Laidunkausi jatkuu. Tatanka on saanut vähän hampaasta nokkaansa. Torstaina pienen sanailun jälkeen tehtiin nopea metamorphoosi ja paineltiin tallille. Hopon satula kantoon ja laitumille ja tammat ratsastuskuntoon. Mä ponkaisin Sellan selkään puomilta ja Kari talutteli Tatankan Erikan kentälle ja nousu ratsaille siellä. Tehtiin kumpikin omia kuvioitamme ja silmäkulmasta seurailin juniorin menoa. Se ei reagoi selkäännousuun mitenkään. Pikkutamma reagoi pohkeeseen toivotulla tavalla ja myös puolipidätteet ja pidäätteet menevät läpi. Lisäksi Tatanka on huomattavasti lungimpi kuin äitinsä. Erika tuli vähän paukuttelemaan lautojen ja klapien kanssa ja Sella oli koko ajan lentoon lähdössä. Pari kertaa olin varsin lähellä lentää alas. Siihen malliin piti sinkoilla.Tatanka ei ottanut kolahteluun mitään kantaa.
Lopuksi Sella oli vielä sitä mieltä, että se ei mene ensimmäisenä kentän portista ulos. Jouduin oikein ottamaan kättä pidempää avuksi. Näin se taas nähtiin, että homma on ratsastajasta kiinni. Niin se oli Hopon kanssa ja niin se on Sellankin kanssa. Mun kanssa se tekee asioista, jotka sitä itseään miellyttävät. Jos olemme eri mieltä, niin aika paljon joudun tekemään töitä. Raviväistöt sun muun kiemurat on sille mieleen ja ne meenin hyvin, mutta portista poistuminen ei ollut alkuunkaan sen mieleen. Mentiin sitten kuitenkin.
Ratsastuksen jälkeen meillä oli tietenkin kaikilla hyvä mieli. Varsa edistyy ja kivaahan se mullekin on pääsä ratsaille, vaikka kaipaan vähän muhkumpaa menoa.