Lämpötila pysyi nollan tuntumassa, ehkä asteen tai pari pakkaselle, läpi yön, joten kotipiha yhtä lailla kuin tallipihakin ovat kuin luistelurata. Pedron kanssa herättiin kuudelta ja kivuttiin Rangerin ohjaamoon. Mersulla ei olisi toivoakaan päästä omasta pihasta ylös. Liukasta oli hiljaisilla teillä ja valitsin reitin Jokalan kautta, vaikka inhoankin kaatopaikan pimeitä mutkia. Pedro nukkui tytyväisenä kassissaan ja perille päästiin ilman ongelmia. Tallissa odotti kolme hörisevää piippakorvaa. Urho ja Sella painelivat taas vilkkaasti pihalle ja Tatanka jäi käytävälle hengailemaan. Mulla oli Pedro sylissä turvatoimena ja Tatakaa kiinnosti tosi kovasti nuuhkuttaa tätä minielukkaa. Pedrokin alkaa olla jo rentona näissä nuuhkutustilanteissa. Se on muutenkin jopa vähän liian luontevasti hevosten parissa. Juoksentelee vapautuneesti hevosen jaloissa ja vatsojen alla. Mutta minkäs teet, jos siinä alkaa kamalasti kirkumaan ja huiskimaan, niin hermostuvat myös hevoset ja alkavat liikehtiä arvaamattomasti. Se on selvä, että kummoisena uhkana piski ei hevosia pidä eivätkä hevoset myöskään noteeraa koiraa kissaa suuremmaksi haastajaksi.
Puuhattiin koiran kanssa normaalit rutiinimme. Minä siivosin karsinoita ja koira kanniskeli paskapalleroita ympäriinsä ja juoksenteli mua karkuun olettaen, että kiellän makoisat leikit. Tehtiin kaikki iltaa ajatellen valmiiksi joten koira sai juoksennellä ympyrää parin tunnin ajan. Ehdittiin juuri ja juuri juoda glögit ja koira ehti vetää itsensä kerälle, niin papparaiset saapuivat paikalle. Heillä oli kuivaa leipää tuliaisina ja kolmikko luonnollisesti seuraili lankojen takana kuin hait laivaa. Ensin ei tuomiset kuulemma kelvanneet kuin Sellalle, mutta oman näkemäni mukaan kelpasi kyllä kaikille muillekin. Faija vähän ihmetteli, että pitääkö täällä käydä ihan joka päivä.
Vähän ennen kuin oli tarkoitus lähteä taas liikkeelle alkoi sataa. Eikä mitenkään vähän vaan ihan kaatamalla. Se vasta tekikin pinnat liukkaiksi ja mutsi joi soitteli perään, että varo sitten, he olivat jo käyneet pariin otteeseen vastaantulijan kaistalla. Me pärjättiin kyllä ja päästiin turvallisesti kotiin, mutta mun into lähteä ratsastamaan lopahti samalla hetkellä kun taivas repesi. Hevoset saisivat liikuttaa ihan itse itsensä. Jäljistä päätellen vauhtia piisaa pitkin päivää ja hyvä niin.
Vesilahden kisoista alkoi tihkua väliaikatietoja. Keli oli kohdillaan, porukat olivat ajoissa paikalla ja likat olivat aloittaneet aika reippaasti, mutta loppua kohti etenivät maltillisemmin. Mitään ongelmia ei atkan varrella ilmennyt muuta kuin ehkä se, että hevoset halusivat ajoittain kulke vähän rippaamuin kuin kuskit halusivat niiden etenevän. Maalissa olivat lähes sovitussa ajassa ja tarkastuksesta menivät kumpikin helposti läpi. Näin olleen vihreä tiimi sai juhlistella taas kärkisijoituksia. Hyvä mieli oli koko porukalla ja moni muukin kautensa aloittanut lähti hymyn kare kasvoilla kotiin. Illalla käytiin kisaa läpi ja mulla analysaattori raksutti päässä statistiikka, kuvia ja videoita katsellessa. Näiden ratsukoiden seuraava ponnistus on Liedossa ja matkaa silloin taitetaan vähän enemän. Näin se homma etenee, askel askeleelta ja katsotaan sitten päästäänkö vuoden edetessä asetettuihin tavoiteisiin. Ainakaan innosta ja halusta ei jää menestyminen ja kehittyminen kiinni. Nuorten ratsastajien taustalla on intohimoinen tiimi tukamassa ja kannustamassa ja meikäläinen siinä sitten katsomassa vieressä asioiden etenemistä.
Kahdeksalta oltiin taas Pedron kanssa tallilla. Ovet auki ja hevoset sisälle. Kauaa ei nokka tuhissut kun iltatalli oli tehty. Hypättiin taas autoon, Pedro perinteiseen tapaan nukahti heti kun moottori höränti käyntiin ja ajeltiin kaikessa rauhassa kotiin. Pikainen iltapala ja olimme kumpikin valmiita sänkyyn. Ei tarvitse koiraakaan erikseen lenkittää, kun hiippaillaan pitkin tallipihaa arkisissa askareissa.