Arska on lähtenyt maalle viettämään lokoisempaa elämää ja tallille on tullut uusi hevonen, Wouter. Tulokas ei ole ihmeemmin Hopon rauhaa häirinnyt, vaikka se normaalisti reagoi vahvasti muutoksiin tallilla.
Oli sovittu, että tulemme Ellan kanssa meidän pihaan, mutta Ellan pitikin keskittyä koulutöihin, joten Kari ottaa Snupan ja minä Hopon ja reippailemme omaan pihaan. Kari on edellisenä iltana laittanut perinteisen etutonttilaitumen kuntoon ja ukot pääsevät tunniksi mutustamaan.
Kun pääsimme kotiin asti, oli siellä vastassa Karin veli perheineen. Pikku-Matias oli tullut antamaan isolle pollelle leipää. Kovasti kummastelivat elikoita koko pesue. Huvittavaa on, että me asumme ihan maalla, mutta tästä 20 kilometriä 
etelään alkaakin jo asfattiviidakko, jossa vastaan ei juuri hevosia tai muitakaan eläimiä kävele. Jotenkin soisi jokaiselle lapselle sen oikeuden, että olisi iso piha temmeltää, puita joissa kiipeillä, metsiä joissa seikkailla, turvallista elää ja olla ilman, että joku koko ajan pitää silmällä. Että voisi ELÄÄ ja kehittyä selväpäisiksi ihmisiksi. Puuhata ja oppia olemaan luonnon kanssa tekemisissä. Jos uusi sukupolvi pääsee kasvamaan niin, että ei ole kosketuspintaa luontoon ja eläimiin on tulevaisuudessa entistä enemmän niitä, jotka kiukkuavat, kun hevonen kävelee hänen talonsa edestä ja niitä, jotka eivät oikeasti tajua, että ilman luontoa ja eläimiä ei ole tasapainoisia ja kaikin tavoin terveitä ihmisiä. Toivottavasti Matias ja pienempi veljensä käyvät vielä monta kertaa Hopoa katsomassa ja muutaman vuoden päästä kapuavat selkäänkin istumaan