Pakkanen paukkuu ja aurinko paistaa. Mun elämä on nyt soljunut aika lailla nukkuen ja kiparia imien. Mutta päivä päivältä kroppa tuntuu paremmalta. Sunnutaina kävely postilaatikolle oli jo äärirajoilla ja tänään meni pienen pieni metsäkävely pedron kanssa. Hitaasti kiiruhdetaan ja kotona voin rauhassa nuolla haavojani. Caro ja Satu ovat hoitaneet tallikuviot. Tiistaina Satu juoksutti kentällä koko kolmikon. Ei draamaa.
Maajoukkuevalmennettavat kokoontuivat tiistaina. Olimme jo ennakkoon ilmoittaneet, että emme osallistu. Eikä mulle tosiaan tullut mieleenkään, että lähtisin mihinkään istuskelemaan. Mun rooli on muutenkin aika vähäinen. Lähinnä heittelen ideoita ja toki yritän saada ryhmää toimimaan tiiviisti yhteen. Näen niin, että yhteisöllisyys veisi asiaamme eteenpäin. Henkisen puolen jutut on mun mietittävänä ja aiheeseen kuuluu vahvasti se, että jokainen renkaisiin kuuluva henilö kokisi olonsa hyväksytyksi ja turvalliseksi. Silloin annamma mahdollisuuden onnistua ja menestyä. Toivottavasti saame porukan kanssa sellaisen hyvän pöhinän päälle ja PM-kisoissa saataisiin jotain ihan uutta aikaisiksi.
Tänään Melli ystävällisesti kävi ratsastamassa Sellaa. Tavanomaiseen tapaan. Tamma oli hyväntuulinen ja toimi toivotulla tavalla. Tekivät ihan kunnolla töitä kentällä ja homman jälkeen tarhaan pääsi tyytyväinen hevonen ja kotiin lähti tyytyväinen ratsastaja.
Päätettiin kokeilla sellaista kattausta, että Satu laittoi kaiken madollisen valmiiksi ja iltatallin aikaan hoidin itseni tallille päästämään kolmikon sisälle. Näin tapahtuikin ja sain tylsyyteni keskelle vähän turpaterapiaa. Eipä silti, kannustusta ja tsempitystä on tullut paljon ja kiitos niistä. Pienikin puuha uuvuttaa ja kun kotiin pääsin niin olin aika lailla valmis iltalääkkeille ja nukkumaan!