hetken ja sen jälkeen taas nollata ja suunnata eteenpäin. Jännitystä oli kuitenkin ilmassa.

Nokia startti tapahtui kahdeksalta. Saran kanssa oli käyty moneen kertaan läpi kilpakumppaneiden vahvuudet ja heikkoudet ja miettitty taktiikoita. Ennen kisoja meillä on aina tapana tutkailla kilpakumppaneiden viimeaikaisia tuloksia ja tämä työ, eli kotiläksyt, oli tehty tälläkin kertaa. Kisa lähti liikkeelle ja sain viestin, että eka 5 km mentiin ajassa 37 minuuttia. Siinä nyt ei ollut yhtään mitään järkeä. Eka ja viileässä ratsastettava lenkki kannattaisi mennä aika paljon reippaammin. Hevoset on hyvin tankattu ja merkittävää huoltoa harva tarvitsee ekan 30 kilsan aikana, joten mitään syytä ei ollut jäädä siihen jaakaamaan. Annoin vähän vinkkiä, että Sara voisi vaikka lähteä tekemään omaa suoritustaan suunniteltua aiemmin. Näin tapahtui ja vähän kympin jälkeen oli sopiva paikka jättää yksi huolto väliin ja nykäistä omaa tilaa. Sitten vaan rauhoittaa kyyti sovittuun, seurailla sykkeitä, että pysyvät hyväksi havaitussa haarukassa ja hölkötellä lenkin loppuun. Lopussa oli erittäin hidaskulkuisia polkuosuuksia, mutta saivat keskinopeuden pidettyä 15 km/h vauhdissa. Tarkastukseen pääsivät suoraan ja mitään huomautettavaa ei ollut. Pääsivät puolen tunnin tauolle ja ero olikin takajoukkoihin venähtänyt yli 15 minuuttiin. Toinen lenkki oli ensimmäisen uusinta. Pitivät samaa vauhtia yllä ja tekivät ihan omaa työtään sykkeitä seuraille ja tarkastukseen taas suoraan ja kaikki hyvin. Eroa oli puolisen tuntia seuraaviin, joten tässä kohtaa todettiin, että mennäänpä kannustamaan paikan päälle.

Minttu oli myös jo reitillä ja Tanjan huikealla huollolla tyttö eteni suunnitelman mukaan ja saapui ykkösenä maaliin. Kumpikin nuorista oli todennut ennen kisaa kun juteltiin, että haetaanko suoritusta ja mennään varmanpäällä, vai onko muita tavoitteita, että tavoite on voittaa.  No tässä kisassa olikin ihan hyvä paikka ottaa voitto kiikariin, koska oikeasti mitään hävittävää ei ollut. Tulos tai ulos, sillä ei pitkällä tähtäimellä ollut mitään merktystä. Joten sekä Sara että Minttu lähtivät ykkössijaa hakemaan.  Se tarkoittaa reipasta vauhtia silloin kun siihen on mahdollisuus, pientä nykäisyä oikeassa kohdassa ja paljon taktista pelisilmää. Minttu siellä viiletti menemään ja Sara teki omassa rauhassaan samaa. Hauskasti ratsastivat lähes peräkkäin ja molempien huollot näkivät kumpaakin ja raportoivat menosta. Oltiin jo aika lähellä kun sain tiedon, että ell tarkastuksessa oli juoksutettu ennen sykettä. Aikä hämmentävää ja muutama muukin mielenkiintoinen ell-uutinen kantautui korviin myös kisapaikalla, joten oikein oivallista on, että käytettäviä eläinlääkäreitä on tarkoitus koulutttaa. Onneksi pienet kömmähdykset eivät vaikuttaneet lopputuloksiin.

Saavuimme paikalle, kun Sara oli viemässä hevostaan viimeisen tauon uusintatarkastukseen. Kolmas lenkki oli pitänyt sisällään pidemmän lenkin hitaat alkuosuudet ja loppuosuudet, joten nopeus oli laskenut merkittävästi. Mutta toisaalta hevonen oli tosi hyväkuntoinen hitaan vauhdin ansiosta ja takajoukossa nopeus hidastui samassa suhteessa. En tosin ihan jaa sitä näkemystä, että nopeuskisoissa pitäisi olla huomattavan paljon hidaskulkuista maastoa. Ajat ovat muuttuneet ja laji sen mukana. Ei nämä laukkakisoja ole ja kovat tiet ovaat todella ikävä pohja matkakisoille, joten jossain siellä välimaastossa olisi varmaan hyvä. 15 km/h pitäisi mielestäni saada keskinopeudeksi ilman hirvittävää puristamista hyväkuntoisilla pätkillä. Enkä puhu nyt tästä kisasta, vaan yleisesti ottaen. Tosi paljon on nykyään pelkkää kovapohtaista tai murskeista tietä. Se näkyy hevosten kavioissakin. Ja Suomessa tietenkin ikävä kyllä tiet ovat savipohjaisia ja näin ollen helposti muuttuvat asfalttiakin kovemmaksi.

Ero seuraaviin taisi olla 82 kilometrin kohdalla jo kolmen vartin luokkaa, joten homma kestäisi jopa pienen haaverin. Olin aamusta asti korostaut sitä, että jäitä hattuun ja omaa suoritusta vaan sen jälkeen kun ero on saatu aikaiseksi. Hyvänolon tunteeseen ei saa tuudittautua, sillä silloin alkaa tapahtua virheitä. Kisamood pitää säilyttää ihan  viimeisen tarkastuksen viimeiseen sekunttiin asti! Annoimme saavuttuamme tiimille työrauhan, ei menty ihan iholle häiritsemään, sillä Team Töppärä ei edes tiennyt, että olimme matkalla katsomaan kisan loppuratkaisua.  Homma näytti sujuvan juuri suunnitelman mukaan.  Vähän ilkeitäki puheita on kuultu että tykkään siitä, kun Sara tottelee. Ihan ehdottomasti näin on.  En kiistä ollenkaan. On upeaa nähdä, että tiimi sisäistää annetut ohjeet, neuvot ja vinkit ja soveltavat niitä omaan tekemiseensä. Ja toiminta jalostuu. Ihan mielettömästi homma on mennyt eteenpäin jo vuodessa.

Kuva Salla Kuikka

Anne oli päättänyt jättää leikin kesken kahden ekan lenkin jälkeen. Hevonen ei tuntunut hyvältä ja oli ollut pientä potkimistakin, joten järkisyistä homma jäi tähän. Annenkin tavoitteet ovat ihan muualla, joten ei ole järkeä kuluttaa hevosta, jos se ei menokkaalta tunnu. Juteltiin siinä hetki ja alkoivat sitten tehdä lähtöä. Me kierreltiin vähän alueella ja vaihdettiin kuulumisia. Minttu ehti saada palkintonsa ja  hetken päästä oli aika lähteä loppusuoran tuntumaan ottamaan Saraa ja Heppua vastaan. Saanakin oli sivuuttanut oman harmituksensa ja tytöt olivat ottamassa kaveriaan vastaan. Rennosti Heppu hölkötteli maalia kohden ja Saralla oli leveä hymy naamalla. Tyttö nautti tilanteesta ja olin jo vikalla tauolla ollut näkevinäni pientä vapautumista ja rentoutta. Se o asia, jota saamme vielä kehittää. Rentoutta, vaikka tehdäänkin asioita tosisaan.  Iloisesti vilkutellen tyttö tuli maaliin ja olihan se hienoa! Viro jätettiin monen tekijän summana väliin, niin tämä varmasti sen kuittasi kuitenkin. Monen ikävän jutun jälkeen mekin saimme nyt aihetta iloita ja tehdä se ystävien seurassa, yhteisöllisesti.

Sara ja pappa Töppärä menivät tarkastukseen varsin nopeasti. Hyvä että perässä pysyttiin. Siirtymisiä oli sen verran, että ajallisesti taisivat käyttää kymmenisen minuuttia. Tarkastusalueelle oli huono näkyvyys, joten en ollut täysin kartalla, mutta eleistä pystyi päättelemään, että tarkastus oli hyväksytty. Team Töppärä sai toivotun palkinnon tekemästään työstä. Onnittelijoita oli paljon ja joku toimittajakin siinä oli niin iholla, että piti jo vähän pyytää työrauhaa. Tyttö lähtikin lähes heti haastateltavaksi ja tiimi jäi hoitelemaan hevosta. Lopuksi juotiin vielä kakkukahvit. Sara oli iloinen ja vapautunut.  Ja luulen, että tästä saivat hyvää lisäboostia myös Minttu ja Saana omaan tekemiseen. Annetaan nyt kullekin pari päivää aikaa käydä kisaa läpi ja sitten tehdään analyysit ja kehityskohteet ja lähdetään suunnittelemaan seuraavia juttuja. Tämä oli yksi välietappi, joka varmaan lisää motivaatiota tehdä töitä.

Olen taas näkemäni jälkeen tosi iloinen, että olen lähtenyt yhteistyöhön näiden kolmen hienon nuoren kanssa. Arvostan sitä kokonaisuutta, joka heissä kytee. Ei pelkkää urheilua, vaan kokonaisvaltaista edustavuutta. Tietenkin siellä on paljon lapsellisuutta ja helposti intoudutaan ja hönöllään ja eletään tunteella, mutta näen näissä nuorissa tosi paljon potentiaalia, joka tulee nöyryyden ja tietynlaisen kuuliaisuuden kautta. Mietin pitkään, että lähdenkö tähän junaan ja nyt täytyy ilmeisesti todeta, että on tämä antoisa matka myös itselleni.

Tammat laitumella ja meillä kotipuuhia.

Sara antoi aamulla hevosille aamuheinät ja lähti Sandron kanssa reippaalle aamulenkille. Mä painelin paikalle kymmeneksi ja alettiin siinä heti puuhastella jotain. Tehtiin mm. hevosille pihapiirin aitaus, jossa pääsivät hoitamaan nurmenhoitotöitä. Vähän yhdentöista jälkee treffattiin Kari Kyliksellä ja syötiin lounas.

Tallilla mä sain inspiksen ja Kari jotenkin lähti siihen mukaan, niin vedettiin porukalla pienempi pihatto puhtaaksi. Siinä ei kolmen riuskan tyypin kesken kauaa nokka tuhissut. Sitten alettiin laittaa hevosia valmiiksi. Kari oli tilannut Sellalle uuden tossut takasiin ja niiden ensisovittaminen otti aikansa. Mä sain rauhassa harjailla ja hinkuttaa ja laittaa hännän tyveen Cavalorin Sw-Itch’iä, joka on ehdottomasti paras tuote, joka mulla on käteen sattunut, kun tarkoitus on vähentää itikoiden tai muun aiheuttamaa hinkuttamista. Suosittelen ja meiltähän sitä saa tilattua. Sumutun vielä Stars Shineä päälle ja sitten alkoi Karikin olla valmiina. Sara oli Hepun kanssa ollut valmiina jo pidemmän aikaa.

Lähemmäs 18 kilsaa taivalsivat n. 80 minuutissa  hevosiaan kuulostellen. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Olivat Karin kanssa puhuneet vähän taktisista jutuista ja jatkettiin niistä myös lenkin jälkeen samalla kun huuhtaistiin hevoset ja laiteltiin kamat loppukuntoon. Sara hinkutti varusteitaan läpi pieteetillä. Kaikki ovat nyt puhtaina ja kiiltävinä viikonlopun kisaa ajatellen. Sara oli hyvällä mielellä ja mielestäni voimme olla tosi levollisina. SM-kisa ei ole millään mutoa kauden päätavoite, se on yksi välipala ja hyvä paikka hioa tiettyjä asioita ja yksi askel matkalla 120 km:n kisoja.  Mielestäni Sara saa siis lähteä kisaan aika paineettomasti ja koska osallistujia on vähän, niin saattaa sieltä mitalikin tulla. Tai sitten se paljon pelätty hylkäys. Kaikkihan on mahdollista, mutta kisana pieni, koska osallistujia taitaa tosiaan olla 4-5 ja vauhdinkin voi ihan itse päättää, ei ole sellaisia vauhtihirmuja kuin esimerkiksi Virossa oli keväällä.

Lähes kaikki kynnelle kykenevät matkaratsastajat naapurimaista suuntaavat viikonlopuksi Italiaan. Siellä ratsastetaan HH Sheikh Mohammed bin Rashid Al Maktoum Endurance CUP Festival -kilpailu. Tiedossa massiiviset rahapalkinnot ja km-korvaukset yms. Ja taas olla siinä tilanteessa, että kaksinaismoraali nostaa päätään. Kovasti sine ovat matkaamassa myös sellaiset tahot, jotka äänekkääsit emiraattien touhuja paheksuvat. Itse yritämme tässä asiassa olla aika puolueettomia. Kaikessa ratkaisee raha, se on selvä. Jos palkintorahjoa on tarjolla, niin kyllähän niihin kilpailuihin mieli tekee. Ja laji kuin laji tarvitsee rahaa sekä tukijoita. Jotenkin naivisti uskon, että yheistyö on kuitenkin se juttu, joka vie lajia eteenpäin kaikissa ilmansuunnissa. Kiinnostavaa on seurata, miten nordic-baltic-alueen ystävämme kisassa pärjäävät. Lauantai taitaa mennä piha/tallihommien lisäksi mr-kisoja seuraillessa.

Heppu ja Sella viettivät nurmitarhassa laatuaikaa ja me Saran kanssa iskimme kiinni karsinoihin. Olin jo yhden niistä tyhjentänyt heidän ratsastuksensa aikana ja nyt tyhjättiin loput kolme. Jäljellä ollut kuivike kärrättiin pihaton pohjaksi. Sen päälle ennen syksyä levitetään vielä oljet. Sitten onkin hyvä talven tulla. Hiki meillä Saran kanssa virtasi, mutta saatiin tosi siistiä jälke aikaiseksi. Harjasin vielä seinät katonrajasta asti, joten ihan näinä päivinä alkaa pesut ja kalkitukset ja saadaan taas puhtoinen talli.

Ehdittiin hetkinen istahtaa, niin isäpappa Töppärä ajoi pihaan ja Heppu lähti kotimatkalla miehistä intoa uhkuen. Se huusi kiivaasti Sellan perään. Me tamman kanssa humputeltiin jo kepein mielin ja askelin kohti laidunta. Mietin siinä kävellessä, että onkohan Sella masentunut. Tai sitten se on vaan jotenkin seestynyt. Sitä ei suuremmin kiihdytä enää mitkään asiat ja ottaa kovin rauhallisesti muuttuvat tilanteet. Kun se näki junnut kaukana laitumella, niin vilkaisi niitä tyynesti ja jatkoi matkaa apiloita nappailleen. Muutaman kerran se jopa jumittui kuin ei olisi viitsinyt nuorison seuraan edes liittyä. Kun päästiin laitumelle, niin varsatkin hetken jatkoivat omia puuhiaan, kunnes kuulin selkäni takaa laukan rummutusta ja Tatanka sieltä viuhahti ohi ja 75 metriä sen perässä Orvokki asteen raskaammalla poljennolla. Vaihdoin junnujen kanssa kuulumiset, Sella otti vähän omaa tilaa ja keskittyi syömiseen. Katselin touhuja hetken ja lähdin paluumatkalle. Varovasti vilkuilin Urhon haudan suuntaan, mutta en tohtinut sinne tälläkään kertaa mennä.

Ennätin istuahikipäissäni toviksi  alas kun Kari ja Pedro saapuivat paikalle. Otin virkistävän suihkun pesarissa. Suihku on suihku, vaikka betonisella lattialla. Kaivoin vielä Hopon jättipyyhkeen ympärilleni ja olin kuin uudesti syntynyt. Ja sitten mua vielä ilkutaan hienohelmaksi!

Kari haki meille pientä purtavaa ja todettiin, että Turusen aikataulut eivät tavanomaiseen tapaan ihan pidä, joten päätettiin heittää levyksi. Mä otin lepoa riippumatossa ja Kari nukkui Pedron kanssa patjalla. Hyvä että saikin nukuttua, sillä Turunen saapui kahden hevosen kanssa puoli yhdeksän kieppeillä ja Kari pääsi kengityshommiin. Arvi oli mukana ja kulki äijä perässä varjon lailla. Ainut ero oli, että tällä pienemmällä äijällä oli yhtenään paskat housuissa. Tanjan kanssa hoideltiin viinabusineksia ja äijä hoiteli hevoset. Kun palailimme paikalle, niin molemmat hevoset juoksentelivat jo tarhassa. Puolen yön tietämillä lähdimme kukin kotimatkalla. Mä kupeksin tallillä vähän vielä muita pidempään. Pedro nukkui jo täysillä omalla patjallaan jalkatilassa ja hämmästelin komean punaisena nousevaa kuuta. Soitin siitä vielä oikein Turusellekin, että huomasiko upeaa ilmiötä. Rupateltiin vielä tovi ja sitten toivottelimme turvallista matkaa toisillemme. Onnea on kesäloma!

SuMaRan 15-v. juhlakisat, eli yhdistetyt SM- ja aluemestaruuskisat lähestyvät. Kisat eivät olisi olleet meidän suunnitelmissa muutenkaan, mutta nyt varsinkin kiinnostuksen aste on aika vähäinen. Ja kuten olen selväksi tehnyt, niin 100 km kisa ei mielestäni anna matkaratsastusuraa ajatellen juuri mitään. Matka ei kelpaa kvaaliksi ja kun ei ole kv-statusta, niin se on aika arvoton suoritus. Ehkäpä tästä syystä osallistujamäärät eivät päätä huimaa, vaikka tietenkin kotimaiseen pääkisaan pitäisi jo ihan kannatuksen vuoksi osallistua, jos osallistumisoikeus on. Mutta jos kisat ovat vain kilsoja mittarissa, niin houkuttavuus on varsin heikko. Toivottavasti päättävässä asemassa olevat oivaltavat tilanteen ja siirrytään jatkossa siihen, että maassa on yhdet vuotuiset kv-kisat ja SM-kisat järjestetään niiden yhteydessä. Tämä kuitenki tuntuu onnistuvan naapurimaissa. Ensi vuonna se olisi enemmän kuin mahdollsita, sillä Riemuratsukot ovat ilmoittaneet halunsa järjestää PM-kisojen yhteydessä myös SM-kisat.

Luonnollisesti seurailemme kisoja ja niiden valmistelua siitä näkövinkkelistä, että nuoriso-osasto hakee hyviä suorituksia sieltä. Minttu olikin käynyt tänään Tanjan ja Saaran kanssa viimeistelytreenin ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Pintä viilausta taktisiin juttuihin ja katsotaan nyt sitten, miten homma hoituu. Olivat treenanneet jopa huuhtelupullon ottamista vauhdissa. Eli tosissaan tätä hommaa tehdään. Jos ei mikään muu suju, niin sitten ainakin se huuhtelupullon ottaminen. Tai voi olla, että ei edes se.

Sara tuli Hepun kanssa illalla meille. Mietittiin vähän viimehetken juttuja ja huomenissa Heppu pääsee Sellan kanssa viimeistelylenkille. Mammatamma haettiin Hepulle tallille kaveriksi ja koska tuntuivat olevan niin sulassa sovussa, niin pistettiin samoihin lankoihin. Samalla saatiin luomuleikkurit jälleen tontille. Tilattiin vielä pitsat ja nakerreltiin niitä tulevaa kisaa mietiskellen.

Aurinkoista ja lämmintä. Aherrettiin taas kotona ja tammat nauttivat kesästä laitumella.  Illalla mentiin tallille. Iskin kiinni ruunien varusteisiin. Kyllä se vaan ottaa koville. Varsinkin Hopo kohdalla jokainen loimi tai muu varuste toi mieleen jonkun muiston. Päätettiin, että kaikki pakataan Ikean rengaspusseihin ja jättään odottamaan parempia aikoja. Eli mun ei tarvitse alkaa rasittamaan itseäni varusteiden lahjoittamisella tai myymisellä. Tulevaisuudesta ei tiedä, mutta alan lämpenemään ajatukselle, että hommaisin vielä itselleni suomenhevosen. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisessa hevostaloudessa pitäisi suokki olla.

Sain kui sainkin muutaman hyllyn tyhjättyä ja aloin siirrellä muiden hevosten varusteita paikasta toiseen. Entinen Hopon hyllykkö saa olla sellainen yleishylly ja toiseen puolikkaaseen mahtuu Tatankan varusteet. Sille ei oikeastaan ole ostettu juuri mitään uutta, vaan muilta on valikoitunut sille sopivat tavarat. Sen varsaloimet pitää vielä laittaa säilöön odottamaan mahdollista uutta varsaa ja Sella ehkä voisi antaa osan varusteistaan varsalle ennakkoperintönä. Hyvässä lykyssä Tatanka ottaa vuoden päästä jo Urhon loimia käyttöönsä. Ja meillähän loimitetaankin niin minimaalisesti, mutta kuivatteluun ja kisoissa loimia aina tarvitaan. Mielettömästi tavaraa kuitenkin on kertynyt, mutta olkoot. Nyt poikien tekstiilit on pääosin käyty läpi ja siirretty takavarastoon ja uudet tuulet puhaltavat varustehuoneeseen. Sen verran puuha kuitenkin mieltäni kuohutti, että yöllä ei taas oikein uni tullut.

Kesäistä. Moni tekee jo heinähommia, mutta meillä ei menty vielä siihen, vaan odotellaan. Sen verta asian eteen on tehty, että Kari kävi Caron avustuksella kantamassa vanhat karsinoiden liukuovet ylisille ja samalla tarkasti tulevat heinätilat. Lisäksi kaikki muoviromu päätyi Rangerin lavalle ja sen myötä kaatopaikalle. Samalla reissulla Kari kävi taas moikkaamassa hevosia. Kovin olivat levollisina. Erika antoi palautetta siitä, miten kivoja ja helposti käsiteltävissä meidän hevoset ovat. Mukavahan se oli kuulla. Ja ympäristöllä on myös oma merkityksensä. Eivät ne aina ole kamalan helppoja olleet. Ja Tatankan onni on ollut, että sillä ehti olla näitä setämiehiä näyttämässä elämisen mallia. Alan olla kallistumassa sille suunnalle, että hommaan itselleni uuden hevosen. Asialla ei ole kiire, mutta pidän silmät ja korvat auki. Päätös on tavallaan tehty, vain toteutus puuttuu.

Syksyn kuviot ovat nyt siinä mallissa, että Orvokki jää meille ainakin syksyn ajaksi. Lisäksi meille tulee karsinavuokralainen. Ja vaikka olen moneen kertaan todennut, että enää emme sille polulle lähde, niin lähdetään nyt sitten kuitenkin. Kahdella ei tallinpitoa kannata jatkaa. Kari ei ole valmis ottamaan tässä vaiheessa itselleen uutta kisahevosta. Hän on saanut muutaman tarjouksenkin, mutta pidättäytyy toistaiseksi. Orvokki antaa meille vähän lisaikaa ja asiakas mahdollistaa sen, että tallikuvio säilyy. Samalla saamme apukäsiä tallihommiin. Caro on käytettävissä vielä syyskuun ajan ja Satu on lupautunut jeesaamaan entiseen malliin omien duuniaikojen sallimissa rajoissa. Eli näyttäisi siltä, että karuselli pyörii jatkossakin.

Kesäisen oloinen päivä. Ihan ensimmäisiä ja ainoita tämän kesän aikana. Joten kotona pärähti pihatyöt käyntiin oikein urakalla. Siinä tohinassa tuli ajettua nurtsia, viimeisteltyä alueita, johon koneella ei pääse, leikattua pensaita ja puita, rakennettua aitaa ja pestyä mattoja. Kaiken muun lisäksi Kari ennätti tallille ja kävin Sellan kassa Erikan kentällä. Sella toimi kuin ajatus. Ne on ne painoavut ja pohkeet siellä missä kuuluukin, niin homma pelittää. Tekivät ihan tavanomaisia juttuja: paljon siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia, nostoja väistöistä jne.

Hevoset oli siirretty taaemmille laitumille. Sielläpä niiden on taas hyvä olla ja syötävääkään ei ole ihan mielettömästi, jote toivottavasti linjat säilyvät. Vähän odotellaan jo heinähommia. Saatiin ylisiltä lisää tilaa ja yritetään kärrätä pikkupaaleja huomattavasti aiempaa suurempi määrä säilöön. Kunhan nyt vaan olisi jossain välissä useampi aurinkoinen ja kuiva päivä putkeen.

Viron Padisessa käytiin kisat, joissa mukana oli myös kourallinen suomalaisia ratsukoita. Pitkin päivää tihkui tietoja kisan etenemisestä. Harhaanratsastuksia oli paljon ja hylkäyksiä myös melkoisesti. Suomalaisilla kv-ratsukoilla ei ollut onni myötä, mutta iloinen juttu oli se, että kansallisesta 80 km:n luokasti tuli hyväksyttyjä suorituksia. Paikkana ja kisana Padise sai suomalaisilta varovaisen positiivisen arvoinnin ja onhan se meiltä katsottuna varsin lähellä. Elokuussa suomalaisia on varmaankin isompi joukkio kisoissa mukana.