27.9.2020 Vesivehmaa

Seuraluokka, taso 1,  23 km, aika:       keskinopeus:

 

Aika pitkään tätä odotettiin. Olisin vähän toivonut, että Tatankan eka kisa olisi ollut jo keväällä, mutta covid-19 ja moni muukin juttu viivästytti aloitusta.  Yksi syy oli peräti se, että Karia tarvittiin tuomarina. Ja mäkään en mielelläni ole silloin hommissa, kun Kari kisaa. Parempi huoltaa ja keskittyä siihen.

Nyt päästiin kuitenkin vihdoin ja viimein tosi toimiin. Tosi rauhallisesti sujui valmistautuminen. Tatankalta puuttuu kisojen valmistautumiseen liittyvä rutiini ihan siinä missä varsinainen kisarutiinikin. Näin olle sille kaikki on uutta. Tehtiin perusvalmistautumiset. Kari keräili kamat lauantaina ja ihan tosi levollisin mielin odotettiin kisa-aamua.  Olisi luullut, että vähän jännittää, mutta jännitys puuttui kyllä ihan tyystin. Tai toki pientä jännitystä oli, mutta se ei liittynyt kisaan, vaan kaikkeen muuhun touhuun.  Sara, joku oli värväytynyt seuraneidoksi taisi olla enemmän jännittynyt. Ja syystäkin. Ymmärrän hyvin, että moni juttu jänskätti. Karin jännittämättömyys sen sijaan vähän yllätti. Olisin odottanut edes pientä säpinää.

Aamulla saatiin aloitella päivää vasta kahdeksalta, kun lähdettiin tallin suuntaan. Jotain pientä, kuten juomavesiä piti pakkailla vielä mukaan ja pienethän nuo pakkaukset olivat, kun kyseessä oli vähän yli 2o km. Kamat nippuun, polle koppiin ja matkaan.

Ihan loistavaa oli, että kuljetuskin kesti vain tunnin.  Reissu oli kaikkinensa juuri passeli tähän saumaan. Tammuli matkusti tyynesti. Kerran pysähdyttiin ja nyhdin tuoretta heinää välipalaksi. Hyvin kelpasi. Porkkanat unohtuivat, joten hultsikalta ostettiin varastot tyhjiksi: yksi baby-porkkanapussi. Saran kanssa viestiteltiin, sillä matkustivat vähän meidän perässä ja Satu, joka oli pestattu myös groomaamaan oli suurin piirtein myös samassa aikataulussa. Kerrankin oltiin hyvissä ajoin perillä ja suurin piirtein kaikki samaan aikaan.

Tatanka otettiin ulos autosta ja Kari lähti hoitamaan toimistorutiineja, tai vähintäänkin ilmoittamaan, että oltiin saavutti paikalle. Tatanka oli hivenen ihmeissään. Se kurkki ympärilleen, huhuili ja oli kaikkien valkoisten hevosten perään. Kyllähän siinä pientä hermostumista oli ilmoilla ja pari hätäkakkaakin pusasi pyöriessään, mutta pysyi kuitenkin narun päässä. Heppu kun saapui paikalle, niin ei kiinnostanut yhtään. Tarkkiin mentiin vähän jännittyneinä kun pelättiin, että mitä jos syke pompsahtaa. Johanna otti tuoreen tulokkaan kuitenkin tavanomaiseen tapaansa rauhallisesti vastaan, joten ei siinä mitään hätäilemistä ollut. Syke oli 48 ja tarkastus saatiin todella hyvin suoritettua. Mitään ei tarvinnut ihmetellä tai mistään ei tarvinnut neuvotella. Sen verta ovat vieraatkin ihmiset päässeet ropaamaan. Kaikki arviointikohteet olivat A ja rennolla mielellä päästiin jatkamaan touhuja.

Tietenkin tamman piti kurkkia kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu ja huonosti keskittyi mihinkään, mutta se nyt oli aika oletettava juttu. Meidän tallipihassa kun tapahtuu kuitenkin kohtalaisen vähän. Omat rutiinit kuitenkin ovat aika vakiot. Puoli tuntia ennen starttia laitettiin hevonen valmiiksi, Satu sitä talutteli ja vartti ennen starttia kampesi äijä selkään.  Muutaman potkunäytöksen typy järjesti. Ja juuri kun oltiin puhuttu, että tarvitaanko punaista ruusettia. Nooh, olisi tarvittu.

Sijoituttiin Satun kanssa kuvauspaikoille ja kun lähtö lähestyi, niin Kari hivutti lähtöviivan tuntumaan ja ensimmäisten joukossa lähti liikkeelle. Joku siinä pääsi pujahtamaan ohi ja siitä Tatankalla oli vahva mielipide. Pieni pukkisarja, joka ei tällä kertaa suonut mitään lisäohjelmanumeroa. Kun typykkä sai vähän ohjaa, niin kaikki oli taas hyvin. Ei se sitten kuitenkaan niin patalaiska taida olla kuin mitä ollaan ajateltu. Ehkä kilpailupaikalla siitä vielä kuoriutuu kisatykki. Aika näyttää.

Reitti oli todella hidaskulkuista. Teknistä, sanan kaikissa merkityksissä. Jälkikäteen Kari totesi, että ei ole noin eksoottisilla reiteillä ennen ratsastanut ja me nyt kuitenkin ollaan nähty aika monenlaista. Tähän tarkoitukseen reitit olivat kuitenkin ihan oivat. Vähän pelkäsin, että miten kokematon hevonen askeleensa asettelee, mutta Kari totesi, että oli tosi hyvin tasapainossa ja varmajalkainen. Eka huolto oli vähän ennen kymppiä ja vähän alle tuntiin siihen tulivat. Aika samaa vauhtia kuin nopeampien luokkien hevosetkin.  Tatanka oli tietenkin kuumissaan. Juoma maistui ja herkut. Se on mukava huollettava. Vettä valeltiin päälle, mittailtiin sykettä ja matka jatkui. Sykevyötä ei saatu toimimaan, joten oli pakko tyytyä käsimittaukseen.

Kiersivät pikkulenkin toistamiseen. Nyt oli hevonen jo oikeastaan vaahdossa. Keli oli lämmin ja hiostava ja Kari totesi, että yhtään lujempaa ei voisi millään hevosella mennä.  Ja se piti ihan paikkansa, sillä pitkien matkojen ratsukot etenivät aika lailla samaa vauhtia. Viilennettiin ja juotettiin ja meiltä loppui sekä juoma että viilennyspullot. En saanut sykettä, joten Kari jalkautui, mutta ei hän itse sitä sen paremmin saanut. Mielestäni tulivat turhan reippaasti. Viitisen minuuttia siinä huollettiin ja tuslattiin ja sitten jatkoivat matkaa. Sara ei suostunut sanomaan, mikä oli vointi, mutta hän oli huolissaan seisottamisesta, ettei Heppu jäykistyisi.

Ei ehditty pitkään maalialueella vanheta, kun alkoivat lähestyä maalia. Maltillisesti olivat tulleet.  Nopeasti peittoa pepulle, vettä kaulalle ja palauttelemaan. Heppu oli valmis minuutissa ja me passailtiin viisi.  Sitten lähdettiin hiipimään tarkastukseen.  Vähän aikaa saatiin vartoa. Buffit naamalle ja kehään. Syke 48.  Juoksutus meni hienosti. Kaikki arvioitavat kohteet A. Se oli siinä. Matkakisadebyytti. Nyt meillä on taas uusi matkahevonen taloudessa.

Jäin vielä auttamaan Saran tarkastuksessa.  Heppu ei liikkunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kaikki silläkin taisi ihopoimua lukuunottamatta olla A:ta. Ja Sarakin oli silmämääräisesti kunnossa.  Eli voidaan sanoa reissua onnistuneeksi. Palkinnoiksi saatiin ämpärit joissa oli muutama porkkana ja omena. Tatanka nappaili palkkiot jo ennen kuin seremoniat olivat ohi. Kamat pistettiin nippuun, Satu talutteli hevosta. Se asteli taas ykkösellä sisään ja oltiin valmiita kotimatkaan. Illalla kisapitzaa ja tässä kisaraportti.  Siitä on aikaa, kun tällä tavalla on juhlisteltu 23 km:n jälkeen. Mutta niinkuin muutama paikalla ollut tuttu totesi, niin jos oli kiva nähdä meidät taas omalla kokoonpanolla kisapaikalla, niin olihan se kiva siellä olla. Aika paljon helpompaa olla kisaajana kuin toimihenkilönä tai valmentajana. Ja aika paljon helpompaa olla omalla kalustolla kuin lainahöyhenissä.