Podiumilta saapui tämän vuoden viimeinen paketti. Siellä oli mm. joulupukin konttiin päätyvä LASsin punainen kypärä. Tarkistin turvamerkinnät heti kun sain paketin auki. Suomen uusi turvataso on haastava ulkomaalaisille valmistajille, sillä missään muualla ei kyseistä turvamerkintää vaadita. Käytännössä ulkomaalaiset vaihtavat tuotteisiinsa tarrat. Joku on uskaltanut ääneen sanoa, että kypäräluokituksiin tulevat uudistukset haiskahtavat rahastukselta ja vaikea sitä on mennä kiistämään. Uusissa LASsin kypäröissä löytyy nyt kuitenkin vaadittavat merkinnät, joten kovaa käyttöä vaan.
Olin jo asennoitunut kuusen koristeluun, niin sainkin puoliärhäkän soiton lähteä pienelle ajoretkelle. Olin aiemmin itse ehdottanut yötreffejä Tampereen ja Tuusulan välillä sillä pelkään, että kummipoikan Arvi saa traumoja jos kummin joululahjat eivät ehdi jouluksi perille. Mietin siinä ajaessani, että olen jo lapsesta asti kammonnut tavanomaisuutta ja ehkä siitä syystä ystäväpiirinikin koostuu aika tavattomista tyypeistä. Samalla pohdin, että on tämä matkaratsastus kuitenkin hieno laji. Vaikka sen parista löytyy erittäin vähän fanittamiani ihmisiä, niin löytyy sieltä myös varsin rakkaiksi tulleita otuksia. Niitä vähemmän tavallisia.
Ehdin ihan hetken odottaa jossain Tervakosken pimeällä jatkoliikenneparkkiksella ennen kuin valkoinen paku lipui paikalle. Niin siinä vaan paketit vaihtuivat autosta toiseen ja toivoteltiin hyvää joulua. Eihän tätä touhua voi kun nauraa, mutta ei mun mielestä joululahjoja availla enää tammikuussa. Jutun jujuhan on se, että muistamiset ja tervehdykset otetaan vastaan silloin kun se joulu on. Tanjalle toivon, että pystyisi ihan oikeasti vähän hiljentämään tahtia. Kulunut vuosi on ollut melkoisen vauhdikas.
Kotimatkalla soitin vielä Saralle. Puhelun päätteeksi toivottelin hyvät joulut koko Töppärän klaanille. Siellä oli kuulemma kovaa askartelua tiedossa vieä pikkutunneille asti. Kun pääsin kotiin, niin Kari jo torkkuili sohvalla. Oli ollut ilmeisen raskas paketointisessio takana. Iskin kiinni kuuseen ja takkahuoneen koristeluun.Mulla on tosi paljon joulukoristeita, joihin liittyy jokin tarina tai muisto tai ihminen. Koristelu ottaa aina aikansa, koska käyn läpi nuo tarinat, muistot ja ihmiset. Osa heistä jo edesmenneitä. Niin se ajan ratas pyrähtelee, joulusta jouluun, vuodesta vuoteen. Siitäkin syystä pitäisi elää tässä ja nyt, jokaisena päivänä. Elää hetkessä. Niin se vaan on. Oli sitten ruuhkavuodet tai joku muu yhtä hyvä tekoselitys kieppua oravanpyärässä ja ajatella, että teen sitä tai tätä joskus myöhemmin. Kun koristeluhomma oli valmis niin nautiskelin näkymästä ja tunnelmasta tovin. Kuusen koristelu on mulle kuin jokin rituaali. Mietin siinä, etät kun pojat olivat pieniä, niin saivat aina kuusen koristella ja kun illalla menivät nukkumaan, niin korsitelin sen uudelleen. Ja omassa lapsuudenkodissani muistan koristelleeni kuusen niin kauan kuin muistan. Se on aina ollut mun homma. Lopputulemaksi ajatuksilleni päädyin siihen, että kyllä joulu on ihmisen parasta aikaa.