Kelit ovat ennallaan, eli mennään ihan nollan tuntumassa. Aamuyöstä alkoi sataa märkää lunta ja sitä saatiinkin useampi sentti. Päivän mittaan lumi kuitenkin tiivistyi ja valkoista jäi valoisuutta lisäämään vain ohuen ohut kerros. Työt veivät mut Tapiolaan ja sieltä kiirehdin nopean kotikäynnin jälkeen koira kassissa tallille. Satu oli tehnyt kaiken varsin valmiiksi, joten hommat oli nopeasti tehty. Koira kipitteli ympäriinsä omistajan elkein. Se kai luulee olevansa osa laumaa ja hevosille tyyppi on aika lailla yhdentekevä.

Satu oli aamulla purkanut lankoja sen verran, että naapurin pitäisi päästä autonsa kääntämään, kun hakee lantalavan tyhjennykseen. Asettelin lankoja vähän napakammin ja valmistelin muutenkin lavaa noutoa varten. Ettei vaan mikään seikka aiheuta sitä, että lava ei lähtisi. Siihen voi hyvinkin riittää harava nojaamassa lavaan tai joku vastaava. Mielestäni mitään estettä ei nyt ole. Sen kun vaan hakisivat sen pois.

Kyllä se kello taas oli lähempänä yhdeksää, kun päästiin kotiin, mutta eipä tarvinnut enää lähteä koiraa lenkittämään.

Ainut aamu viikossa, kun ei tarvinnut singahtaa mihinkään. Caro laitteli hevoset pihalle ja Lauran kanssa suksittiin sinne yhdeltä. Tai oikeastaan luisteltiin. Kiihkeän etsinnän päätteeksi löysin kuin löysinkin kellarista Icebugsit ja voi sitä iloa, kun vedin ne jalkaan. Pito löytyi heti. Laura alkoi liukastellen laitella Sellaa ratsastuskuntoon ja mä iskin kiinni lantalavaan. Revin ja raastoin räntätihkusateessa ja kun sain pölläytettyä pressun pois lavan päältä, niin sieltä kuhahti n. 20 hiiren parvi liikekannalle. Hetken kuvittelin niitä rotiksi, mutta kyllä ne olivat vain erityisen pulleita hiiriä. Manasin kissoja, jotka voivat paksusti ja kellittelevät lämpimässä tallituvassa samanaikaisesti kun hiiren mellastavat paskalavalla. Manasin myös sitä, että tämän kaiken muun säädön lisäksi mun vaivoiksi jäi tuokin homma. Ja kun tämän tyyppiset asiat tuntuvat maalaistyylin hoidettavan hirvittävät jaarittelin saattelemana. Ei nappaa.

Jouduin hakemaan Lauraa vähän avuksi kun aloin lapioida kasaa nippuun. Purin taas hamasta ja lähetin mielessäni kiitokset Afrikan aurinkoon. Mikähän mahtoi olla perimmänien syy, että tyhjäystä ei voinut hoitaa aiemmin? Hetken ähistyään likka ponkaisi kasan päälle ja totesi, että sieltä saa helpommin möyhittyä kasan huipun sileäksi lavan takareunan suuntaan. Samalla siellä lämpimässä höyryssä seisoessaan tyttö aprikoi, että kasa haisee ihan sellaiselle pienelle punaiselle, mitä syödään. Heitin villin arvauksen, että mahtaako tyttö tarkoittaa retiisiä. Sillä oikeasti kasa haisi ihan retiisille, munkin mielestä. Kova palaminen siinä oli käynnissä, sillä kasa höyrysi melkoisesti ja se tuntui jalkoihin ihan lämpimältä. Mua huvitti likan touhut ja päätin taltioida tilanteen.

Kun lava oli tasattu niin aloin repimään maahan jäätynyttä pressua irti. Viheliäinen homma. Paskavesi ja kikkareet lentelivät kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Jouduin taas hakemaan Lauraa avuksi ja pistolapion avulla, vetämättä, repimällä ja riuhtomalla saatiin pressu irti. Lopullisesti kylvin paskassa kun yritän väkertää pressua takaisin lavan päälle. Mutta saatiinpa homma tehtyä ja oli tosi hyvä, että pesin hiukseni aamulla, nyt ne saivat kusipaskatehohoidon samaan hintaan. Kotimatkalal ihmettelin, että miten mun hiukset olivat yhtenä rastapallona. Olin unohtanut tämän.

Laura lähti ratsastamaan ja mä aloin laitella heiniä. No enpä ehtinyt paljoakaan tehdä, niin kuulin traktorin ajavan pihaan ja mielessäni totesin, että ei kai vaan… Ja niin juuri naapurin paskalavakuskihan siellä tuli jaarittelemaan. Ihan ekana kysyi, että laitettiinko me sitä suolaa, niin kuin hän käski. Siinä sitten kemurtelin ja vastasin ,ett vähän…. Mähän olisi laittanutkin, mutta Kari ja Satu viittasivat kintaalla moiselle ehdotukselle. Nyt sitten minä olin se henkilö, joka asiaa sai taas selitellä. Vannoin ja vakuutin, että kasa on ihan sula, koska höyrysi juuri hetki sitten kun sitä tongimme. Ukko uudisti käristyskutsunsa ja kertoili vielä, että pahamaineinen metsästysporukka, joka hänen omien sanojensa mukaan ampuu kaikkea mikä liikkuu, oli toiminut juuri näin. Hänen koiransa oli ottanut luodin vastaan hirvimetsällä. Huh huh!  Ei siis ollut mitenkään liioiteltua, että suositteli valkoisille hevosille huomioliiviä. Mähän hymähtelin, että ei kai kukaan valkoista hevosta hirvenä ammu, mutta ilmeisesti se saattaisi olla ihan mahdollista. Kun kerran koirakin ammuttiin hirvanä. Kamala juttu, mutta ukolle tulee näinä päivinä onneksi uusi koira. Näitä ja muita juttuja sain sitten taas kuunnella.

Eihän äijä ehtinyt edes lähte pois, kun Laura tuli jo takaisin. Lenkki oli lyhentynyt aiotusta, koskaa pohjat olivat surkeassa kunnossa. Vaikka Sellalla on nyt käytetty hokitettuja tossuja, joihin Laura vielä itse lisäsi ennen lenkkiä hokkeja, niin ei homma toimi. Kyllä hokkikenkä on ainut, mikä nyt puree. Lisäksi Sella oli ollut mahdoton käsiteltävä. Muutaman kerran oli lähtenyt taas kuin tykin suusta kuuntelematta yhtään ratsastajan toiveita. Hyvä siis, että pääsivät tunnin hurjastelun jälkeen ehjinä takaisin. Ukon kanssa sovittiin, että Marko, Pertti tai Vertti tuo pihaan hiekkaa ja sitten hän tulee samaan aaltoon hakemaan lavaa. Totesin, että ihan sama! Kunhan se lava nyt vaan tyhjenee! Ja Afrikka maksaa.

Tehtiin loppuhoidot, juotettiin hevoset ja syötiin vähän evästä. Likka paleli ja lämmitteli varpaitaan patterilla. Etelän auringosta kotiutunut nori nainen ei selvästikään nauttinut Suomen vetisistä oloista. Lisäksi hän jo kaatui meidän pihaan tullessaan, joten enemmän tai vähemmän märkänä oli monta tuntia. Päätettiin ottaa hevoset kuudelta sisälle. Eivät nekään tihkusateesta suuremmin nauttineet, mutta kikkailivat jotain, kun yritin hakea niitä sisälle. lopulta jouduin hakemaan narun ja heittämään sen Urhon kaulalle ennen kuin sain porukan liikkumaan oikeaan suuntaan. Laura teki sisätyöt ja minä pihatyöt ja kohta oltiin jo lämpimässä autossa kotimatkalla. Laura pääsi lämmittelemään ja mä pääsin tutkailemaan etelän tuliaisia.

Lämpötila pysyi nollan tuntumassa, ehkä asteen tai pari pakkaselle, läpi yön, joten kotipiha yhtä lailla kuin tallipihakin ovat kuin luistelurata. Pedron kanssa herättiin kuudelta ja kivuttiin Rangerin ohjaamoon.  Mersulla ei olisi toivoakaan päästä omasta pihasta ylös. Liukasta oli hiljaisilla teillä ja valitsin reitin Jokalan kautta, vaikka inhoankin kaatopaikan pimeitä mutkia. Pedro nukkui tytyväisenä kassissaan ja perille päästiin ilman ongelmia. Tallissa odotti kolme hörisevää piippakorvaa. Urho ja Sella painelivat taas vilkkaasti pihalle ja Tatanka jäi käytävälle hengailemaan. Mulla oli Pedro sylissä turvatoimena ja Tatakaa kiinnosti tosi kovasti nuuhkuttaa tätä minielukkaa. Pedrokin alkaa olla jo rentona näissä nuuhkutustilanteissa. Se on muutenkin jopa vähän liian luontevasti hevosten parissa. Juoksentelee vapautuneesti hevosen jaloissa ja vatsojen alla. Mutta minkäs teet, jos siinä alkaa kamalasti kirkumaan ja huiskimaan, niin hermostuvat myös hevoset ja alkavat liikehtiä arvaamattomasti. Se on selvä, että kummoisena uhkana piski ei hevosia pidä eivätkä hevoset myöskään noteeraa koiraa kissaa suuremmaksi haastajaksi.

Puuhattiin koiran kanssa normaalit rutiinimme. Minä siivosin karsinoita ja koira kanniskeli paskapalleroita ympäriinsä ja juoksenteli mua karkuun olettaen, että kiellän makoisat leikit. Tehtiin kaikki iltaa ajatellen valmiiksi joten koira sai juoksennellä ympyrää parin tunnin ajan. Ehdittiin juuri ja juuri juoda glögit ja koira ehti vetää itsensä kerälle, niin papparaiset saapuivat paikalle. Heillä oli kuivaa leipää tuliaisina ja kolmikko luonnollisesti seuraili lankojen takana kuin hait laivaa. Ensin ei tuomiset kuulemma kelvanneet kuin Sellalle, mutta oman näkemäni mukaan kelpasi kyllä kaikille muillekin. Faija vähän ihmetteli, että pitääkö täällä käydä ihan joka päivä.

Vähän ennen kuin oli tarkoitus lähteä taas liikkeelle alkoi sataa. Eikä mitenkään vähän vaan ihan kaatamalla. Se vasta tekikin pinnat liukkaiksi ja mutsi joi soitteli perään, että varo sitten, he olivat jo käyneet pariin otteeseen vastaantulijan kaistalla. Me pärjättiin kyllä ja päästiin turvallisesti kotiin, mutta mun into lähteä ratsastamaan lopahti samalla hetkellä kun taivas repesi. Hevoset saisivat liikuttaa ihan itse itsensä. Jäljistä päätellen vauhtia piisaa pitkin päivää ja hyvä niin.

Vesilahden kisoista alkoi tihkua väliaikatietoja. Keli oli kohdillaan, porukat olivat ajoissa paikalla ja likat olivat aloittaneet aika reippaasti, mutta loppua kohti etenivät maltillisemmin. Mitään ongelmia ei atkan varrella ilmennyt muuta kuin ehkä se, että hevoset halusivat ajoittain kulke vähän rippaamuin kuin kuskit halusivat niiden etenevän. Maalissa olivat lähes sovitussa ajassa ja tarkastuksesta menivät kumpikin helposti läpi. Näin olleen vihreä tiimi sai juhlistella taas kärkisijoituksia. Hyvä mieli oli koko porukalla ja moni muukin kautensa aloittanut lähti hymyn kare kasvoilla kotiin. Illalla käytiin kisaa läpi ja mulla analysaattori raksutti päässä statistiikka, kuvia ja videoita katsellessa. Näiden ratsukoiden seuraava ponnistus on Liedossa ja matkaa silloin taitetaan vähän enemän. Näin se homma etenee, askel askeleelta ja katsotaan sitten päästäänkö vuoden edetessä asetettuihin tavoiteisiin. Ainakaan innosta ja halusta ei jää menestyminen ja kehittyminen kiinni. Nuorten ratsastajien taustalla on intohimoinen tiimi tukamassa ja kannustamassa ja meikäläinen siinä sitten katsomassa vieressä asioiden etenemistä.

Kahdeksalta oltiin taas Pedron kanssa tallilla. Ovet auki ja hevoset sisälle. Kauaa ei nokka tuhissut kun iltatalli oli tehty. Hypättiin taas autoon, Pedro perinteiseen tapaan nukahti heti kun moottori höränti käyntiin ja ajeltiin kaikessa rauhassa kotiin. Pikainen iltapala ja olimme kumpikin valmiita sänkyyn. Ei tarvitse koiraakaan erikseen lenkittää, kun hiippaillaan pitkin tallipihaa arkisissa askareissa.

Jos puhuin eilen lämpöennätyksestä, niin tänään se jo rikkoutui sillä kun lähdin Espoosta kotiin, niin lämmintä oli 6 astetta. Ihan älytöntä! Keväistä meininkiä, vaikka ollaan tammikuun lopulla. Muutaman kotona vietetyn tunnin jälkeen lämpötila olikin nollassa ja ajomatka tallille oli sen mukainen. Liukasta oli Rangerillakin. Satu oli uurastanut lähes koko päivän siivoillen tarhoja ja leikittäen varsaa. Urhoa ja Sellaa ei kottikärryleikit tänään kiinnostaneet. Kuten kuvasta näkyy, niin Tataka olisi valmis aisojen väliin. Satu antoi vielä väliheinät ennen kuin poistui paikalta ja laitteli ihanana mulle kaiken iltaa varten valmiiksi.

Koska keli oli ulkiluun mainio, niin hevoset saivat olla vähän pidempään taas pihalla. Lähempänä kahdeksaa päästin ne sisälle. Tyytyväisinä iskivät kiinni iltaheiniin. Rapsuttelin niitä tovin ja vaihdoin kuulumisia Kaikilla tuntui olevan kaikki kohdillaan. Sammutin valot ja suljin ovet. Piha on osittäin jäinen ja olenkin kotona etsinyt kuumeisesti mun Icebugseja. Ei löydy. Ovat Karin jossain hyvässä kätkössä. Ärsyttävää. Kerran pari niitä vuodessa tarvitsisi ja voisivat silloin kyllä olla löydettävissä.

Karin auto sai lähikaupan pihalla vartti-ikäisten kaljaa norkoilevien kollien jakamattoman huomion. Näin kaupunkiympäristössä eivät ilmeisesti noita työkaluja pääse riittävästi ihastelemaan. Mutisivat myös jotain, kun kipusin puikkoihin. Eivät sentään pyytäneet mua hakemaan heille K-kaupasta kaljaa muutamaa minuuttia ennen yhdeksää.

Kotimatkalla otin vielä tsekkauspuhelun nuoriso-osaston suuntaan. Tyttäret hihkuivat steraona vastauksia kysymyksiini. Kisainnostus ja ehkä jännityskin uhkui nuorissa ratsastajissa ja huomenna pääsevät starttaamaan kautensa. En hetkeäkään epäile, etteikö huominen sujuisi menestyksekkäästi, mutta tämä on oikeastaan vasta yhteistyömme lähtölaukaus. Helmikuun lopulla ovatkin jo vähän kovemman paikan edessä. Ja ennen kuin olemme jälleen joulukuussa pitäisi neitokaisilla olla osallistumisoikeus kansalliselle tasolle ja hyvässä lykyssä aluemestaruusmitali kaulassa. Tavoitteellisten ihmisten kanssa on mahtavaa tehdä yhteistyötä. Ja tavoitteellisia harrastajia tämäkin laji tarvitsee. Kipeämmin kuin moni haluaa myöntää.

Mulla oli oikein jo ikävä hevosia kun vihdoin ja  viimein pääsin tänään tallille asti. Työpäivä venähti taas, joten kotiin päästyäni vaihdoin kiireesti vaatteet, nappasin piskin kassiin ja lähdimme ajelemaan tallille. Tänään saavutettiin varmasti joku sydäntalven lämpöennätys, sillä lämmintä oli parhaimmillaa neljä astetta ja vettä satoi. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että vähäiset lumet sulavat kohinalla. Tiet ovat sulat ja mustat. Totesin mennessä, että mitään ei näe ja paluumatkalla pysähdyinkin bussipysäkille hinkuttamaan lumella lamppuja puhtaaksi!

Tallilla kolme eloonsa tyytyväistä karvakorvaa möllötteli tarhassa. Pohja on hyvä ja mukavasti tamppaantunut. Siellä jäljistä päätelleen pääsetellään välillä ihan reippaastikin.  Tavalliseen tapaani kiersin katsomassa langat ja aidat ja tarhoissa kaiken muunkin. Ei uusia vaurioita. Havuja oli syöty melko paljon. Heinäverkot olivat luonnollisesti tyhjät ja keräilin ne pois. Mitään ihmettä kiirettä kaveruksilla ei ollut, mutta kun availin pihaton ovea, niin Urhohan siellä oli parkissa. Ketjun avaaminen vei hetken aikaa, koska on mulle väärän kätinen, niin johan tammatkin ehtivät siihen tungeksimaan samaan aikaan.  Kukin löysi kuitenkin omaan karsinaansa ja saatpon päästään Pedron hönöilemaan. Suljen sen aina tallitupaan kun päästän hevoset sisään.  Tosin se pääsi multa taas pujahtamaan Tatankan karsinaan kun olin varsaa harjaamassa ja kopeloimassa. Ei ole mun mielestä ihan suotava juttu, vaikka pikku-piskin olemassaoloa ei tunnu hetkauttavan hevosia yhtään millään tavalla.

Hevoset saivat iltasafkansa ja ansaitsemansa rapsutukset. Koska mulla on nyt iltaisin juttukaverit aika vähissä, niin jokaiselle jupisin myös jotakin. Pedro viiletti pitkin piha- ja tarha-aluetta. Onneksi sillä on vilkkuvalo selässä, muuten sen silmälläpito olisi täysin mahdoton tehtävä. Vietiin vielä heinäsäkit eri puolille tarhaa ja kannettiin vedet. Siinä mulla kävi taas klassinen tapaturma ja koska jäin seurustelemaan Urhon kanssa niin viimeinen ämpärillinen ehti valua osittain yli. Sitä se on kun mukamas yrittää nopeuttaa hommia niin ne hidastuvatkin entisestään. Näin aina. Hommat tuli tehtyä, oma mieli virkistettyä ja koira ulkoilutettua. Illalla ei taaskaan tarvinnut sängyssä pyöriä ja odotella unta.

Onneksi on tallimestari Satu olemassa. Mulle siunaantuikin heti alkuviikkoon jos jonkinlaista iltapäiväpainotteista keikkaa ja hanketta, joten Satu ahersi tallilla. Lisäksi kehittelin itselleni koko alkuviikon kestäneen päänsäryn jonka onneksi sain kuitenkin jotenkin laukeamaan ennen kuin se kehittyi migreeniksi asti. Mutta ei ole herkkua herätä useampana aamuna päänsärkyyn ja tiedostaa että rankka viikko on jo muutenkin edessä. Onneksi ei tallilla mitään ihmeellistä ollut tarjolla ja Satu selvisi rutiinihommilla. Vähän hevoset olivat olleet kummissaan kun ei iltatallissa omia ihmisiä muutamaan iltaan näkynyt. Lämpötilat vaihtelivat viikonlopun pikkupakkasesta tiistain yli kymmenee asteeseen, joka sitten taas lähti nopeasti lauhtumaan.

Viikonlopun kisat lähestyvät ja monessa matkaratsastustaloudessa alkaa jännitys tiivistyä ja kisakausi on alkamassa. Mulla on muutama seurattava ratsukko, joiden edesottamuksia odotan mielenkiinnolla, joten hengessä eletään mukana. Niin innostunut en ole, että lähtisin paikan päälle, mutta enkohän saa hyvät raportit fiiliksistä ja tapahtumista.

Kyllä aika kuluisi ilman työntekoakin! Caro laittoi hevoset ulos, joten saain heräillä vasta seitsemältä. Kissat ja koirat ruokittuani join oikein kupposen teetä ja katselin telkkarista tennistä. Aurinko alkoi paistella keväisesti ja me lähdimme Pedron kanssa metsälenkille. Se oli osittain aika raskasta puuhaa, sillä pentuhan ei umpihangessa kulje, vaikka hanki on ihmisen nilkkaan asti. Jouduin sitä osittain kantamaan. Hikihän siinä tuli ja eka suihku pitikin ottaa jo päivän tässä vaiheessa. Samaan aikaan Kari lillutteli varpaitaan Intian valtameressä.

Yhdeltätoista lähdin ajelemaan tallille. Nappasin ensitöikseni Urhon tarhasta ja löin sille Hopon satulan selkään. Urhon kanssa haastavin tilanne on selkäännousu ja alitajuisesti tämä tieto on aina mulla takaraivossa. Niinhän siinä taaskin kävi, että juuri kriittisellä hetkellä se teki tiukan neulansilmän oikeaan ja sitten menimme jotain ravin ja käyninnä välimuotoa kentälle asti. Jossain vaiheessa sain jalustimen jalkaan ja palailtiin samaa reittiä takaisin. Totesin myös, että satulavyö jäi ihan liian löysälle. Mutta Urholla on näitä rajoitteita: ei saa olla liian tiukkaa satulavyötä tai se nousee pystyyn, ei saa ottaa ohjista tai se nousee pystyy, ei saa sitä tai tätä tai se nousee pystyyn. Ja jos paino siirtyy yhtään satulan takakaarelle, niin se riehantuu lopullisesti. On oltava siis hyvin vakaasti joka tavalla.

Kun lähtötilanne oli rauhoitettu, niin mentiin Ridasjärventien kautta takapellolle. Mua vähän hermostutti mennä vilkasliikenteisen tien vierellä. En edelleenkään pidä kuolaimetonta viritystä mieluisana. Enkä muutenkaan pidä ihan ideaalina, että puuhailen noiden tyyppien kanssa yksinäni. Jos mulle tänäänkin olisi jotain sattunut, niin ennen huomista ei kukaan mua kaipaisi. Rauhallisesti kuitenkin etenimme, mitä nyt auran jättämää lumikasaa ja paria kiveä piti pelästyä. Ei mitään mieletöntä draamaa, mutta varmuuden vuoksi olen nyt sentään pitänyt puhelinta taskussa kun olen ratsailla ja on se tallilla ainakin mukana. Päästiin pikkutielle ja oloni muuttui heti paremmaksi. Urho sätkähteli vielä muutamaa juttua, mutta sitten päästiin pellolle.  Eka kiekka mentiin käyntiä ja ravia ja toka kiekka ravia ja laukkaa.  Sitten pellon päähän ilmestyi traktori, jota piti alkaa kyyläilemaan.  Tehtiin vielä jonkin aikaa voltteja ja kiemuroita. Lähdettiin palailemaan samaa reittiä ja potkin matkan varrelle tipahdelleet paskakikkareet pois. Urho oli hyväntuulinen ja palkitsin sen hevosherkuilla. Kun päästiin takaisin tallille, niin kuorin varusteet pois jo puomilla ja palautin sen tarhaan. Sella siellöä jo kovasti kaipailikin. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Keväältä tuntuu.

Laitoin tallin valmiiksi iltaa varten. Vedin lantalassa paskat nippuun, kahlasin metsikköön ja hain hevosille havuja, täyttelin heinäsäkit ja jaoin kolmikolle väliheinät. Neljältä olin kotona ahmimassa välipalaa. Pedro kellahti syliini ja otettiin tunnin torkut. Puoli kahdeksalta pakkasin sen kassiin ja lähdimme iltatalliin. Piski pisteli menemään pitkin tallialuetta ja kanniskeli paskapalleroita elämänsä innolla. Välillä se kirmaili perässäni ja välillä omilla teillään. Otin hevoset sisälle. Ne piti hakea tarhan toiselta puolelta. Oleilivat kaikessa rauhassa ja oli taas sellainen ilta että oikeastaan ne olisi ollut kiva jättää kokonaan ulos. Tulivat rauhallisesti ja taas tyylikkäästi yksi kerrallaan Urhon johdolla. Harjasin ja kollasin ne, laitoin aamun heinät valmiiksi, täytin heinät ja toivotin hyvät yöt. Kotona olimme yhdeksältä ja totesin, että Suunnon mukaan ahtiivisuuteni oli ollut 250%.  Silmäilin vielä Vesilahden osallistujalistoja. Muutama uusi nimi ja muutama rohkelikko aloittaa kautta jo tässä vaiheessa. Luokat ovat aika pieniä, mutta toivottavasti saavat hyvät kisat käyntiin ja kauden avattua.

Kello alkoi lirkuttaa kuudelta ja hetkeä myöhemmin olin jo Pedron kanssa matkalla tallille. Hevoset siellä heräilivät. Harjasin kaikki ja olivat jo innokkaina menossa ulos. Varsinkin Sella. Katselin jo eilen, että sillä on kiima ja sama peli jatkui. Tatankakin meni poikkeuksellisesti aika reippaasti pihalle. Aloin siivoilla karsinoita ja Pedro kähvelteli paskapalleroita ja kanniskeli niitä ympäriinsä. Kun kävin täyttämässä vesiastian niin se kirmaili muina koirina hevosten seassa. Alkaa olla sinut asian kanssa. Mietin, että miltähän tuntuu olla noin pieni. Kun hommat oli tehty ja taivas kirkastunut ihailin hetken upeasti värjäytyvää taivasta. Maagista. Pedro hyppäsi kassiinsa ja sippasi heti kun auton moottori hyrähti käyntiin. Kaikesta päätellen oli alkamassa upea ja kevättä lupaileva päivä.

Lounasaikaan yksi asiakas tuli noutamaan tilaamiaan varusteita. Esittelin samalla Podiumin satulaa, joka taas lähtee pian seuraavan Matkalla matkaratsastajaksi -kurssin rekvisiitaksi. Tuli siinä mieleen, että täytynee tilata taas uusi demosatula, kun aiemmat aina ostetaan käsistä. Omaa Plussaani en demoksi anna ja vakka Urhon Desert on rakenteltaan ihan samanlainen, niin jos sillä ratsastan, niin Plussan sinne selkään asetan. Nyt olisi myös aika miettiä, että haluammeko sponssata jotain uutta ratsukkoa tänä vuonna. Ei tule nyt oikein ketään mieleen, joka kaipaisi ja ansaitsisi lisäboostausta alkavaan kauteen.

Iltapäivällä lähdin uusintakierrokselle. Sella keimaili Urholle ja riiailivat toisiaan Tatanka raukka häädettiin kauemmas kaikesta mahdollisesta. Se sitten leikiskeli vähän syrjemmällä kuusen oksilla. Kun menin tarehaan touhuilemaan se lyöttäytyi seuraan. Hain riimun ja liinan ja otin sen kentälle puuhamaan. Juoksutus meni äärettömän hyvin. Sella ja Urho tulivat tietenki aidalle norkoilemaan, mutta meillä oli ihan omat touhut. Kun hommat oli tehty, niin herkkuja oli runsaasti tarjolla. Tämän jälkeen varsa pääsi vielä hetkeksi tarhaan ja nelisin korjailtiin aiemmin rikottua väliaitaa. Karilta on kiinnittämättä myös yksi kentän aidan lankuista ja aloin pelätä, että joku saattaa sieltäkin lähteä maailmalle, sillä sähkö ei liiemmin kulje.

Laitoin väkkärit valmiiksi ja yksi kerrallaan tulivat sisälle. Ensin tuli Tatanka, muutaman minuutin päästä Sella ja useamman minuutän jälkeen Urho. Hölkillä tulivat kaikki sillä taisivat olla toisella puolelal puuhailemassa. Harjasin ne vielä ja kollasin jalat. Aamulla Urholla oli ollut taas vähän turvotusta jaloissa, mutta oikeastaan jo tunnin ulkoilun jälkeen ne olivat kuivat. Niin myös nyt illalla. Sellalla ja Tatankalla on tullut tavaksi, että eivät aloita heiniään ennen kuin ovat saaneet liemisensä. Äkkiä ehdollistuvat asioille. Kaadoin litkut kippoihin ja toivotin hyvät yöt. Kari laitteli kuvia majapaikastaan. Kyllä kelpaa. Muutenkin olosuhteet taitavat tällä reissulla olla aika paljon paremmat kuin Intiassa. Illalla junailin alkavan viikon tallivuoroja. On tässä taas sovittamista työn, kodin, koiran ja hevosten välillä.

Tein tynkäpävän töissä ja Kari asettelit omat suuntimensa kohti Johannesburgia. Ennätän vielä saada auton i jäisellä pihatiellä linkkuun ja kovan ähellyksen jälkeen jumiin lumeen. Erinomaisen hyvä lähtö Karille. Muutenkin olen aina hätää kärsimässä itsekseni ja jos en pääse edes pihalta pois, niin mikä kaikki muu voi tuottaa ongelmia. Onneksi lähtö viivästyi viikolla ja sen myötä keikka lyheni samaisella ajalla. Eiköhän tästä taas selvitä.

Painelin kolmelta tallille Laura pykälässä. Ehdin jo yllättyä, että pitikö mun ottaa karsinatkin, mutta Satu ilmoitta oikeastaan samalla hetkellä, että tekee tallihommat tänään vähän myöhemmin. Laiteltiin Sella ratsastuskuntoon. Tällä kertaa Laura laittoi hokkotossut jalkaan. Ähisi siinä laittaessaan, että ovat kyllä aika työläät. Totesin, että niinhän ne ovat. Tai ovat ainakin meidän tallilla kaikkien muiden paitsi Karin mielestä. Saatiin töppöset kuitenkin tiiviisti paikoilleen ja ratsastajan selkään. Tarkistin vielä vyön ja sitten pääsivät liikkeelle heijastinloimella, heijastinliivillä ja otsalampulla varustettuna.

Aloin laitella heiniä valmiiksi, niin johan tyttö soitti, että jotain on outoa. Pieni konsultaatio, jonka jälkeen hyppäsin auton puikkoihin ja kaahailin perään. Eivät olleet ihan ehtineet Päivöläntielle. Laura selitti ongelman laatua, että pohkeeseen tuntuu naks. Tutkittiin tilannetta, tyttö tuli alas selästäkin, mutta ei se naks siitä selvinyt. Ravaili muutaman pätkän valvovan silmän alla ja liikkeessä ei ainakaan ollut mitään huomautettavaa. Todettiin, että jatkakoot matkaa.

Puolessatoista tunnussa heittivät 15 km:n lenkin. Kaikki oli mennyt hyvin ja naks oli loppunut. Satukin oli ennättänyt piipahtamaan ja auttelemaan tallihommissa. Oikeastaan samalla hetkellä, kun olini saanut kaiken valmiiksi kopisteli Laura Sellan kanssa sisälle. Vähän kuurassa olivat molemmat. Keli oli aika ihanteellinen: pari astetta pakkasta ja tuuli nollassa. Jotain pientä hyhmää tihutteli, mutta se ei tamman tahtia ollut hidastanut.  Pyyhkäistiin hiet pois ja Laura valmisteli melassiveden. Sitten juotiin teet.

Hetkeä myöhemin otettiin kolmikko sisälle. Olin kuvitellut, että Sella käy lumessa piehtaroimassa. Ei käynyt. Kävi toki piehtaroimassa, mutta tuulikaappipihatossa. Siinä, mihin tallin käytävältä lakaistaan käytävälle kulkeutunut irtosälä. Joten märkä hevonen oli kauttaaltaan pellettipurussa kun se tyytyväisenä tuli sisälle. Tatanka oli muutenkin pitkin iltaa laukkaillut vierastarhasta päätarhaan, tehnyt kunniakierroksen ja kiitänyt takaisin vierastarhaan. Se luonnollisesti kirmaili nytkin takakautta sisälle, mutta Urho jäkitti paikallaan vierastarhassa. Kävin avaassa portin ja sieltä herra huumoritajuton asteli omaan karsinaansa ilman sen suurempaa ohjausta.  Taisi olla ensimmäinen kerta, yleensähän se lähtee jonnekin muualle haahuilemaan. Niin ne vaan tavat muuttuvat.

Touhuiltiin siinä vielä hetki. Minä laittelin aamuksi asioita valmiiksi ja tarhoilla kiertäessäni huomasin, että löytyikin syy siihen, miten Tatanka niin kovalla innolla ja vauhdilla pääsi rallattamaan tarha-auletta ympäri. Yksi kiitoa rajoittava tolppa oli katkaistu ja tamatarhan sekä perustarhan välille viritellyt langat olivat sikin sokin. Siinä on ollut ihan idea, että joutuvat kiertämään vähän kauempaa ja ottamaan vauhtia pois. Nyt shikaani oli oikaistu ja baana on auki.  Keräilin langat, porttikahvat ja katkenneen tolpan. Virittelin langat siten, että eivät makaa maassa ja sähkökin ehkä vähän kulkisi. Voivat nyt painaa leveämpää baanaa pitkin kunnes maa on sula ja saadaan uusi tolppa nuijittua maahan.  Laura harjasi sisällä hevosia. Manaili Sellaa, jota ei tietenkään puhtaaksi saatu. Vieli piti siivota Sellan jättikokoiset paskat, jotka se pudotti tallin pihaan tullessaan.  Tyttö oli täpinöissään. Ei pelkästään onnistuneesta ratsastuksesta vaan siitä, että seuravana päivänä häntä odotti lento etelän aurinkoon. Tivasi kotimatkalla, että mitä minä haluaisin tuliaisiksi. Hymyilin hämärässä. Hassu likka.

Kiire, kiire, kiire, kiire. Avoimia ovia, vanhempainiltoja, kiihkeää matkavalmistelua ja sivutuotteena eläintarhan hoitoavun suunnittelua. Onneksi on suhteet kunnossa ja vielä olemassa ihmisiä, joiden apuun voi aina luottaa. Kari lähinnä vastasi tallikuvioista. Tiistaina Laura oli kaverina ja Sella pääsi jo aika kivalle lenkille. Koska kelit ovat, mitä ovat niin nastatossut pistettiin jalkoihin ja tamma kipaisi illan hämärtyessä lenkkinsä ilman lipsumista tai luisumista. Tytön juttujen mukaan tämä lenkki oli paras kaikista ja tamma pysyi lapasessa ja kuulolla koko lenkin ajan. Jos näin on, niin olemme hyvällä tiellä.

Podiumilta tuli taas paketti ja yksilöllisyyteen pyrkivänä firmana tehtaalta saatiin upea sammelen sävyä muistuttava vihreä pile-huopa. Kyllä kelpaa taas yhden uuden omistajan olla onnellinen. En saanut oikein hyviä kuvia sisävalaistuksella. Kaaos päättyi ja ulkovalaistus on parantunut. Tarkoitan sitä, että päivä on merkittävästi pidempi ja Nurgamissakin aurinko taas nousee. Ihanaa on ajella aamulla töihin, kun taivaanrannassa kuultaa valo. Sama juttu iltapäivällä, että melkein päästään viiten asti siten, että ainakin maaston muodot ja erilaiset hahmot on havaittavissa. Kevät tulee, kevät tulee!