Meidän piti mennä aamulla tallille, mutta yllätys, että mä en taaskaan nukkunut yöllä ja olisin sitten aamulla just halunnut nukkua. Näin ollen me päästiin tallireissuun vasta joskus yhdentoista jälkeen. Lisäksi Lahdesta oli tullut tieto, että Roosa pelaa turnausvoitosta iltapäivällä, joten asioihin piti laittaa vähän vauhtia, että ehdittäisiin peliä katsomaan. Ja mitäpä Täti Musta ei tekisi, että pääsisi kummitytön pelejä hurraamaan.

Oltiin niin ohuissa trikoissa kuin kaapista löytyi, mutta kyllä jo heti autosta noustessa tuli hiki. Tatanka ei vislauksesta noussut ylös ja aloin jo luonnollisesti panikoida. Sellan lähti kävelemään luokse ja mä lähdin vastaan, koska hätäilin maassa köllöttelevää junioria. Nousihan se lopulta ja lähti lontustelemaan laitumen perukoilta porttia kohden. Ihan ehjänä. Pystyin taas hengittämään vapautuneesti.

Laiteltiin hevoset valmiiksi. Sella käytännössä nuokkui puomilla ja Tatanka otti myös erittäin lungisti. Kari jaksaa sitä kehua ja ylistää, että se on meidän kaikista hevosista helpoin. Mutta niin kuin Pauliina illalla totesi, niin parastahan se on, kun itse laittelet hevosen alusta loppuun asti. Parasta ja varmaan myös pahinta. Mutta silti, päivääkään en vaihtaisi pois. Ennemminkin olisin oikeastaan ihan valmis ottamaan Sellasta vielä toisenkin varsan, mutta Kari ei ole innostunut aiheesta.

Olin juuri nousemassa selkään, kun Rita pöristeli piikillään paikalle. Nappikin pääsi liikutukseen. Mullahan on kriittinen hetki selkäännousu, mutta se on alkanut sujua paremmin. Tällä kertaa ei tarvinnut edes montaa kertaa vetää henkeä. Lähdin käppäämään kentän suuntaan ja Tatanka tuli satuloituna talutettuna perässä. Mulla oli jonkun jäljiltä ihan liian lyhyet jalustinhihnat ja niideen pidentämisessä meinasi taas tulla riita. Mä en oikeastaan tarvitse kovinkaan kummoista virikettä ratsastuksen alkuvaiheessa, niin olen kyyneleet silmissä. Jotenkin toi homma on niin herkillä edelleen. Mutta kun sitten touhu lähtee käyntiin, niin rauhoitun. Kerta kerralta nopeammin.

Kari nousi ratsaille. Meni ihan rennosti. Ei ole Tatankalle mikään ongelma, että äijä kapuaa selkään. Sitten lähdettiin perätysten kiertämään kenttää. Tatanka ei ollut erityisen kiinnostunut kulkemaan Sella perässä. Se olisi halunnut kulkea ihan omia teitään ja oli selkeästi närkästynyt, kun jotain nyittiin ja poljettiin. Pisteli muutaman protestipukinkin, kun pakotettiin. Kari jalkautui ja riipi pajusta neuvonantajan. Vähän myöhemmin alkoi homma luistaa ja vähitellen pohje alkoi mennä läpi.

Sellan kanssa me tehtiin omia juttuja. Paljon kiemuroita ja voltteja. Kun siirryttiin raviin, niin Tatanka myös sai kipaista muutaman suoran. Oikein hyvin suhtautui kevennykseenkin. Jotenkin ihana nähdä, että ratsastaja selässä ei ole sille mikään ongelma. Tänään oltiin ensimmäistä kertaa kahdestaan ratsailla näiden tyttösten kanssa. Ja siis puolitoista vuottahan siitä alkaa olla aikaa kun ollaan yleensäkään oltu yhdessä ratsailla.

Kari oli tosi tyytyväinen ja toisteli sitä, että meni paljon, paljon paremmin kuin oli uskaltanut odottaa. Reilun puoli tuntia hän oli selässä ja tekivät ihan oikeasti jotain eikä vaan sitä, mitä junnun mieleen juolahti. Me Sellan kanssa tehtiin paljon raviväistöjä ja lopuksi tietenkin pakolliset laukat. Ei poniratsastus mua oikein vaan sytytä. Valitettavasti. Kun ei se ole vauhti tai vaaran tunne, vaan mä kaipaan sitä isoa liikettä ja dieselin voimaa. Mutta ei voi mitään. Toki lopussa mulla oli hyvä mieli ja tällä kertaa jalkautuminen ei ollut mikään kysymys. Vähitellen alan ilmeisesti saada itseluottamukseni takaisin ja luottamukseni Sellaan sille tasolle, että pystyn ottamaan nuo kaksi mua hermostuttavaa momentumia ilman hyperventilointia. Kun olen selässä, niin kaikki käy, mutta nousu ja lasku teettävät työtä korvien välissä. En edes tiedä, mistä se epämukavuus tulee jalkautumiseen, koska siinä tilanteessahan ei ole koskaan tapahtunut mitään. Selittämättömiä ovat mielen kiemurat.

Käytiin kiireesti kotona ja melkein tallin raikkaina kiirehdittiin Lahteen hurraamaan ja sieltä vielä synttärikahveille Pornaisiin.

Kari vuoli Tatankan ylipitkät kaviot ja teki pienen trimmin Sellalle myös. Sen jälkeen mamma pääsi parin tunnin käppäilylle. Kari tarjoili myös tuliaisomenoita, sillä tänä vuonna pihapuu notkuu niitä ja ensimmäiset ovat jo pudonneet.

Lenkki meni leppoisasti. Aivan varmasti pitkään kestänyt helteinen sää rauhoittaa hevosiakin. Tosin nythän on ollut aikaa tottua ja ainakin itsestä tuntuu, että reippaasti yli 20 astetta lämmintä on uusi normaali. Illalla jos on 20, niin pitää vetää pitkähihaista ja -lahkeista päälle.

Mä vietin päivän Roosan pelejä jännittäessä Lahdessa. Hienoa oli nähdä myös sitä tekemistä. Nuori into ja tohina, se on jotain aika mahtavaa. Ja onhan se upea fiilis seurata veljentytön kehitystä. Pellavaa paineli kapteenina ja kun maalia pyysin, niin sitähän haettiin. Urheilu kuin urheilu, kyllä se aina kiinnostaa ja jos on tuttuja tulessa, niin jännitys tuntuu koko kropassa. Hamid oli mukana ja hän jos kuka eli kyllä ihan joka solullaan. Roosa myöhemmin kertoi positiivisen kannustuksen kuulleensakin. Vähän katsomosta kuului sellaista negatiivisempaakin mölinää, mutta kyllä mä uskon siihen, että positiivinen palaute kantaa pisimmälle. Toki kritiikki on paikallaan pieninä annoksina, mutta ilon kautta ne tulokset tehdään. Näin se vaan menee.

Alkauviikosta tuskailin sitä, että työt alkavat taas. Nyt olis lottovoitto paikallaan. Olisi niin kiva tehdä tuota valmennusjuttua, koulutusjuttuja ja varustekauppajuttua. Niilläpä ei ikävä kyllä elä, joten pakko on istua konttorilla ja väen vängällä sorkkia ihmiskohtalkoita. Halusivat tai eivät.

Keskiviikkona käytiin kuitenkin taas illan hämärässi katsomassa hevosia. Lokoisesti voivat. Kelien puolesta ei ole kiire ottaa takaisin talliin ja ei meillä myöskään ole valmiutta vielä sisäruokintakautta aloittaa, joten toivottavasti saavat olla pellossa mahdollisimman pitkään. Onhan elo merkittävästi helpompaa hevosten laiduntaessa.

Torstaina meillä oli junnujen kanssa skype-palaveri. Nyt varsinkin kun olemme levittäytyneet ihan etelästä pohjoiseen, niin nykytekniikka helpottaa kommunikointia merkittävästi.  Pientä säätöä aina aluksi tietenkin on, mutta saatiin kuin saatiinkin koko poppoo samaan aikaan kuuluviin ja näkyviin. Aluksi käytiin tietenkin tärkeimmät kuulumiset läpi ja jokaisellahan oli jotain kerrottavaa. Voi sitä kiherryksen määrää taas.

Aika nopeasti päästiin kuitenkin ihan asiaankin. Loppukausi, treenit, kisat ja muu ohjelma. Jotain pientä nillitettävääkin mulla tietenkin oli. Mutta aina tytöt ottavat sen kypsästi vastaan. Joskus mietin, että onpa hauska nähdä, millaisia aikuisia heistä kasvaa. Nopeasti kuitenkin Sarakin on pikkulikasta kasvanut täysi-ikäiseksi. Ritankin muistan aika nuoresta, kun Elisan apuratsastajana jonnekin kisoihin tupsahti. Muutama vuosi on iso aika nuorelle, vaikka itselle kolme vuotta tai neljä vuotta ei tunnu missään. Tai tuntuu, mutta ei siinä mielessä kuin sellaiselle, jolla ikää on alle 20v. Meni taas mietiskelyksi, mutta pointti oli se, että pidettiin palaveri ja täsmennettiin loppukauden tavoitteet. Olin aikaisemmin ajatellut, että lähden tyttöjen kanssa ratsastamaan Halloweeniin, mutta ei se oikein taida onnistua, kun ei ole ilmestynyt sitä hevosta, jolla voisin mukaan lähteä. Likat vähän vitsailevat, että laittavat mut selkään ja naputtavat kaikesta samalla mitalla kuin he naputtaavat mulle. Saisin maistaa omaa lääkettäni. Totesin tuohon vain, että tätä saa tällä rahalla. Nyt kun meillä ei omaa  starttikuntoista kisahevosta ole, niin onhan näistä nuorista ja heidän luotsaamisestaan mulle ihan mieletön ilo.

Keskityttiin viimeistelemään terassia kotona ja hevoset saivat olla omissa oloissaan. Lämmintä riittää ja välillä räpsähtää vähän ukkoskuuroa niskaan, mutta komeista keleistä saadaan nauttia. Perjantaina yritettiin bongata verikuu. Täydellinen pimennyt tapahtuu kuulemma kerran vuosisadassa. Täydellistä pimennystä ei nähty muuta kuin kuvissa, mutta ihan viimeiset rippeet siitä kuitenkin livenäkin. Kesä alkaa olla lopussa ja olen jotenkin haikeassa vireessä. Onhan elokuu toki vielä kesäkuukausi, mutta kun työt alkaa, niin se on syksyä. Ja illat alkavat olla pimeitä…. sekin on syksyä.

Mua vähän ahdistaa, kun on niin kuuma ja hevoset ovat pellossa eivätkä tallissa. Voisihan ne talliinkin viedä, mutta sitten ovat tallissa eivät pellossa. Ja mahdoton ajatus tässä kohtaa on hakea ne päivittäin talliin ja viedä takaisin peltoon. Joten joudun sietämään jompaa kumpaa. Toistaiseksi se on nyt niin, että ovat pellossa. Ja ihan tyytyväisiltähän ne siellä aina vaikuttavat, mutta silti.

Tiistaina vinguin illalla, että lähdetään niitä vielä lähes  yömyöhään katsomaan. Ja niinhän me sitten lähdettiin. Siellä olivat ja söivät. Laitumelle kävellessäni ajattelin, että olisikohan nyt aika käydä Urhon haudalla. Kari varmaankin aavisti, mitä tulossa oli. Ja tulikin. En vaan voinut sille mitään. Yritin rauhoittaa hengityksen ja pulssin, mutta kyyneleet vaan valuivat vuolaina. Valuivat vielä pitkään kotimatkallakin. Itkin siinä sitten samalla Dottien ja Hoponkin. Ilmeisesti on niin, että en tule ikinä pääsemään noista kolmesta menetyksestä yli.

Keskiviikko menikin sitten enemmän tai vähemmän melankolisissa tunnelmissa. Kari on aloittanut jo työt. Mä vielä viikon keräilen voimia ja sitten se taas alkaa, arkinen aherrus. Jos ei jotain lottopottia sattuisi tulemaan kohdalle. Meillä on vielä syksyn valmistelut vaiheessa, mutta eiköhän ne ehdi kun lämpimiä kelejä lupaillaan ainakin vielä pitkään. Olisikin hyvä, jos hevoset voisivat olla vaikka elokuun loppuun asti pellossa.

Helettä, hellettä ja hevoset laitumella. Käytiin niitä moikkaamassa ja rasvailemassa Sellan turpaa. Toistaiseksi se ei ole palanut. Ötökät jonkun verran kiusaavat, mutta eivät kaikesta päätellen kohtuuttomasti. Karilla oli mielenkiintoinen kengityshomma lauantaina ja se veikin häneltä melkein koko päivän. Sunnuntaina aherrettiin terassin kimpussa ja kyllähän se päivän päätteeksi alkoi varsin valmiilta näyttää.

Mielenkiinnolla seurailen  norjalaisten, ruotsalaisten ja liettualaisten matkaa Pisaan junnujen EM-kisoihin. Suomellakin on edustaja mukana ja toivon Nealle hyvää kisaa ja hyvää tulosta. Matka on pitä kujeltella hevosia täältä pohjoisesta Italiaan. Olosuhteet eivät ole todellakaan helpot. Vähän olisi tehnyt mieli lähteä kisoja katsomaan, mutta ehkä parin vuoden päästä….

Tukalaakin tukalammat helteet jatkuvat. Meillä on onneksi allas taas pihalla ja kun tunnin jotain puuhailee, niin pääsee pulahtamaan. Varsinais-Suomessa käryää maasto ja moni voi todella huonosti näillä helteillä, mutta meillä kyllä pärjätään loistavasti. Ainut mikä mua huolettaa on hevoset. Aurinko paistaa, ei tuule, paarmoja paljon yms. Keskiviikon olin jo ihan hermostuksessa ja torstaina totesin illalla, että haluan mennä katsomaan hevosia. Niinpä sitten ajeltiin illan saavuttua laitsalle. Kaikkihan siellä oli hyvin, tietenkin, mutta mulla vaan oli sellainen tunne, että täyyy mennä. Kun alan jostain hermostua, niin sitä tunnetta ei saa pois. Oikeastaan olen rauhallinen vain silloin kun hevoset ovat lähettyvillä. Liittynee siihen, että Urho lähti niin, että emme olleet paikalla. Ihannetilahan se olisi, että joku olisi aina läsnä siellä missä hevosetkin ovat. Nykypäivänä se ei taida olla mahdollista kovinkaan monella, mutta kuten sanoin: ihannetila.

Illalla sain epävirallisen tiedon, että SM-kisoihin liittyvässä sääntötulkinnassa, tai mikä se sitten ikinä olikaan, ei tulla tekemään mitään päätöstä. Ihmettelen tätä kyllä. Sotkuinenhan se juttu oli ja koska valitus ei varsinaisesti liittynyt kilpailun kulkuun vaan siihen, milloin määritellää kilpailu alkaneeksi, niin oletin kyllä kurinpitolautakunnan edes ottavan jotain kantaa.  Mutta jotenkin jännästi tämä kaatui muotoseikkoihin. Kun mun ja Karin toiminnasta tehtiin täysin tuulesta tempaistu valitus jokunen vuosi sitten, niin kummasti asia silloin otettiin käsittelyyn. Mutta mehän olemme nobodyja, joten ehkä sillä sitten oli osuutta asiaan. Eipä silti. En missään vaiheessa uskonut, että tässä tulisi jotain korjausliikkeitä tähän vuoteen, mutta jos vaikka sääntöihin saataisiin kirjattua selkeästi, että matkakisa alkaa tuntia ennen alkutarkastusta, tai vaikkapa alkutarkastuksesta. Jolloin osallistujamääräksi voitaisiin katsoa ne ratsukot, jotka osallistuvat tarkastukseen. Tämä nykykäytöntö oli nyt uutta ja toivottavasti ensi vuonna jo taakse jäänyttä. Voittajat ovat kuitenkin voittajia!

Hillittömät helteet jatkuvat ja oikeastaan ihan siitä syystä pidettiin hevoset edelleen kotona. Kari vähän suunnitteli, että olisi lähdetty iltalenkeille siten, että mä ratsastan Sellalla ja hän tulee taluttaen Tatankan kanssa perässä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä missään vaiheessa vuorokautta ei tehnyt mieli lähteä hikoilemaan hevosen selkään. Sen sijaan siirreltiin hevosia etutontilta takatontille ja takaisin ja se oli aika lailla siinä. Tammat tekivät kuitenkin tehtävänsä ja söivät etutontin ja takatontin kasvillisuuden matalaksi.

Naapurin 36-vuotias tamma tuli tiensä päähän vähän aikaa sitten ja kävivät nyt tarjoamassa laiduntaan meille, mutta Kari ei innostunut. Tiistaina kuitenkin todettiin, että nyt on aika  viedä hevoset takaisin peltoon. Järkyttävässä helteessä lastattiin ne taas kyytiin. Lastaus meni ihan niin kuin toivoa sopii. Kopissa oli tarjolla leipää ja kauraa niin kukapa ei sinne haluaisi tulla. Liian kuuma tosin. Päädyttiin siihen, että vietiin hevoset puolen päivän aikaan talliin lepäämään. Meille tuli myös yksi satula-asiakas sovittelemaan penkkejä ja sen aikaa tammat saivat levätä. Kuudelta vietiin ne peltoon ja vauhtia tietenkin taas riitti. Hännä pystyssä painelivat pitkin peltoa ja sen päälle piehtaroivat. Joten tosi hyvä, että pestiin ne huolellisesti ennen kuin vietiin laitumelle.

Samalla reissulla selvisi, että naapurista ei heru meille kuivaheinää tämä vuonna, joten pienoinen paniikki tässä saattaa tulla kuivaheinää metsästäessä. Viime vuonna sitä saatiin Saulilta ja yritetään samaa väylää tälläkin kertaa.

Aamupäivä meni vielä aitahommeleissa, mutta illalla ajeltiin tallille ja alettiin laitella tammoja matkustuskuntoon. Mua alkoi vähän jännittää, että mitenköhän Tatankan kanssa käy. Sitähän on kyllä käsitelty paljon ja on kuin puoliksi ihminen, mutta silti se ei juuri koska joudu tekemään mitää sellaista, mikä ei ole sille ihan mieleen. Sellahan oli meille tullessaan ihana typykkä, mutta ai että, jos se ei halunnut tehdä sitä, mitä pyydettiin, niin taivas putosi niskaan ja homma meni muutenkin hankalaksi. Mietin vähän, etät mitähän Tatanka toteaa, jos se ei halua jotain tehdä.

Sella käveli hyvin koppiin ja ei voi kun hämmästellen muistella niitä ongelmia, joita aikanaan oli. Kuusi tuntia lastaustataisi olla huiput. Eikä se kovinkaan usein alle tuntiin mennyt. Noh, nyt on toisin ja hyvä näin. Olen nimittäin koittanut karsia Tatankalta kaikki huonot esimerkit pois. Olen todennut, että mallista se oppii todella paljon. Ja kiitollinen täytyy olla siitä, että Hopo ja Urho ehtivät  sen elämässä hetken aikaa olla. Kaksi niin selväpäistä kaveria, että parempia esikuvia en osaa keksiä.

Nyt tilanne oli kuitenkin siis se, että Sella asteli koppiin ja jäi rauhassa odottelemaan. Tatanka kävi kerran tai pari kurkkaamassa ja kun aloin rapistella leipäpussia, niin asteli sisälle syömään. Ihana pikkuinen, rohkea ja luottavainen. Sen elämässä ihminen on ollut  vain hyvä ja jos jotain siltä pyydämme, niin se aika pienesti epäröi pyynnön toteuttaa. Tuli koppiin, söi annetut antimet ja jäi paikalleen seisomaan. Kari sulki luukut ja lähdimme liikkeelle.

Matka sujui hyvin. Rauhallisesti ajeltiin ja äijä unelmoi jo uudesta vetoautosta, joka toivottavasti elokuussa saadaan alle. Aluksi takaa kuuluu muutama kopautus, mutta sitten hiljaisuus laskeutui ja se jatkui kotiin asti. Pihassa tammoilla vähän oli kiire ulos. Sella muutaman kerran ehti jo naruaa nyppiä ennen kuin sai luvan poistua. Tatanka tuotiin kaikessa rauhassa heti perään ulos. Olivat lungisti ja nappailivat pihanurmea. Taluteltiin ne etutontille. Annettiin vettä, heinää ja suolakiveä. Laitoin fb-päivityksen, jotta naapurit osaavat taas tulla moikkaamaan leipäpalojensa kanssa. Tosin uusien naapureiden kanssa olen vähän varovainen. Koirastakin on tullut niin iso haloo, niin saattavat ahdistua myös hevosista. Aika näyttää.

Aina se on ihanaa saada hevoset kotiin. Niiden katseleminen antaa mulle suurta iloa. Sellakin on ollut aina meihin niin kiintynyt, että käytös muistuttaa ennemminkin koira. Tatanka taas puolestaan on kun koiranpentu. Edelleen se saattaa laitumellakin heittäytyä syliin nukkumaan. Hirnahtelee hijlaa unissaan ja heluttelee jalkojaan kuin nukkuva koira. Se on niin IHQ.

Tiistaina 3.7. olin saanut kutsun mr-komitean kokoukseen sääntövastaavan roolistani johtuen. Ihan hyvä, sillä suuremmin minua ei ole tässä vakanssissa kaipailtu. Kävimme hyvää keskustelua säännöistä ja mahdollisista muutoksista. Osasta olin kovinkin innostunut ja osasta en. Lähtökohtaisesti en pidä siitä, että sääntö ei ole täsmällinen. Jos sanotaan esimerksi, että rikkeen tehnyt pysäytetään, niin mielestäni pitää täsmentää, että pysäytetään miten. Ja niin edelleen. Keskustelu kävi vilkkaana. Ja vähän tietenkin sivuttiin myös SM/ lajimestaruusasiaa. Sovittiin myös lisenssikoulutuksesta syksymmälle ja olin toki iloinen, että palveluksiani halutaan käyttää.

Aamulla heräilin taas älyttömään aikaan ja kesäheikki kärsi samasta vaivasta, joten hyppäsi mukaan tallikyytiin. Noh, kun mä aloin hommiin, niin kaveri otti tirsat! No eipä mitään, päästin tammat pihaan ja annoin niiten siistiä pihanurmikkoa ja ruohottunutta kenttää. Itse olen vähäuninen, mutta voin jollain tapaa kuvitella, mitä se on, kun ei vaan saa nukuttua, vaikka olisi kuoleman väsynyt. Sekin on joskus koettu. Noh, mä join teetä ja ihmettelin maailman menoa.

Tammat leiriytyivät kentälle. Se pitäisi lanata mahdollisimman pian, tai olisi pitänyt kai hoitaa jo aiemmin, mutta kun oli liian kuivaa ja sitä ja tätä. Nämä normaalit kootut selitykset.

Kari hoiteli tavanomaiseen tapaan illalla itatallin.