palmusunnuntai valkeni kirkkaana ja pienen pakkasen kera.  Kohta kuuden jälkeen lähdettiin ajatelemaan tallille. Pistettiin hevoset pihaan ja ajeltiin takaisin kotiin, sillä Kari halusi avata formulakauden television äärellä.  Kisa ei tarjonnut kummoisia elämyksiä. Minä odotin trulleja, mutta eipä näkynyt. Puolen päivän jälkeen lähdettiin taas tallille.

Minä heilutin talikkoa ensi tallissa. Kari vaihtoi Sellan ruokakipon paikkaa, sillä nyt tamma lyö itsensä illalla parkkiin sellaiseen asentoon, että lorottelee suoraan takaseinään.  Oletusarvo on, että kun vaihdetaan kupin paikkaa, niin asento muuttuu ja pissat tulee parempaan paikkaan. Hevoset juovat nyt paljon, joten kusevatkin samassa suhteessa.

Urho laitettiin puomilla valmiiksi. Furminaattori alkaa olla asiaa.  Luulen, että klippaamaan joudutaan kuitenkin ennen huhtikuun lopun kisaa. Karvaa lähtee, mutta ei mitenkään mielettömästi. Satula heitettiin selkään ja äijä perään.  Vuorossa oli 30 kilsan keskireipas lenkki ampumaradan suuntaan. Alkuun ja loppuun hyvät kilsan mittaiset käynnit ja muuten rentoa ravia ja laukkaa. Hevonen liikkui halukkaasti ja helposti. Kari oli kovin tyytyväinen ja pohdiskeli muutenkin, että Urho on Hopon jälkeen toiseksi kiltein hevonen, jonka kanssa olemme työskennelleet.  Mua vähän nauratti, sillä Hopohan ei oikeastaan ole ollenkaan kiltti. Sehän on kovapäinen, tuima, potkuri ja suhtautuu ihmiseen varsin välinpitämättömästi. Tiesin kuitenin ihan tarkkaan, mitä Kari lausunnollaan tarkoitti!

Lenkki meni kahteen tuntiin. Ei mitään vaikeuksia tai muutakaan huomioitavaa.  Mulla oli juomavalikoimaa tarjolla. Tällä kertaa voiton vei haalea melassivesi.  Yleensä Urhon suosikki on ollut ihan vaan vesi, mutta nyt talven kuluessa se on alkant mieltyä melassiveteen ja iltaisin saa pienet lirut aina myös Hopon pirtelöstä.  Kisoihin varmaankin otan kaikesta huolimatta melassisiirapin lisäksi mukaan myös Greenlineä ja Cavalorin Muscle liq-litkua, joka joillain hevosilla lisää juomahalua. Kaikkeen pitää varautua ja kaikkea kannattaa tarjota.

Hevonen sai kevyen huutaisun, hinkutuksen ja loimen.  Sitten herra päätyi tarhaan heinää nakertamaan.  Lauma on alkanut muotoutua siten, että välillä valkoiset ovat keskenään, välillä pojat ovat keskenään ja välillä jopa Hopo nauttii omasta ylhäisestä rauhastaan ja Selleri on Hempan sekä Urhon seurassa. Olemme todella iloisia ja huojentuneitakin, että pystyvät tarhaamaan laumana.

Kiirehdittiin  kotiin syömään.  Iltatallia on vähän myöhäistetty pitenevien päivien johdosta. Kari lähti iltatallihommiin yksinään ja minä jäin lämmittelemään saunaa.  Samalla siirtelin vanhoja päiväkirjamerkintöjä Suonpään uusille sivuille.  Näinä päivinä sivusto uudistuu. Kari on tehnyt pitkään ja sinnikkäästi töitä uusien sivujen parissa. Minä olen valkannut kuvia ja laatinut sisältöjä, niin kuin tähänkin asti.  Uusilla sivuilla tulee olemaan joitain aika selviä uudistuksia, mutta suurin kaikista ja varmasti kevään aikana avattava verkkokauppa.  Se toivottavasti helpottaa matkaratsastusvarusteiden saatavuutta.

Iltatallin aikaan ei mitään ihmeellistä. Hevoset tulivat sulassa sovussa talliin omia aikojaan.  Rutiinit alkavat taas muotoutua.

Hanna puuhaili aamutallissa ja siivosi samalla myös tallituvan ja varustehuoneen. Tallilla kaikki oli rauhallista ja porukka sulassa sovussa. Me aloitimme päivämme varsalasta. Oli sovittu, että ipanat viedään kentälle vähän rallattelemaan. Noh, kakrut eivät ihan hoksanneet, mitä oli tarkoitus tehdä. Niillä on toki tilaa ja mahdollisuuksia irrotella talvilaitumellaankin, joten mitään elämää suurempaa riemua ei ollut havaittavissa. Lähinnä varsoja kiinnosti syödä kentän erikoishiekkaa, joka oli sopivasti maustettu suolalla. Aurinko paistoi hienosti ja saatiin vähän kuvailtua karvapalloja. Tatanka on muutamaa päivää vajaat 9kk vanha. Vuosi on kyllä ollut antoisa. Pieni hevonen on kuin auringon säde. Se saa aina hymyn huulille ja mielen iloiseksi. Nyt kun sillä alkaa olla oikean hevosen elkeitä, niin samalla on tunnistettavissa äidiltä perityt ominaisuudet. Kehittymistä ja kasvua on kertakaikkisen fantastista seurata. Lisäksi meillä kävi onni onnettomuudessa, että päädyimme tammojen kanssa jälleen Mervin hoteisiin. Mervi käsittelee Tatankaa kuin omaa varsaansa ja sen myötä tammasta on hyvää vauhtia kehkeytymässä täyspäinen hevonen.

Iltapäivän puolella ehdittiin omalle tallille. Sella ja Hopo laitettiin puomilla valmiiksi ja noustiin selkään. Sella pääsi taas sipsuttelemaan asfaltille. Sen kaviot ovat vuodessa kovettuneet merkittävästi ja Kari jaksaa niitä kehua. Nähtäväksi jää, millä metodilla jatketaan. Ainakin uho on kova, että rautakenkiä ei kyseiselle tammalla laiteta enää koskaan.

Paineltiin pellolla taas vajaan tunnin verran ja sitten lompsittiin asfaltin kautta takaisin ja pyörittiin vielä lopuksi hyvä tovi kentällä. Kenttä on ollut aika käyttämättömänä. Olen tässä jupissut, että jos sitä ei käytetä, niin otetaan sitten tarhaksi. Mutta toisaalta, kun vierastarha on nyt oman lauman käytössä, niin ehkä mahdolliset vieraat voidaan sijoittaa kentälle, jos ei haluta pienentää omien elintilaa. Vaihtoehtoja ainakin riittää ja se on hyvä.

Neljältä lisättiin vähän heinää ja poistuttiin paikalta. Karilla tuli iltatöitä ja ajelin itsekseni kahdeksan korvilla ottamaan laumaa sisälle. Hevoset ovat omassa pihapiirissä todella levollisia. Niitä on ilo katsella ja seurailla. Pienestä huikkauksesta sisään tulivat ensin Hopo ja Sella. Vähän enemmän sain huudella, niin Urho ja Hemppa kipittivät myös vierastarhan puolelta, kentän takaa kiertäen, talliin. En voi olla jälleen kerran mainitsematta, miten hyvä tuo systeemi on, että tulevat tarhasta suoraan talliin. Ei tarvitse muuta kuin avata ovi ja ohjailla tulokkaan oikeisiin lokeroihin. Ja pääsääntöisesti ei tarvitse edes ohjailla, sillä jokainen tuntee jo oman boksinsa ja hakeutuvat ohjailemattakin omille kupeilleen.

Kollasin vielä hevoset läpi ja toivotin hyvät yöt. Kotona tutkailin Dubain tuloksia. Tonje oli saanut 120km suorituksen, Annelie ikävä kyllä pistetty ulos viimeisessä tarkastuksessa. Leikki on niin kovaa, niin kovaa. Mutta sekin on selvä, että jokainen menestyjä on kokee myös välillä rankkojakin vastoinkäymisiä. Tästä ajatukset siirtyvätkin Juuli Kontion huikeaan tulostasoon, joka on oikeastaan realisoitunut kuluneena kautena. Nuori ratsastaja on iskenyt itsensä vankasti 5*-tasolle. Tänäänkin hän saavutti Pariisin parikilpailussa voiton. Satuin katsomaan ratsastuksen ja se oli kyllä taktisesti ja teknisesti erinomaista. Haastattelussa ratsastaja esiintyi maltillisesti ja varsin nöyrästi. Toki kyseisessä ratsastajalla on arvatenkin perheen tuki takana. Niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Silti takana on valtavasti työtunteja, määrätietoista tekemistä, valintoja, luopumista, epäonnistumisia ja epätoivoisia hetkiä. Vauhtia on pitänyt ottaa välillä uudelleen ja uudelleen, mutta nyt alkaa tulostaso olla sellainen, että Riosta voi olla lupa odottaa mitä tahansa.

Kun päästiin tallille, niin todettiin, että koko lauma on nipussa. Vähän oikein hämmästeltiin tilannetta. Hopo tietenkin järjestää tilanteen siten, että on aina Hempan ja Sellan välissä. Urho saa olla missä haluaa. Siltä osin tilanne on normalisoitunut. Mitä olen nelikkoa seurannut, niin liikkuvat kyllä todella paljon. Tarha-alueen muoto on ideaali, että siirtyessään paikasta toiseen joutuvat aina kiertämään kentän takaa.

Matoja ei ollut havaittavissa junnulassa eikä sennulassa. Varsatkin madotettiin torstaina. Munia varmasti elimistössä kulkee kaikilla. Nyt on lääkitys kuitenkin hoidettu ja sennulan porukalta haluan ottaa näytteet vielä ennen laidunkautta. Isoilla hevosilla pitäisi myös aloittaa rautakuuri.

Kokeiltiin päivän päätteeksi, että otetaan ne ekaa kertaa kaikki samasta ovesta ja vapaassa muodossa sisälle. Hyvin sujui. Ilman draamaa, riitaa tai paniikkia. Sellan nirhauma oli vähän vuotanut verta. Paikkailin sitä ja jätettiin tyypit mutustamaan heiniään. Yöksi luvattiin kohtalaista pakkasta, joten en jättänyt takaoveakaan rakosalteen.

Keväistä keliä edelleen. Kun mentiin tallille, niin koko nelikko oli yhdessä. Tai en nyt ehkä ihan tiukkana pakettina, mutta kuitenkin samassa osassa tarhaa. Erittäin lupaavaa. Myös sisäänotto sujui hyvin. Kaikki neljä tulivat samasta ovesta hyvässä järjestyksessä. Tänään oli madotuksen aika. Ennen laitumia voisi vielä ottaa näytteet. Sella varsinkin tonkii maata ihan tauotta. Sillä on maitohappobakteerikuuri edelleen päällä ja saa ollakin, sillä vatsa on pysynyt normaalina.

Edellistäkin lämpimämpi päivä. Mittarit näyttivät yli 11 astetta. Homma meni vähän kiville, kun kolmostietä pitkin yritettiin tahoillamme päästä tallille. Matkan varrella oli kolme kolaria ja taival vei aikaa pitkälti toista tuntia. Kari lähti heittämään Urhon kanssa lenkkiä ja minä jäin haravoimaan tarhoja ja purottamaan lätäköitä. Lumi sulaa kohinalla ja koska sitä ei ole kamalasti edes ollut, niin toivottavasti paikat kuivuvat nopeasti.

Hevoset tulivat vähän eri järjestyksessä sisälle, mutta tällä kertaa se ei aiheuttanut suurta selkkausta. Tasainen mutustus alkoi heti ja kaikessa rauhassa kävin kollaamassa hevoset läpi. Maaliskuu maata näyttää ja Sella on löytänyt jo kivoja kurakohtia, sillä sen harjaamiseen menee joka ilta huomattavasti aikaa. Urho sukkuloi sydänkäpysten ja Hempan väliä. Se sopii tällä hetkellä kumpaankin porukkaan. Hopolle sattui loppuillasta joku hassi ja se päästi Sellan sillä tavalla silmistään, että valkoiset olivat keskenään pihatolla kyselemässä sisäänpääsyä ja ruskeat jäivät vierastarhan puolelle. Eikä mitään paniikkia syntynyt edes siinä vaiheessa, kun valkoiset tulivat sisälle. Jotain siis ryhmädynamiikassa tapahtuu.

Tavanomaista menoa. Laskeskeltiin, että heinät ja kuivikkeet riittävät kevääksi hyvin. Kauraa pitää vielä hakea, mutta muuten alkuperäiset laskelmat ovat osuneet varsin oikeaan.

Töiden jälkeen tallille ja aurinkoon. Nyt on poikkeuksellisen lämmintä, sillä föhn-tuuli puhaltaa, joten lumi sulaa ja saatiin raapia sontaa tarhoista. Hevoset olivat rauhallisella mielellä, mitä nyt vähän spurttailivat niin kuin asiaan kuuluu. Sellalla oli ilmaantunut joku outo nirhauma. Hemppa otettiin taas sisään omalla vuorollaan ja kolmen kopla tuli pihaton ovesta sulassa sovussa. Satu oli aamulla jo varmistanut, että Hopo liikkuu pienestä kompuroinnistaan huolimatta puhtaasti. Illalla katselin tyyppien menoa ja hyvin liikkui vaarikin. Samalla mietin, että kyllä ne liikkuvat nyt päivisin huomattavasti enemmän, kun Sella pitää liikutuksesta huolen. Ja ehdottomasti hyvä niin.

Aamulla reippaina aamutalliin. Pollet pihalle ja puuhaamaan. Pientä kirmailua, kisailua ja välien selvittelyä, mutta ei mitään ihan hillittömän dramaattista. Mutta kyllä mua kuitenkin aina nämä uudet tilanteet kauhistuttavat. Aina saa olla sydän sykkyrällä, että jotain tapahtuu.

Hopo ja Sella laitettiin valmiiksi ja ihanan auringon paistaessa päästiin ratsaille. Poistuttiin pääportista ja tehtiin alkuverkat asfalttitien kautta. Pellolla oli taas hyvä burnailla, mutta otettiin aluksi ihan rauhallisesti, sillä kahlailu on raskasta hommaan ja autinko paistoi niin täydeltä terältä, että selässäkin tuli hiki, vaikka olimme kumpikin hurjina jopa ilman pitkiä kalsareita. Se jos mikä on varma kevään merkki.

Sella oli niin innoissaan, että pörinä vaan kävi. Kun oltiin eka kiekka kävelty, niin ottivat Karin kanssa löysät pois. Pari kiekkaa laukkaa ei tuntunut missään. Aika kovaa neuvottelua saivat käydä vauhdista ja vähän suunnastakin. Niin se vaan on, että Sella on sellainen pakkaus, että sen virta ja into ei lopu oikeastaan koskaan. Se on ihan toista maata, kuin perusruunat. Jos multa kysytään, että mikä on paras valinta matkaratsuksi, niin sanoisin ilman suurtakaan ihmettelemistä, että tamma. Tammassa on jotain sellaista sitkeyttä, jota ruunalta ei ikävä kyllä löydy. Orit on oma lukunsa, mutta siltikin pysyn kannassani, että parhaan matkaratsun saa tammasta. Ja meillähän on nyt kaikeksi onneksi uusi ja kipakka pakkaus kasvamassa.

Puolitoista tuntia taivallettiin rennolla meiningillä ja tällä kertaa ratsastajatkin pysyivät selässä. Sella sai vielä lopuksi porhaltaa pari kiekkaa ja äijä päätti kikkailla kännykkänsä kanssa ja huonostihan siinä meinasi käydä. Mutta mitäpä me emme tekisi, että saisimme kivaa kuvamateriaalia sosiaaliseen mediaan ja Team Suonpään fb-sivuille!

Lenkin jälkeen hevoset siistittiin ja suittiin ja pariskunta pääsi nauttimaan heinistä, auringosta ja toisistaan. Urho lyöttäytyi porukoihin ja huvittavassa asetelmassa liikuskelivat pitkin pihaa: Ensin tulee Sella, sitten tulee Hopo ja Urho hiihtelee viimeisenä. Hemppa kulkee omia polkujaan ja kun se siirtyy paikasta toiseen, niin Hopo ohjailee oman porukkansa toisaalle. Urho tosin saa vapaasti vaihtaa paikkaa Hopon luota Hempan luokse, mutta Sellan sijainti on tarkasti vartioitu. Seuraavat viikot varmasti näyttävät, muuttuuko tilanne jotenkin ja sulautuuko porukka yhteen. Ehdottoman hyvä juttu on se, että voivat tarhata samoissa langoissa, vaikka tuntuvat hakevan omaa tilaa. Onneksi sitä on mahdollista ottaa.

Vähän puolen päivän jälkeen lähdettiin kotiin päin, mutta käytiin matkan varrella varsalassa. Sielä kaksi hupakkoa tunki heti tutkimaan taskut ja kaiken muunkin. Kari oli päättänyt trimmata Tatankan kaviot. Aika kivasti saatiin ne tehtyä, vaikka luonnollisesti sain taas satikutia, kun en pystynyt pitämään raikulityttöä täysin paikallaan ja liikkumatta. Kun manikyyri oli tehty, oli vielä hetki aikaa seurustella ja halistella.

Seuraavaksi siirryttiin hetkeksi kotiin. Seurailin telkkarista ampumahiihdon MM-kisoja. Fourcade on ollut kisoissa aika vakuuttava. Yksi hänen vahvuuksistaan on tiettävästi hyvä palautumiskyky, joka johtunee hyvästä geeniperimästä. Kilpakumppaneilta kysyttäessä nousee esiin muutama seikka, joiden ansiosta Martin Fourcade on ylivertainen. Hänellä on ensinnäkin suunnaton voitonhalu ja lisäksi kyky sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sokerina pohjalla hän käyttää suunnattomasti aikaa lajiinsa. Kaikki urheiluelämän tekeminen keskittyy siihen, miten hän voi olla paras mahdollinen. Jokainen pieninkin yksityiskohta on tarkkaan harkittu, viimeistelty ja harjoiteltu. Tässä on aika hyvä kaava siihen, miten urheilijasta tulee huippu-urheilija ja harrastajasta mestari.

Neljän jälkeen oltiin taas tallilla. Urho laiteltiin valmiiksi ja Kari lähti tekemään reipasta 15km:n lenkkiä. Hanna pyörähti tallilla katsomassa tilannetta. Rauhalliselta vaikutti sillä hetkellä. Jäin laittamaan heiniä valmiiksi ja ehdin hetken raapia paskaa tarhoista. Tein Urholle pesuvedet ja juomavedet valmiiksi. Lenkki oli mennyt tavanomaiseen tapaan ilman mitään ihmeellistä. Hevonen sai vähän seikkaperäisemmän perushoidon ja pääsi vielä hetkeksi tarhaan käyskentelemään.

Sisäänoton aikaan saatiin pieni tilanne aikaiseksi. Hemppa otettiin vähän liian aikaisin sisälle ja muut alkoivat liikehtiä levottomasti, kun yksi pääsi jo herkkupatojen äärelle. Järjestys meni sekaisin ja Urho säntäsi Sellan perään ja sen ansiosta Hopo päätti, että ei todellakaan mene omaan karsinaan vaan Sellan karsinaan ja jyräsi meidät kyllä ihan täysin. Kari sai ohjattua sen pesariin, josta se jouhevasti laitettiin takaisin omaan karsinaan. Mutta tämä osoitti sen, että jos tulojärjestys menee sekaisin, niin ainakin tässä herkässä vaiheessa siitä seuraa heti jonkin sortin tilanne. Kun olivat omissa karsinoissaan ja turvat heinäkasoissa, niin kaikilla oli taas hyvä mieli. Harjasin kolmikon, kollasin niiden selät ja jalat ja toivotin hyvää yötä. Sitten valot pois ja kiireesti kotiin. Uni tuli pikavauhtia.

Caro pisti hevoset aamulla ulos, joten saimme mennä tallille vasta vähän myöhemmin. Vesilahdella järjestettiin mr-kilpailut ja olisin toivonut heti aamusta vähän väliaikatietoja kisasta, sillä moni ratsasti kuvainnollisesti veitsi kurkulla. Tavoitteelliset ratsastajat luonnollisesti tähtäävät ulkomaille ja tänä vuonna helpoin tapa on kokeilla kv-menoa Virossa huhtikuun lopulla. Eli alkaa olla viimeiset hetket saada noviisikvaalit kuntoon. Merkittävä kisa siis monille. Illemmalla vähän tietoja tihkuikin, että kaikki olivat saaneet hyväksytyn suorituksen ja näin ollen useammalle ratsukolla mahdollistui kv-debyytti! Hieno homma! Toivoisin vähän enemmän kyllä näkyvyyttä tämän tyyppisille uroteoille. Pelkästään noviisikvaalien hankkiminen on ison työn takana. Jokainen laji tarvitsee esikuvansa ja kv-tason kynnyksellä olevat ratsukot olisivat kyllä pienen suitsutuksen ansainneet.

Tallilla ehdittiin oikeastaan astella sisälle, kun Hanna jo ilmaantui paikalle. Oli se hetki, kun koko nelikko laitettiin yhteen. Mua kauhistuttaa aina, kun laumaan tulee muutoksia. Niin tälläkin kertaa. Huolestuttaa, että Sella loukkaa kinttunsa tai Hopo teloo itsensä tai jonkun toisen. Arvelin, että Hempalle ja Hopolle syntyy tammasta kiistaa. Tämä huoli oli kuitenkin aiheeton. Hemppa ei voinut sietää Sellaa. Ainut mikä tammassa kiinnosti, oli ajaa sitä kauemmas ja mielellään pois Hopon luota. Tämä ei tietenkään sopinut Hopon pirtaan, sillä sen tärkein tehtävähän on olla tiukasti tamman kyljessä. Urho haahuili joukon jatkona, statistina, niin kuin sillä tapana on. Kari ja Hanna siivoilivat tarhoja ja minä putsailin karsinoita.

Puolilta päivin laiteltiin Urho valmiiksi ja Kari nousi ratsaille. Peltokahlailua lumessa oli jälleen vuorossa. Raskasta hommaa. Pidin hevosia silmällä. On niillä omat hassut kuvionsa. Hopo väijyy tauotta, että Sellalla on kaikki hyvin. Tamman pitää saada syödäkseen ja juodakseen. Millään muulla ei ole merkitystä. Välillä oli piehtarointihommia, jotka tarttuvat hevosesta toiseen. Sella viihtyy hyvin katoksissa syöden ja paskoen. Hopo taas on keksinyt, että Hempan havujen päälle on hyvä käydä kusemassa. Ei roisku kintuille. On noilla omat aivoituksensa.

Kun Kari ja Urho palailivat lenkiltä, niin kiirehdittiin kotiin syömään ja vähän huilimaan. Takaisin mentiin hyvissä ajoin ja taas olin huolissani, että ovatko kaiki neljä ehjinä ja jaloillaan. Onneksi olivat. Vauhdikasta meno kuitenkin on. Ehkä vähän liiankin vauhdikasta.

Mietittiin, että Hemppa otetaan sisälle ja viedään tarhaan ainakin alussa pääoven kautta. Muu kolmikko saa mennä omia aikojaan pihaton ovesta. Sisäänotto menikin hyvin. Sella tulee ensin, sitten Hopo ja Urho odottaa nätisti vuoroaan. Kun Hemppa on jo valmiina, niin kohtuutonta säätämistä ei synny.

Kopeloitiin hevoset läpi. Aamusta näytti, että muutama osuma saattoi tulla, mutta mitään vaurioita ei ollut ainakaan silmämääräisesti nähtävillä. Hyvä niin. Harjailin hevoset ja toivotin niille hyvää yötä. Helpolla tuli uni meillekin silmään, kun kotiin päästiin. Päivä meni paremmin, kuin olin osannut ja uskaltanut odottaa.

Duunissa sain vääntää taas ihan tappiin asti, mutta ihanasti aurinko paisteli, kun kurvailin kotiin. Kiirehdittiin tallille. Satu oli taas pannut parastaan, joten meille jäi aika lailla herran ja herrattaren hommat: nauttia hevosista. Perjantai on edelleen mielestäni paras päivä viikossa ja edelleen vietän kyseisen illan tallilla. Ja jos radiosta saisi kaikki kanavat irti, niin kuuntelisin työkaverin hulvatonta jutustelua tallihommia tehdessäni.