Aamutallilla päivä taas pyörähti käyntiin. Perussetin lisäksi käytiin kentän kimppuun. Hopo sai tehdä valmistavat työt, eli otin sen syömään reunuksia ja uutta kulkuväylää. Se ottikin tehtävänsä tosissaan ja sai paljon aikaiseksi. Nypittiin rikkaruohoja hiekan seasta ja Kari riuhtoi isompia kasveja juurineen aitojen alta. Lopuksi äijä vielä viritti lanan Rangerin perään ja lopputulos oli ihan loistava. Satu ilmaantui paikalle ja kehui kovasti edukseen muuttunutta näkymää. Juotiin kahvit ja sovittiin vähän tulevista kuvioista. Mulla on hyvä fiilis tästä diilistä.
Avattin paali esikuivattua. Vein tarhaan pojille maistiaisia ja pistin karsinoihin valmiiksi puolet uutta ja puolet vanhaa. Katsotaan nyt sitten, miten ukkojen käy. Kari latasi heinälään verkot valmiiksi ja alettiin tehdä lähtöä. Alkoi olla kiire tammalaan. Kari laitteli hevoset valmiiksi. Nappasin Tatankan talutukseen ja mentiin sänkipellolle. Ajatus oli, että varsa pysyy vanavedessä ja saan hyviä kuvia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Varsa veteli vajaamielisenä ihan mihin tahansa ja piut paut piittasi siitä, mihin emä menee. Ja tunne oli ilmeisesti molemminpuolinen, sillä Sella keskittyi sille annettiin ratsastustehtävään eikä ollenkaan jälkikasvuunsa. Tatanka veteli sellaista kyytiä, että oikein hirvitti. Lenkkiä tuli ehkä kuutisen kilsaa ja kumpikin oli suihkua vaille valmis. Sella on jotenkin ihanan tyyni lady nykyään. Suihkussa se rauhoitteli hermoilevaa ipanaansa. Tatanka totesi heti, kun suihku kosketti sen jalkoja, että heippa. Pienen neuvottelun jälkeen saatiin kuitenkin pestä hionnut jalkoväli ja rinnukset ja kaula ja kyljetkin. Olin tosi ylpeä ja iloinen, että homma meni niin hyvin. Molemmat saivat vielä pyyhekuivauksen ja porkkanapalkkion. Sitten oli aika palata laitumelle.
Vähän myöhäisen lounaan jälkeen Kari lähti hakemaan kyytiläistä Vihdistä ja mä sain Jarkon kaveriksi iltatalliin. Hemppa ja Urho tulivat taas reippaasti sisälle ja omiin karsinoihinsa. Hopo jääräpäänä ei tullut ja jouduin hakemaan sen tammatarhan portista. Se on jotenkin niin arrogantti. Kuten sanoin Sadullekin, se on tavallaan meidän helpoin ja samalla myös vaikein hevonen. Kun heitin narun kaulalle, niin tuli nöyrästi perässäni sisälle, mutta karkuun piti ensin taas painella. Laittelin aamun heinät ja vedet valmiiksi. Sitten huudettin heipat ja lähdettiin kotiin päin. Muisteltiin siinä vähän muutaman vuoden takaista tärskyä, kun Jarkon juttujen mukaan lensin kolmen metrin korkeuteen. Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu.