Mulla oli uuden ajan kaksikielinen kuusijuhla, jossa pari sataa nuorta sai todistuksensa. Kari kipaisi heti aamusta tallille. Reippaana miehenä ratsasti valkoiset ja hellitteli ruskeaa. Sella pääsi ensin Koirikselle ja kipitteli sen 50 minsaan. Menohalua olisi ollut huomattavasti suurempiin nopeuksiin ja aiheesta piti aavistuksen keskustella. Karilla oli hyvä mieli ja mennessa muisteli yhteisiä kisareissuja. Sellaa ei ole koskaan tarvinnut pyytää eteenpäin, ennemminkin sen menemistä olisi pitänyt aina vähän toppuutella. Sama ominaisuus on tallella, vaikka kisakuntoa ei tietenkään nyt ole ja vatsa vain kasvaa. Vähän on elätelty toiveita, että pieniin luokkiin ja jos löytyisi joku nuori, mutta osaava ja järkevä ratsastaja, niin siinä olisi erinomainen opetusmestari.
Urho meni oman lenkkinsä kuin juna. Kerran piti vähän vauhtia toppuutella. Kari on tosi tyytyväinen sen liikkeeseen nykytilassaan. Kengitystä on jälleenvähän viilattu ja kengän paikkaa mallailtu uudelleen. Muutos on parantanut askellusta entisestään. Tilanteen ollessa näin, Urho saa pian ihan oman satulan. Kai se on tullut meille jäädäkseen.
Olen nyt käyttänyt aikaa oman valmennusryhmän asioiden pyörittelyyn. Meillä on kiva porukka, jossa on ratsukoita kaikista tasoista. Alkavan kauden tavoitteet ja kisasuunnitelmat alkavat olla valmiina. Olen luonut pilveen harjoitteluohjelmat, joita voimme valmennettavan kanssa yhdessä ihmetellä. Toivon, että saadaan yhteisiä valmennuksia vuodelle ainakin viisi. Ensimmäinen yhteislenkki on jo sovittu helmikuulle. Siihen asti kukin treenailee tahoillaan. Mukava vuosi tulossa varmasti tämän valmennuskuvion myötä.