Caron aamuvuoro. Kari haki iltapäivällä Lauran Keravalta ja tallihommat kutsuivat. Sella pääsi ensimäisenä kasittelyyn, Nyt on Furminaattorille hommia. Pienten kommellusten saattelemana saivat tamman valmiiksi ja ratsastajan selkään. Menivät kentälle reiluksi tunniksi. Ohjelmassa oli paljon kysähdyksiä, nostoja ja siirtymisiä. Sella edelleen tekee kentän ulkopuolella Lauran kanssa vähän mitä sitä itseään huvittaa. Koska tytön suuri haave on päästä kisoihin, niin yhteistyön täytyy sujua mutkattomammin. En oikein usko, että tamma tällä harjoittelulla pysyisi näpissi hetkeäkään ensimmäisen kymmenen kilsan aikana. Sehän ei oikeastaan Lauraa edes haittaisi, koska on niin rämäpää, mutta mua vähän haittaa. Joten treeniä, treeniä ja treeniä.
Kari laitteli Urhon valmiiksi ja siirtyi pellolle: kierros käytiä, kierros ravia, kierros laukkaa, kierros ravia ja kierros käyntiä. Se oli taas kympin pyrähdys. Samaan aikaa Tatanka pyrähteli tarhassa. Kun ratsastushommat oli tehty, niin Laura halusi vielä kikkailla jotain kentällä. Oli ilmeisesti ”opettanut” Sellaa antamaan tassua. Teinien päässä liikkuu pöhköjä ajatuksia. Mä en ole aina kamalan innostunut noista Lauran opetuksista, mutta eipä niistä suurta haittaa kellekään ole. Kokeilunhaluinen ja innokas nuori nainenhan hän on ja järki varmaan kasvaa vähitellen vuosien saatossa. Ja mistään puuhasta tyttö ei kieltäydy ja yrittää aina parhaansa, vaikka ei ihan aina jaksa kuunnella loppuun asti, mitä oli tarkoitus tehdä. Hassuja tapahtumiahan meillä on jo paljon takana ja varsinkin pieni kielimuuri aiheuttaa hupia lähes joka kerta.
Ottivat vielä hevoset sisälle ja tekivät iltahommelit. Tyytyväinen kolmikko sinne jäi heiniään mutustamaan. Mä ikävöin kotona Hopoa. Joku lohdullisesti sanoi, että neljäkin vuotta voi ikävöidessä vierähtää. Enkä epäile hetkeäkään.