Aamulla sain soiton, että yö oli mennyt oikein hyvin. Normaalia paskaa oli tullut ja mieliala oli hyvä. Helpottuneenä lähdin töihin. Tuntui, että perjantaista, kun lähdin töistä, oli kulunut vähintäänkin kuukausi. Kymmeneltä sain soiton, että tutkimukset vahvistivat sen, mikä oli jo silmin ollut nähtävissä. Kaikki on kunnossa ja Hopedin saisi iltapäivällä hakea kotiin. Kun puhelu loppui, niin kyyneleet kirahti silmiin ja samalla hetkellä yksi opettaja toi erään koltiaisen niskavilloista sisälle. Ihmettelivät varmasti kumpikin, että mikähän siellä tuvassa oli menossa. Myöhemmin vitsailin, että uusien hommien myötä itkuliinat ovat saaneet olla koskematta. Pari kertaa huoltaja on itkua tuhertanut ja ainut varsinainen käyttäjä olen nyt sitten minä itse.

Työt tuli tehtyä ilman suurempaa itkemistä ja kohta kahden jälkeen lähdin ajelemaan klinikalle. Painelin sisälle tutusta ovesta ja näin tyhjän karsinan. Joku toinen hevonen siinä oli tutkittavan. Satunnainen työntekijä vastasi kysyvään katseeseeni ja kertoi, että Hopo on siirretty terveiden talliin. Sillä hetkellä olimme teholla. Kävin moikkaamassa tyyppiä ja kerroin sille, että kohta lähdetään kotiin. Työntekijä opasti minut vielä kansliaan. Kassaneiti pahoitteli, että joutuu laittamaan laskun kahteen osaan kuun vaihtumisen vuoksi. Ei haitannut mua, pistin toisen osan Visalle. Totesin tytölle, että onpa halpaa. Hän katsoi minua ihmeissään. Sarkasmi ei purrut. Totesin, että ei siis todellakaan oikeasti ole. Tyttö puhkesi puhumaan, että kamalalta tuntuu sellaisia laskuja kirjoitella. Käänsin vielä veistä haavassa ja totesin, että tulee aika lahjaton joulu. Kevensin kuitenkin tilannetta kertomalla, että paras joululahja on kuitenkin se, että saadaan vaari kotiin. Jotenkin huvittavaa ja samalla myös karmeaa oli, että klinikalla oli soppari jonkun pikavippifirman kanssa. Jos ei satu olemaan paalua päällä, niin sitten vaan vippiä kyseeseen, että saa hevosensa hoidettua.

Kun rahavirrat olivat virranneet klinikan tilille, niin menin Hopon luo. Poistin varmaan 6 nimiteippiä ja avasin harjan letityksen. Pistin riimun päähän ja loimen päälle. Ukko oli kovasti menossa ja meinasi pujahtaa karsinasta ulos. Käveltiin käytävää pitkin pihalle. Joku siinä oli ontumatutkimuksessa. Suljettiin ovi perässämme, aukaisin portin ja suljin senkin perässämme ja sitten oltiin vapaudessa. ehdittiin oikeastaan kävellä lastausalueelle, niin Kari ajoi pihaan. Talutin hevosen koppiin. Vitsailin Karille, että tyttö tarjosi lastausapua. Joku siihen jäi polvipiikitettyä lastaamaan. Kysyin, voinko poistua pikku-autoni kanssa paikalta ja he totesivat, että turha jäädä heitä odottamaan.

Ajettiin tallille. Viimeistelin vierastarhan ja Hopo pääsi sinne. Laitettiin Urho kaveriksi ja se sekosi täysin. Esitteli sellaisia kevätjuhlaliikkeitä, että niitä en ole aiemmin nähnytkään. Hemppa sekosi myös, kun ei päässyt luokse. Kun Hopo oli hetken saanut hengähtää, niin lähdettiin kävelylenkille. Kiskoi kaikkiin ilmansuuntiin, jos oli vaan joku ruohotupselo näkyvissä. Mulla tuli hiki jo heti alkuunsa. Eikä ihme, sillä tänään tehtiin marraskuun lämpöennätys: 14 astetta. Pyörätielle tipahti isohkot paskat. Tutkin tarkkaan ja potkin ojaan. Koostumus oikea.

Kun palattiin lenkiltä, niin laitoin Hopon Hempan kaveriksi. Urho sai nykertää vierastarhan ruohikkoa, jotta Hopo ei sitä kaikkea söisi. Arvelin, että otan ne lämpimästä säästä huolimatta kuitenkin sisälle juuri sen takia, että turha on nyt yötä myöden syödä mitään. Laittelin iltaheiniä valmiiksi, niin Erika käppäili pihaan. Oltiin jo hätyytetty häntä ja Satua apuun, sillä Hopolle pitää nyt käydä antamaan heiniä päivän aikana kahdesti ja samalla tarjota makuvettä ja tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Käytiin siinä vielä tilannetta läpi ja Erika lähti poninsa kanssa kohti kotia.

Vähitellen otin hevoset sisälle ja kuuntelin niiden syömistä. Hopo hörppi pirtelönsä ja limpparinsa heti ja tein vielä melassivettä toisen saavin yöksi. Tallituvassa olisi yöpymismahdollisuudet ja vähän olisi tehnyt mieli jäädä yöksi ja käydä kurkkaamassa hevosia parin tunnin välein. Jos ei aamulla olisi töitä, niin voisin niin jopa tehdä. Päätin nyt kuitenkin viettää yöni omassa sängyssä ja toivotin hevosille yöt ja poistuin lämpimään, sumuiseen ja umpipimeään iltaan. Onnellisesti näyttäisi päättyvän tämä episodi.

Aamulla tarkistettiin taas heti puhelimet ja onneksemme ei mitään viestiä Hyvinkään suunnalta ollut tullut. Ajeltiin tallille, vähän jo rennommassa fiiliksessä. Tallihommat oli nopeasti tehty ja sitten siirryttiin klinikalle. Saatiin raportti yöstä. Aluksi oli tullut vesiripulia, mutta myöhemmin ei sitten enää mitään. Kipari oli kuitenkin lopetettu ja tippaa oli otettu pois. Hopo vaikutti pirteältä. Sitä verta pirteältä, että käänsi hoitajatytölle perseensä, kun tämä oli menossa ottamaan sitä karsinasta. Menin sitten itse. Pientä hämmennystä aiheutti tarina Hyyppärän poliisista, joka kuulemma vaanii suitsettomia hevosia. Kari meinasi laittaa rähinän pystyyn, mutta tyydyttiin kohtaloomme. Mietittiin vaan, että kyllä taas kuultiin ihmisestä, jonka elämän sisältö on onneton, jos aiheesta jaksaa kirjoitella nettiin ja lehtiin. Mutta löytyyhän näitä, vastaavia.

Hopo oli meno päällä ja kun maastoreitille päästiin, niin jouduin pyytämään Karilta apua. Kivuttiin taas mäkiä ylös ja alas ja toivottiin, että suoli saa siitä vähän liikettä. Harmi kyllä paskaa ei tullut. Kun vietiin sitä takaisin, niin mietittiin porukalla jatkotoimenpiteitä. Hevosta ei oltu aamulla rektalisoitu, koska kiinteää paskaa ei ollut tullut ja ummetusmoskaa oli edelleen suolessa liikkumattomana. Inisin vähän, että toivoisin hevosen pääsevän enemmän liikkeeseen. Lupasivat talutella puolen päivän kieppeillä ja soitella taas neljän pintaan tilanneraporttia.

Mieli oli vähän parempi, joten nälkäkin ilmoitteli jo olemassaolostaan. Päätettiin oikein heittäytyä hurjiksi ja mentiin Absille syömään aamuvirkkujen mummojen ja pappojen kanssa. Otettiin vielä suklaata jälkkäriksi. Kotimatkalla päätettiin piipahaa varsalassa. Voi että se olikin hyvä visiitti. Kakrut paineli pellolla menemään ihan tajutonta kyytiä. Tatanka tuli niin villisti vihellyksestä luokse, että kun pisti nelipistejarrutuksen, niin heitti lipat ja meinasi keilata mut vielä kumoon. Ei olla köyhiä eikä kipeitä. Varsojen riemua ja intoa on ihana katsoa.

Mervi ja Jiri antoivat terapiaa. Heidän kanssaan on kyllä hauska jutella. On yhteistä historiaa ja yhteisiä juttuja muutenkin. Aika hilpeinä lähdettiin hetkeksi kotiin huilaamaan. Kari meni nukkumaan ja mä lähdin vähän kolmen jälkeen tallille virittelemään vierastarhaa valmiiksi. Vähän ennen neljää tuli puhelu. Hopo oli paskonut kunnollisen paskakasan. Sain lupauksen siitä, että maanantaina saataisiin hevonen kotiin, jos seuraava yö menisi hyvin. Puhelun jälkeen pillahdin tietenkin itkuun. Helpotus, huojennus, ilo ja onni.

Viideksi menin klinikalle taas taluttelemaan vanhaa herraa ja Kari lähti ottamaan tammoja sisälle. Mervi oli jo ehtinyt soittaa, että olimme tartuttaneet Peneen ähkyn 🙂 Sillä oli lieviä oireita, mutta saivat ne laukeamaan. Kurakuorrutteinen Sella sai seikkaperäisen käsittelyn. Hopo pääsi taas metsälenkille. Otin omat heijastinsuitset mukaan, niin ei tarvinnut enää siitäkään asiasta keskustella. Hevonen oli vedellyt herkkupirtelöitä ja sotkenut itsensä, karsinan seinän ja riimunsa. Ei haittaa. Nappasin sen kaveriksi ja paineltiin pimeään metsään. Paskaa ei ollut nyt tullut eikä tullut mielestäni lenkilläkään. Joku pimeä ratsastaja sen sijaan tuli vastaan ja sitä meidän piti vähän puhista. Kun saavuimme tallille, niin hirnuen ja höristen ottivat kulkijan vastaan. Juttelin hetken vielä lääkäreiden kanssa ja sovittiin aamusoitosta. Kotimatkalla päivitin muutamalle ihmiselle tilanteen. Tässä on ollut taas myötäeläjiä ja heille iso kiitos tuesta.

Herättiin viideltä ja alettiin tehdä lähtöä kisoihin, sillä puhelua ei ollut vielä tullut. Oli sovittu, että soittavat ennen kuutta, niin teemme päätökset siitä, mihin päin lähdemme ja millä kokoonpanolla. Juuri kun olin nostamassa kytkintä, puhelin soi. Tilanne oli muuttunut aavistuksen parempaan suuntaan. Mitään lupauksia ei kuitenkaan annettu, mutta hevonen oli ainakin vielä hengissä. Tallimatkalla arvottiin asiaa ja todettiin, että kisat saavat jäädä. Niin harmi kuin se Hannan vuoksi onkin, niin ei ole järkeä lähteä kahdella autolla eikä yhdellä autolla eikä ollenkaan. Kokosin itseni ja soitin Seijalle, että tilanne on tämä. Emme pääse tulemaan.

Kun aamutalli oli loppusuoralla, niin Kari karkasi klinikalle. Jäin viimeistelemään hommia. Hetken päästä otettiin yhteyksiä ja Kari meinasi, että tilanne on silmämääräisesti huomattavasti parempi. Mä tein hommat loppuun ja ajoin perässä klinikalle. Hopo pisteli korvat hörössä siellä menemään. Kari oli jo puoli tuntia sitä talutellut ja mä otin hevosen haltuun ja taluttelin toisen puoli tuntia. Kyyneleet valuen. Kuulosteltiin suolistoääniä ja ne olivat nyt vahvasti kuultavissa. Edellisenä iltana oli ollut varsin hiljaista. Syke ja hengitystiheys olivat kummatkin laskeneet. Vähän rauhallisemmalla fiiliksellä lähdettiin kotiin päin. Pieni muutos parempaan oli lääkäreiden mielestä tapahtunut, mutta matka oli vielä pitkä. Leikkausta emme edes harkitse tässä vaiheessa, joten muilla keinoin tilanne täytyy saada stabiloitua.

Kotona syötiin ja nukuttiin vähän. Kumpikin on jäänyt edellisen vuorokauden aikaa olemattomiin. Kolmen jälkeen lähdin taas tallille. Neljältä klinikalta soitettiin ja kerrottiin, että meidän käynnin jälkeen paskaa oli lähtenyt tulemaan, mutta ripulina. Kaasu on poistunut, mutta paksusuolessa on edelleen ummetusmoskaa. Sovittiin, että kipari puolitetaan yötä vasten ja tippa pudotetaan ylläpitäväksi. Yön aikana olivat tiputtaneet ringeriä 50 litraa. Klinikalla kyllä osaavat hinnoitella. Pussin hinnaksi kerrottiin 50 euroa. Kari arveli, että tiputtavat kultahippusia. Mulle on ihan sama, jos vaan saan hevosen kuntoon. Tässä vaiheessa piikissä on n. 2000 euroa. Ei ole todellakaan persaukisten hommia nämä hevoshommat. Täytynee hommata viikonlopputyö.

Yöksi luvattiin 10 astetta lämmintä, joten jätettiin pojat pihalle. Kari jäi vielä jotain puuhaamaan ja Hanna kävi myöhemmin vielä sanomassa kaveruksille heipat. Ennen kymmentä mulla katkesi filmi. Kännykkä taas tyynyn vieressä. Normaalistihan puhelin on milloin missäkin. Kamalan orjallista kyllä olla koko ajan valmiustilassa! Nukuin hyvin, heräsin vain kahdesti. Uni tuli tarpeeseen. Aamulla oli helpottava herätä ja todeta, että yön aikana ei tullut pikaviestiä käänteestä huonompaan. Vielä on siis toivoa, vaikka mun vaistot olivat kertoneet jotain ihan muuta. Happy Halloween, indeed! Kauhua on ollut tarjolla enemmän kuin tarpeeksi!

Kari oli aamupäivän tallilla. Lämminvesivaraaja saatiin uuteen paikkaan ja alahana tuli uutena tuotteena valikoimiin. En pitänyt töiden jälkeen mitään kiirettä. Olisi pitänyt. Kun ennätin tallille kuuden kieppeillä, niin näin ikkunasta, että Hopo loikoili pihatossa. Kopautin ikkunaan ja se nousi heti ylös. Vielä hetken keräilin Urhon tavaroita kisaa varten, sillä tarkoitus oli aamulla seitsemältä startata kisamatkaan. Piti myös sukia Urho hienoon kuntoon. Kun lähdin sitä hakemaan, niin bongasin Hopon taas makuulla. Vasta silloin tajusin, mistä on kyse!!! Jokavuotinen syysähky oli täällä taas.

En mitenkään mielettömästi panikoinut, vaan hoputin hevosen jalkeilla. Olimme juuri lähdössä taluttelulenkille, kun Kari sapui paikalle ja totesimme yhteistuumin asioiden laidan. Kiersin n. kilsan lenkkiä ja aina välillä tarjottiin juotavaa. Hopo paskoi useamman kerran ja vaikutti kivuliaalta. Struutattiin kipulääkettä ja sen olo selkeästi helpottui. Jatkettiin taluttelua. Välillä päästin sen hehkeksi makuulle ja sitten jatkettiin. Kari yritti pakata kamoja ja Hemppa yritti tulla hulluksi.

Kaisaa ei saatu kiinni ja alueen päivystävä totesi, että on niin kiirettä, että ei ehdi. Kun päästin Hopon taas hetkeksi pihattoon makuulle, niin se asettautui kuin koira. Hörisi hiljaa ja katsoi mua syvälle silmiin, kun kumarruin sen kasvoja silittelemään. Se oli jotenkin todella tyyni ja mulle tuli erittäin vahva tunne, että tämä oli tässä. Yhdeksän jälkeen todettiin, että omin avuin homma ei laukea, vaan on pakko viedä se klinikalle. Talutin sen traileriin ja toivotin hyvää matkaa. Kari lähti liikkeelle ja mä jäin tekemään iltatallia loppuun. Soiteltiin ja viestiteltiin tilanteiden kehittymisestä. Parempaan suuntaan ei ainakaan oltu menossa. Klinikalla Hopon sai kiparia ja pistettiin tippaan. Todettiin paha kaasuähky, joka jo itsekin oli ymmärretty ja suoli oli mennyt mutkalle ja kääntymässä pahaan suuntaan.

Sytytin Hopolle toivon kynttilät tallin lyhtyihin palamaan ja itkuisena ajelin umpipimeässä kotiin ja yhdentoista aikaa pääsin päästämään koiraa pissalle. Kari kotiutui puolilta öin. Jutut oli aika vähässä ja vitsikään ei lentänyt kummaltakaan. Levoton ja vähäuninen yö oli edessä. Jokaisen on joskus aika lähteä ja ilmeisesti Hopon aika olisi nyt. Puhelimet oli meillä molemmilla yöpöydällä, sillä lupasivat soittaa, jos tilanne kääntyy pahempaan.

Kylmähkö, tosin vuodenaikaan nähden tavanomainen keli. Töiden jälkeen ajelin tallille. Touhusin hevosten kanssa ja siivoilin joutessani Hopon karsinan. Kun aloin tehdä lähtöä kotiin, niin Kari ennätti paikalle ja alkoi virittää putkarille systeemejä valmiiksi. Hanna teki iltatallin ja pojat saivat ulkoilla mukavasti pitkälle iltaan.

Päivä meni enemmän tai vähemmän jännittäessä sitä, millaisia uutisia klinikalta saadaan. Lopulta, illan korvalla, tietoa saatiin. Tauti vaikutti tavanomaiselta varsojen kausiflunssalta. Jos näin on, niin säilyttiin säikähdyksellä. Tammat sai hakea kotiin ja Kari lähtikin Mervin kanssa välittömästi Viikkiin. Lastaus meni meni Sellan ja Tallan osalta täydellisesti ja matka myös. Olin tosi iloinen, että kuljetus ei ollut mikään ongelma ja lyhyt matkustus jätti toivottavasti hyvän muistikuvan rääpäleen mieleen. Sellan lastausvastaisuus on taakse jäänyttä elämää. Se on nykyään valmis lähtemään ihan milloin vaan ihan minne vaan.

Hanna kävi heittämässä Urholla pienen viimeistelylenkin, sillä lähtevät lauantaina kisoihin. Hyvin kulki ja lenkin jälkeen Hanna teki vielä tallihommat.

Aamulla Merkku ilmoitti, että hänen mielestään sekä Pamelan että Tatankan hengitys oli rahissut. Aika nopeasti tehtiin kollektiivinen päätös lähteä vierailulle Viikkiin. Mä pakkasin töihin mukaan tallikassin ja ajelin töistä suoraan tallille. Mervi taas alkoi hoitaa isoa autoa tammoille. Mitään lastausharjoituksiahan ei tässä ole tehty, joten luomuna mennään tässäkin tapauksessa. Mä olin jo tallilla häärimässä, kun kuljetus tuli ajallaan ja lastaushommat alkoivat. Sella meni ihan hyvin sisälle, mutta varsa heittäytyi veteläksi. Pyrki jopa kellahtamaan kyljelleen, kun olisi pitänyt kävellä sisälle. Karin juttujen mukaan se käytännössä kannettiin sisälle. Eipä silti, ei ollut helppoa Pamelallekaan. Kun kyytiin pääsivät, niin matkustivat ihan rauhassa nuokkuen ja syöden. Purku määränpäässä onnistui hyvin.

Mulla oli sydän ihan sykkyrällä. Olin todella harmistunut ja raivostunut. Tavanomaiseen tapaan pyrin sivuuttamaan pahimmat vaihtoehdot, vaikka samalla niihin jo varauduin. Kari kehui kovasti klinikan steriiliä ilmapiiriä ja oli muutenkin vakuuttunut. Illalla mulla oli kuitenkin surkea olo, kun tiesin, että siellä tammat ovat vieraiden armoilla. Paska flaksi. Nyt ei voi muuta, kuin toivoa, että kyseessä ei ole mikään elinikäisiä vaurioita jättävästä keuhkotaudista.

Isot pojat olivat muuten ihan asiallisia, mutta kuudelta olivat sitä mieltä, että jos ovi on auki, niin livahdetaan sisälle, sillä on iltapalan aika. En sitten jaksanut alkaa asiasta vääntämään, vaan uuden ajan mukaan saivat safkansa puoli tuntia etuajassa. Toisaalta, vanhan ajan mukaan tarjoilu pelasi puoli tuntia myöhässä. Laittelin aamun heinät valmiiksi. Hopo ei alkanut heti syödä heiniään, vaan oli sitä mieltä, että lisää kauraa. Seurailin sitä hyvän tovin. Tästähän puuttuisikin enää Hopon ähky.

Aamulla usvassa pistin usvaa putkeen ja ajelin tallille. Typerä talviaikahässäkkä pistää jälleen suloisesti kaiken sekaisin, mutta mihin ei voi vaikuttaa, täytyy hyväksyä ja sietää. Kesäaika-talviaika on yksi sellainen asia. Pojat rauhallisina odottelivat. Normirutiinit ja hevoset pihalle. Puuhailin taas yhtä ja toista yleishyödyllistä. Kun päivä jo oli kirkastunut, niin ajelin kotiin hyvillä mielin. Aamutalli on kummallisen energisoiva.

Kotona ehdittiin olla muutama tunti ja sitten suunnattiin uudelleen tallille. Otettiin sarvista härkää ja Hopo klippaukseen. Kyllä taas seinät kolisivat. Paappa pisti muutaman sitä verta napakan potkun, että vanhat pölyt vain leijailivat tallin ylärakenteista alas. Merkku oli kysellyt Hopon kuulumisia ja ihmetellyt, että teemme vielä kympin lenkkejä. Meitä Karin kanssa nauratti. Enemmän mua ihmetyttää, että missä vaiheessa potkujalka hidastuu ja voima vähenee. Kyllä se vasen takanen niin rajusti ja nopeasti, pyytämättä ja täytenä yllätyksenä, vielä seinärakenteisiin jysähtää, että heikompia hirvittää.

Kepin ja porkkanan avulla saatiin klippaus suoritettua. Kari on kehittynyt valtavan nopeaksi. Jälki ei ole mitään silmiä hivelevää, mutta kunhan karvat vähän kasvavat, niin on ihan siisti. Varsin symmetrinen se ainakin on. Siitä täydet pisteet. Ja kaiken sen riehumisen, sätkimisen ja potkimisen jälkeen jälki on ihan hyvää. Nyt voi niitä kympin lenkkejä tehdä jatkossakin hikoilematta.

Kari vielä rakenteli boilerille telinettä ja maalaili seiniä. Kolmen jälkeen alkoi tihuttaa vettä, niin kuin ennuste olikin. Alkaiskohan se syksy nyt? Puuhaa ainakin riittää edelleen.

Varsalasta huonoja uutisia: sekä Pamelan että Tatankan on kuultu kerran yskähtävän.

Kipaisin aamutalliin. Olen kiinnittänyt huomiota, että Hopokaan ei pienessä tallissa mekasta ja kopista aamuisin tai iltaisin, kun talliin menee. Yleensä menen tuvan puolelta sisälle, laitan radion päälle, nappaan safkat ja vasta sitten painallan tallin puolelle. Odottavat ihan hiljaa. Ja koska olen itse niin arka kirkkaille valoille, niin sytytän ensin yövalon ja vasta sitten isot valot. Ettei vaan vaarinkaan silmät häikäisty.

Saivat aamupalansa ja sen jälkeen availin taas ovet ja kukin vuorollaan poistui pihalle. Helppoa kuin heinän teko, tai oikeastaan, helpompaa! Olen kyllä tosi tyytyväinen noihin meidän järjestelyihin. Pelletti alkaa myös muotoutua patjaksi ja näin olleen karsinoiden siivous tapahtuu myös erittäin nopeasti. Viikonlopun aamutallit ovat kyllä terapeuttisia. Harjasin hevoset ja haravoin pihaa ja katselin tyyppien touhuiluja.

Kun hommat oli hoidettu, niin hätyytin Karin hereille ja liikkeelle. Saavuttiin tammalaan samaan aikaan. Haettiin otukset pellolta ja alettiin valmistella ratsastusta varten. Tatanka rakastaa harjaamista ja näpräämistä. Jos mahdollista, niin vieläkin enemmän kuin äitinsä. Molemmat saivat porkkanoita. Tallalle ne pitää pilkkoa tosi, tosi pieniksi. Sella hotkaisee suihinsa kyllä heti, jos varsa vähän nikottelee. Kun Sella alkoi olla releissään, niin Tatanka päätti napata hampailla ohjasta kiinni. Se muutenkin on hillittömän kiinnostunut satulasta ja kaikesta, mitä Sellaan ripustellaan.

Talutin varsan kentälle ja päästin irti. Tällä kertaa se ei ottanut mitään kahjospurtteja vaan ennemmin hengaili mun seurassa, kun Sella pyöri pääty-ympyrällä. Talla osallistui kuitenkin jollain tapaa. Sella oli taas tohinoissaan ja teki vähän yli kaiken, mitä pyydettiin ja epätarkasti. 40 minsaa pyörivät kentällä. Itse livahdin kesken kaiken kotiin aamupalalle. Kari palautti tammat aikanaan laitumelle ja kaikki kolme olivat kovin tyytyväisiä.

Kotona käytiin syömässä lounas ja sitten lähdettiin taas porrastetusti tallille. Kari meni edeltä ja mä perässä. Hopo pääsi pesulle, sillä edessä on meidän kaikkien rakastama klippausoperaatio. Pesukarsina pääsi koekäyttöön ja muutama kehitysidea tuli luonnollisesti heti. Puhtoinen pulmunen lähti suihkun jälkeen taluttelulenkille. Puolisen tuntia kuljettiin pitkin pellon laitaa tallikissa matkakumppanina. Aurinko paistoi ja vaikka sen lämpö ja hehku on jo aika vaatimaton, niin se kuivatteli Hopoa kuitenkin mukavasti. Ilmo toi kolme pyöröpaalia esikuivattua. Taas on, mitä syödä.

Vaari pääsi vielä tarhaan heinille, mutta Kari otti koko porukan vähän aikaisemmin sisälle, että ei vaan kukaan kylmettyisi. Mä kiirehdin kotiin ensimmäisenä. Karilla kun oli telineprojekti vaiheessa. Lämminvesivaraajaa siirretään toiseen paikkaan, joten siihen liittyen äijällä on nikkaroitavaa.

Kari kävi reippaana poikana tekemässä aamutallin ennen hammaslääkäriä. Töiden jälkeen pienen sateen piiskatessa kiirehdittiin tallille ja laitettiin pojat maastoilukuntoon. Päivölän suuntaaan lähdettiin. Kiva peruslenkki löytyy siltä suunnalta. Pimeä oli kuitenkin jo seuranamme, joten maisemia ei päässyt ihailemaan. Paluumatkalla törmättiin Marjuttiin. Melkein puolitoista tuntia oltiin satulassa ja pojat käyttäytyivät tapojensa mukaan asiallisesti. Oikaistiin vielä peltopolkua loppureitillä ja nähtiin komea kettu viilettämässä pitkin sänkkäriä.

Varsalasta saatiin tarkentunutta ja parempaa infopakettia. Yskivän yksilön näytteitä ja kuvia on esitelty kolmelle uudelle eläinlääkärille ja diagnoosi alkaa muuttua. Nyt vaikuttaa siltä, että 100% varmuudella kyseessä ei ole rodokokki. Yskivä kaveri on nyt eristetty kahdesta muusta kumppanista. Nyt kuitenkin tutkintaan ja sitten vasta hutkitaan.

Hannakin ennätti tallille kahdeksan jälkeen. Hän oli tulossa tekemään myöhäistä iltatallia. Vaihdettiin kuulumiset ja me kiirehdittiin kotiin Poirotin pariin.