Luotettiin sääennusteeseen ja masinoitiin pienimuotoisia tarhatalkoita. Mun piti mennä aamutalliin ja laittaa homma alulle ja Karin piti tulla koiran kanssa pari tuntia myöhemmin paikalle ja haravan piti huiskia tiuhaan tahtiin. No toisin kävi. Kun ajelin aamulla tallille, niin Suonpään hentoinen auringonpaiste muuttui varovaiseksi lumisateeksi ja aamutallia tehdessäni totesin, etät lunta tulee suhteellisen reippaasti ja maa jäi valkoiseksi.  Laitoin Karille väliaikatietoa, mutta ei taas oikein ottanut onkeensa, koska kotona ei mitään lunta satanut.  Tulivat sitten koiran kanssa ihmettelemään, että kappas, täällähän on lunta.  Juotiin kahvit ja touhuiltiin hetki ja tutkittiin uutta sääennustetta, joka lupasi puolilta päivin selkenevää ja kahdelta aurinkoa. Lähdettiin siis kotiin ja siirrettiin talkoilua muutamalla tunnilla.

Ei se iltapäivällä paljon kummempaa ollut. Kylmää ja tuulista, vaikka sade tosiaan loppui. Hevoset touhuilivat omiaan, mä yritin saada nihkeitä puita syttymään grillissä ja Satu sekä Kari siivosivat tarhoja.  Lantalassa on lyöty luukut kiinni ja se takuuvarmasti lähtee huomenna. Vaihdettiin kuskia ja loppusijoituspaikkaa. Senkin takia oli ajateltu, että vedetään se nyt ihn niin täyteen kuin vaan voidaan.

Lopulta sain tulet syttymään ja päästiin syömään tämän vuoden ekat grillimakkarat kera valmissalaattien. Ei todellakaan mitään gourmettia, mutta täytettä vatsalle. Koira ei pysynyt yhtään tontilla, vaan viuhtoi milloin missäkin. Jotain havaittavaa siistiytymistä pihapiirissä kuitenkin tapahtui. Kun kello alkoi olla viisi, niin Satu lähti muihin askareihin ja minä lähdin Pedron kanssa kotiin. Se oli jo hetken ehtinytkin hytistä neulepusakastaan huolimatta. Tyytyväisenä nukahti kassiinsa, jonka nostin etupenkille ja tuikkasin penkinlämmittimen päälle. Kari jatkoi vielä hämärän tuloon asti siivoushommia ja otti sitten hevoset sisälle.

Kari singahti aamutalliin. Puuhaili samalla tarhan kanssa ja kävi heittämässä Urholla 12 km:n lenkin. Urho oli pirteänä ja paluumatkalla sai vailita vuhdin oman maun mukaan. Täysillähän sitä sitten tultiin, mutta puhti lakkasi aikanaan. Kotona äijä totesi, että Sellalta ei olisi loppunut. Ja niinhän se onkin. Sellan puhti ei lopu. Se loppuu sitten, kun lähtee taju tai henki. Mutta siinäpä onkin ruunan ja tamman ratkaiseva ero. Lenkin jälkeen molemmilla miekkosilla oli hyvä mieli ja Urho sai pikaisen pyyhkäisyn kostealla rätillä ja pääsi tyttösten sekaan.

Kotona töllisteltiin ampumahiihtoa ja sen jälkeen pakattiin Pedrokin autoon ja kiirehdittiin taas tallille. Tällä kertaa Tatanka pääsi ohjasajoon pellolle. Homma toimi vaihtelevasti. Välillä tosi hyvin, mutta välillä keskitys tekemiseen herpaantui ja tamman täytyi hämmästellä milloin mitäkin. Äijä puuskutti perässä ja Pedro säntäili ympärillä. Aurinko punasi taivaan ja sain vähän taltioitua videokuvaa tapahtumasta.

Hevoset otettiin sisälle ja pöllytettiin karvoja. Pedro tupsuja sitten retuutteli pitkin tallitupaa. Kotimatkalla kuunneltiin äänikirjaa hiljaisuuden vallitessa. Jännät paikat menossa.

Kari ilmoitti aamulla, että lento on lakon johdosta peruttu. Ei onneksi koko viikonlopuksi kuitenkaan joutunut jäämään Norjaan, vaan ehti illaksi kotiin. Satukin nautti pienestä irtiotosta risteilyllä, Laura hoiteli myyntihommia Helsinki Horse Fair’ssa, joten ihan omin pikkuruisin kätösin tein tallihommat. Eilinen ihana auringonpaiste oli poissa. Lämmintä toki joku nelisen astetta, mutta oikeastaan koko päivän tihutteli vettä. Tallilla oli rauhallinen meininki. Valkoiset kulkivat kimpassa ja ruskea oli jätetty omiin oloihinsa. Sellalla kiima, niin kuin tietenkin asiaan kuuluu. Silloin aina Urhon seura kelpaa erityisesti. Kiertelin tarhat läpi. näkymä on aika surkea. Paskaa on melkoisesti, osittain jäätä ja osittain kuraa. Annoin hevosille pienet väliheinät ja siivoilin karsinat. Kari on uusinut käytävän kiinnitysnarut sellaisiksi, jotka antavat periksi. Olisi varmaan kannattanut vauhtaa ketjut jo vuosi sitten.  Noh, parempihan se on tehdä uudistuksia edes jossain vaiheessa. Yksi satulateline pitää myös siirtää, koska nyt se paikassa, jossa tulee huonosti käytettyä. Jotain koukkujakin tarvitsisi enemmän.

Hain Tatanka porukoihin. Joutsenia on parin illan aikana lentynt yli varmaan pari sataa. Niitä tulee ihan taukoamattomana nauhana. Joka kerta ääntelyn kuullessani on kuitenkin pakko kääntää katse taivaalle. Ovat ne niin hienon näköisiä. Suurin osa tulee kahdestaa, mutta jotkut kolmisin ja jotkun vieläkin isommassa ryppäässä. Huudon kera kuitenkin joka kerta. Vaikuttavaa.

Otin hevoset sisälle, laittelin loput heinät. Kaura alkaa olla loppumassa. Pitää hakea sitä Merkulta lisää. Paskalava mukamas lähtee maanantaina. Olisi viikonloppuna aikaa raapia pihalta sinne kaikki, mikä suinkin mahtuu ja ehkä voisi tyhjätä jopa huussin. Eiköhän sen sisältö menisi paskalavalla sopivasti sekaisin. Pienen karvapöllytyksen jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Matka meni vauhdikkaasti äänikirjaa kuunnellen.

Viime viikon lopulla kyseltiin käyttöoikeutta yhteen valokuvaan ja nyt huomasinkin ilokseni, että se oli päätynyn NBCH-kilpailun mainosposteriin. Ja viimeistään alkaa monen suomalaisenkin ratsukon kahteet suuntautua tiukasta syyskuuhun ja Liettuaan. Toivottavasti kaikki natsaa ja monen, monen voden työ alkaa tuottaa hedelmää. Olisi jo korkea aika.

Kävin töiden jälkeen nappaamassa Lauran kyytiin ja kiirehdittiin tallille. Sella otettiin puomille ja raavittiin irtokarvat pois erilaisia apuvälineitä apuna käyttäen. Tamma on ollut poikkeuksellisen paksussa talvikarvassa, joten kyllä nyt pöllyää. Pakotin jopa Lauran ottamaan vaihtovaatteet mukaan, jotta autoni ei karvaannut enää yhtään enempää. Tosin sain palautetta jo Jämsässä, että auto pitäisi välillä pestä ja imuroida. Mutta siltikin, karvakuorrutusta en sinne halua.

Koirakin ehti siinä karvasulkeisten aikana ottaa hatkat, mutta lopulta homma oli valmis ja tyttö pääsi selkään. Vähän hän oli protestoinut satulattaratsastusta. Se kun kuulemma kentällä vaatii niin kamalasti (heh heh). Pitää koko ajan keskittyä ja pitää tasapainoa yllä. Niinpä! Hetken päästä kuitenkin ravailivat siellä jo ihan villini. Tyttö sai todeta, että Sellan askellus on todella tasaista, joten siellä on suhteellisen helppo olla myös ilman satulaa. Laura on ottanut tavaksi aina laittaa mittauslaitteiston päälle ja näin ollen saatiin tälläkin kertaa hyvää tietoa harjoituksen kestosta ja pituudesta. Laurahan on paljon ottanyt oppia kuluneen sisäruokintakauden aikana ja yksi selkäytimeen mennyt asia on se, että jokainen harjoitus mitataan ajallisesti ja matkallisesti ja pidemmät lenkit myös sykkeellisesti.

Tarhat ovat sulaneet viimepäivien aikana merkittävästi. Muutama aurinkoinen ja tuulinen päivä, niin maa olisi näkyvissä. Takatarha on velliä ja paskaa on melkoisesti, mutta jos vaikka viikonloppuna urakoitaisiin. Paljon on muutakin nikkaroitavaa ja uusittavaa. Kevät on sillä tavalla raaka aikaa, että sulava lumen alta paljastuu kaikkea epämiellyttävää, jotka on vähän niin kuin omassa mielessä jopa unohtanut. Nyt ne hoidettavat jutut ovat taas nähtävissä ja siis tehtävänä.

Kun Laura alkoi lopetella, niin otin kaksi muuta jo sisälle. Olin hoitanut seuraavan päivän heinityksenkin jo lähes valmiiksi. haaveilen automaateista, jotka laukeaisivat pitkin päivää, mutta ehkä Kari paneutuu aiheeseen laidunkauden aikana. Heinäverkot tyhjenevät omaan makuuni vähän liian nopeasti. Ideaali olisi, että aamuksi laitettaisiin heinäverkut ja iltapäivällä saisivat toiset annokset automaateista.

Tallissa vielä harjattiin kaikki. Kyllä Urhosta ja varsastakin karvaa lähtee. Pedro osallistui sillä tavalla, että kaappaili karvatuppoja käytävältä hampaisiinsa ja pollytti niitä tallituvan lattialle. Sais sitten vielä tampata tallituvan käytävämaton ennen kuin päästiin kotimatkalle. Likan kanssa vitsailtiin ajomatka aikana. Laura on jotenkin virkistävää seuraa. Sellainen vähän erilainen nuori. Ypäjälle on laitettu haku vetämään ja uho on kova, että menee sinne sisälle vaikka viimeisellä varapaikalla.  Annoin vähän valmennusta, miten pääsykokeissa kannattaa toimia. Täytyy toivoa, että opiskelupaikka heltiää.

Mulla venyi taas töissä ja jotenkin olin muutenkin ihan poikki, joten otin kiitollisena Caron tarjoaman avun vastaan. Caro siis hoiteli hevoset illalla. Mä kävin koiran kanssa reippaan metsälenkin ja kellahdin sänkyyn. Mielestäni olin sen ansainnut.

Mulla oli pitkä päivä töissä. Yhteishaku loppuu ja kiirettä pitää. Kari oli lähdössä Norjaan, mutta sai venytettyä matkustusta aamuun, niin ehti hoitaa illan tallihommat. Hektistä. Tallilla onneksi kuitenkin kaikki hyvin ja kevät tekee tuloaan.

Kisaviikonlopun jälkimainingit olivat tällä kertaa ihan ennenkuulumattomat. Usein sanotaan, että arki on taruakin ihmeellisempää. Näin tälläkin kertaa. Sain varovaisen kyselyn, että oliko järjestävä taho tarkastanut yhden hevosen passin, sillä jos ei nyt takuuvarma niin sitten villi veikkaus oli heitetty ilmoille, että hevosella oli väärennetty passi tai ainakin sen siru on siirretty toiseen hevoseen ja nyt vätetään että toinen hevonen on korvannut alkuperäisen. Olin ihan että que?!? Millainen master mind kehittelee tällaisia tarinoita? Ja mikä helvetin idea olisi edes kaivaa vanhasta hevosesta siru ja siirtää se johonkin toiseen hevoseen. Ei aukene mulle, ikävä kyllä. Muutama muukin aivan järisyttävä juttu oli kisoissa tapahtunut ja yöunet jollain taholla menetetty. Ajattelisin kuitenkin niin, että säännöt kannattaa tavata muutamaan kertaan ja jos sittenkin vielä askarruttaa, niin kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä järjestävään tahoon, tai tuomariston puheenjohtajaan tai johonkin muuhun tuomariston jäseneen. Usein ne huolta ja harmistusta aiheutuvat asiat selviävät tällä. Ainakaan kääntymällä täysin ulkopuolisen tahon puoleen ongelma ei selviä. Tämä soppa meni sitä verta yli hilseen, että aloin itsekin sitten soitella muutamalle eri taholle. Eihän homma nyt voi mennä niin, että samalla hetkellä kun tulokset julkaisaan alkaa jokin ryhmittymä suurennuslasin avulla etsiä mahdollisia epäkohtia. Alan taipua sille kannalle, että jokaisen kilpailijan ja varsinkin jokaisen komitealaisen pitäisi vähintään kerran vuodessa olla toimihenkilönä kilpailuissa. Ja säännöt kannattaisi lukea ehkä jopa kahdesti. Ja myös ne FEI-säännöt.

Muutoin arki rullaa tavanomaiseen tapaan.

Kari heräsi varhain ja kiirehti pistämään hevosia pihalle. Mä sain kaikessa rauhassa heräillä ja lähteä sitten auringon noustua horisontista koiran kanssa Saksakallion lenkille. Sen jälkeen pyöräytin riisipuuron, joka syötiin kun Kari kotiutui tallilta. Sen jälkeen oli aika pienien päiväunien. Kisaväki heräili kukin taholtaan ja alkoi se perineinen kiittely kisajärjestäjille ja toisaalta joka tallissa hevosta palauttavat toimet. Kari viimeisteli tulokset ja mä tutkailin osuusnopeuksia ja palautumisaikoja. Muutama kysymys sai vastauksen, niin kuin usein käy, kun statistiikkaa tutkii.

Iltapäivällä lähdettiin tallille. Meidän piti tehdä varsalle kaviohuoltoa, mutta kun päästiin tallin pihaan, niin Kari hoksasi, että kengityskamat onkin kotona. Niinpä niin. Sitten tehtiinkin vaan sitä tavanomaista. Mä harjailin pieteetillä hevosia ja vähintäänkin yhtä intohimoisesti äijä raapi tarhasta paskaa. Mulla oli käytössä viime syksynä Karin työkaverilta saatu ihmelaite. Hopon karvaan sillä ei vuosi sitten ollut mitään vaikutusta, mutta arabien karvaan se tuntui toimivan paremmin. On oikeastaan kuin rautasahan terästä 10 cm pätkä. Hinkuttelin kolmikkoa niiden syödessä väliheiniä. Laiteltiin tallissa kaikki valmiiksi ja heitettiin vähän lisää heinää ja lähdettiin kotiin. Pari tuntia myöhemmin Kari kävi ottamassa koplan sisälle.

Kuudelta oli herätys sekä Suonpäässä että Jämsänkoskella. Kari lähti tallihommiin ja mä aloin puuhailla kisatouhuja. Aurinko paistoi kummassakin paikassa kirkkaalta taivaalta. Tallihommien jälkeen Kari pääsi taas ajohommiin. Tatanka toimi ihan erinomaisesti. Varsa hanskaa homman paremmin ja paremmin joka kerta. Kun mä lähdin ajelemaan Jämsänköskeltä kohti kotia niin Kari lähti tekemään iltatallia. Toi tullessaan kisapizzaa ja sitä mutustellessa kertoilin päivän tapahtumista.

Riemuratsukoilla on kiitettävän aktiivinen ydinporukka, joka polkaisee kisat ja kanttiinit pystyyn aina tasalaadulla. Sinne on helppo saapua toimihenkilön ominaisuudessa paikalle. Kun lähestyin kilpailukeskusta, niin bongasin jo paikoillaan olevat opasteen kisapaikalle, reittimerkinnät ja kyltin traikkuparkkiin. Totesin myös, että pohjat ovat hyvässä, jos eivät jopa erinomaisessa kunnossa. Kyyläilin jo illalla pihapiirin ja totesin, että entiseen malliin on toiminnot suunniteltu. Eli ei mitään sen kummempaa pähkäiltävää. Pakkasmittari näytti kuudelta -7 astetta kirkkaan yön jäljiltä. Aurinko alkoi lähetellä säkenoiviä säteitään ja tohina oli alkamassa. Tarkempi selonteko päivästä löytyy Tien päällä-osiosta.

Kilpaa auringon kanssa loisteli ihmisten iloiset naamat. Tämä on tärkä kausi monelle ja PM-kisoihin Liettuaan on asetettu monen ratsukon tavoitteet. Tämä näkyy varsin määrätietoisena tekemisenä ja se taas näkyy hyvävauhtisina tuloksina. Jämsän maastot ovat haastavat ja siellä on harvoin vauhdikkailla suorituksilla leveilty. Eikä leveilty tälläkään kertaa, mutta kyllä tulostaso on vahvasti noussut. Siellä oli ratsukoita taas monilla erilaisilla tavoitteilla: joku toi hevosensa pitkän saikun jälkeen kisoihin, joku tuli itse saikun jälkeen kisoihin, joku meni ekaa kertaa pidempää matkaa, joku ole ekaa kertaa yleesäkin kisoissa, muutama oli ekaa kertaa kisaamassa Suomessa jne, jne.  Erilaiset lähtökohdat, erilaiset tavoiteet ja paljon onnostumisia.

Mun valmennettavia oli mukana ja olin kyllä ruuvannut tavoitteet aika korkeiksi. Oletinkin, että tulee olemaan tiukat paikat. Hyvin meni kaikilla ja tavoitteet täyttyivät. Olemme selkeästi oikealla tiellä. Odotan mielenkiinnolla kesää ja syksyä. Nyt vaan tarvitaan kaikilta malttia ja sitä että hevoset ja ratsastajat pysyvät terveinä.

Arvoin aampäivän henkilöstökoulutuksessa, että lähdenkö Jämsänkoskelle jo tänään vai vasta aamulla. Mummeli oli kuulemma jo odotellut perjantaivierasta, niin tokihan sitten töiden jälkeen vedin kamat nippuun ja kuuden kieppeillä lähdin ajelemaan Jämsää kohti ja Kari paineli tallille hoitelemaan arkisettiä. Hänelle sattui päivystys tähän viikonloppuun, jotein ei tohtinut lähteä tuomaroimaan yli kahden tunnin ajomatkan päähän. Onneksi oli luvannut kuitenkin olla teknisenä taustatukea.

Ajomatka meni hyvin ja mietin siinä jännää äänikirjaa kuunnellessani, että oikeastaan kerta toisensä jälkeen tuo matka muuttuu lyhyemmäksi. Tosin on ihan eri asia reissata tuonne seuramme sydänmaille henkilöautolla tai koppi perässä ja hevoset kyydissä. Ennen yhdeksää kopistelin kassieni ja pussieni kanssa Mummelin pirttiin ja saman tein pääsin auttamaan tietoteknisissä ongelmissa. Lisäksi sain käteeni Trackereiden lisenssipaperit ja päivitimme lisenssin.

Puolen yön tietämillä pääsin nukkumaan ja Kari teki kotona samoin. Sitä ennen olin vielä ehtinyt vähän viestitellä valmennettavien kanssa. Sieltä ollaan taas tulossa nuoreuuden innolla kisaan mukaan.