Aamulla ei oikein saanut selvää oliko ilmoilla sakea sumu vai hienoinen sade. Aamutalli hoitui nopeasti, paitsi että meillä on edelleen lantala-issue päällä. Jossain olisi joku lava yhdeksällä huntilla, jossain olis joku huutokaupattava lava täynnä rojua ja naapurin ukko ei osaa kertoa hintaa omalleen, joka on myynnissä. Eli vaihtoehdot on kaikki tosi hyviä.

Liedossa tapahtuu taas ja sinne on suunnitteilla useampi luento/valmennus.  Sopii mulle. Koulutushommat ja luentokeikat piristävät aina kummasti. Varsinkin, jos jään jalkapuoleksi, niin mitäpä sitten muuta enää pystynkään tekemään.

Hevoset olivat kaikki hyvällä tuulella. Niiden touhuilua on ilo seurailla. VÄäillä kirmailevat, välillä hoitelevat toinen toisiaan ristiin ja rastiin ja välillä vaan olla möllöttävät.  Varsan kehitystä ja kasvua on aivan mielettömän mukava seurata. Lauma kyllä kasvattaa nuoresta itsensä kaltaisen.  Hopo on opettanut erinomaisesti ryhmän hierarkiaa ja erilaiset merkit, joita tulee väistää.  Urho jaksaa aina lähteä juoksukisaan mukaan ja Sella ottaa temmeltäjän aina hoiviinsa jos isot pojat kiusaa.

Urhon kintut pestiin taas ja rasvattiin. Pesupaikka on pop. En voi olla hehkuttamatta sitä. Muutenkin omissa oloissa hoitotoimenpiteet ja kaikki muukin toiminta on luksusta. Oma tupa, oma lupa jne. Pätee myös talliasioissa.

Vähän myöhäistettiin iltatalli ja kuinka ollakaan nähtiin taas hirvi keskellä tietä. Tällä kertaa mitään vaaratilanteita ei syntynyt ja kuninkaallisesti jätti siirtyi kaikessa rauhassa tieltä pellolle ja pääsimme jatkamaan matkaamme. Iltatalli itsessään sujuu aivan loistavasti. Kauniisti tulevat vuorollaan sisälle kukin omaan karsinaansa. Nautin suunnattomasti siitä, kun tasaisen mutustuksen aikana harjaan jokaisen, kopeloin kintut ja kuuntelen suolistoäänet. Jokailtainen rutiini, jonka haluan aina tehdä. Voisin kuvitella, että vielä ysikymppisenäkin könyän jollekin tallille iltatallin aikaan harjailemaan, kopeloimaan kinttuja ja painan kuulotorven hevosen kylkeen ja kuulostelen suoliston pulputusta. Vaikka liikkuminen on kielelttyä, niin päähän tässä hajoaisi, jos ei iltatallirutiineita pääsisi tekemään.

Laura pääsi taas Sellan selkään. Tällä kertaa homma meni hallitummin kuin edellisellä kerralla. Välillä kuitenkin tamma tekee, mitä mieleensä juolahtaa. Varsinkin kun askellajina on laukka, niin helposti vauhti kiihtyy vähän aiottua kovemmaksi. Hyvää on se, että ratsastajaa ei hurjempikaan meno selvästi kauhistuta ja sellaista ei tosiaa ole ilmoilla, että likka olisi putoamassa kyydistä. Senkin aika saattaa tulla, mutta toistaiseksi ovat pysyneet yhdessä. Ratsastaja ja hevonen saivat hyvät treenit, joten ilmeisen tyytyväisiksi jäivät kumpikin homman jälkeen.

Tatanka pääsi pienelle taluttelulenkille kuolaimettomien suitsien kanssa.  Aluksi se oli vähän ollut ihmeissään, kun turvan päällä tuntui painetta sen aikoessa poistua omille teilleen.  Hetken päästä tepasteli kuitenkin ihan sievästi.

Urholla aloitellaan taas vähitellen ja se pääsi myös pienelle taluttelulenkille. Vuohiset alkavat olla kunnossa. Onneksi ei ole kurakelejä niin kuin viime vuonna, kun sillä oli rivityyppistä ihottumaa pitkin syksyä.

Satu oli kuskannut tallille poikansa synttäriherkkuja ja Kari kärräsi niitä kotiin. Oli aika luksusta, kun vetelimme iltapalaksi makoisia leivonnaisia. Vaniljakastike ja popparitkin oli itsetehtyjä. Paljon onnea Pyrylle!

Sama meininki jatkuu. Kari ja Satu hääräävät hevosten kanssa ja mä kärvistelen sohvalla. Turvotus on laskenut, mutta jänne on edelleen tosi paksu ja kuumottelee. Turvotus saapuu myös heti, jos olen jalkeilla. Jotenkin tulee ihan mieleen ne ajat, kun Sellan jännevammaa paranneltiin. Kyllä tämä nyt taas on!

Koleahkoa, mutta kuivaa syyssäätä. Mut on köytetty sohvaan ja Kari hääräsi illan tallilla. Satu tietenkin hoiteli osansa ja touhuili Tatankan kanssa taas kaikenlaista. Paljon on pienellä opittavaa. Hauskahan sitä on seurailla, kun koko ajan tarkkailee isompiaan ja jäljittelee sitten niiden tekemisiä.

Vuosi lähestyy loppuaan ja yleensä kausi päättyy lajiseminaariin. Mä olen jotenkin sitä verta kyllästynyt kaikkeen vääntämiseen, että olen vähän ajatellut jättää kekkerit kokonaan väliin. Tämä on kyllä täysin vastoin omia periaatteitani. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että jos johonkin, niin Ratsastusfoorumiin pitäisi osallistua. Ihan jo sen takia, että matka olisi näkyvissä ainakin harrastajien osallistumisen muodossa. Mutta jotenkin en nyt vaan pysty. Tuntuu, että en jaksa uhrata kallisarvoista aikaani tällä kertaa sen enempää foorumiin kuin lajiseminaariinkaan. Olen aika monena vuonna siellä ollut erilaisissa rooleissa, joten antaa olla. Toivoisin kuitenkin, että mahdollisimman moni kokee kutsumusta osallistua. Ihan jo sen takia, että kentän viesti olisi hyvä viedä perille. Komitea toivoakseni tulee uudistumaan ja tiedän muutaman tosi hyvän kandidaatin, jotka ovat komiteatyöstä kiinnostuneita. Se homma on tuulista puuhaa ja vaatii intohimoa, aikaa sekä halua tehdä töitä. Ja ennen kaikke kokemusta sekä tietämystä lajista. Kaivataan pitkän linjan asiantuntijoita, eikä mitään protestijäseniä statisteiksi. Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan myös uuden komitean. Ja entistä paremman matkaratsastusvuoden.

Mulle napsahti viikon täyslepo, tai muussa tapauksessa kohta napsahtaa jänne Oikeastaan Jouduin vähän pitkittämään levon aloitusta, sillä mulla oli vielä illalla yläkoulukeikka. Satu hoiteli hevoset päivällä ja koska Hopon valjaat oli vihdoin ja viimein toimitettu sinne, niin Satuhan otti ne heti koekäyttöön. Ihan pyytämättä ja yllätyksenä tupsahti tabletille kuva selitetekstin kera. Pikku-tirri otti valjaat päälleen kuin vanha tekijä. Nosti vielä hännänkin omin avuin häntäremmiä varten. Voi että! Aika pakahduttavaa. Varsa aina välillä vähän koettelee rajojaan, mutta monen asian se sitten ottaa tosi järkevästi.  Mulla on koko ajan huoli, että osataanko tehdä sen kanssa asioita oikein, mutta näistä askeleista saan aina varmuttaa, että metodit ovat hyvät. Varmaan ihan liikaakin mietitään asioita, mutta onneksi meillä on Satu, joka katsoo vähän päälle.

Illalla ei mitään ihmeellistä, Kari joutui puuhailemaan itsekseen ja mä olin jo jossain lääketokkurassa, kun ukko palaili kotiin. Onneksi kelit ovat edelleen kuivat, kuukauteen ei varmaankaan ole satanut, joten iltatallit ovat toistaiseksi ihan mieluisia. Räntäsateita ja kurakelejä odotellessa. Kyllä niitäkin vielä tulee, joten nautitaan nyt näistä.

Tavanomainen maanantai. Töitä ja sieltä tallille ja ilalla yhdeksältä kotiin. Mun akillesjänne alkaa sanoa sopparia irti, joten on pakko ilmeisesti antautua poppamiehen käsiin.

Kuten vähän arvelinkin, niin SM-kisojen jälkipuinti on alkanut. Moni muukin asia on noussut esille kuin eläinlääkäröinti. Toisaalta ymmärrän ja toisaalta hyväksyn. Toisaalta olen pahoillani, että viime vuoden 4.4. synnytti tämän käytännön, että kaikki epäkohdat pitää ottaa jälkipuintiin ja valituksia tehdään ihan valittamisen ilosta. Ja kaikki pitää jakaa somessa. Tietenkin. Jotenkin toivoisin, että asiat käsiteltäisiin järjestävän tahon kanssa. Säännöt määrittävät valitusajat ja kanavat.

Mä en ole koskaan tykännyt tuosta meidän ihanneaikaluokkien pisteytyksestä. Vaikka se on aika simppeli, niin se kuormittaa kansliaa.  Kiire on kova ja luokat pitäisi palkita mahdollisimman nopeasti, joten virheitäkin sattuu. Lisäksi en pidä siitä, että eläinlääkärin arviot nousevat niin suureen rooliin. Varsinkin jos ell ei ole tehtäviensä tasalla, niin pisteet vääristyvät.  Se on ihan ik, että nopeutta on rajoitettu ja tässä vaiheessa 16 km/h on ihan hyvä nopeus. Vauhdit ovat kasvaneet viimeisen viiden voden aikana ja siitä syystä myös ihanneajan nopeusrajaa on hyvä välillä tarkentaa. Ehkä hevosen yleiskunnosta voitaisiin antaa yhdet pisteet. Vaikka pisteet 1-10.  Tämä pistemäärä lisättäisiin nopeuteen. Ei olisi paljoa laskettavaa, mutta pelkkä nopeus ei ratkaisisi voittajaa.  Tai sitten vaan nopeus ratkaisee, mutta yli 16 km/h ei saa mennä. Jotain kuitenkin tarvitsisi tehdä, koska oikeasti pisteet on luvattoman harvoin laskettu oikein.

Toinen juttu on sitten tietenkin se, että onko mitään merkitystä noissa ns. kvaaliluokissa, kuka on ykkönen ja kuka on kakkonen.  Ennenhän palkittii vain hyväksytyt suoritukset. Jos tavoitteet ovat nopeusluokissa, niin ehkä se voisikin riittää. Mutta yleisön pyynnöstä tuo pisteytys aikanaan tuli, kun lyhyempienkin matkojen menijät halusivat saada selvyyden siihen, kuka on luokan paras. Ymmärrettävää tietenkin sekin. Ja mitä kentältä kuuluu, niin toisille ihanneaikaluokkien lopputulokset ovat merkityksettömiä juurikin siitä syystä, että pisteytystä ei pidetä hyvänä. Toiset taas silmät kiiluen tutkivat mistä pisteet ovat muodostuneet ja mitä kaverin paperissa lukee. Varmaan liittyy vähän siihen, mikä on harrastajan tausta ja tavoitteet.

Noh, ihmeteltävää nyt kuitenkin riittää näistäkin kisoista. Ja edelleen ehdotan, että ihan jokaisen harrastajan kannattaa edes kerran olla kisoissa toimihenkilönä, niin näkisi myös sen puolen tästä lajista. Kun puhutaan alkeiskursseista ja kilpailuluvista, niin joku seura voisi rohkaistua ja myöntää luvan vasta sitten kun on yhden kerran ollut toimihenkilönä.

Meikäläisen aamutalli. Kurvasin Keravan kautta, sillä kävin hakemassa apulaiseksi Lauran. Pistettään pollet pihalle ja siivottiin kimpassa karsinat. Sitten olikin pienen teehetken aika. Hopo toimitti pihalla ruohonleikkurin virkaa ja muut nakersivat tarhan puolelal säkeistä heinää. Kun teet oli juotu, niin Laura haki Sellan tarhasta ja laitettiin se yhdessä valmiiksi. Sitten tyttö hyppäsi selkään. Ohjailin heidät ensin kentälle. Hopo oli tietenkin tukkeen ja vähän aikaa piti neuvotella kuka mistäkin menee.

Seurailin sivusilmällä touhuja kentällä ja siivoilin tarhoja.  Homma näytti rullaavan aika kivasti, joten päästin ratsukon pienelle maastolenkille ja siitä pellolle. Sella oli meno päällä ja ratsastaja oikeastaan myös. Jouduin muistuttamaan, että vanhan vamman takia verkat on tehtävä erittäin huolellisesti sekä varmistettava, että alusta on joka kohdassa kulloiseenkin vauhtiin sopiva. Kun sitten lisäsivät vauhtia, niin Sella otti ohjat itselleen. Se muutaman kerran toi ratsastajan iloisesti kiitoa tallipihan portille. Totesin mielessäni ja ääneenkin, etät jos se vielä kolmannen kerran pääsee tekemään saman, niin peli alkaa olla menetetty. Ratsukko siirtyi viereiselle pellolla ja vähitellen Sella alkoi kuunnella ratsastajaansa. Välillä suunnan ja vauhdin määritti ratsastaja ja välillä ratsu. Vähän hymyillen seurailin tilannetta. Vaikutuksen teki se, että tyttö ei tuntunut olevan ollenkaan huolissaan siitä, että hevonen häntä kiikutti mielensä mukaan. Eikö myöskään mitään sen tyyppistä ollut ilmoilla, että ratsastajan ja ratsun tiet erkanisivat. Tosin Sella ei tarjonnut sen bravuuria, kolmiosaista sivuloikkaa. Se ei tarjonnut yhtäkään sivuloikkaa. Jotain jäi siis esiteltäväksi tuleville kerroille.

Ratsastuksen jälkeen pyyhittiin Sella sienellä ja päästettiin se loimitettuna takaisin tarhaan ja lyötiin heinäkasa turvan eteen. Touhuiltiin tallilla vielä hetki ja tyttö uhkui intoa, että tulee kyllä toistekin. Ja mikäpäs siinä, jos intoa ja uskallusta riittää, niin kyllähän meillä ratsastettavaa löytyy. Laura on muutamat matkakisatkin käynyt, joten ehkä tässä on se nuori, jota olemme vähän etsiskelleet tiimiin. Sella olisi oiva opetusmestari ja sillä voisi hyvin lähteä kisoja kiertämään, jos sopiva juttu löytyy. Eritoten olemme nyt todenneet, että joku nuori ratsastaja oli hyvä isä porukkaan. Tuntuu luontevalta auttaa ja tukea nuoria ennemmin kuin aikuisia. Mutta katsotaan nyt, mitä tästä hankkeesta tulee, vai tuleeko mitään. Toisaalta olen vähän jo tullut skeptiseksi erilaisten apulaisten ja tallityttöjen suhteen. Syystä tai toisesti innostus varsin nopeasti lopahtaa parissa kuukaudessa.

Kotona Kari olikin joutunut töihin. Mä otin taas pienet päiväunet ja lepuutin oireilevaa akillsjännettäni. Se on kipuillut jo useamman viikon. Iltapäivällä lähdettiin tallille ja laittelin Hopon valmiiksi. Sen verta alkoi jo hämärtää, että kaivoin heijastikamat esille. Alkaa olla niiden aika. Varsinkin kun usein pukeuden ratsaillakin mustaan. Kierrettiin asfaltin kautta pieni lenkki ja sitten pyörittiin pellolla. Kun työt oli tehty, niin vähitellen hevoset pääsivät sisälle. Oli aika toivottaa hyvät yöt ja poistua paikalta.

SM-kisat Liedossa. Karin päivän ohjelma oli liikuttaa hevoset ja tehdä tallihommia ja hommia tallilla.  Mun ohjelma piti olla, että joskus kymmeneltä lähden kaikessa rauhassaajelemaan Lietoon viemään Turusen passia ja samalla hetken seurailen kisoja. Toisin kävi. Kisapaikalla laittoivat kellot päällä ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen vasta aamulla. Ja kuten olettaa saattaa, ne olivat talviajassa. Kuten Kari unenpöpperössä totesi, jos niitä kelloja viitsittäisiin käyttää ja jos joku viitsisi niihin, kuten myös Trackereihin perehtyä, niin moni asia sujuisi helpommin.  Toki olisi myös sellainen vaihtoehto, että jos ei viitsitä ottaa asioita haltuun, niin otetaan konsultaatiota ja pyydetään apua niiltä, jotka osaavat.

Lähdin siis suoraan sängystä painamaan putki punaisena Lietoa kohden. Meiltä on matkaa se pari sataa kilsaa ja alle puolessatoista tunnissa olin kohteessa. Niillä lopun pienillä hiekkateillä kun ei voi ajaa yli satasta. Turunen sai passinsa, Jari sai laitteen, jolla pääsee ohittamaan kellojen automaattisen ajastuksen ja mä sain kanttiinista aamupalan kiitokseksi ripeästä palvelusta. Kisapaikalla oli vähän hyytävä tunnelma monestakin syystä. Majatallin porukka oli kuitenkin yhtä iloista ja välitöntä kuin aina ennenkin.  On mielenkiintoista, miten hyvä yhteishenki porukalla on ja miten pyyteettömästi ovat Uuttujen aivoituksissa mukana. Myös maajoukkuevalmennettavien keskuudessa oli loistava pöhinä. Kävin moikkaamassa kaikki tutut ja tsempitin tietenkin eteenpäin.  Keli oli aivan järkyttävän kylmä. Tuuli niin, että tupee meinasi lähteä lentoon! Mutta kuten naureskelle todettiin, voisi myös sataa räntää. Nyt sentään pastoi aurinko. Rieratin porukan kesken heitettiin läppää ja vaikuttikin jo siinä vaiheessa, että sieltä on kaksi mitalia tulossa omaan seuraan. Jaksan aina kehua, että RieRat on meille paras mahdollinen seura meille. Ei ole minkään maailman selän takana puhumista tai kyräilyä. Oman seuran väkeä kannustetaan ja huomioidaan kisassa kuin kisassa. Meidän roolimme tässä on marginaalinen, mutta Lampisten klaaninen olemassaolo aiheuttaa sen, että seura on todellinen hyvän mielen seura.

Keli varmaan vaikutti siihen, että yleisöä ei paikan päällä ollut mainittavasti.  Kuten perinteikäs lausahdus kuuluu, niin ohikulkumatkalla tai mökkireissulla ei tällä kertaa ollut kovinkaan moni. Vähän liian myöhäinen ajankohta on lokakuu näihin kinkereihin, mutta kuten on moneen kertaa todettu, ei kisojen alkuvalmistelut menneet todellakaan niin kuin Stromsjössä. Joten täytyy olla tyytyväinen, että Majatalli otti homman hoitaakseen ja kisat saatiin yleensäkin järjestettyä. Harmillista vaan on se, että Majatalli ei varsinaisesti ollut kokenut saaneensta hillitöntä kannustusta ja tukea tekemisessään. Ennemmin ehkä jäi vähän lattea fiilis. Me kaikki elämme kuitenin hyvin pitkälle kiitoksilla ja positiivisilla sanoilla. Se pitäisi muistaa. Ja jos olet saavuttanut jonkun aseman yhteisössä, niin sanoillasi on vielä suurempi painoarvo.

Olen ihan toisessa yhteydessä juuri paljon miettinyt tätä palautteen ja kritiikin antamista.  Opiskelijat kun usein kokevat, että opettajat ainoastaan haukkuvat ja kehuja tulee harvoin jos koskaan. Näitä kuvioita selvittäessni olen sitten saanu todeta, että palautteen antaja ei aina muista sitä, että tietty auktoriteettiasema velvoittaa kaivamaan sitä kannustavaa ja positiivista sanomista hinnalla millä hyvänsä. Hamppismalli on ihan toimiva edelleen.  Ja oli kyse työelämästä tai harrastusmaailmasta, niin edelleenkin meidän kehonkielemme on huomattavasti sanoja vahvempi tapa viestiä asioista. Ja sisältöä tärkemäpi on tyyli ja sanavalinnat. On niin helppo muuttaa positiivinen viesti negatiiviseksi tai päinvastoin pelaamalla sanavalinnoilla ja kehonkielellä. Ja tietenkin, se mitä sanotaan täytyy olla aitoa. Jos kehuu ja sitten kääntää selkänsä ja nauraa paskaiset naurut, niin ei se palautteen saajaa suuremmin lohduta.

Ennen kuin poistuin hyytävältä kisapaikalta, niin yritin vielä käydä tsemppaamassa kisaajia, järjestäjiä ja puffetin iloista väkeä.  Eihän se ole multa pois, jos annan muutaman kannustavan sanan tai hymyn tai kiitoksen.  Tai oikeastaan, se ei olisi keneltäkään pois. Koska meillä on niin hieno ja raskas laji, niin toivoisin, että sellaisia yrmynaamoja ei kisoissa ja muissa tapahtumissa näkyisi ollenkaan. Droppaa pahasti tunnelmaa, jos pitää olla koko ajan naama väärin päin. Harrastamisen pitäisi kuitenkin olla iloinen asia. Ja mua kyllä huvitti kovasti, kun joku siinä totesikin, että kyllä on hymyilty, perkele.  Siinä on asennetta. Tätä on paljon valmennuksissakin puhuttu, että hymy naamassa ja ilon kautta. Ja mitä enemmän sisällä kuohuu, niin sen leveämpää hymyä vaan, niin kyllä homma muuttuu iloksi. Vahvempi tunnetila aina voittaa kahden tunnetilan kohdatessa, joten kun vaan jaksamme hymyillä, niin lopulta ne vähäisetkin yrmyt katoavat.

Kun lähdin ajelemaan takaisin kotiin, niin kaksi asiaa mua oikeastaan kuitenkin jäi harmittamaan. Toinen oli se sählinki, mikä kisojen ajankohtaan liittyi.  Aivan turhaa.  Jos alun alkaen olisi haluttu tehdä yhteistyötä ja otettu vähän selvää, miten kv-ratsukot liikkuvat ja kisaavat. Kolmen viikon palautuminen on liian lyhyt aika, niin kuin lähtölistoilta pystyi toteamaan. Yhtäkään Liettuassa kisannutta hevosta ei mukana ollut. Eli maan parhaat eivät olleet mukana, mutta toki tämän päivän parhaat olivat ja tärkeintä onkin se, että kisat pidettiin ja mitalit jaettiin. Ja sekin on turhaa, että sanotaan, että ei voida tietää. FEI:n kalenterista kv-kisat löytyvät ja aina voi vaikka kysyä joltain kv-kisaajalta, että miten olette ajatelleet kisailla.  Varsin helppoa ja mutkatonta.

Toinen mieltäni kaihertava juttu oli se, että kuinka SM-kisoihin kaivettiin eläinlääkäri, jota ei pariin vuoteen ole ihan syystä käytetty. Kun kyseessä on lajin kotimainen päätapahtuma, niin pitäisi myös eläinlääkärin olla parasta A-ryhmää.  Muutenkin olen sitä mieltä, että eläinlääkäriä, joka on tarkastustilanteessa lyönyt tarkastettavaa hevosta ei pitäisi kisoissa käyttää. Sen hetken, mitä olin paikalla ja ne muutamat tarkastukset, jotka sivusilmällä seurasin, eivät olleet mielestäni perusteellisia. Mutta ei todellakaan ollut mun asia alkaa ottaa asiaan kantaa tms. Myöhemmin sain kuitenkin kuulla, että juuri näin oli asian laita ollut kautta linjan. Läheskään kaikkia kohteita ei oltu tarkastettu. Ja sekin nyt kai vielä menisi, jos ell totea, että ei tarvitse katsoa ja kaikki on kunnossa. Mutta kun meidän pistelaskumme perustuu niihin tarkastuksen arviointehin, niin pitäisihän ne kaikki kohteen tarkastaa. Ja tästä päästään taas siihen, että alusta asti vähän ontuvasti toiminut pisteytys vaatisi freesausta.  Mun makuun eläinlääkärilla on liian suuri asema lopputuloksien määräytyessä.  Mulla ei kuitenkaan oikein ole ideaa, että miten ihanneaikaluokkien paremmuus pitäisi sitten määrittää.  Se voisi toki mennä niin, että nopeus on rajattu, mutta siltä paremmuus määräytyisi sen mukaan, kuka tulee ensimmäisenä maaliin. Tai sitten tarkastus antaisi yhden mittarin ja nopeus toisen ja niiden yhdistelmästä tulisi lopulliset pisteet.  Pääsääntöisesti myös pisteet on laskettu väärin, joten siinäkin mielessä järjestelmä ei nyt vaan toimi.  Uraansa aloittavat ratsastajat luonnollisesti arvostavat saavutettuja tuloksia, mutta vähän pidemmälle edenneet usein toteavat, että eivät arvosta ihanneaikaluokkien pisteytystä tai sen tuomaa paremmuusjärjestystä, vaan huomioivat edelleen ihanneaika tulokset vain suorituksina.

Näitä pohtiessa olinkin jo kohta tallilla. Mestaruus saatiin ratkottua, Ines voitti ja hopealla ratsasti Tanja L. rinnallaan pronssilla palkittu Anne. Suuri työ takana ja suuret onnittelyt mitalisteille!

Puuhailin siinä pari tuntia hevosten kanssa ja sitten kiirehdittiin kotiin syömään. Pienten päiväunien jälkeen oli taas iltatallin vuoro. Venähti taas vähän pitkäksi, kun puuhattiin hevosten kanssa, mutta sehän on just paras tapa viettää lauantai-iltaa.

Surkuhupaisien tarinoiden päivä. Eilen jo selvisi, että Turunen oli hukannut passinsa. Liettuan rajalla julisti poliiseille, että se on hänen back sidessään. Ilmeisesti on kadonnut sinne. No tämähän tarkoitti käytännössä sitä, että pikapassin toki saa (rahalla) ja sillä, että joku hakee sen joko Pasilan poliisitalolta tai lentokentän vastaavasta mestasta. Noh, tämähän on tuttua, koska hain oman passini pari vuotta sitten lentolentältä. Hommahan olisikin mennyt liian helpoksi, jos asia olisi mennyt niin, että mä olisin hakenut sen Pasilasta. Mä olisin ehkä kyennyt hakemaan sen määrätyssä aikaikkunassa kentältä, tai äijä olisi voinut hakea sen Pasilasta.  Tässä vaiheessa ei voinut kuitenkaan enää muuttaa noutopaikkaa tai noutajaa. Jonkun sortin itkupotkuraivarin jälkeen homma nytkähti askeleen eteenpäin ja valtakirjalla noutajan saattoi muuttaa. Niinpä Kari sitten päätyi Pasilan poliisitalolle kourassa Turusen käsin kirjoittama valtakirja, josta oli otettu valokuva ja kyseisen kuvan Kari oli tulostanut töissään.  Äijä arveli, että ei sillä dokumentilla todellakaan mitään passia saa, mutta toisin kävi. Ja huomenna mä lähden sitten Lietoon viemäät passia. Pahamaineinen Stewardi Laurinen muuttuu tällä kertaa Lähetti Laurikseksi.

Toinen yhtä koominen juttu on tämä lantalan tyhjennys episodi. Eeppinen tarina. Pari viikka kontti on tehnyt lähtöään. Toissapäivänä Kari jo kiirehti töiden jälkeen viemään puhelipylvästä ja avittamaan asiassa, mutta sinne se kontti vaan jäi. No tänään liikahti sitten pihasta. Ja liikahtikin viimeisen kerran. Kun kontti oli kestänyt kasassa pellolle asti, niin kuinka ollakaan ei sisältö suostunut tulemaan sieltä ulos. Oli pakattu se niin tiiviiksi, että pelkkä kallistus ei riittänyt ja kuski ei uskaltanut pystyyn nostaa ettei nuppi olisi keikannut kumoon.

Sitten vedätettiin kaupunkilaisia taas huolella. Kuinka ollakaan oli kuskilla kaveri ja kaverilla Bobcat ja kuinka ollakaan vapaa iltapäivä.  Sopivaan hintaan pieni työkone saisi kontin tyhjättyä.  Keikka napsahti, sillä eihän me nyt lapioimallakaan sitä olsii tyhjäksi saatu.  Läpensä mätä kontti antautui ja tehtiin päätös, että tallin pihaan se ei enää tule. Nyt on sitten paskat pellossa, mutta lantala puuttuu. Vidakkorumpu soimaan ja taas ystäväpiiriä käytetään hyväksi, että saamme mahdollisimman nopeasti korvaavan lavan tallin takapihalle. Halvaksi tuli lantalan tyhjennys. Kannatti sniiduilla siinä, että ei tyhjätä kuin kerran vuodessa ja tintataan kontti niin täyteen kuin vain olla ja osaa.

Jenkeissä riehuu Matthew. Joku myräkkä täälläkin olu aluillaan ja tuuli oli ajoittain aika navakkaa. Se ja oletettavasti kontin lähtö olivat saaneet hevoset aika pörheiksi.  Rita kävi piikillä pihalla kääntymässä ja hakemassa vähän boostereita huomiseen kisaan.  Ensin tammat ottivat pärinästä vähän kierroksia, mutta kun kone päräytettiin uudelleen käyntiin, niin ei saatu aikaiseksi enää mitään reaktiota.  Taas uusi laite tuli Tatankalle tutuksi. Uteliaana se pärisevää pyörää katseli.

Avasin vierastarhan taas hevosille käyttöön. Caro kävi katsastamassa tilannetta ja sovittiin, että uusi lava tai kontti hoidetaan asap.  Lisäksi neuvoteltiin tarha-alueen laajentamisesta. Ei taideta ehtiä tämän syksyn aikana, mutta keväällä sitten. Vaikka vasta on syksy, niin johan tässä pitää monenkin asian osalta mietiskellä kevättä.

Jäin vielä tallille puuhailemaan, kun Karin piti jo kiirehtiä iltatöihin. Harjailin hevoset ja siistin valkoisten harjat.  Ovat niin ylipitkät. Ja saaavatkin olla, mutta siisti pitää latvan kuitenkin olla. Marita oli lähettänyt nelokolle ruisneppareita. Muut söivät niitä innoissaan, mutta Tatankalle ei maistunut. Kilisivät kupin pohjalla ja lopulta otin ne pois ja jaoin kolmelle muulle. Hupsu varsa. Illan pimetessä ajelin kotiin ja mieti taas syntyjä syviä.

Kari puuhastelin kentän lamppujen kanssa. Kunhan saa projektin valmiiksi, niin kyllä maailma valaistuu. Kohta ei tallin pihassa edes huomata, että muualla on pimeää. Aika hidasta vaan on puuha ja toki tuon homman olisi voinut tehdä kesälläkin, mutta onneksi hanke toteutuu nyt.

Mä laittelin Hopon ratsastuskuntoon ja paineltiin pienen alkulenkin jälkeen pellolle. Ilokseni huomasin, että pelto on kuivunut eikä upota enää Hoponkaan alla suuremmin. Hölkättiin vähän, käppäiltiin enemmän ja nappailtiin tuoretta sopivasti.  Aurinko paistoi matalalta ja kun alettiin lopetella, niin se olikin jo värjännyt koko taivaanrannan punaiseksi.  Hienoja auringonlaskuja on tarjolla joka ilta.  Pohjoisessa vihmoo jo räntää ja meillä vielä satunnaiset voikukat kukkivat ja siellä täällä kukkii lupiinirypäksissä kolmas kukinto. Yöt ovat viileitä ja tallissakin on lämpötila pysynyt hyvänä, kun on jätetty vähän räppänöitä auki.

Olen seuraillut SM-kisojen valmisteluja. Valtavasti MaJa-talli tekee taas töitä ja Jari on neuvotellut ihan mielettömän määrän palkintoja.  Upeaa tekemistä. Koko talliporukka panostaa täysillä. Noin niitä kisoja pitäisikin järjestää! Harmi, että kisojen sijoittelu kaltenteriin ei mahdollistanut ratsukoiden osallistumista ykköshevosilla. Ja tuo 100 km matkakaan ei ehkä FEI-tason hevosilla houkuta kisattavaksi. Onneksi kvaalautuneita tuoreita hevosia on kuitenkin sen verran, että kisat toteutuvat. Toivottavasti saadaan tiukka kisa aikaiseksi. Mun veikkaus on, että Ines voiton vie, mutta palkinnot onneksi jaetaan vasta ratsastuksen jälkeen. Muissakin luokissa o mielenkiintosia menijöitä. Moni hakee viimeisiä kvaaleja, jotta ensi vuonna nähdään entistä useampia ratsukoita kv-rintamalla. Niin se kuitenkin vaan menee, että tavoitteelliset ratsastajat halajavat kv-kisoihin, monestakin syystä. Ja niinhän sen pitääkin mennä.