Herätys oli viideltä ja auton rattiin istahdin kuudelta. Sen verran ollaan jo lopputalvessa, että pitkiä ei tarvinnut käyttää missään vaiheessa. Hakalantiellä poukkoili metsäjänis ja sen jälkeen olikin isot ja hyvät baanat edessä. Vähän ihmettelin, että sunnuntainakin oli väkeä jonkin verran liikenteessä ja täysin tyhjillä teillä en päässyt ajelemaan. Pakkasta oli -18. Ensimmäistä lähtöä oli onneksi myöhästetty, joten elin toiveissa, että ollaan jossain -15 asteessa sitten kun tuomari antaa lähtöluvan. Hyvä juttu oli myös, että kaksi pisintä luokkaa oli lähdön osalta yhdistetty, joten nysäluokissa kenenkään ei tarvinnut ratsastaa yksinään. Ensimmäiset ratsukot ajoivat Majatallin pihaan samaan aikaan kun itse napsautin vilkun oikealle ja kurvasin pihatielle. Jari alkoikin heti veistellä vitsiä ja täysi tohinahan siellä oli jo päällä.
Toimihenkilöinä suurelta osalta samaa vanhaa porukkaa, josta suurin osa on käynyt kuuntelemassa ainakin mun luentoja moneen kertaan, sekä tuomarikoulutukset ja aika pian vaadittavat harjoittelutkin on kasassa, joten osaavaa sakkia. Toki kertaus on aina hyvästä ja sen takia erilaiset koulutukset kisojen järjestäjille ovat myös ihan paikallaan. Heti kun alkaa ajatella, että jonkun homman osaa täydellisesti, niin taantuminen alkaa. Nyt kun säännötkin ovat uudistuneet aika monessa kohdassa, niin kannattaisi pitää ihan vakkariporukallakkin sellaisia sessioita, joissa käytäisiin sääntöjä ja niiden tulkintoja läpi. Ihan vaikka vapaamuotoisesti. Kun asioista puhuu ja perustelee, niin ne jotekin avautuvat isellekin paremmin. Muutaman tuomarikollegan kanssa harrastateen sitä paljonkin, että kysellään puolin ja toisin, miten tulkitsemme sääntötekstiä. Oli sitten kyse kansallisista tai FEI-säännöistä. Jos oma tulkinta sitten eroaa toisen tulkinnasta, niin ainakin ymmärtää, että tulkintoja voi olla muitakin.
Mari piti porukoilleen kahdeksalta käskynjaon ja siitä kisatohina vähitellen alkoi. Mulle piti olla tulossa kaksi stewardiharjoittelijaa, mutta toinen joutui sairastumisen vuoksi perumaan tulonsa. Olimme ennakkoon käyneet asioita vähän läpi ja olin kertoillut heille jo omia näkemyksiäni, mitä pidän tärkeänä stewardin hommissa. Ennen kaikkeahan stewardi tarkastelee asioita hevosen hyvinvoinnin näkökulmasta. Lisäksi olimme vähän käyneet läpi stewardin varustusta kisapaikalla, mahdollisia haasteita ja tietenkin tehtäväjakoa. Kun meitä olisi ollut useeampi paikalla, niin olin itse ajatellut piipahtavani myös reitillä. Lähtö, eteneminen reitillä ja taukotoiminta ja lastaukset ovat stewardin kannalta kiinnostavimmat hetket.
Keli oli kyllä aika kylmä, Ei käynyt kiistäminen. Joten mielestäni pukeutumissääntöihin ei tarvitsisi niin suuresti keskittyä. kunhan ihmiset pysyisivät lämpiminiä. Ja hevosten hyvinvoinnin nimissä myös niiden suojaaminen kylmältä tuulelta, varsinkin hiottuaan, tulisi olemaan tärkeä juttu. Etukäteisoletus oli, että metabolisia tuskin tullaan näkemään ja pohjatkin olivat niin hyvässä kunnossa, että tuskin ontumia myöskään. Epäpuhdas liike voi tulla monestakin syystä, joten niitä toki oli mahdollisesti odotettavissa.
Luokat 1 ja 2 lähtivät mukavan reippaasti liikkeelle rapsakkaassa säässä. Luokka 3 starttasi vuorollaan maltillisemmin. Nelosessa olikin jo hajontaa, sillä muutama tiimi oli kokenut suuria ongelma matkan aikana ja kuljetuskalusto oli käynyt ojien pohjalla tai rikkoutunut. Näissä tilanteissa varavastuuhenkilön rooli on merkittävä. Toivoisin, että kisaajat enemmän kiinnittäisivät huomiota siihen, että vastuuhenkilöt ovat oikeasti täysi-ikäisiä ja kykeneviä siirtelemään kuljetuskalustoa ja ottamaan oikeasti vastuun, jos jotain tapahtuu. Lisäksi kisaajien olisi hyvä muistaa, että järjestävä taho järjestää kisat. Harvalla seuralla on mahdollisuudet tarjota kuljetuspalveluita, hinauspalveluita tai muutakaan vastaavaa. Usein järjestävä taho on saanut jalkautumaan paikalle juuri sen verran väkeä, että kisat saadaan hoidettua kunnialla läpi. Siellä harvoin seisoskelee ihmisiä odottamassa, että tulisipa jotain ylimääräisiä hommia, joita voisi hoidella. Upeaahan se on, että järjestäjä todella tarjoaa täyden palvelun kisat, mutta kyllä kalustoon liitttyvissä ongelmissa apua kannattaa ensisijaisesti pyytää ihan virallisilta tahoilta.
Kun kaikki muut paitsi viimeinen luokka olivat startanneet, niin lähdin vähän reitille katselemaan. Oikeastaan jonkun olisi pitänyt aamulla ajaa reitit ainakin osin läpi. Silloin aina olen itse levollisempi. Ei tule mitään sellaisia yllätyksiä, että jossain on ollut merkit kumossa tai hukassa, tai joku tukkirekka poikittain tiellä. Ajelin jonkun 7 km reittiä ja jäin hetkeksi odottelemaan hevosia, joista osa oli menossa ja osa tulossa. Meillä on säännöissä paljon asioita, joiden valvominen reiteillä ei toteudu millään tavalla. Kuten vaikka raipankäyttö tai jonkin muun käyttäminen raipan tavoin. Eihän kukaan raippaa koe edes tarvitsevansa tauolla. Juuri hevosen hyvivointiin liittyviä asioita pitäisi valvoa reiteillä. Siihen on ikävä kyllä nykyjärjestelyillä mahdotontan resurssoida väkeä. Järjestäjät ovat muutenkin kovilla ja toimihenkilöitä on vaikea saada, joten valvonta reiteillä on usein vertaisvalvonan varassa. Vertaisvalvonnassa on vielä se ongelma, että silloin on pääsääntöisesti kyseessä sana sanaa vastaan. Tarvitaan vähintäänkin kuva tapahtuneesta rikkeestä, jotta mitään voidaan todistaa edes tapahtuneen. Ja on ihan selvää, että jos joku reitilla kertoo nähneensä jotain epämääräistä tai kiellettyä niin toimihenkilöiden täytyy pyytää asiasta lisäselvitystä.
Kaikkihan me tunnemme toinen toisemme ja tuskin kukaan on innoissaan puuttumassa ystävän, tuttaavan tai puolitutut tekemisiin. Mutta jos joku silminnäkijä arvelee rikkeitä tapahtuneen, niin täytyyhän ne selvittää. Joissain tilanteessa kuva kertoo tapahtuneen, joissain tilanteissa ei. Videomateriaali on aika kiistaton dokumentti. Enkä mitenkään yllytä ihmisiä kuvailemaan toinen toisiaan, mutta jos jokin juttu mietityttää, niin parempi se on ottaa esille kuin jäädä itsekseen hautomaan ja pohtimaan omalla kaveriporukalla. Tehdään sitten tuomaristolle reilusti valitus, joka virallisen ohjeistuksen mukaan käsitellään ja tehdään päätös. Se on parasta ihan jokaiselle toimijalle. Ja ehkä meille tarvitaan reittivalvojia enemmän. Pientähän se epäasiallinen toiminta meillä on, mutta vieläkin pienempää se olisi, jos meillä olisi enemmän käytäntönä toimareiden jalkautua reitille. Eikä mielestäni asioihin puuttumista tarvitse pelätä. Lisenssitoimihenkilö on toimiessaan tietyssä roolissa ja kyllähän jokainen kilpailija sen ymmärtää, että sen roolin velvoittamana asioihin puuttuu. Oli kyseessä sitten ystävä tai ei niin hyvä ystävä. Ikäviä ovat nekin puheet, että joku ei ole tehnyt mitään, tai reagoinut kerrottuihin asioihin, koska on sen ja sen ystävä. Ystävyys kestää kyllä sen, että ”viran toimituksessa ollessaan” asioita selvittelee. Vakavan puhutuksenhan mä jouduin Virossakin Tanjalle antamaan, mutta eipä se meidän väleihin vaikuttanut mitenkään.
Tylsältä sekin tuntuu, jos vaikkapa yleisön roolissa näkee tai arvelee nähneensä sääntöjä rikottavan ja sitten todetaan vaan, että aha, sellaista sattuu. Näinhän tapahtui jokin aika sitten tässä ”vikan kilsan kiemurtelu” -säännössä. Asian näki kuitenkin moni siviilissä ollut toimarilisenssin omaava ja myös moni avustava toimihenkilö, mutta sitten kuitenkin todettin vaan jotenkin että voi voi. Tekee homman aika epämääräiseksi, jos järjestävä taho tai toimihenkilöt eivät ilmoitettuihin rikkeisiin reagoi mitenkään. Se näyttäytyy myös kanssakilpailijoille aika kummallisessa valossa. Jos kukaan ei reagoi mihinkään, puutu, huomauta tai havaitse, niin miksi sitten kukaan niitä sääntöjä noudattaisi. Ja jos sääntö on tyhmä, niin sitten pitää sanoa se ääneet ja tehdä sääntömuutosehdotuksia.
Mutta jos nyt palataan asiaan, niin mitään ihmeellistä en reitillä nähnyt. Hevoset liikkuivat määrätietoisesti kukin omaan suuntaansa. Ratsastajat vilkuttelivat iloisesti ja vaikka pakkasta oli, niin hymy oli kuitenkin lähes kaikilla huulilla. Muutama huoltoauto tuli vastaa ja kaikki olivat tosissaan oman työnsä äärellä. Myöhemmin kävi ilmi, että joku huoltoauto oli eksynyt kieltoalueelle ja se on kyllä harmillista, sillä joskus voi maanomista vetää herneet nokkaan ja sen jälkeen ei kyseisiä pätkiä sitten välttämättä enää jatkossa käytetä. Olisi kyllä hyvä kuunnella reittiselostuksessa ne kieltoalueet, niin ei tulisi kellekään paha mieli.
Kisa rullasi omalla painollaan, tarkastusalue ei ruuhkaantunut, hevoset tulivat ja menivät ja yhtä nopeasti kuin hulina alkoikin se myös hiljeni. Lopulta odotettiin enää yhtä ratsukkoa maaliin. Pakkainen paukkui, aurinko paistoi ja kanttiinin herkut tekivät kauppansa. Itse en ehtinyt keittopatojen ääreen, mutta leivät ja leivonnaiset ehdin kyllä maistelle. Mulla oli oma makkarapakettikin mukana, että jos olisi ehditty tehdä tulet, niin olisin grillannut makkaraa.
Vähän ennen viittä tuli viimeinen ratsukko näköpiiriin. Viimeinen maaliintulo, viimeinen tarkastus ja viimeinen palkiseminen. Minttu ja Rolle kiittivät ja kuittasivat samalla viimeisen kv-kvaalinsa. Myös Saana ja Meduza saivat tulokset toistaiseksi pisimmältä matkaltaan ja Sara sekä Hypnoze kipaisivat 30 km treenilenkkinä. Ennakkoon oltiin jo sovittu, että emme ole kisan aikana sen enempää tekemisissä. Ja juurikin siitä syystä, että jos olen toimarina, niin olen sitten toimarina.
Kun hommat oli tehty, niin samaan aikaan oli lähdössä Niemisten hevosauton kanssa pois. Matkalla soiteltiin tyttöjen kanssa ja puhuttiin päivän tapahtumat. Iloisia tyttöjä, mutta mitä ehdin kisapaikalla nähdä, niin vähän olivat viluissaan. Oli puhe, että ruokaa, saunaa, venyttelyä ja unta. Ja yllätys, että joku noista kolmesta taisi taas jäädä pois. Hevosta pitävät aina vimpan päälle hyvää huolta, mutta itsestään eivät sitten niinkään.
Parin tunnin ajomatkalla mietin taas, että kyllähän talvikisoissa on oma viehätyksensä, mutta kyllä toi homma kesällä kuitenkin on aika paljon mukavampaa. Karin kanssa vaihdettiin myös puhelimitse kuulumiset. Sellan kanssa oli tehty hyvä treeni ja iltatalli meni siina samassa. Ennätin kotiin vähän ennen Karia ja kuten asiaan kuuluu, niin kisapizzat vedettiin siinä taas päivän päätteeksi. Unta ei tarvinnut suuremmin kysellä, sillä nukahdin lempipaikkaani jättikokoiseen nojatuoliin koira kainalossa.