Aamulla suunnattiin tallille yhdeksän hujakoilla. Karitan kanssa oli sovittu, että on vuosittaisen ratsastuselämyksen aika. Ehdittiin talin pihassa touhuilla jotain pientä ennen kuin vierailija saapui paikalle. Tällä on jo pitkä perinne, joten homma on yksi kesän varmoista merkeistä. Suihkuteltiin ötökkämyrkyt omaan nahkaamme ja ahtauduimme mun pikkuautoon ja laiskoina ajeltiin puolen kilsan matka laitumelle. Napattiin kolmikkoa pois lohkoltaan ja sumplattiin talutusjärjestys.  Karita kokemattomimpana laitettiin Hopon narun jatkoksi. Minä vein Urhoa ekana, sitten tulivat Hopo ja Karita ja joukon häntänä Kari sekä Sella. Hopo vei Karitaa vähän miten haluasi, mutta eihän se halunnut muuta kuin nappailla pientareelta herkkuja suuhunsa. Iso tie ylittyi asiallisesti kaikilta ja sittenhän oltiinkin jo omilla kulmilla.

Hevoset laitettiin hetkeksi talliin viileään ja varustettiin vieraileva ratsastaja säädetyllä tavalla. Kari valmisteli Sellan ja mä laitoin Hopon kuntoon. Noustiin Karitan kanssa ratsaille ja käytiin kertauksen omaisesti perusjutut läpi. Sitten siirryttiin kentälle, jonne olin kipaissut kolme tötsää kierreltäväksi. Vielä käytiin muutama juttu läpi ja lähdettiin liikkeelle. Ja kuinka ollakaan sain taas hyvän muistutuksen siitä, että ratsastus ei todellakaan ole helppo laji! Jos ja kun sitä yheistä säveltä ei löydy, niin eihän homma toimi yhtään. Hevoseen vaikuttaminen tapahtuu ihan huomamatta ja kun mielessään keskittyy tekemään jotain, niin epähuomiossa tulee tehtyä samanaikasesti paljon muutakin. Onneksi Karitalla riittää huumorintajua ja naurettiin yhdessä sitä, miten Sella lähinnä kulki Hopon perässä tai vaihtoehtoisesti kieltäytyi tekemästi yhtään mitään. Tunnin verran kuitnkin yritettiin tehdä voltteja ja kierrellä kentälle aseteltuja tötteröitä, väistöjä ja etuosan käännöksiä. Jotkut jutut onnistuivat vähän ja jotkut jutut vielä vähemmän, mutta mukavaa oli. Lopulta ratsastaja totesi, että jalat ovat aivan tiltissä.

Meidän pyöriessä kentällä lähti Kari Urhon kanssa maastoon. Ilmeisesti laidunelämä ja helteinen keli yhdessä aiheuttivat sen, että Urho-poloinen tuiskahti kumoon. Lopputuloksena tallin pihaan puolentoista tunnin (20 km) lenkin jälkeen könkkäsi säälittävän näköinen olento, jolla oli molemmat etupolvet auki ja turpa veressä. Pelästyin näystä niin paljon, että singahdin ylös historiallisesta muovituolista niin äkkinäisellä liikkelle, että loukkasin selkäni! Hirvittävä noidannuoli alaselässä ja verta valuva hevonen silmien edessä. Hätä ei ollut onneksi ihan niin suuri kuin valkoisen hevosen kohdalla helposti näyttää. Urho pääsi suihkuun ja samalla pesin haavat lämpimällä vedellä ja miedolla pesuaineella.  Toivottavasti ei mitääntulehduksia saada, mutta aika hyvin kintut saatiin paikkailtua. Turpa vasta surkealta näytti, mutta hellä huuhtelu sienellä ja aimo kerros salvaa toivottavasti helpottavat tilannetta. Ötökät huolestuttavat. Kun on kuuma, niin nekin tunkevat ihan kaikkialle.  Puhtoinen ja paikkailtu Urho pääsi pihalle Hopon ja Sellan seuraan. Kiirehti tietenkin piehtaroimaan, vaikka olin toivonut, että keskittyisi syömiseen. Heti olivat sitten polvet humuksessa.

Karita hämmästeli sitä, että hevoset ovat kuin koiria. Pönkivät kaikki paikat ja tutkivat uteliaasti kassit ja kipot, joihin käsiksi pääsivät. Hopo pani oikein parastaan ja kollasi roskiksen ja kaivoi oman mössönsa omin turvin esiin ja kun ei saanut kantta auki, niin heilautti kipon vielä 20 litran vesiämpäriin, jossa kansi aukesi ja koko kolmikko pääsi maistelemaan hyvin laimennettua greenline-vettä.  Siinä rytäkässä osa puurosta lensi tietenkin tallin seinille ja roskatynnyri kaatui ja sellainen tavanomainen kaaos vallitsi tallipihassa.  Selitinkin, että harvoin hevoset liikuskelevat omin päin talliin ja pihalle ja tarhoihin ja kentälle. Mutta kun kuviot ovat näinkin pienet, niin saavat vähän erioikeuksia.

Kolmikko jäi yöksi pihalle. Kari kävi vielä myöhemmin katsomassa, että kaikki oli ok. Tossukauppiaat vastasivat, että voi voi ja äijä pisti rekkulaa valmistajalle.  Oma tutkimus tuotti myös sellaisen johtopäätöksen, että ruuvit ovat liian lyhyet. Seuraava askel on varmaankin se, että ruuvikaupasta haetaan mittatilausruuveja.

Ihana aamu. Herättiin varhain ja kun rutiininomaisesti lueskelin aamumailejani ja päivän uutisia, niin sain todeta, että Ruotsissa olisi ollut tuomarointihommia tarjolla.  En ole kuitenkin ihan niin nopea liikkeissäni, että olisi kyennyt lähtemään samana iltana liikenteeseen. Arvoin hetken ja teputin jalkaa, mutta päädyin vastaamaan kiitos, mutta ei kiitos. Ymmärrän, että näille mahdollisuuksille ei pitäisi koskaan vastata ei, mutta tuskin nyt kamalan huonoon valoon päädyn, jos en ihan näin nopeasti pysty reagoimaan. Olisi ollut kyllä kiva lähteä. Kyseessä FEI-kisa, jonka yhteydessä myös Ruotsin mestaruus. Osallistujia useasta maasta. Noinhan se pitäisikin järjestää, FEI-kisojen yhteydessä ja matkana 160 km.  Meillä kisattava 100 km on totaalisen turha matka. Se ei ole mikään kvaali, ainoastaan turhia kilsoja hevosen mittariin. Isohkot kisat (n.80 ratsukkoa) ja kun silmäilin  toimarilistausta, niin mukava orkka näytti olevan paikalla.  Noh, ensi kerralla sitten. Toivottavasti ovia ei sulkeutunut tämän ei-vastauksen johdosta.

Vähän hektisten aamuhetkien jälkeen lähdimme varsalan suuntaan. Tatanka tuli juoksujalkaa portille ja toi koko lauman mukanaan.  Vähän arvelutti, että miten saamme sen langoista ulos, mutta hyvinhän siinä kävi.  Kunniakuja oli aavistuksen jännittävä varsinkin kun pikkuinen oripoika huuteli kimakasti perään.  Tallissa tehtiin ihan asialliset hoitotoimenpiteet. Kari talutteli otusta sisään ja ulos ovista ja tallia ympäri. Kävivät pariin kertaan myös pesupaikalla. Se oli jostain syystä vähän jännä homma.  Lopuksi tehtiin ötökkämyrkynsuihkutus. Ei aiheuttanut oikeastaan yhtään mitään reaktiota. Tosin, viime kesänähän jouduttiin haavahoitoa tekemään ja suihkuttelu tuli silloin jo tutuksi. Iloisilla mielin veimme typykän takaisin laitumelle. Lucky sieltä kirmasi laukoilla ja hirnuen vastaan. Niillä on jännittävän läheinen suhde. Luckyn äiti, Fifi, tuntuu myös paimentavan Tatankaa kuin omaansa. Joku arveli nähneensä, että Tatanka olisi käynyt jopa Fifin nisällä. Kuulostaa aika oudolta, mutta täytyy nyt tarkkailla tilannetta.

Istuimme vielä Mervin kanssa iltapäiväkahvilla ja juteltiin niitä näitä näistä hevoshommista. Mervillä on julkinen ilmoitus karsinapaikasta ja renkaiden potkijoita on aika moneen lähtöön. Mervi kertoi myös seikkaperäisesti laidunkauden tapahtumista. Nuoret hevoset tuovat mukanaa kyllä hauskaa ohjelmaa. Ovat nyt olleet myös öitä ulkona joten saavat nauttia kesästä. Varsoja on taas tulossa ensi kesäksi, joten Tiipiillä kuullaan pienten kavioiden kopsetta jatkossakin, vaikka syksyllä Tatanka ja Pamela lähtevät maailmalle.

Oli sovittu, että noustaan ratsaille tyyliin kahdeksalta aamulla.  Noh, noustiin oikestaan sängystä siihen aikaan. Tallilla oltiin ehkä yhdeksältä. Kun siinä saatin kuviot selviksi ja paineltiin Jopolla kaksi päällä laitumille ja suoriuduttiin sieltä takaisin tallin pihaan alkoi kello olla jo lähempänä kymmentä. Mulla oli liina kuuma. Tallissa oli ihanan viileää. Laitettiin urheasti hevosta valmiiksi. Sellan uudet tossukat kiiltelivät auringossa, kun lähdettiin Päivölän suuntaan lenkille.

Homma eteni ihan normaaliin tyyliin. Hopokin oli yllättävän reipas, vaikka arvelin lämmön olevan sille(kin) liikaa. Sella tepsutteli tyytyväisenä mukana uusissa tossuissaan. Sitä tossukoiden olemassaolo ei ainakaan haitannut. Kiusottelin Karia pitkin matkaa, että heiltä oli yksi tossu hukassa. Äijä oli harmistunut.

Päivölän jälkeen siirryttiin raviin.  Homma rulasi. Mietittiin, että me voisimme kääntyä ladon jälkeen takaisin ja Sella tekisi kahden kilsan lisälenkin laukoilla. Siinä pätkällä arvatenkin tossut saataisiin koeajettua riittävällä tavalla.  Jos tämän lenkin pysyisivät kintuissa kiinni, niin ehkä minäkin voisia alkaa uskoa, että ne toimisivat myös kisatilanteessa. Tai ehkä en kerrasta usko. Tarvittaisiin vielä koeponnistus myös sateessa ja kurassa ja liejussa.

Lähdettiin Hopon kanssa löntystelemään takaisin päin. Muutaman kerran se huikkasi Sellalle perään ja tamma oli vastannut.  Katselin, miten Sella lähti laukkaamaan. Mitään ei lentänyt kaaressa peltoon. Kun seuraavan kerran vilkaisin olkani yli, niin näin, että olivat juuri tiukassa 90 asteen mutkassa…. ja äijä jalkautuneena.  Hymyilin itsekseni ja totesin Hopolle, että Sella se ei petä koskaan.  Ja näinhän siinä oli taas käynyt, että täydestä laukasta kiivas ja kipakka nelipistejarrutus, siitä takajalkojen varassa 180-asteen käännös, jonka aikana ratsastaja jatkaa auttamattomasti liikettä alkuperäiseen suuntaan. Täyspudotus, mutta tiukka ote ohjissa pysyi ja sen suurempaa ohjelmaa ei tullut esitettyä.

Ylös kömpiessä äijä ehti vielä todeta, että neljä tossua oli edelleen kintuissaan. Hyvillä mielin hyppäsi selkään ja jatkoi laukoilla matkaa. Tamma jatkoi kuuliaisesti ja nätisti menoa.  Noin puolentoista kilsan jälkeen Sella teki suoralla omin avuin laukanvaihdon. Kari hetken mietti, että mikähän toi oli, mutta koska muuta mukinaa ei tullut, niin jatkoivat matkaansa.  Jo kohta olivatkin taas mun näkopiirissä ja katselin, että kivasti tulivat ihan kotrolloituna, joskin rennosti ja innokkaasti. Hopo nappaili villiyrttejä pientareelta ja kohta olivatki taas porukoissa.

Kari ehti muutamalla sanalla kehuskella tossuja ja hevosta, kunnes astelivat meistä ohi ja tarkensin katsettani vasempaan takaseen. Olin sanomassa, että tossun lenksu on jotenkin kierähtänäyt oudosti ja samalla totesin, että eihän siinä mitään tossua enää ollut, pelkkä nilkkarengas. Ja voi sitä sadattelun määrää.

Köpöteltiin kotiin ja saatiin siinä vielä matkalla jotain säpätystä siitä, että olimma ratsastaneet tien väärässä kohtaa.  Voi että mua aina korpeaa tuollainen turhanpäiväinen naputus.  Tiet ovat kivikovat, joten se on aivan samantekevää, missä kohtaa siinä ratsastaa. Se on selvä, että renkaiten ajouria pyritään aina välttämään, mutta jos hetkellisen kulkee tien reunassa, niin jo joku jaksaa vaivautua huutelemaan. En voi käsittää. Mutta nöyrästi kuunneltiin säksätys ja jatkettiin matkaa.

Purettiin hevoset ja jätettiin ne tallin pihaan. Sellan töppöset olivat kyllä todella napakasti paikoillaan, paitsi se yksi, kadonnut kappale. Kari hyppäsi Rangeriin ja lähti etsimään tossukkaa. Kaksikko nyhti hetken ruohoa ja sitten Hopo tuli jonottamaan tallin ovelle. Avasin oven ja se paineli karsinaansa. Sella yritti tunkea perässä, mutta päättikin sitten kävellä tallin läpi pihattoon.  Siinä vaiheessa Hopokin päätti siirtyä pihattoon.  Hetken päästä se jonotti taas tallin ovella, mutta hetken päästä pakitti kuitenkin käytävältä takaisin pihaan.  Kun se kolmanne kerran kyseli sisälle, niin se asteli karsinaansa ja Sella omaansa. Jäivät karsinoihin nukkumaan.

Kari oli löytänyt tossun puolikkaan noin kilsan päässä siitä, missä oli pudonnut selästä. Eli siinä se oli hajonnut, mutta pysynyt vielä kilsan verran kyydissä ja siitä puolen kilsan päässä Sella oli vaihtanut laukkaa, kun joku kova oli  varmaankin osunut kavion pohjaan. Tossu oli ollut keskellä tietä. Ruuvit olivat antautuneet. Toinen niistä löytyi, toinen ei.

Kun äijä saapui tallille, niin otettiin hevoset yksi kerrallaan pesuun. Hopo sai perusteellisen pesun. Se olisi pitänyt pestä kunnolla jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei ikinä.  Sellalle oli ostanut uutta  Effolin shampoota ja se toimikin hyvin, vaikka hetken kuvittelin lopputuloksen laikukkaaksi. Teki valkoisesta valkoisemman. Ilo oli kuitenkin tälläkin kertaa lyhytkestoinen, sillä tamma piehtaroi intohimoisesti useampaan kertaan, kun taas pääsivät pihalle.

Pistettiin tallissa paikat kuntoon ja myrkytettiin hevoset. Taluteltiin ne tallille ja katseltiin vielä hetki niiden touhuja. Sitten polkaistiin taas kaksi päällä omalle tallille ja kiirehdittiin kotiin laatimaan rekkulaa kuvien kera. Oli miten oli, niin kyllä tossukan pitää enemmän kestää kuin yhden käyttökerran verran. Kari arvelee kyseessä olleen maanantaikappaleen. Mä en tiedä, mitä ajattelen, mutta en sen optimistisemmin asiaan suhtaudu kuin tähänkään asti. Kohtahan meillä on Urhokin kengätön ja jos en niin vankasti olisi laittanut vastaan, niin Hopohan olisi ollut kengätön jo vuosia. Nyt sitten vaan odotellaan, mitä myyjä tai valmistaja vastaavat.

Aamuposti toi Karille odotetun paketin. Sellan Viperit! Kari manaili mielessään, että jos koko Suomi ei olisi ollut perjantaina kiinni, niin hän olisi ehkä saanut töppöset käsiinsä jo perjantaina. Näin ollen meillä oli koko päiväksi sovittuna muuta ohjelmaa ja äijä pääsi vasta myöhään illalla tallille. Tiedossa oli ankaraa sovittamista ja raspaamista ja sovittamista ja raspaamista.  Lopulta ukko oli tyytyväinen.  Töppöset oli Sellalla kintuissa ja se pääsi pienelle taluttelulenkille. Käynnissä ei tietenkään ollut mitään ongelmia.  Suurirakeinen sorakaan ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota.  Pistivät yhtä jalkaa vähän myös raviksi.  Tossut pysyivät jaloissa ja toimivat juuri niin kuin asiaan kuuluikin. Kotona Kari hypetti tilannetta. Kuuntelin vuolasta vuodatusta hymähdellen. En ole vakuuttunut. Nähtäväksi jää, miten hanke etenee.

Ihana kesä. Välillä paistaa tukahduttavan kuumasti ja välillä tulee vettä niin että räystään tulvivat. Isot hevoset ovat olleet laitumella yötä-päivää ja Tatankakin on saanut olla öitä ulkona. Ötököitä on, mutta kummatkin laitumet ovat niin avoimilla paikoilla, että tuuli käy. Suunnatonta stressiä ei ole tarvinnyt ötököistä vielä ottaa.

Kari kävi laitumen laidalle vuolemassa yhden hevosen ja kävi samalla oman lauman kollaamassa läpi. Kaikki hyvin. Ei vaurioita. Hopollakin alkaa olla karva vaihtunut. Valkoisilla vähän taas kärsä punottaa, mutta rasvaillaan tilanteiden mukaan.

Hevoset laiduntavat.

Siinä vaiheessa, kun muu kansa pääkaupunkiseudulta pakeni maalle, lähdimme me tallikierrokselle. Hopon pillerivarannot olivat vähissä, joten Kaisalta haettiin uusi setti. Vietiin laitumelle täydennystä ja käytiin samalla moikkaamassa hevosia. Kovasti olivat rapsuttelun tarpeessa. Varsinkin Urho tunki iholle ja tarjoili itseään rapsuteltavaksi.  Muisteltiin siinä, että tullessaan meille oli Ruotsin prinssille ihan liikaa, kun sen alavarustusta esimerkiksi alettiin pesemään. Se poistui järkyttyneenä paikalta. Nyt se nostaa koiran lailla takajalkaansa, että rapsuttaja pääsisi paremmin käsiksi jalkoväliin.

Harjasin hevoset. Kaikki kolme olivat piehtaroineet, sillä päivän aikana oli muutama sadepisarakin tullut. Sella oli vain aavistuksen kurassa. Hopo keskinkertaisesti ja Urhon päällä oli liimautuneena savikerros. Sain jyystää piikkisukalla hyvän tovin, että tiukkan liippaantunut savikerros alkoi antautua. Siinä hiki päässä hinkatessani pöllyävä savi siirtyi Urhosta itseni päälle.

Kotimatkalla poikettiin vielä varsalassa. Muutaman kerran saimme huudella ennen kuin Tatanka meidän bongasi ja lähti tulemaan. Samalla tuli koko lauma. Lucky ja Tatanka näyttävät olevan tosi hyvät ystävykset. Orivarsa mielistelee Tatankaa, joka paimentaa ja kouluttaa pientä parhaan taitonsa mukaan. Emä katselee suopeasti sivusta. Pamela ja Tatanka tuntuvat olevan edelleenkin erottamattomat. Hienoa on katsella nuoren hevosen kasvavan ja kehittyvän turvallisessa ympäristössä ja isohkossa laumassa. Oppii elämään hevosiksi.

Kaikki vaikutti olevan hyvin kummassakin kohteessa. Kiirehdittiin kotiin saunomaan ja ihmettelemään yötöntä yötä.

Mun eka lomapäivä. Fiilikset ihan katossa. Hoitelin asioita, jotka on pakko hoitaa, että voin hypätä irti arjessa. Lisäksi tein muutaman jutun, joita olen siirtämässä siirtänyt siihen, kunnes loma koittaa. Hevoset saivat laiduntaa kaikessa rauhassa.  Satoi tai paistoi, niin loma on loma ja kesä on kesä.

Olen katsellut Viron kisakalenteria ja miettinyt, pitäisikö sinne lähteä. Kesällä kun ei Suomessa ole kisan kisaa.  Juttelin myös sikäläisten järjestäjien kanssa. Heidän ongelmansa on se, että kisoja on niin paljon, että toimareita ei riitä kaikkiin. Lupasin olla käytettävissä, jos vaan aikataulut natsaavat.

Vuosi sitten oli aika jännät paikat, kun Sella putkautti Tatankan maailmaan.  Moni asia mua huoletti ennen ja jälkeen varsomisen, mutta nyt kun vuosi on eletty ja olen kuullut yhtä sun toista, mitä joillekin on tapahtunut, niin ei voi muuta kuin hengähtää helpottuneesti. Meillä on ollut tuuria ja tietenkin hoito ja huolenpito ihan ensiluokkaista Mervin valvovan silmän alla. Saa nähdä, miten syksyllä käy. Niin kamalan moni asia voi mennä pieleen, mutta niin ne tietysti voi mennä pieleen myös aikuisten hevosten kanssa. Lisäksi mietiskelin, että kyllä vuosi on mennyt nopeasti. Tästä vielä vuosi eteenpäin, niin alkaa vähitellen jo olla satula selässä ja kevyt paino satulassa. Tosin, tässäkin asiassa meillä on eriävät mielipiteet, joten kuka tietää, mitä tuleman pitää. Opetteluahan tämä koko ajan on. Asioita ei haluaisi tehdä liikaa tai liian aikaisin, mutta en sitäkään halua, että varsa on ensin neljä vuotta pellossa ja sitten sen kanssa vasta aletaan touhuta. Minun mielestä Tanka voitaisiin vähitellen opettaa ajolle, mutta Kari ei näe siihen mitään syytä. Pelkään vähän, että jos sillä ei ole virikkeitä ja mielekästi tekemistä, niin olemme vaikeuksissa. Vaikka se onkin luonteeltaan ihana, niin jos ei aika kulu, niin se ei sitten kulu. Kun ikätovereita ei enää syksyn jälkeen ole, niin sen täytyy jotenkin muuten saada purettua energiaansa. Hieno projekti tämä kuitenkin on ja on ollut.

Karilla oli keikkaa Hyvinkäälle ja samalla reissulla kävi moikkaamassa isoja hevosia.