19.-21.5.2017 Kõrvemaa Endurance Ride, Estonia
Member on the ground jury
Iltatouhut kisapaikalla
Tällä kertaa Karin työkiireet ja hevosten vajaavainen kunto estivät osallistumisen kilpailevana tiiminä. Otettiin käyttöön vaihtoehto B ja lähdin Kõrvemaalle FEI tuomarin ominaisuudessa. Jossain vaiheessa ehdin jo miettiä, että otan Pedronkin mukaan, mutta lopulta tilanteet olivat muuttuneet siihen suuntaan, että Karin työhommat eivät veisikään koko yötä, joten koira sai jäädä kotiin. Tällä kertaa raporttini onkin kirjoitettu siis tuomarin silmin katsottuna. Kokemuksena mielenkiintoinen siitä syystä, että suomalaisia ratsukoita oli mukana leikissa 11.
Olisi varmaan ollut hyvä lähteä jo torstaina, mutta koska töissä on tähän aikaan aina aika pahat paikat, niin päätin venkoilla vielä torstain töissä ja nostaa kytkintä vasta perjantaina. Reilu viikko sitten olin jo varaillut lauttaliput ja sopinut, että menen Team Töpperssin kakkosauton kyydissä kohteeseen. Maajoukkuevalmennettavien tapaamisessa keksittiin, että Rita voisi hypätä samalle siivelle. Ninan piti tulla myös, mutta muutaman mutkan kautta hän sitten lähtikin omalla kyydillä. Puolilta päivin oltiin jo keskustan ruuhkassa ja varsin hyvissä ajoin satamassa. Hevoset oli viety kisapaikalle jo torstaina. Otettiin luukulta priority-kyltti kympillä ja näin olleen varmistettiin, että päästään nopeasti ulos ja mulla olisi jonkin sortin sauma ehtiä tuomaritapaamiseen. Ritan kanssa vetäydyttin hyttiin. Tyttö teki koulujuttuja ja surffalin netissä. Pommitin uuttulaisa ja muutamaa muuta jo kohteessa olevaa. Nopeasti se parituntinen taas meni. Jotenkin nopeammin ja nopeammin joka kerta.
Reilu tunti ajettiin Kõrvemaalle. Kirmasin ilmoittautumaan ja hommat polkaistiin käyntiin. Virolaiset olivat hukanneet numero- ja toimariliivinsä mystiseen paikkaan. Heillä on vähäisempi määrä liivejä kansalliseen kisakäyttöön ja suurempi määrä numeroita kv-toimintaan. Kv-liivit olivat kateissa, löytyvät varmasti heti kisan jälkeen. Totesin kisajärjestäjille, että eivät ne ainakaan Suomessa ole ja sitten hörötettiin porukalla. Vitsi on se, että meillä on numeroliivitilanne ollut pitkään aika surkea. Kovasti pahoitellen Katrin ojenteli mulle STEWARD-liivin. Mulle se nyt on ihan sama, mikä liivi on päällä. Otin liivin ja vetelin sen päälleni. Käytiin nopeasti specsejä läpi ja totesin heti kättelyssä, että nyt on kyllä erään sortin vänkyrä sattunut tekniseksi asiantuntijaksi. Tyyppi esitti ihan kumallisia vaatimuksia. Onneksi ymmärsin paremmin kuin hyvin, että olin ravintoketjun alimmalla portaalla, joten nyökyttelin vain hiljaisuuden vallitessa. Ajattelin, että päättömyyksistä voisi ehkä vielä myöhemmin keskustella. Ei voinut. Tai olisi toki voinut keskustella, mutta mitään muutoksia ei tullut. Muutama todella kummallinen huoltokielto ja siihen liittyvät ratkaisut mietityttivät jo heti ja myöhemmin vieläkin enemmän. Tehtiin siinä vielä täysin yksimielinen päätös, että kaikissa luokissa viimeinen tauko tulee olemaan 50 min helteen vuoksi. Samaan aikaan toisaalla muutama hevonen nesteytettiin ja hyvä näin, sillä sää tuntui todella tukalan helteiseltä, kuumalta ja kostealta. Nesteet olisi vaan pitänyt tuoda itse mukana, niin kuin ohjeistus kuuluu, sillä nesteytystä suorittavalla eläinlääkärillä varasto oli erittäin rajallinen. Suomalaiset joutuivat vähän neuvottelemaan, kuka nesteytystä eniten tarvitsee. Jos homma hoidetaan asiantuntevasti, niin mitään haittaahan nesteytyksestä ei koskaan ole. Ainoastaan hyötyä.
Kilpailukeskuksessa oli kova tohina ja viideltä tarkastusten alkaessa minun paikkani oli ohjailla ratsukoita tarkastukseen ja silmäillä, että kaikki toimii säädetyllä tavalla. Ja johan siinä pientä säätöä olikin. Kaikille paikalla olleille tuli viimeistään nyt varmaan selväksi, että jos FEI-passi on uudehko ja hevosta ei ole sen myöntämisen yhteydessä tunnistettu, niin tunnistamista varten täytyy kuljettaa myös hevosen alkuperäistä passia mukana. Sitä ei tässä kohtaa kannata jättää autoon tai majapaikkaan tai kotiin. Tällä kertaa ihan kaikilta ei tunnistepassia löytynyt, eikä siruakaan. Olin sitä mieltä, että tasapuolisuuden nimissä kaikki tulee kohdella samalla tavalla. Pienimuotoista draamaa ja oikeastaan tein itseni tärkeäksi, jos en jopa korvaamattomaksi, jo kisojen tässä vaiheessa. Loppuajan voisin sitten vihellellä vaan tyytyväisenä. Mulle annettiin myös aika paljon sellaisia tehtäviä, että piti mennä selittää suomalaisille milloin mitäkin asiaa, muutosta tai muuta sälää. Juoksetelin viestittämässä milloin mitäkin Jos totta puhutaan, niin ihan jo näin kisojen alkumetreillä tuli esiin se tosiseikka, että siitä on aina kilpailijoille etua ja apua, jos kilpailuissa on oman maan toimihenkilöitä. Tai joskus se kai voi olla negatiivinenkin asia, mutta jos toimihenkilöt kokevat olevansa samaa kansallista joukkuetta, niin toki heidän olemassaolonsa myös kilpailijoiden tekemistä helpottaa. Jännän äärellä oli ainakin Laura, jonka hain nopean päätöksen jälkeen tarkastukseen. Sydän hakkasi kuulemma kiivaasti vielä puoli tuntia taahtuman jälkeenkin ja Turunenkin joutui antamaan groomilleen valtaisasti gredittiä. Tarkastukset saatiin vietyä päätköseen ja kaikki tarkastetut ratsukot saivat lähtöluvan. Osa kansallisista hevosista jättäytyi aamun tarkastukseen.
Vielä siinä hetki ihmeteltiin ja vaihdettiin kuulumisia muualta tulleiden ystävien kanssa. Heitä on aina ihana tavata. Kari kyselivät kovasti ja ihmettelivät, kun ei olla kisoissa mukana. Ja samalla kertoivat kyllä huomioineensa, että suomalaisia on valtavasti mukana. Se on merkittävä juttu ja toivoisin myös kotimaassa ihmisten ymmärtävän, miten valtava työ lajin parissa on tehty, että yli 10 ratsukkoa on saatu kilpailuun mukaan. Se että jotkut tahot haluavat vaieta kuoliaaksi kv-tason tekemisen ja nostaa ennemmin esille jotain keppihevojuttuja kuin alkutarkastuksessa olevia ulkomailla kisaavia ratsukoita, on pöyristyttävää. Ymmärrän hyvin mukana olleiden ratsukoiden harmistuksen ja olen itsekin sisintä myöten harmistunut siitä, että ei ymmärretä tämän tyyppisen vyöryn kilpailutantereelle olevan merkittävä juttu koko lajille ja sitä kannattaisi julkisuusarvona jopa käyttää. Mutta ei. Tylsä juttu. Koska rahallista kannustusta on turha odottaa, niin voisi komitean suunnalta vaikkapa saada edes henkistä tukea. Se ilmenisi helposti myötäelämisenä.
Niin tai näin, kisapaikalla henki oli hyvä ja pirskahtelevan iloinen. Joskus tuntuu, että jopa vähän lahkolainen, mutta tämä on nyt usealle niin uutta, että mukana ollaan ja vielä isolla porukalla, nin helpsotihan siinä tulee hurmoshenkiseksi. Varmasti honeymoon joskus loppahtaa ja ihan kaikkea ei tehdä yhdessä ja saman kaavan mukaan. Mutta uskon että siltikin yhteen hiileen puhalletaan ja huollot, vesirumbat ja muut tullaan tekemään jatkossakin yhdessä, kun se malli on nyt otettu käyttöön ja hyväksi todettu. Vähitellen porukat alkoivat hajaantua ja mekin suuntasimme Ritan kanssa kohti majapaikkaamme. Pientä säätöä oli yöpymisjärjestelyissä ja itse olin aika tiukkana siitä, että menen juuri siihen hotelliin ja juuri siihen huoneeseen, joka mulle oli varattu. Minulle ja koiralleni. Koira vaa oli nyt vaihtunut nuoreksi naiseksi. Huone löytyi ja levollisin mielin painoin pään tyynyyn. Itse nukuin hyvin, mutta Rita rutisi aamulla, että olin kuorsannut ja hänen unensa oli ollut katkonaista.
Kilpailupäivä
Aamulla herättiin viideltä ja hoiperreltiin aamupalalle. Tavanomaiseen tapaan näroin jotain ja lähdettiin valumaan kohti kilpailukeskusta. Sara ja Tanja ja varmaan moni muukin olivat jo menneet ruokkiman hevosia. Tanja soittikin, että saavatko viedä hevoset ulos. Annoin luvan. Olisi mitä ilmeisemmin pitänyt osata sanoa, että voi viedä tarhaan, jos langoissa kulkee sähkö tai vaihtoehtoisesti joku jää nitä vahtimaan. Ehdin hetken olla kisapaikalla, kun ihmisjoukosta huudettiin, että reitillä on hevosia. Lähdin kyseiseen suuntaan ja luulin, että suomalaiset verkkaavat reitillä, mutta tilanne olikin se, että Heppu ja Vallu kirmailivat irtona pitkin pihaa. Vetivät pari kunniakierrosta ja sitten poistuivat maalisuoraa vastakkaiseen suuntaan. Siitä alkoikin melkoinen pyydystys ja sinihousuinen suomalaisarmeija sinkosi metsään hevosten perään. Ehtivät aika pitkään juoksentelemaan ja lopulta ne saatiin n. 7 km:n päästä pyydystettyä. Olivat hyvinkin heittäneet 15-20 kilsan lenkin heti aamuun. Snadisti olivat hiessäkin. Vähän siinä puhuttiin varoituksestakin, mutta lopputuloksena homma meni niin, että sain tehtäväkseni puhutella tiimit. Huolimattomuudesta. Olimme kaikki lopulta sitä mieltä, että tämä ei tule toistumaan. Turunen pohti, että olisiko vielä joku juttu, miten voisi itsensä nolata. Tuskin. Mutta tosiasiahan on, että jokainen keskittyy omaan tekemiseensä, joten ei siinä ehdi jonkun pieniä kömmähdyksiä hihitellä.
Tuomaristossa tehtiin nopea tehtäväjako ja minä päädyin lähtölinjalle. Näin ollen pääsin tallentamaan pienet videoklipit sekä 2* että 1* lädöistä ja ne löytyvät Suonpään fb-sivulta. Lähdöt sujuivat varsin maltillisesti helminauhana. Pidemmällä lenkillä suomalaiset lähtivät liikkeelle rinta rinnan ryhmän loppupäässä, sillä kumpikin oli hakemassa suoritusta, ei erityistä tulosta. Lyhyemällä matkalla Tanja lähti liikkeelle kolmantena ja muut takajoukoissa. Olin tosi iloinen siitä, että Tanjalla on jo joka kisassa asetettuna tavoitteet ja lähtee niitä määrätietoisesti hakemaa. Kisaamaan ei ratsastelemaan. Ja toki tilanne on jo se, että voi ottaa vähän riskiäkin. Nuorten luokat lähtivät vähän räväkämmin niin kuin aina ja kansalliset myös vauhdikkaasti ja jytinällä, niin kuin Virossa on tapana, sillä olivat molemmat nopeusluokkia ja virolaiset muutenkin kilpailevat matkat alusta loppuun. Välillä kävimme aamupalalla ja sitten lähdimmekin odottelemaan ensimmäisiä ratsukoita tauolle.
Vaudikkaastihan sieltä tultiinkin. Virolaiset kävivät omasta mestaruudestaan kovaa kamppailau heti alkumetreiltä lähtien ja Marian H-E antoi oman lisänsä. Hänhän on myös aina voitto mielellä liikenteessä. Niin kuin moni muukin. Ja niin kuin kilpailuissa tietenkin pitääkin olla. Kilpailu kun on kilpailu. Suomalaisetkin seltä tulivat ihan hyvillä vauhdeilla. Varsinkin Tanja pisteli Valedron kanssa ihan tavatonta 18.88 keskinopeutta ekan 40 km. Mä olin ihan helisemässä lähtettämishommissa, sillä näyttöruutu ei toiminut ihan toivotulla tavalla. Ohjelmaa konffailtiin lennossa ja näyttö vilkkui sekä välkkyi. Kirjoittelin aikoja vihkoseeni ja se varmaankin pelasti tilanteen. Kisaajat kävivät samalta näytöltä tarkastamassa omat lähtöaikansa, joten kyllä siinä melkoinen soppa oli keitettynä. Läppärin akku loppui aika-ajoin ja paikalle haettiin varakonetta jne. Eli ei se järjestelmä ihan vielä valmis ja idioottivarma ole. Tätä on vähän harkittu ostettavaksi meidänkin käyttöön, mutta en kyllä vakuuttunut asiasta ollenkaan. Osaavaa käyttäjää tarvittiin ehdottomasti paikalla. Sain kuitenkin pistettyä ratsukot liikkeelle, uudet luokat ja seuraville lenkeille lähtevät ratsukot. Toimihenkilöitä oli aika vähän ja ihan sai tehdä työtä palkkansa eteen. Ratsukoita tuli ja ratsukoita meni. Kaikkineen osallistujia oli viitisenkymmentä, joten kyllähän siinä vilinää ja vilskettä piisasi. Aurinko alkoi kuumottaa, mutta lähtölinja oli varjossa ja vähän jopa viileässä paikassa. Kävin välillä sopivan tauon tullen kurkkaamassa toimintaa tarkastusalueella ja sen välittömässä tuntumassa. Tehokasta toimintaa oli näytillä. Kyllä suomalaisten tekeminen on valtavasti kehittynyt. Kun ihmiset ovat tosissaan, niin tapahtuuhan sitä kehitystä. Muutaman kommentin annoin aina johonkin suuntaan ja hommat sujuivat jouhevasti kaikilla tiimeillä.
Juuri kun aloin tuntea oloni kotoisaksi, niin Gintaras saapui hieromaan hartioitani ja pyysi samalla, että voisinko siirtyä maalilinjalle. Mikäpäs siinä, totesin. Pääsisinkin varjosta aurinkoon. Sain pikaisen briiffin maalilinjan toimintoihin. Kellona pieni sekkari, ei isoa digitaalista kelloa, jota jotenkin pidän kyllä ihan pakollisena juttuna. Varsinkin auringon paisteessa pienen pientä sekkaria oli vähintäänkin haastavaa tihrustaa. Vähitellen homma lähti rullaamaan ja jossain vaiheessa Meike liittyi seuraan. Teltta houkutti vierailijoita, mutta TD pisti siihen äkkiä stopin. Kököttelin sitten yksinäni. Maalisuora oli aika lyhyt, joten ilman GPS-seurantaa olisi saatu monta yllätystulemista. Jotenkin vaikuttaa siltä, että seurantalaitteet ovat todellakin tulleet jäädäkseen ja niiden avulla voidaan pienelläkin porukalla saada valvottua koko lenkki ja ennakoitua kilpailun tapahtumia. Maaliteltan pikkuruinen näyttö kiinnosti kovasti ja monia. Samalla kun kisa eteni, mietiskelimme juttuja jo sillä silmällä, miten Morvassa vuoden päästä tehdään. Ihan ehdoton juttu on GPS-seuranta. Jos ei uusia Trackereita hommata, niin sitten pitää ostaa seuranta palveluna vaikkapä tältä virolaiselta firmalta, että saadaan kaikille osallistujille seurantalaite. Varsinkin kv-kisaan kohdistuva mielenkiinto on helppo herättää seurantamahdollisuudella joka näkyy kaikissa osallistujamaissa. Homma toimi tälläkin kertaa. Mari, joka oli passitettu kylmään huoltoon vahdiksi soitteli yhtenään ja kyseli ratsukoiden etenemisestä ja jokaisessa huoltoautossa seurattiin tiukasti palleroiden liikehdintää.
Lämpö kasvoi, päivä etenki, ratsukoita ylitti maalilinjan ja siirtyi tarkastuksiin. Jonkun verta liikkeeseen pohjautuvia hylkäyksiä. Suomalaisia jäi myös tarkastuksiin ja väki väheni. Meininki oli silti iloista ja innostunutta. Näin miten hylkäyksen kokeneet hetken harmituksen jälkeen jo kantoivat vesiä muille tiimeille ja auttoivat parhaansa mukaan. Myös turistin statuksella olleet ihmiset käärivät hihansa ja auttelivat innokkaasti. Mulla pyäri tauot aika huonosti, tai ei siis oikeastaan ollenkaan, joten tilasin safkat suoraan toimipisteeseeni. Tuli annos oikein kakkupalan kera ja juomaa oli runsaasti ja sitä myös meni. Yritin juoda parhaani mukaan ettei päänsärky pääsisi yllättämään. Mitä pidemmälle päivä eteni, niin sen jännettäväkkisi tilanteet tulivat. Hienoja maaliintuloja ja ehkä päivän paras oli Tanjan hurja neljän kilometrin loppulaukka ja viimeiset kymmenet metrin kamalasti karjuen. Ja niinhän siinä kävi, että Valedro voitti haastajansa ja ylittivät maalilinjan kolmansina. Sijoitus oli upea, sillä Tanja kroppa sanoi sopparin irti jo 20 km aikaisemmin. Lisäksi hän oli löytänyt kaikista syvimmän kohdan ylittää reitin varrella olleen vesiesteen, joten oli myös märkä ja kurassa lähes kainaloihin asti. Sarakin oli voittokahinoissa mukana vielä viimeisessä huollossa, mutta maalin lähestyessä alkoi pyöritellä mielessään, että hylkäys viimeisessä tarkastuksessa olisi suurempi menetys kuin sijat 1 tai 2 olisivat onni. Näin ollen tuli maltillisesti maaliin minuutin kärkikaksikkoa perässä kolmantena. Ihan mahtava suoritus myös häneltä. Muutenkin tulokset olivat kovempia kuin odotin ja olin mielessäni ennustanut, että 5-6 saa tuloksen. Tällä kertaa olin väärässä ja iloisena sen myönnän. 8 hyväksyttyä tulosta tuliaisina on joukkueen hieno palata kotiin.
Päivän paras suoritus oli Annen ja Roopen eka 120 km:n tulos. Anne joka ei välttämättä aina kilpailutilanteessa ole hymy korvissa ei kyennyt iloaan peittelemään. Siinä oli Samille synttärilahjaa kerrakseen. Sama juttu oli vähän Marilla, jolla homma oli matkan varrella tahmaista ja aika vaikeaakin, mutta niin vaan puski itselleen EM-kvaalit ja tuloksen 120 km:n nuorten luokasta. Kari laski lennossa tallilta käsin vikan lenkin tavoiteajan, jolla 14 km/h tulos saataisiin aikaseksi ja sehän sieltä tuli. Velä kun muut kv ja kansallisen 80 km:n menijät saatiin onnistuneesti maaliin, vaikkakin osa vähän koomisen loppulaukan siivittävänä, niin syytä oli näyttää peukkua koko porukalle. Oli aika isojen onnitteluiden. Viimeisenä maalilinja ylitti yksi kisan järjestäjistä, Katrin Liiv ja hänet saateltiin myös maaliin iloisesti hurraten. Multa oli viety jo seurantakone pois, joten perstuntumalta totesin, että homma on taputeltu ja siirryin seurailemaan tilanteita huoltoteltoille.
Iltajuhlan piti alkaa seitsemältä, joten kuudelta pakattiin Töpäröiden auto ja sullouduttiin sinne. Ehdittiin pikaisesti käydä suihkussa ja kävellä juhlapaikkaan. Aloitus oli vähän viivästynyt, mutta aloiteltiin ahmimalla alkupala-astiat tyhjiksi. Palkintojenjako ja iltajuhla vedettiin läpi aika maltillisesti. Tallialueelta kantautui vähän ikäviä uutisia ja rankka päivä oli vienyt aika lailla mehut kaikilta toimijoilta. Suomalaisia taisi iltajuhlassa olla suurin osa ja hurrasimme kyllä hurjasti palkituille. Pöydissä käytiin kiihkeää keskustelua lajin tilasta ja sen tulevaisuudesta. Tulevia NBCH-kilpailuja suunnitellaan jo kovasti ja mielessä on myös vuotuiset kv-kisat Suomessa. Ehkä aika alkaisi jo olla kypsä sellaisille. Ennen puolta yötä taidettiin kaikki olla jo vaakatasossa. Mietin vielä ennen nukahtamista päivän kulkua ja pidin reissua omalla tavallaan opettavaisena. Aamulla herätys olisi taas varhainen ja sillä liikenteessä pitäisi olla jo kohta kahdeksan jälkeen. Pakattiin Ritan kanssa kamat valmiiksi, jupistiin vielä hetki jotain ja painuttiin höyhensaarille.
Kotimatkalle
Aamulla syötiin hotellilla nopea aamupala ja lähdettiin liikkeelle. Nuoriso-osasto nukkui takapenkillä ja mä sometin kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Porukat lähtivät liikkeelle kukin vähän omaan tahtiinsa, mitään yhteistä häpeningiä ei aamulla enää ollut. Satamassa tavattiin osa porukkaa. Lilan tiimin onni jatkui aiemman kaltaisena ja auton moottori oli alkanut pitää epämääräistä ääntä. Pääsivät linkuttamaan laivaan ja mä hälyytin jo Karia, että mahdollisesti tulee tallin pihaan pientä korjaushommaa. Laivalla käytiin Ritan kanssa Burger Kingissä ja siellä olikun lähes puolet jengistä. Fiilis oli hyvä ja roskaruoka upposi hyvin. Piipahdettiin vielä karkkiostoksilla ja sitten vetäydyttiin hyttiin. Rita teki koulujuttuja ja mä pötköttelin laverillani. Lautasta päästiin taas priority-lappusen suomana heti ulos. Hyvä systeemi! Hetkessä oltiin Ridasjärvellä. Ritan äiti oli tyttöä vastassa ja Kari raapimassa tarhoista paskaa. Aurinko helotti ja kesä tuntui vihdoinkin saapuvan. Puitiin vielä hetki reissua ja kerrottiin kuumimmat uutiset vastaanottokomitealle. Paljon tapahtui ja yllättävän hyvin hommat sujuivat noinkin ison lauman kanssa. Uskoisin, että omasta tuloksesta riippumatta kaikille mukana olleille jäi positiivinen fiilis reissusta. Seuraava vastaava retki on todennäköisesti edessä heinäkuussa Padisen enduranse festareille ja kausi varmaankin huipentuu syyskulla Kurtuvenaihin. Mielenkiintoinen kisakausi on käynnissä ja reissuihin kannattaa lähteä mukaan iha missä tahansa roolissa. Apukäsi tarvitaan ainakin aina.