Mulla kouluvuoden viimeiset juhlat aamupäivällä. Samaan aikaan moni nuori matkaratsastaja haki peruskoulun päättöspettarin ja pääsee nyt suuntaamaan valitsemallaan tiellä. On jotenkin fantastista seurata sivusta sitä nuorta voimaa eneriaa, joka vähän alta parikymppisissä velloo ja vain odottaa pääsyä jalostukseen. Peruskoulun jälkeen moni mahdollisuus toteutuu ja nuori ihmisen alku saa pienen annoksen janoamaansa vapautta.
Iltapäivä ja alkuilta meni uusia ylioppilaita ja valmistuneita juhlistellessa. Hyvässä seurassa ja jotenkin nautinnollista oli myös se, että hevosjuttuja ei juurikaan puhuttu. Ihmiset ja aiheet olivat jotain ihan muuta. Voisi sanoa, että tämä oli jopa terapeuttista!
Jotta ei viekkareita kuitenkaan syntyisi, niin kahdeksan jälkeen suunnattiin vielä laitumille. Porukka oli ihan perimmäisessä nurkassa. Vähän huhuiltiin ja vislailtiin ja eikos laumanen sieltä jymistänyt tulemaan. Se on hienon näköistä ja aina yhtä sykäyttävää, kun vapaasta tahdosta luokse tulevat. Tuliaisina meillä oli muutama leipäpalanen ja harjat. Harjasin kunkin yksilön läpi. Kari hoiteli kriittisten alueiden rapsutuksen. Kukin vuorollaan tunki itsensä rapsutettavaksi. Laitumella onneksi ilma vaihtuu, mutta kyllä jalkoväliin on vähän osumia tullut. Terapeuttinen oli tämäkin käynti, sillä en ole oikein nyt ehtinyt edes hevosista nauttia. Laidunaikaan ne ovat jotenkin erityisen uljaita, kauniita ja sulavaliikkeisiä. Niitä on ilo katsella. Katselu suuressa mittakaavassa kuitenkin jäi, sillä ilta oli totuttuun nähden yllättävän kolea, joten puuhat hoidettuamme lähdimme kotiin päin. Päivät ovat helmiä elämän helminauhassa ja tässä oli taas yksi kaunis ja loistava helmi lisättäväksi nauhaan. Suuria tunteita, asioiden päättymisiä ja samalla uusien syntymiä. Hienoa, hienoa ja elämisen arvoista.