Samat kelit ja samat meiningit. Tallilla odotellaan lantalavan tyhjennystä. Tuntuu olevan ikuisuusprojekti. Hevosilta on rajattu yksi tarhalohko pois, sillä muuten konttia ei saa nypättyä auton kyytiin. Hopo pääsi pihalle tuoreelle. Joka ilta kuulostelen jokaiselta suolistoäänet erittäin tarkkaan.

Nyt vallitsee korkeapaine, joka aiheuttaa sen, että yöt ovat kirkkaita ja kylmiä sekä päivät aurinkoisia. Sopii hyvin.  Mitä vähemmän on sadetta ja synkkyyttä, niin sen helpommalta syksykin tuntuu.

Illalla lähdettiin taas Hopon kanssa pellolle kävelemään. Se saa aina tarhaan sähköä ja säpinää. Kari otti myös Tatankan pellolle ja siitä vasta säpinää seurasikin. Ensinnäkin se oli ihan sitä mieltä, että jättää taluttajansa kuin nallin kalliolle. Muutenkin oli sitä mieltä, että vapaus koitti ja nyt sitä mennään. Hopon kanssa seurailimme menoa vähän kauempaa. Arvelin, että jos varsa pääsee irti, niin Hopon luoksehan se tulee. Eipä kuitenkaan päässyt ja tilanne rauhoittui aika nopeasti.  Hetken päästä Tatanka palasi tarhaan ja Hopo jatkoi vielä hetken matkaa ennen kuin vein sen talliin.

Loppukolmikko tuli nätisti sisälle kukin vuorollaan. En jaksa olla iloitsematta siitä, miten simppeli tuo homma on, kun avaa vain oven ja pollet astelevat sisälle, Nyt ovat jo tottuneen karsinamuutoksiin, joten homma sujuu erinomaisesti säädetyssä järjestyksessä. Varsakin sieltä osaa tulla ja tänäänkin se tuli ihan rauhassa viimeisenä.

Harjailin vielä kaikki läpi ja tein seikkaperäisen harja- ja häntähuollon. Mietin siinä, että on se hyvä, että mulla on neljä noin tuuheaa häntää ja harjaa hoidettavana, niin saan tyydyttää sisäistä kampaajaani. Saksia pitäisä taas vähän näyttää, joten ehkä viikonloppuna siistin niiltä harjat. Hännät ovatkin vielä edellisen parturointisession jälkeen hyvässä mitassa. Sella ja Tatanka nauttivat käsittelystä niin kuin naispuoliset vaan voivat tehdä. Pojat keskittyivät lähinnä heiniinsä, mutta niiden elämä ei järkkynyt siitä, että häärin silikonisuihkeeni kanssa iholla.

Kun lopulta oli lattian lakaisun aika, niin tarkka silmäni bongasi Hopon pillerin roskien seasssa. Se on kyllä taitava ronklaamaan sen pois.  Varsinkin jos yhtään söhlää jotain, niin pilleri helposti lentää lattialle. En sitten tiedä, kuinka usein se putoaa karsinaan ja jää syömättä, mutta jos se käytävälle putoaa, niin poimin sen kyllä talteen ja sujautan kuppiin. Näin tälläkin kertaa. Vähän oli Greenlineliemistä jäljellä, joten eiköhän se sulanut sinne ja päätynyt vaarin elimistöön.

Vähän ennen yhdeksää sammuivat valot ja nelikko jäi heiniään mutustamaan. Ovet jäivän vähän rakosalleen, sillä tähän aikaan vuodesta talli menee helposti lämpimäksi. Muutaman kuukauden päästä sitä huolta ei enää ole. Tulisikin vaan pakkaset nopeasti ja loska sekä lieju saisivat jäädä valistä kokonaan.

Yöllä lämpötila oli pudonnut ihan nollan tuntumaan ja  vähän jopa alle. Auton ikkunat olivat jäässä, mutta vesiastiat meillä sentään vielä sulat. Päivä oli kuitenkin aurinkoinen ja kohtalaisen lämmin. Niin lämmin kuin tähän aikaan vuodesta oikeastaan voi olla. Aurinko ei vaan enää jaksa lämmittää.

Töiden jälkeen ajeltiin tallille. Touhuiltavaa riitti taas kaikilla sektoreilla. Otin Hopon talutukseen ja kierrettiin pellolla parin kilsan lenkki. Sillä aikaa traikku oli ajanut pihaan. Team Töppärä valmistautuu viikonlopun kilpailuun ja koska kengityssepistä on huutava pula, niin joutuivat pakkaamaan Hepun autoon ja köröttelemään pari tuntia kengitettäväksi. Kun Kari teki hommia, niin minä kuuntelin kaksivuotiaan tarinointia.

Iltatalli sujui ihan tavanomaiseen tyyliin hyvässä järjestyksessä.

Kari hoiteli aamutallin. Normimeininki. Puolen päivän jälkeen suunnattiin tallille toisen kerran. Hopo pääsi taas pihanhoitohommiin, kari puuhailia omiaan ja mä pistin ihan demomielessä pienen roskakasan palamaan. Notski alkaa olla niin tuttu juttu, että kukaan ei reagoinut siihen oikeastaan mitenkään. Hopokin nappaili tuoretta ihan mun leirinuotion vierestä. Sitä ei olisi lepattavat liekit voineet vähempää kiinnostaa.

Tatanka otettiin kaviohuoltoon.  Homma ei olut ihan loppuun asti suunniteltu, eikä se myöskään sujunut kamalan hyvin. Mun makuun Kari eteni liian nopealla tahdilla ja varsa sai huilitaukoja liian vähän.  Riehumiseksihan se meni. Otettiin Hopo talliin kaveriksi, mutte eipä se paljoa tilannetta helpottanut. Pikku-tamma jopa paukautti takasella Hopon karsinan seinään, kun paappa vähän tökki sitä operaation aikana. Johtopäätöksenä oli, että täytyy alkaa ottaa raspauksia vähän useamman. Oikeastaan viikottain tai vähintään kahden viikon välein.

Kaviohuollon jälkeen alettiin laitella Hopoa ja Sellaa ratsastuskuntoon. Maajussilta on saatu lupa, että takapellot ovat taas ratsastuskäytössä. Se on kyllä merkittävä etu. Varsinkin, kun reunoja pitkin kiertämällä saa hyvän 2 km lenkin. Aurinko paistoi ja vaikka on lokakuu, niin T-paidalla ja aurinkolasit päässä pääsi ratsastamaan. Rauhassa mentiin tunnin verran. Tatanka sai siedätystä siihen, että se ei pääse ihan joka kerta mukaan, kun jotain kivaa tapahtuu.

Lenkin jälkeen Hopo pääsi suihkuun. Pohdittiin, että edellisestä shampoo-pesusta taitaa olla jo melkoisen pitkä aika. Jälleen kiittelin sitä, että meillä on oma pieni pesukarsina. Hopo otti tyytyväisenä suihkuttelun vastaan ja huikalla veti saavillisen melassivettä. Yritti jo juoda pesuämpäristä.  Kuivattelemaan lähdettiin pellolle.  Aurinko paisto, suojaheinä maistui ja paappa kuivahti nopeasti. Kun vaari palasi takaisin tarhaan, niin varsa kiirehti sitä vastaan. Hopolla on juuri se kummisedän rooli, jota sille mielessäni ole kaavaillutkin.  Tatanka tuntuu olevan siihen kovasti kiintynyt.

Iltatallia vähän myöhäistin ja ajelin tallille takaisin vasta lähempänä kahdeksaa. Ja niin pitkällä olemme syksyssä, että kahdeksalta aurinko oikeastaan painuu jo mailleen. Mitään kiirettä ei kellään kuitenkaan tuntunut olevan. Varsin maltillisesti tulivat taas kukin vuorollaan. Kun pääsivät sisälle ja myslit oli syöty, niin Sella alkoi lähes heti nukkumaan. Syystä tai toisesta se oli väsyksissä.  Sillä tuntui myös olevan kyljet herkkinä, sillä singahdin heti kuuntelemaan suolistoääniä. Se kun on nykyään jokailtainen ja joka-aamuinen toimenpiteeni, jos tallihommissa olen.  Äänistä päätellen taitaa kuitenkin olla vain tämän kesän viimeinen kiima alkamassa. Urho oli ottanut kuorrutuksen ja hinkutin sen vielä siistiksi. Muutkin saivat kevyen harjauksen, muutaman ompun ja hyvänyöntoivotuksen. Tatanta oli oikeastaan ainut, joka nautti rapsuttelusta, muut kokivat sen lähinnä häiritseväksi ja pakolliseksi pahaksi.

Illalla tuli vielä ikäviä uutisia yhdeltä hevosystävältä. Hevonen loukannut jalkansa, vanha vaiva uusiutunut ja ikään kuin aika hypännyt takapakkia. Edessä taas pitkä kuntoutus, rahanmenoa ja paljon huolta, surua ja vaivaa. Juuri nyt meillä ei kukaan ole kipeänä ja täytyy muistaa iloita myös siitä! Lähetän tynnyrillisen sympatiaa ja tsemppiä toipilaalle.

Lokakuu. Seinäkalenterissa vaihtui kuva Tatankasta, Seljankasta ja Karista vuoden takaisellä sänkipellolla. Ei mitään radikaalia muutosta säätilassa. Tietenkin aamu oli astetta aiempaa kirpakampi ja kasvien lehdet ovat muuttuneet punaisiksi. Lisäksi viimepäivien kovat tuulet ovat pudottaneet puista lehdet isolta osalta maahan. Meillä oli kuudelta herätys ja reippaina suunnattiin tallille. Siellä vähän torkuttiin vielä. Hopokin on nyt saanut heinänsä hyvin syötyä. Kuivaheinästä ei selkestikään synny niitä pukluja, joita kylvää ympäristöönsä. Heinä on ikävä kyllä vähän pölisevää ja hienoa sälää eikä ollenkaan niin freesiä kuin viime talvena. Sehän oli vähän arvattavissakin, kun juuri heinäaikaan iski kesän pahimmat sateet. Harmillista.  Hyvin tuntuu kuitenkin maistuvat ja pöllytän sitä aina ennen kuin alan jakamaan.

Laiteltiin talli iltaa varten valmiiksi. Hopo pääsi kekkuloimaan pitkin pihamaata. Se ottikin kentän reunukset parturointiin. Kari levitti soraa ja mä tein yhtä ja toista rästissä ollutta pientä hommaa. Tallitupa on päässyt vähän epämääräiseen kuntoon, joten nyt täytyy skarpata, kun talliarki taas alkaa. Puolilta päivin jätettiin tallialue taaksi ja kiirehdittiin Haudankoskelle viettämään Maritan ja Anan kultahääpäivää.

Juhlahumusta siirryimme takaisin iltatalliin. Satukin sattui paikalle ja kävivät Tatankan kanssa tekemässä pienen iltalenkin. Rohkeasti sitä taas mentiin pimeässä katsomaan ohi viuhahtelevia autoja. Samalla soviteltiin sille suitsia päähän.  istuvuudessa voisi olla parannettavaa, mutta ihan vielä ei ole aika ostaa sille omia Podiumin matkaratsastussuitsia. Annetaan nyt kaverin vielä vähän kasvaa. Tosin mallilin äitiä ja tytärtä aamulla ja totesin, että peppu on jo samalla korkeudella.

Kävelyretki oli mennyt hyvin ja Satu taas kovasti kehui varsaa. Kun se lähti tallista, niin Sella muutaman kerran hirnahti perään ja pyörähti kerran karsinassaan. Ei siinä sen enempää ja tytteli palaili aikanaan takaisin talliin ja iltaheinilleen. Puuhailtiin siinä vielä hyvä tovi ja Kari laitteli vedet ja heinät seuraavalle aamulle valmiiksi. Mulla oli tuliaisina Haudankosken omenoita ja jokainen sai muutaman vielä yöpalaksi. Hiljaisuus laskeutui tallipihaan ja kiirehdimme kotiin pimeän jo laskeuduttua.

Satu hääri hevosten kanssa aamulla. Edelleen odotellaan paskalavan tyhjennystä. Odottavan aika on pitkä ja mä, joka en edes kaupassa jonota, alan olla jo aika käpynä. Muutoin tallielo on varsin mutkatonta ja rentoa.Lauma on kasassa, välillä juoksennellaan ja puhistaan ja välillä syödään. Mitäpä sitä elämään muuta voisikaan kuulua. Tarjolla oli kaunista, aurinkoista, syyssäätä ja luonto hohtaa ruskan väreissä. Hevoset ovat selvästi alkaneet kasvatella jo paksumpaa karvaa ja Hopolla on eka klippaus vuorossa aika pian. Tuuli oli painanut tallin takaoven yöllä kiinni ja aamulämpö oli yli 16 astetta.  Tyytyväisiä olivat, mutta tuuleen ja sateeseen ei kenelläkään ollut kiire.

Tatanka on hyvin oppinut meidän tallirutiinit. Tulee tosi kauniisti sisään omalla vuorollaan ja yhtä kauniisti lähtee aamulla, omalla vuorollaan. Toisaalta, kun päivittäiset taluttelut eivät enää tule luonnostaan, niin täytyy talutella sitä yksilöllisesti muuten vaan. Ison tallin etuja oli ne, että päivän rutiinit pitivät sisällään paljon käsittelyä. Nyt kun kaikki on niin pientä ja yksinkertaista, niin käsittelyä täytyy muistaa treenata ihan erikseen. Varsinkin nyt tyttelillä alkaa olla vähän teinin elkeitä ja jännästi se jäljittelee isojen hevosten elkeitä.

Mä lähdin töistä ajelemaan suoraan kohti Tamperetta. Meillä oli maajoukkuevalmennettavien ja huoltojoukkojen tapaaminen. Nyt on melkoinen flow päällä. Liettuan onnistumiset ovat selvästi nostaneet porukan itsetuntoa. Onnistuminen luo aina vahvuutta ja luottoa omaan tekemiseen. Se on selvä. Vähän toivoisin kuitenkin analyyttisempaa otetta asioihin. Muuten homma on ihan tuurista ja tuulesta kiinni. Enemmän pitäisi miettiä sitä, minkä ottaa mukaan seuraavaan kisaan ja sitä, minkä jättää tyystin taakseen ja muuttaa toiseksi. Liettua oli kokemuksena kuitenkin ilmeisesti kaikille erittäin rikastuttava. Myös niille, jotka eivät nyt päässeet kisaamaan. Ja niinhän se onkin, että välillä olisi hyvä lähteä ihan vaan katsomaan kisoja tai huoltamaan muuta. Aina saa jotain uutta ideaa.

Kuluvan kauden ja tulevan kauden pohdintojen lisäksi keskustelu soljui myös lajiin liittyvissä yleisissä asioissa. Harmitusta aiheuttaa vaatimaton kisakalenteri ja se, että ensi vuoden kisoista ei ole tihkunut vielä mitään tietoa. Sen sijaan on tihkunut tietoja tulevista sääntömuutoksista. Valmennettavat ovat pitkin kautta kokeneet tylsänä sen, että nykykomitea ei tunnu arvostavan niitä ratsukoita, jotka operoivat kv-tasolla. Jos vielä säännöt muuttuvat siihen suuntaan, että kv-tasolle nouseminen hankaloituu, niin ei voida puhua lajia kehittävästä elimestä, vaan ihan jostain muusta. Vihjailu siitä, että säännöt muuttuvat ”kotimaiseen muotoon” kuulostaa kansallisen ja kv-tason kisaajien korvaan omituiselta. Mitä lähempänä säännöt ovat FEI-sääntöjä, sen matalampi kynnys on nousta tasolta toselle.  Jos seuraa liiton tilastointia, niin selkeänä mittarina on kv-tason ratsastajien, hevosten ja starttien määrä. Mikä kehittävä ajatus voi olla sen takana, että kv-tasolle nousemista haluttaisiin hankaloittaa? Tai että kv-tason harrastajat jätetään alati huomion ja mielenkiinnon ulkopuolelle? Se on aina surullista, että teet kamalasti töitä, mutta et saa ansaittua tunustusta. Ja jos jostain kv-tason ratsastajille pitäisi tunnustusta tulla, niin on se ehdottomasti lajikomitea, joka taas puolestaan voisi omissa pyrkimyksissään liiton sisällä hyödyntää saavutettua menestystä. Silmäilin itse lajikohtaisia tilastoja ja huomasin ikäväkseni, että nyt on kenttä pyyhkäissyt vauhdilla matkan ohitse. Luulen, että tähän ilmiöön on yksi syy: Elmo Jankari. Ja se, miten hyvin Elmon avulla on saatu nostetta.

Satu puuhasteli tallilla aamulla ja pisteli tavanomaiseen tapaan raporttia tilanteista. Kaikki hyvin ja hevosilla rauhallinen meininki. Vähän vainoharhaisena tallimestari täytteli kaikki mahdolliset astiat vedellä, jos se taas katkeaa. Näin ei kuitenkaan käynyt ainakaan toistaiseksi.  Myös vesivahinko alkaa olla kuivatettu.

Satu kävi vielä päivällä katsomassa hevosten touhuja ja sitä, olisiko lantala jo tyhjentynyt. No ei ollut! Saisi kyllä tyhjentyä, mutta lähtökohtaisesti olisimme voineet hoitaa asian jo laidunkauden aikana. Joku hirmu pätevä syy varmasti löytyy, miksi asiaa ei ole ajoissa hoidettu. Ja sama syy toimii varmaan myös kuivatushuoneen suhteen. Sillekin olisi käyttöä oikeastaan just nyt. Ei kuuden kuukauden päästä.

Ajelimme kumpikin taholtamme tallille.  Siellä koputeltiin jo pihatossa tallin oven takana.  Lievästi kosteat hevoset aselivat sisälle talliin.  Hopo pääsi alapesulle. Pelkään, että sille on kehkeytymässä jokin tulehdus.  Ainakin nyt pestiin töhnät pois. Urho pääsi tassupesulle. Sen vuohiset ovat hyvässä kunnossa ja poju on muutenkin kivalla tuulella.

Kari hinkutti tyypit pyyhkeillä ja mä harjailin ne. Heinä tuntui maistuvan ja pistin yöksi vähän lisää heinää.  Iltatallihommat ovat kyllä edelleen mun mielestä ihan paras asia, mihin ihminen voi aikaansa käyttää. Kari kiirehti kotiin ja jäin vielä puuhailemaan hetkeksi hevosten kanssa.  Haudankosken loput omenat tekivät kauppansa. Sitten oli munkin aika poistua paikalta. Aika varovasti ajoin sen paikan ohi, jossa hirvi paineli päälle reilu viikko sitten. Rangeri saikin jo uuden peilin ja lamput ja peltihommiin päästään parin viikon päästä.

Satu taas ahkerana. Vedet aamulla poikki ja iltapäivällä saatiinkin sitten pienimuotoinen vesivahinko aikaiseksi, kun ämpärihana oli jäänyt auki ja vedet palasivat. Taas oli Satu enemmän kuin tarpeellinen.  Me kärvisteltiin Karin kanssa töissä. Kari ennätti ainakaan tallille ja otti hevoset sisälle. Aina jotain pientä säätöä! Joskus isompaakin.

SM-kisat lähestyvät. Emme ole aikeissa osallistua. Mielenkiintoisia ratsukoita mukana, kun moni on lähdössä liikkeelle ns. kakkoshevosella. Tästä käytiin jokunen kuukausi sitten kiihkeää keskustelua. Ei voi kiistää, että mitaleiden loistetta vähän himmentää se, että kv-tason hevoset eivät ole lähtöviivalle menossa.  Toivoa kai voi, että SM-matka saadaa lähivuosina nostettua 120 km:in ja kilpailut järjestetsään FEI-kisojen yhteydessä ns. Viron malli.  Silloin yhdellä ratsastuksella saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tämän tyyppisiä asioita komitea voisi mielestäni puuhailla. Nykykäytännössä 100 km matka on turhia kilsoja hevosen mittariin. Ei kelpaa edes noviisikvaaliksi. Toki luokka antaa mahdollisuuden kokeilla hevosen suorituskykyä, mutta tässä vaiheessa se tuntuu meille turhalta ponnistukselta, joten jätetään väliin.

Karilla on koko viikon kurssitusta ja oli mun vuoro könkätä illalla tallille. Satu oli hoitanut aamupuuhat ja oikeastaan päiväpuuhatkin.  Mulla ei siis ollut paljoa tehtävää ja Satu tuli avuksi hoitamaan myös iltapuuhua ja toi tullessaan jokusen kymmenen litraa vettä.

Hopo sai taas viettää reilun tunnin etupihalla tuoreella. Kun aloin metsästää sitä takaisin tarhaan, niin paappa otti hatkat. Pienen piirileikin jälkeen pääsin voitolle ja Hopo päätyi muun lauman joukkoon. Tatanka oli riemuissaan, kun pappa palautui lankoihin.  Se ehti jo yhden tällin ottaa, kun piti kurkotella Hopon perään.

Jäivät taas ulos, sillä yön lämpötilaennuste oli lähemmäs 15 astetta. Ihan kivat kelit syyskuun viimeisellä viikolla.

Hesarissa on nostettu ratsastusurheilun kissa pöydälle. Asiaa on ehkä aavistuksen kärjistetty, mutta ilmeisen selvää kuitenkin on, että juuri ratsastuksen parissa kärkipään kilpailijoita mollataan ja solvataan ihan julkisesti. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon puhutaan puskissa ja selän takana. Surullista, niin surullista.  Sitten surraan, että laji ei saa arvostusta tai sponsorirahoja. Se nyt on niin selvää, kuin selvää voi olla, että suuri yleisö ei missään vaiheessa ala arvostaa lajeja, joiden omat harrastajat eivät arvosta omia lahjakkuuksiaan ja huippujaan. Ja tässä kurjimuksessa velloo myös matkaratsastus. Aikuiset ihmiset ovat kovempaa tekoa ja vaikka pahansuopaa puhetta on, niin sen varmasti kestää. Mutta nuoret urheilijat ovat vielä henkisestikin kehittymättömämpiä ja moni saattaa tosiaan harrastamisen lopettaa, jos joutuu julkisen panettelun kohteeksi. Ratsastuksen viemäri on varmasti kaikkien tuntema ht.net, tai totuus.net, niin kuin joku yhteisöä kutsuu. Onneksi matkaratsastusta ruoditaan ht.netissä aika harvoin, mutta koskaan laji ei taida siellä positiivisessa valossa näyttäytyä ja se mikä on surkeaa on se, että osa kirjoittelijoista on tunnistettavasti lajin harrastajia, jopa aktiivisia sellaisia.

Päivisin käyn nuorten aikuisen kanssa läpi asioita, jotka liittyvät meidän oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä. Se on selvä.  Mutta missä vaiheessa meille on tullun oikeus laukoa mielipiteitämme suin päin sinne ja tänne miettimättä sitä, millaisia vaikutuksia lausunnoillamme on? On oikeus olla jotain mieltä, on oikeus tuoda se esille, mutta missään vaiheessa ei ole mielestäni annettu oikeutta loukata tai pahoittaa jonkun toisen mieltä. Omista lausuinnoista pitää myös kantaa vastuuta! Tämä asia on viimeisten vuosien aikana muuttunut. Lisäksi tuntuu vähän siltä, että nämä totuuksien huutelijat eivät itse kestä minkään maailman kritiikkiä. Tyypillistä kai sekin. Ja tyypillistä tälle ilkeämielisyydelle taitaa valitettavasti olla myös se, että suurin osa ratsastuksen harrastajista on pahansuopia akkoja. Muiden tekemistä halutaan vähätellä ja omaa erinomaisuutta korostaa. Mitähän pitää tapahtua ennen kuin oikeasti voidaan oppia arvostamaan toisten ihmisten määrätietoista tekemistä, iloita toisten ihmisten onnistumisesta ja jopa ihan pikkiriikkisen vaikka kannustaa heitä? Olisiko se ihan kamalasti itseltä pois?

Mä vedin töissä pannut ja illan kyyhötin jääpussien parissa kotona. Kari siis hoiteli tallivelvollisuudet. Koska yöt ovat poikkeukselliset lämpimät ja keli kuivaa, niin porukka sai jäädä yöksi pihalle. Satu teki aamutallin ja kävi vielä päivällä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.