Huhtikuu saapui iloksemme. Myös lintujen muutto on täydessä käynnissä ja takapelto kuhisee elämää. Kevät on monelle henkisesti rankkaan aikaa. Luonnon herääminen saattaa tuntua itsestä ahdistavalta. Mulla on edelleen lamaannuttava yskä. Välillä tuntuu, että taju lähtee kun joutuu yskimään niin paljon.
Sella ei liiku ihan puhtaasti. Se on jo jonkin aikaa ollut vasemman etusen osalta vähän könkkä. Vikaa ei vaan tunnu löytyvän. Huomaan ärsyyntyväni melkoisesti siitä, että hevosessa on joku selittämötän vaiva. Ja jotenkin alan heti pelätä pahinta, jos ilmenee pienikin ongelma. Hysteeriseksi en vielä ole mennyt, mutta hermo on kireällä.
Laidunkuviot ja jatkon tallikuviot eivät ole vielä selvinneet. Jollain tasolla stressaava tilanne. Mä haaveilen suokista, mutta turha haaveille mitään ennen kuin tiedetään mihin näiden kahdenkin kanssa seuraavaksi päädytään. Kaipaan todella paljon omaa hevosta. Keräilen taas uutta koulutusmateriaalia ja kuvitusta varten olen selaillut kuvia läpi. Sen myötä tietenkin ikävä Hopoon taas aktivoitui rajusti. Tuntuu oudolta, että loogisella älyllä varustettu ihminen voi näin kovasti ikävöidä joukosta poistunutta eläintä. Ja on mulla kyllä Dottietakin valtavan kova ikävä! Mahtaako näistä ikinä päästä yli?