Mulla oli oikein jo ikävä hevosia kun vihdoin ja  viimein pääsin tänään tallille asti. Työpäivä venähti taas, joten kotiin päästyäni vaihdoin kiireesti vaatteet, nappasin piskin kassiin ja lähdimme ajelemaan tallille. Tänään saavutettiin varmasti joku sydäntalven lämpöennätys, sillä lämmintä oli parhaimmillaa neljä astetta ja vettä satoi. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että vähäiset lumet sulavat kohinalla. Tiet ovat sulat ja mustat. Totesin mennessä, että mitään ei näe ja paluumatkalla pysähdyinkin bussipysäkille hinkuttamaan lumella lamppuja puhtaaksi!

Tallilla kolme eloonsa tyytyväistä karvakorvaa möllötteli tarhassa. Pohja on hyvä ja mukavasti tamppaantunut. Siellä jäljistä päätelleen pääsetellään välillä ihan reippaastikin.  Tavalliseen tapaani kiersin katsomassa langat ja aidat ja tarhoissa kaiken muunkin. Ei uusia vaurioita. Havuja oli syöty melko paljon. Heinäverkot olivat luonnollisesti tyhjät ja keräilin ne pois. Mitään ihmettä kiirettä kaveruksilla ei ollut, mutta kun availin pihaton ovea, niin Urhohan siellä oli parkissa. Ketjun avaaminen vei hetken aikaa, koska on mulle väärän kätinen, niin johan tammatkin ehtivät siihen tungeksimaan samaan aikaan.  Kukin löysi kuitenkin omaan karsinaansa ja saatpon päästään Pedron hönöilemaan. Suljen sen aina tallitupaan kun päästän hevoset sisään.  Tosin se pääsi multa taas pujahtamaan Tatankan karsinaan kun olin varsaa harjaamassa ja kopeloimassa. Ei ole mun mielestä ihan suotava juttu, vaikka pikku-piskin olemassaoloa ei tunnu hetkauttavan hevosia yhtään millään tavalla.

Hevoset saivat iltasafkansa ja ansaitsemansa rapsutukset. Koska mulla on nyt iltaisin juttukaverit aika vähissä, niin jokaiselle jupisin myös jotakin. Pedro viiletti pitkin piha- ja tarha-aluetta. Onneksi sillä on vilkkuvalo selässä, muuten sen silmälläpito olisi täysin mahdoton tehtävä. Vietiin vielä heinäsäkit eri puolille tarhaa ja kannettiin vedet. Siinä mulla kävi taas klassinen tapaturma ja koska jäin seurustelemaan Urhon kanssa niin viimeinen ämpärillinen ehti valua osittain yli. Sitä se on kun mukamas yrittää nopeuttaa hommia niin ne hidastuvatkin entisestään. Näin aina. Hommat tuli tehtyä, oma mieli virkistettyä ja koira ulkoilutettua. Illalla ei taaskaan tarvinnut sängyssä pyöriä ja odotella unta.

Onneksi on tallimestari Satu olemassa. Mulle siunaantuikin heti alkuviikkoon jos jonkinlaista iltapäiväpainotteista keikkaa ja hanketta, joten Satu ahersi tallilla. Lisäksi kehittelin itselleni koko alkuviikon kestäneen päänsäryn jonka onneksi sain kuitenkin jotenkin laukeamaan ennen kuin se kehittyi migreeniksi asti. Mutta ei ole herkkua herätä useampana aamuna päänsärkyyn ja tiedostaa että rankka viikko on jo muutenkin edessä. Onneksi ei tallilla mitään ihmeellistä ollut tarjolla ja Satu selvisi rutiinihommilla. Vähän hevoset olivat olleet kummissaan kun ei iltatallissa omia ihmisiä muutamaan iltaan näkynyt. Lämpötilat vaihtelivat viikonlopun pikkupakkasesta tiistain yli kymmenee asteeseen, joka sitten taas lähti nopeasti lauhtumaan.

Viikonlopun kisat lähestyvät ja monessa matkaratsastustaloudessa alkaa jännitys tiivistyä ja kisakausi on alkamassa. Mulla on muutama seurattava ratsukko, joiden edesottamuksia odotan mielenkiinnolla, joten hengessä eletään mukana. Niin innostunut en ole, että lähtisin paikan päälle, mutta enkohän saa hyvät raportit fiiliksistä ja tapahtumista.

Kyllä aika kuluisi ilman työntekoakin! Caro laittoi hevoset ulos, joten saain heräillä vasta seitsemältä. Kissat ja koirat ruokittuani join oikein kupposen teetä ja katselin telkkarista tennistä. Aurinko alkoi paistella keväisesti ja me lähdimme Pedron kanssa metsälenkille. Se oli osittain aika raskasta puuhaa, sillä pentuhan ei umpihangessa kulje, vaikka hanki on ihmisen nilkkaan asti. Jouduin sitä osittain kantamaan. Hikihän siinä tuli ja eka suihku pitikin ottaa jo päivän tässä vaiheessa. Samaan aikaan Kari lillutteli varpaitaan Intian valtameressä.

Yhdeltätoista lähdin ajelemaan tallille. Nappasin ensitöikseni Urhon tarhasta ja löin sille Hopon satulan selkään. Urhon kanssa haastavin tilanne on selkäännousu ja alitajuisesti tämä tieto on aina mulla takaraivossa. Niinhän siinä taaskin kävi, että juuri kriittisellä hetkellä se teki tiukan neulansilmän oikeaan ja sitten menimme jotain ravin ja käyninnä välimuotoa kentälle asti. Jossain vaiheessa sain jalustimen jalkaan ja palailtiin samaa reittiä takaisin. Totesin myös, että satulavyö jäi ihan liian löysälle. Mutta Urholla on näitä rajoitteita: ei saa olla liian tiukkaa satulavyötä tai se nousee pystyyn, ei saa ottaa ohjista tai se nousee pystyy, ei saa sitä tai tätä tai se nousee pystyyn. Ja jos paino siirtyy yhtään satulan takakaarelle, niin se riehantuu lopullisesti. On oltava siis hyvin vakaasti joka tavalla.

Kun lähtötilanne oli rauhoitettu, niin mentiin Ridasjärventien kautta takapellolle. Mua vähän hermostutti mennä vilkasliikenteisen tien vierellä. En edelleenkään pidä kuolaimetonta viritystä mieluisana. Enkä muutenkaan pidä ihan ideaalina, että puuhailen noiden tyyppien kanssa yksinäni. Jos mulle tänäänkin olisi jotain sattunut, niin ennen huomista ei kukaan mua kaipaisi. Rauhallisesti kuitenkin etenimme, mitä nyt auran jättämää lumikasaa ja paria kiveä piti pelästyä. Ei mitään mieletöntä draamaa, mutta varmuuden vuoksi olen nyt sentään pitänyt puhelinta taskussa kun olen ratsailla ja on se tallilla ainakin mukana. Päästiin pikkutielle ja oloni muuttui heti paremmaksi. Urho sätkähteli vielä muutamaa juttua, mutta sitten päästiin pellolle.  Eka kiekka mentiin käyntiä ja ravia ja toka kiekka ravia ja laukkaa.  Sitten pellon päähän ilmestyi traktori, jota piti alkaa kyyläilemaan.  Tehtiin vielä jonkin aikaa voltteja ja kiemuroita. Lähdettiin palailemaan samaa reittiä ja potkin matkan varrelle tipahdelleet paskakikkareet pois. Urho oli hyväntuulinen ja palkitsin sen hevosherkuilla. Kun päästiin takaisin tallille, niin kuorin varusteet pois jo puomilla ja palautin sen tarhaan. Sella siellöä jo kovasti kaipailikin. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Keväältä tuntuu.

Laitoin tallin valmiiksi iltaa varten. Vedin lantalassa paskat nippuun, kahlasin metsikköön ja hain hevosille havuja, täyttelin heinäsäkit ja jaoin kolmikolle väliheinät. Neljältä olin kotona ahmimassa välipalaa. Pedro kellahti syliini ja otettiin tunnin torkut. Puoli kahdeksalta pakkasin sen kassiin ja lähdimme iltatalliin. Piski pisteli menemään pitkin tallialuetta ja kanniskeli paskapalleroita elämänsä innolla. Välillä se kirmaili perässäni ja välillä omilla teillään. Otin hevoset sisälle. Ne piti hakea tarhan toiselta puolelta. Oleilivat kaikessa rauhassa ja oli taas sellainen ilta että oikeastaan ne olisi ollut kiva jättää kokonaan ulos. Tulivat rauhallisesti ja taas tyylikkäästi yksi kerrallaan Urhon johdolla. Harjasin ja kollasin ne, laitoin aamun heinät valmiiksi, täytin heinät ja toivotin hyvät yöt. Kotona olimme yhdeksältä ja totesin, että Suunnon mukaan ahtiivisuuteni oli ollut 250%.  Silmäilin vielä Vesilahden osallistujalistoja. Muutama uusi nimi ja muutama rohkelikko aloittaa kautta jo tässä vaiheessa. Luokat ovat aika pieniä, mutta toivottavasti saavat hyvät kisat käyntiin ja kauden avattua.

Kello alkoi lirkuttaa kuudelta ja hetkeä myöhemmin olin jo Pedron kanssa matkalla tallille. Hevoset siellä heräilivät. Harjasin kaikki ja olivat jo innokkaina menossa ulos. Varsinkin Sella. Katselin jo eilen, että sillä on kiima ja sama peli jatkui. Tatankakin meni poikkeuksellisesti aika reippaasti pihalle. Aloin siivoilla karsinoita ja Pedro kähvelteli paskapalleroita ja kanniskeli niitä ympäriinsä. Kun kävin täyttämässä vesiastian niin se kirmaili muina koirina hevosten seassa. Alkaa olla sinut asian kanssa. Mietin, että miltähän tuntuu olla noin pieni. Kun hommat oli tehty ja taivas kirkastunut ihailin hetken upeasti värjäytyvää taivasta. Maagista. Pedro hyppäsi kassiinsa ja sippasi heti kun auton moottori hyrähti käyntiin. Kaikesta päätellen oli alkamassa upea ja kevättä lupaileva päivä.

Lounasaikaan yksi asiakas tuli noutamaan tilaamiaan varusteita. Esittelin samalla Podiumin satulaa, joka taas lähtee pian seuraavan Matkalla matkaratsastajaksi -kurssin rekvisiitaksi. Tuli siinä mieleen, että täytynee tilata taas uusi demosatula, kun aiemmat aina ostetaan käsistä. Omaa Plussaani en demoksi anna ja vakka Urhon Desert on rakenteltaan ihan samanlainen, niin jos sillä ratsastan, niin Plussan sinne selkään asetan. Nyt olisi myös aika miettiä, että haluammeko sponssata jotain uutta ratsukkoa tänä vuonna. Ei tule nyt oikein ketään mieleen, joka kaipaisi ja ansaitsisi lisäboostausta alkavaan kauteen.

Iltapäivällä lähdin uusintakierrokselle. Sella keimaili Urholle ja riiailivat toisiaan Tatanka raukka häädettiin kauemmas kaikesta mahdollisesta. Se sitten leikiskeli vähän syrjemmällä kuusen oksilla. Kun menin tarehaan touhuilemaan se lyöttäytyi seuraan. Hain riimun ja liinan ja otin sen kentälle puuhamaan. Juoksutus meni äärettömän hyvin. Sella ja Urho tulivat tietenki aidalle norkoilemaan, mutta meillä oli ihan omat touhut. Kun hommat oli tehty, niin herkkuja oli runsaasti tarjolla. Tämän jälkeen varsa pääsi vielä hetkeksi tarhaan ja nelisin korjailtiin aiemmin rikottua väliaitaa. Karilta on kiinnittämättä myös yksi kentän aidan lankuista ja aloin pelätä, että joku saattaa sieltäkin lähteä maailmalle, sillä sähkö ei liiemmin kulje.

Laitoin väkkärit valmiiksi ja yksi kerrallaan tulivat sisälle. Ensin tuli Tatanka, muutaman minuutin päästä Sella ja useamman minuutän jälkeen Urho. Hölkillä tulivat kaikki sillä taisivat olla toisella puolelal puuhailemassa. Harjasin ne vielä ja kollasin jalat. Aamulla Urholla oli ollut taas vähän turvotusta jaloissa, mutta oikeastaan jo tunnin ulkoilun jälkeen ne olivat kuivat. Niin myös nyt illalla. Sellalla ja Tatankalla on tullut tavaksi, että eivät aloita heiniään ennen kuin ovat saaneet liemisensä. Äkkiä ehdollistuvat asioille. Kaadoin litkut kippoihin ja toivotin hyvät yöt. Kari laitteli kuvia majapaikastaan. Kyllä kelpaa. Muutenkin olosuhteet taitavat tällä reissulla olla aika paljon paremmat kuin Intiassa. Illalla junailin alkavan viikon tallivuoroja. On tässä taas sovittamista työn, kodin, koiran ja hevosten välillä.

Tein tynkäpävän töissä ja Kari asettelit omat suuntimensa kohti Johannesburgia. Ennätän vielä saada auton i jäisellä pihatiellä linkkuun ja kovan ähellyksen jälkeen jumiin lumeen. Erinomaisen hyvä lähtö Karille. Muutenkin olen aina hätää kärsimässä itsekseni ja jos en pääse edes pihalta pois, niin mikä kaikki muu voi tuottaa ongelmia. Onneksi lähtö viivästyi viikolla ja sen myötä keikka lyheni samaisella ajalla. Eiköhän tästä taas selvitä.

Painelin kolmelta tallille Laura pykälässä. Ehdin jo yllättyä, että pitikö mun ottaa karsinatkin, mutta Satu ilmoitta oikeastaan samalla hetkellä, että tekee tallihommat tänään vähän myöhemmin. Laiteltiin Sella ratsastuskuntoon. Tällä kertaa Laura laittoi hokkotossut jalkaan. Ähisi siinä laittaessaan, että ovat kyllä aika työläät. Totesin, että niinhän ne ovat. Tai ovat ainakin meidän tallilla kaikkien muiden paitsi Karin mielestä. Saatiin töppöset kuitenkin tiiviisti paikoilleen ja ratsastajan selkään. Tarkistin vielä vyön ja sitten pääsivät liikkeelle heijastinloimella, heijastinliivillä ja otsalampulla varustettuna.

Aloin laitella heiniä valmiiksi, niin johan tyttö soitti, että jotain on outoa. Pieni konsultaatio, jonka jälkeen hyppäsin auton puikkoihin ja kaahailin perään. Eivät olleet ihan ehtineet Päivöläntielle. Laura selitti ongelman laatua, että pohkeeseen tuntuu naks. Tutkittiin tilannetta, tyttö tuli alas selästäkin, mutta ei se naks siitä selvinyt. Ravaili muutaman pätkän valvovan silmän alla ja liikkeessä ei ainakaan ollut mitään huomautettavaa. Todettiin, että jatkakoot matkaa.

Puolessatoista tunnussa heittivät 15 km:n lenkin. Kaikki oli mennyt hyvin ja naks oli loppunut. Satukin oli ennättänyt piipahtamaan ja auttelemaan tallihommissa. Oikeastaan samalla hetkellä, kun olini saanut kaiken valmiiksi kopisteli Laura Sellan kanssa sisälle. Vähän kuurassa olivat molemmat. Keli oli aika ihanteellinen: pari astetta pakkasta ja tuuli nollassa. Jotain pientä hyhmää tihutteli, mutta se ei tamman tahtia ollut hidastanut.  Pyyhkäistiin hiet pois ja Laura valmisteli melassiveden. Sitten juotiin teet.

Hetkeä myöhemin otettiin kolmikko sisälle. Olin kuvitellut, että Sella käy lumessa piehtaroimassa. Ei käynyt. Kävi toki piehtaroimassa, mutta tuulikaappipihatossa. Siinä, mihin tallin käytävältä lakaistaan käytävälle kulkeutunut irtosälä. Joten märkä hevonen oli kauttaaltaan pellettipurussa kun se tyytyväisenä tuli sisälle. Tatanka oli muutenkin pitkin iltaa laukkaillut vierastarhasta päätarhaan, tehnyt kunniakierroksen ja kiitänyt takaisin vierastarhaan. Se luonnollisesti kirmaili nytkin takakautta sisälle, mutta Urho jäkitti paikallaan vierastarhassa. Kävin avaassa portin ja sieltä herra huumoritajuton asteli omaan karsinaansa ilman sen suurempaa ohjausta.  Taisi olla ensimmäinen kerta, yleensähän se lähtee jonnekin muualle haahuilemaan. Niin ne vaan tavat muuttuvat.

Touhuiltiin siinä vielä hetki. Minä laittelin aamuksi asioita valmiiksi ja tarhoilla kiertäessäni huomasin, että löytyikin syy siihen, miten Tatanka niin kovalla innolla ja vauhdilla pääsi rallattamaan tarha-auletta ympäri. Yksi kiitoa rajoittava tolppa oli katkaistu ja tamatarhan sekä perustarhan välille viritellyt langat olivat sikin sokin. Siinä on ollut ihan idea, että joutuvat kiertämään vähän kauempaa ja ottamaan vauhtia pois. Nyt shikaani oli oikaistu ja baana on auki.  Keräilin langat, porttikahvat ja katkenneen tolpan. Virittelin langat siten, että eivät makaa maassa ja sähkökin ehkä vähän kulkisi. Voivat nyt painaa leveämpää baanaa pitkin kunnes maa on sula ja saadaan uusi tolppa nuijittua maahan.  Laura harjasi sisällä hevosia. Manaili Sellaa, jota ei tietenkään puhtaaksi saatu. Vieli piti siivota Sellan jättikokoiset paskat, jotka se pudotti tallin pihaan tullessaan.  Tyttö oli täpinöissään. Ei pelkästään onnistuneesta ratsastuksesta vaan siitä, että seuravana päivänä häntä odotti lento etelän aurinkoon. Tivasi kotimatkalla, että mitä minä haluaisin tuliaisiksi. Hymyilin hämärässä. Hassu likka.

Kiire, kiire, kiire, kiire. Avoimia ovia, vanhempainiltoja, kiihkeää matkavalmistelua ja sivutuotteena eläintarhan hoitoavun suunnittelua. Onneksi on suhteet kunnossa ja vielä olemassa ihmisiä, joiden apuun voi aina luottaa. Kari lähinnä vastasi tallikuvioista. Tiistaina Laura oli kaverina ja Sella pääsi jo aika kivalle lenkille. Koska kelit ovat, mitä ovat niin nastatossut pistettiin jalkoihin ja tamma kipaisi illan hämärtyessä lenkkinsä ilman lipsumista tai luisumista. Tytön juttujen mukaan tämä lenkki oli paras kaikista ja tamma pysyi lapasessa ja kuulolla koko lenkin ajan. Jos näin on, niin olemme hyvällä tiellä.

Podiumilta tuli taas paketti ja yksilöllisyyteen pyrkivänä firmana tehtaalta saatiin upea sammelen sävyä muistuttava vihreä pile-huopa. Kyllä kelpaa taas yhden uuden omistajan olla onnellinen. En saanut oikein hyviä kuvia sisävalaistuksella. Kaaos päättyi ja ulkovalaistus on parantunut. Tarkoitan sitä, että päivä on merkittävästi pidempi ja Nurgamissakin aurinko taas nousee. Ihanaa on ajella aamulla töihin, kun taivaanrannassa kuultaa valo. Sama juttu iltapäivällä, että melkein päästään viiten asti siten, että ainakin maaston muodot ja erilaiset hahmot on havaittavissa. Kevät tulee, kevät tulee!

Se on sunnutai ja herätys puoli kuusi. Koira kassiin ja menoksi. Tallirutiinit oli niin nopeasti tehty, että oltiin jo ennen päivänä valkenemista hörppimässä aamukahveja ja piski nukkui kassissaan tyytyväisenä. Seesteisen hetken jälkeen Kari meni riehumaan lantalaan ja veti kuorman taas nippuun, niin pärjäilemme seuraavankin kuukauden. Mä pyörittelin tallituvassa kypärää kädessäni. Hopon poistumisen jälkeen ajattelin, että mun ratsastukset on ratsastettu. Olen jo muutaman vuoden miettinyt, että kun Hoposta aika jättää, niin en enää hevosen selkään kiipeä. Jotenkin tuntuu siltä, että minun ja Hopon suhde oli sillä tavalla uniikki, että on väärin jatkaa touhuja jollain toisella hevosella. Sella on Sella, Urho on Urho ja Tatanka on ihana peilikuva meidän koko laumasta. Niiden kanssa on ihan kiva touhuilla, mutta suhteemme on silti valovuosien päässä siitä, mikä sielujen sidos meillä oli Hopon kanssa. Nyt olen pari kuukautta asiaa pyöritellyt päässäni. Vielä perjantaina pohdin, että himmeneekö Hopon muisto, jos kiipeän toisen hevosen selkään. Toisaalta kuitenkin hevostouhuissa ei ole mielestäni mitään järkeä, jos ei ratsasta. Mulle ei vaan riitä rapsutelu ja lannan luominen. Mulle tärkein juttu on aina ollut ratsastaminen.

Syvistä aatoksista mut keskeytti ilmoitus siitä, että Urho on ratsastusvalmis. Vedin syvään henkeä, astelin talliin ja talutin siellä odottavan hevosen pihalle. Hops selkään ja menoksi. Pienen pieni juttu, mutta merkitykseltään yksilölle valtaisa. Käytiin ensin kentällä tsekkaamassa, että kaikki on tallessa. Sitten siirryttiin pellolle. Siinä ehkä mielen läpi löi jokin liikutuksen aalto. Jotenkin syyllinen olo siitä, että hommat jatkuvat, vaikka suuri hahmo on poissa. Toisaalta ilo siitä tekemisestä, mitä niin kovasti rakastan. Eka kiekka mentiin käyntiä, toka reippaammin. Eihän Urhosta uhku se voima ja valta, mikä Hopossa oli aina läsnä, mutta  sen olemuksesta huokuu kepeys ja ilmavuus joka sukupolvien ajan on veressä periytynyt näihin päiviin asti.

Tunnin sen kanssa touhuilin ja mieli oli seesteinen kun lopulta jalkauduin. Karille täytyy antaa kiitosta, että sparrasi ja kannusti sopivasti. Tässä olisi myös voinut ihan oikeasti käydä niin, että en olisi enää hevosen selkään kiivennyt. Kun jää on nyt muurettu, niin enköhän ala käyttää Urhoa terapiatarkoituksiin aiempaa enemmän. Lisäksi mun selkä vaatii liikettä. Kyllä se tästä. Lopupäivän olin aika mukavalla mielellä.

Kari juoksutti vielä Tatanka kentällä ja me Pedron kanssa katseltiin touhuja. Pistettiin kaikki tallilla valmiiksi iltaa varten ja sitten kiirehdittiin kotiin lounallee ja pienille päiväunille. Iltatallin Kari kävi hoitamassa itsekseen ja samaan aikaan mä lueskelin perjantain HU:ta ja ihmettelin, miten esteratsastajatkin lähtivät samaan typeryyteen, että osa harrastajista päätti alka mollaamaan omaa lajia, oman lajin keulakuvia ja nostamaan omaa erinomaisuuttaan. Tässäkin episodissa on aika monta puolta ja kun ihmisten kanssa juttelee, niin vähän jokaisella lusikka enemän tai vähemmän sopassa. Surkea homma. Pitäisi edes oman lajin kesken puhaltaa yhteiseen hiileen. Kaikki kuitenkin tuntevat toinen toisensa ja asiat voitaisiin puida oan sakin kesken. Ei paljoa auta, että liiton tuorein kasvo peräänkuuluttaa tilannetajua ja sosiaalista älyä. Ilemisesti hevosihmisillä nämä perinteiset vuorovaikutustaidot ovat heikosti kehittyneet. Hevosen kanssa kun ei tarvitse puhua. Ja HU alkaa ikävä kyllä muistuttaa keltaista lehdistöä. Jos vaan haistavat jotain säröä ja skismaa, niin heti ovat paikalla. Onko se sananvapautta? Kun jollain on vaan jotain pahaa sanottavaa ja mehevä riita kylvettynä, niin se kannattaa julkaista.

Lauralla on lomien jälkeen into päällä ja näin ollen kävin nappaamassa hänet kyytiini aamulla puoli seitsemältä. Lämpötila oli nollassa ja tiet peilijäässä. Jotein pientä hippusta leijaili maahan. Lunta toivottaisiin vielä ainakin puolet lisää, mutta on tämäkin parempi kuin musta ja jäinen maa. Annettiin aamuväkkärit, harjattiin pollet ja kollattiin ne läpi. Urho taas ekana ulos, sitten Sella ja viimeisenä unelmoija Tatanka. Jälleen sain hilata sen narun kanssa pihalle. Olivat olleet rauhallisesti, joten karsinat olivat tosi siistit ja helposti siivottavissa. tehtiin erityisen tarkkaa työtä ja lisättiin kuiviketta. Sitten juotiin teet!

Laura haki Sellan sisälle ja laitteli sen valmiiksi. Seurailin ylimalkaisesti vierestä ja olen kyllä tosi iloinen siitä, miten näppärästi meidän mamma bellaa käsittelee. Aluksi oli varusteiden kanssa ihmettelemistä, mutta tosi nopeasti kaikki asiat ovat jäsentyneet ja hommat menevät niin kuin kuuluukin. Mun ei tarvinnut muuta kuin vähän pitää mielialaa yllä, kun tyttö kiristi satulavyötä. Sitten olivat valmiit peltrotreeniin.

Tekivät ensin kilsan alkuverkat kiertäen pyörätien kautta pellolle. Sovittiin, että tekee neljä kierrosta. Eka ravia ja käyntiä, siirtymisiä paljon. Toinen ja kolmas ravia ja laukkaa ja vika taas ravia ja käyntiä. Eka ja toka kiekka menivät tosi mallikkaasti. Sitten Sella vähän alkoi innostua ja tyttö sai tehdä ihan tosissaan töitä. Hiki tulu molemmille, mutta ihan tyydyttävästi selvisivät ja kymppi tuli täyteen. Otin videokuvaa ja Laura pääsi itse analysoimaan tekemistä. Totesi saman, että kun vauhti lisääntyy ja homma menee hivenen hektiseksi, niin istunta leviää. Tyttö tekee parhaansa ja on kamalan vähän aikaa vasta treenannut, joten kyllä se siitä. Kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin. Kisoihin tekee mieli, mutta vielä siihen on vähän matkaa.

Kun Sella teki töitä pellolla, niin tohuilin varsan kanssa omiani. Vähän venyteltiin ja väistätin sitä. Porkkanan taika toimi jälleen. Se on kyllä kiva varsa. Yhdessä katseltiin aidalta, kun mamma kipitteli menemään.

Juotettiin homman jälkeen koko kolmikko. Urhoa joutuu komentamaan, että Tatanka saa osansa. Poljin sille jalkaa, niin pysyi kauempana. Sella pääsi puomin taakse piehtaroimaan ja kieppuikin oikein antaumuksella. Sitten sille vedettiin oikein toppaloimi kera kaulakappaleen, sillä hinkutin sitä taas kuumilla pyyhkeillä ja pesin myös persvaon, joka oli jotenkin taas muuttunut riitteiseksi. Puhtaana, tyytyväisenä ja puettuna se pääsi tarhaan. Meni vielä piehtaroimaan loimenkin kanssa ja sitten siirtyi heinille.

Kotona otinkin pienet päiväunet ja sitten aloin rakennella parille uudelle valmennettavalla alkavan kauden kisakalenteria ja treeniohjelmaa. Mukavaa puuhaa, kun saa tehdä uusien ihmisten kanssa töitä. Mua vähän huvittaa, että vaikka en ole ollut mitenkään erityisen innostunut nuorten valmennuksesta, koska aikanani touhusin kovastikin Keravan Urheilijoiden nuorten kanssa, niin tässä sitä nyt taas ollaan. Mulla on kaudella 2017 neljä nuorta sparrattavana. Mietinkin tässä jo, että taidan kesällä järjstää ihan tälle nuoriso-osastolle jotain omaa leiritoimintaa. Olen aika innoissani. Taas jotain uutta!

Kari hääräsi tallilla illan. Tyytyväinen kolmikko jäi yöpuulle.

Perjantai ja 13. päivä. Yleensä perjantai 13. on ollut mulle oikeastaan ihan onneksi. 13.11. sen sijaan on surkeuden päivä. Hopon poislähtö on vielä niin lähellä, että tällaiset tasapäivät ovat raskaita. Olen viikon verran tehnyt jo henkisesti töitä sen asian kanssa, että nousisin jälleen ratsaille. Aamupäivällä kun katselin työhuoneen ikkunasta leijailevia lumihiutaleita tuntui siltä, että tänään on se päivä. Ei ollut.

Laura tuli meille iltapäivällä, pakkasin piskin laukkuun ja suuntasimme tallille. Minä tein tallihommia ja Laura alkoi laitella Sellaa ratsastuskuntoon. Likalla on niin riuskat otteet, että tamma näyttää herkästi hapanta naamaa. Selosti vähän, että kannattaa hidastaa ja keventää omia otteitaan, jos haluaa elää tämän yksilön kanssa harmoniassa. Laura on siitä mukana teini, että ottaa sanomisista opikseen ja muutenkin yrittää kyllä parhaansa.

Kun kaikki oli valmista, niin likka hypähti selkään ja lähtivän ensimmäistä kertaa kaksistaan Päivölän peltolenkille. Vannotin moneen kertaan, että ottaa pohjat huomioon ja muistaa kääntyä kulloinkin oikeasta kohdasta. Tyttö vakuutti, että muistaa kyllä reitin. Lähtivät reippaina matkaan. Otsalamppu olisi ollut ihan paikallaan, mutta onneksi sentään huomioloimi ja huomioliivi olivat päällä.

Puolitoista tuntia olivat matkalla. Sade tuntui kuulemma piikeiltä kasvoissa. Liukasta oli ollut ja siitä syystä olivat edenneet rauhallisesti. Olin tyytyväinen tähän. Muutenkin olen tyytyväinen siihen, että Laura pääsääntöisesti tekee, mitä pyydetään ja aika usein osaa myös valintatilanteissa tehdä hyviä ratkaisuja. Kova hinku olisi päästä kisaaan ja toivottavasti pian pääsevätkin. Ei nyt vielä tammikuussa, mutta ehkä kevään aikana kuitenkin.

Lenkin jälkeen pyyhkäistiin Sella kosteilla räteillä, juotettiin se, palkittiin porkkanoilla ja loimitettiin. Pääsi sitten pihalle väliheinille. Laiteltiin paikat kuntoon ja pakattiin itsemme autoon. Kari oli jo tulossa, mutta reittimme eivät kohdanneet. Minä heitin Lauran kotiin ja kiirehdin kotiin Pedron kanssa. Samaan aikaan Kari laitteli Urhoa valmiiksi ja kiersivät saman lenkin kuin Sellakin, mutta vähän reippaammin. Hevonen tuntui hyvältä. Iltatalli vähän venähti ja väkkäreiden jälkeen Sella ja Urho olivat kuulemma molemmat jo nuokuksissa.

Hevosilla rokotusvapaat. Liikkuivat päivällä sen, mitä liikkuivat. Kari ahkeroi tallihommia.

Mulla on ollut sitten aikaa ihmetellä maailmanmenoa. Ihmettelen sitä, että komitea, joka korostetusti alleviivaa, että kv-toiminta ei kiinnosta eikä kuulu heidän toimialueeseensa haluaa ehdoin tahdoin päästä siihen vaikuttamaan ja sohii myös maajoukkuetoiminnan suuntaan, vaikka siitäkin ovat kirjautuneet ulos. Ja ihmettelen sitä, että kotimaassa kisaavien kv-ratsukoiden tai kyseiselle tasolle pyrkivien asiat eivät kiinnosta, mutta ulkomailla vaikuttavien asiat kiinnostaa. Kotimaan kv-kisat eivät kiinnosta, mutta kiva olisi reissata edustamassa ulkomaisissa kisoissa. Ihmettelen. Ja sitäkin ihmettelen, että ihminen, joka jokunen kuukausi sitten lehtiejuttujen mukaan manasi koko lajin ja ilmoitti harkitsevansa harrastamisen lopettamista, hinkuukin sitten edustuspaikkoja ja on jopa valittu HUJOon edustamaan kv-toimijoita. Ihmettelen. Mutta onneksi maailmaan ihmetystä mahtuu. Ja ihmetellä täytyy sitäkin kritiikkiä, jotan edelliseen komiteaan kohdistui. Aivan siekailematonta puoluellisuutta ja toisten tekemisen vähättelyä on ollut havaittavissa päättyneen kauden aikana. Ei voi kuin hämmästellen katsoa sivusta. Koko SRL on jotenkin menettänyt uskottavuutensa ja lähes jokaisen lajin parissa velloo mielipaha ja tunne epäoikeudenmukaisuudesta. Ilmeisesti liian pienet hiekkalaatikot. Noh, meillä on oma verkosto ja omat kuviot. Jatketaan omaa tekemistä omin keinoin ja ihmetellään vaan tuota touhua. Kaiken piti muuttua hyväksi, mutta lajia vaan ajetaan alas kiihtyvällä tahdilla. Surkeaa.