Aamulla kiirehdin aamutalliin. Pojat ovat niin hauskoja aamuisin ja olen suunnattoman tyytyväinen tuohon meidän systeemiin. Ulos ja sisään porukka menee ihan vaan ovia availemalla. Vähän tosin mietin, että mitenkähän tuo muuttuu, kun blondi tulee taloon.

Hörpin termosmukista glögia ja seurailin poikien puuhia. Aurinko vähitellen nousi ja lähdin ajelemaan tammojen luokse. Siellä odoteltiin harjausta ja seuranpitoa. Varsat laitetaan pian kokonaan yhteen ja hyvä niin, sillä kumpikaan ei emästään saa riehukaveria, vaikka kuinka yrittäisi. Merkun kanssa mietittiin, että mitenkähän pienet ottavat paukut vastaan. Kyseessä kuitenkin ihan city-talli, joten takuuvarmasti jytinää on tiedossa.

Köröttelin kotiin syömään ja sitten lähdettiin uudelle kierrokselle. Ensin Ridasjärvelle ja ratsaille. Reilu tunnin lenkki juuri ja juuri ennen pimeyden laskeutumista. Tarhassa oli heinää jäljellä, kun palailtiin takaisin ja tyytyväisenä mutustelivat paukutuksesta piittaamatta. Ennakkotietona oli, että Hemppa saattaa vähän reagoida. Sen tiesin, että Hopolle jyly on samantekevää ja Urho toimii muiden mukana. Taivas oli pilvinen, joten valoloistoa ei oikeastaan näkynyt ja tasainen jyly on ehdottomasti parempi, kuin satunnaiset hiljaisuuden rikkovat paukut. Lähellä oleva ampumarata ovat ilmeisesti hoitaneet siedätyksen. Olin tosi iloinen, kun huomasin, että mitään draamaa ei ollut tiedossa.

Otettiin pojat kuitenkin puoli kuudelta sisälle. Jätettiin sterkat pauhaamaan. Ainoa kuuluva kanava on Aalto, joten hevosen mielenrauha ehkä eniten häiriintyisi kanavavalinnasta. Yövalo jätettiin myös päälle ja peitin pari ikkunaa, ettei Hemppa Herra hermostuisi. Käyttäytyivät ihan normaalin illan tavoin, joten rennolla fiiliksellä lähdettiin kohti tammalaa.

Kun päästiin Järvenpäähän, niin olin hetken kauhuissani, kun näin, että karsinat olivat tyhjillään ja lapsoset pihalla. Jyly oli melkoinen ja taukoamaton. Viikon verran on jo paukkunut, joten siinä mielessä siedätystä on tullut. Tyypit touhuilivat tarhassa ihan normaalisti. Ei siis mitään huolta tai hämminkiä. Otettiin typykät kuitenkin kohta kuuden jälkeen sisälle. Harjailtiin toistamiseen ja tarjoiltiin porkkanaa. Varsat olisivat halunneet riehua. Pieni hidaste oli väliin rakennettu seinä. Tatanka pukitteli ja kikkaili karsinassa, joten leikkikaveria se on kovasti vailla. Pimu on jo niin iso, että ihminen ei sen kanssa voi kilvoitella. Tulee kipeää.

Kotona vielä kurkittiin valvontakamerasta meininkiä. Kaikki hyvin ja hevostasavallassa rauha.

Vuosi vähenee loppuaan ja pitäisi alkaa ynnätä onnistumisia ja epäonnistumisia sekä suunnitella tulevaa. Päässäni olen näitä pyöritellyt jo jonkin verran. Ikävä tätä vuotta ei kuitenkaan tule. Vaikka harrastusmielessä saavutettiin muutama asia, jota on pitkään tavoiteltu, niin henkilökohtaisella puolella kohtasimme paljon surua ja menetyksiä. Tapanani on kuitenkin nostattaa hyvää ja painaa paha pois mielestä. Tämä on perusfilosofiani, jonka varaan rakennan. Turha jäädä murheeseen ja epäonneen rypemään. Olen sitä sanonut valmennustilaisuuksissakin, että huonoihin asioihin ei saa jäädä kiinni, vaan eteenpäin tulee pyrkiä. Nyt katselen tähtiin ja toivon, että alkava vuosi on edeltäjäänsä parempi.

Satu lähetti hevoset pihalle ja itse painelin tallille kymmeneltä. Yllätyksekseni Hemppa oli kulkeutunut tammatarhan puolelle, joten Hopo oli helppo ottaa sisälle. Laittelin sen valmiiksi ja hyppäsin selkään. Pappa oli pörheänä. Kun vähän nuuskautin nenää, niin se jo siirtyi raviin. Kovasti olisi ollut halukkaampi reippaampaan tahtiin, mutta kovilla pohjilla ei viitsi kamalasti rallatella. Yritetään nyt vaan odottaa viikonlopulle luvattua lumisadetta ja annetaan sitten hippuloiden vinkua.

Reilu tunti oltiin liikenteessä, Urhokin oli siirtynyt tammatarhaan ja Hemppa vaikutti kohtalaisen rauhalliselta, vaikka Hopo oli ollut reissun päällä. Loppuhoitojen jälkeen paappa pääsi pihalle ja sai oman heinäkasan eteensä. Puuhailin hetken Urhon kanssa ja sitten huutelin heipat, sillä mulle oli glögivieraita taas tulossa kotiin.

Kari meni illalla virittelemään hevosille stereoita, että voivat pitää aattoiltana discoa. Ehkä pitää myös peittää ikkunat, sillä vähän yllätyksenä tuli, että Hemppaa taitaa pommittelu huolestuttaa kaikista eniten. Urho ja Hopo ovat ilmeisesti olleet sodassa, sillä niitä ei suuremmin sureta. Vähän jännittää, miten pikkutamma uuden vuoden ottaa vastaan.

Hanna teki iltatallin.

Satu hoiteli aamutallin, itse hoitelin ”famun” hommia ja ennätettiin tallille vasta iltatallin aikaan. Pojat oli jo jonossa oven takana, joten nopeasti oli hommat tehtynä. Mä hoitelin sisähommat, äijä ulkohommat. Kissa kiipeili pöydällä ja asiasta käytiin pientä keskustelua. Aamulla selvisi myös syyllinen kaatuneisiin vesiastioihin. Kissat ovat tottuneet kiipeilemään niissä ja ottamaan huikkaa. Tyhjät kipot luonnollisesti kaatuvat helposti, mutta Hopon täyden kipon kanssa näyttivät mallia, miten homma hoidetaan. Noh, nyt niillä on oma juomakuppi pesukarsinassa.

Reippaana tyttönä maltillisesti kaasutellen suuntasin aamutalliin. Pakkasta oli lähemmäs 10 astetta ja keli kuulas. Järven suuntaan tähyillessäni sain todeta, että pinta oli jo jäätynyt. Tallille kun pääsin, niin siellä kovasti höristiin. Kilautin aamupalat pojille ja päästin lauman pihalle. Join kaikessa rauhassa glögit ennen kuin tarrasin talikkoon. Kun tallihommat oli tehty, niin puuhailin poikien kanssa hetken ja tarkastin vesikupin tilanteen. Ohuen ohut jääpinta oli ollut, mutta Hopo sen oli jo kopauttanut rikki. Siivilin palaset pois. Komea päivä oli alkamassa. Aurinko ja kuu olivat taivaalla samaan aikaan ja fiilis oli varsin seesteinen. Pari pakkasyötä riitti siihen, että tarha on kova ja ripottelin muutaman irtoheinäkasan sinne ja tänne. Tosin Urho heittäytyi vauvaksi ja ei muka osannut ollenkaan kävellä vähän muhkuraisella alustalla. Katselin vielä tovin hevosten touhua ja sitten siirryin kotihommiin.

Kari meni illalla puuhamaan lämmittimien kanssa ja Hanna teki töidensä päätteeksi iltatallin.

Seitsemältä tallille ja oikein tosiaan kirpsakassa pakkassäässä! Joku hätänen -5 astetta! Autossa oli niin kuuma, että silmä alkoi luppasta ennen määränpäätä. Kamalasti on ollut taas joulupyhinä ohjelmaa, niin kuin kuuluu ollakin, mutta kyllähän se jatkuvat tohina myös väsyttää.

Uni karisi silmistä, kun päästiin tallille. Nakattiin hevoset ulos ja hämmästeltiin siinä hetki aamun sarastamista ja hienoista lumihippusmattoa, joka oli laskeutunut maahan. Pakkanen on kovettanut pohjat, joten tarhakin on kova. Ennuste ei hetkeen lupaa lunta, joten käyntilenkkejä on luvassa.

Käytiin kotona piipahtamassa ja Kari lähti tammalaan. Tänään varsat vietiin keskenään tarhaan ja tammat jäivät tallin toiselle puolelle ihmettelemään. Aluksi Tatankaa vähän jännitti, mutta kun heinätuppo tuli kärsän eteen, niin jännitys unohtui siitä huolimatta, että Sella huuteli kovasti tallin toiselta puolelta. Merkku kehui varsoja järkeviksi ja olivat äijä kanssa kovasti tyytyväisiä asioiden etenemiseen. Vähitellen ja pehmeitä metodeja käyttäen varsat siirretään elelemään keskenään ja tammat siirtyvät toisaalle. Sellan karsina odottaa jo asujaansa.

Tammalan jälkeen siirryimme poikien luokse. Hopo ja Urho laitettiin valmiiksi pientä lenkkiä varten. Juotettiin ja ihmeteltiin sitä, että lämmitettävän juoma-astian pinnalla oli ohut jääkerros. Eli systeemi ei nyt ihan sata lasissa toimi. Hemppa jätettiin talliin pillittämään ja me lähdettiin Hopon kanssa ratsain, Kari ja Urho talutellen. Ihmettelin vähän, että Urho könkkäsi mielestäni tavallista enemmän. Urhon varusteina oli naruriimu, koska edellisellä taluttelukerralla oli vähän perseillyt. Nyt seura-Hopon kanssa ei tarvinnut pöljäillä yhtään ja ehkä naruriimustakin oli hyötyä. Ehdittiin juuri ja juuri pimeän alta pois. Auringonlasku oli näyttävä ja terapiaratsastus oli muutenkin tehnyt tehtävänsä.

Laiteltiin hevoset kuntoon ratsastuksen jälkeen ja silloin bongasinkin syyn Urhon könkkäämiseen. Vasemmassa etusessa oli vekki. Mistä lie jälleen kerran tullut erimielisyyttä ja siitä seurauksena tullut monoa. Urho – raukka! Se saa aina runtua, jos mammuteilla on jotain huomautettavaa tai muuten vaan kaivataan ajankulua.

Pojat lähtivät pihalle, mä lähdin kotiin juomaan glögiä ja Kari lähti kengittämään. Näin se homma etenee. Hanna oli luvannut myöhemmin illalla käydä ottamassa hevoset sisälle.

Meidän 10. kihlajaispäivä ja perinteiset Tapsan glögit Suonpäässä. Aamulla Kari kävi kuitenkin pyörähtämässä tallilla. Heitin Jarkon asemalla, sillä hänellä oli kaikkien harmitukseksi työpäivä. Juhlapäivän viimeiset vieraat ovat aina hevosväkeä ja niin tälläkin kerralla. Ikävä kyllä kaikki läheiset hevosystävät eivät päässeet paikalle, mutta ajatuksissa tekin kaikki olitte mukana. Hanna teki iltatallin ja näin ollen saatiin juhlistella pikkutunneille asti niin kuin asiaan kuuluu. Vaikka hevosista ei paljoa puhuta, niin nykyään ystäväpiiri koostuu ehkä puolittain hevosväestä ja tietenkin myös Tapsan glögeillä se on havaittavissa.

Aamutalli reippaina tyttöinä ja poikina. Satu oli käynyt nakkaamassa hevoset pihalle. Kari meni varsalaan katsomaan, miten sujuu, kun varsat erotetaan äideistään. Pienet laitettiin yhteiseen karsinaan ja isot seurailivat tilannetta syrjemmältä. Hyvin meni ja näin vähitellen edetään askel askeleelta kohti sitä faktaa, että lapsosten on aika itsenäistyä. Ihmisillä se tapahtuu kutakuinkin 18 vuoden iässä, hevosilla aika paljon aikaisemmin.

Me Jarkon kanssa kävimme Ridasjärvellä tallihommissa. Jarkolla oli kiire hakemaan poikaa ja samaan härdelliin lähdettiin koko klaani Haudankoskelle kippistelemään Tobyn johdolla. Kahdeksan pintaan olimme taas Ritasissa ottamassa hevosia sisälle. Pakkasesta ei ollut tietoakaan, mutta jotain pientä nonparellilumisadetta oli havaittavissa. Mahtaako talvea tulla ollenkaan? Tallin takaoveakin on saatu pitää rakosalteen vielä monena yönä, jotta talli ei tule liian lämpimäksi karvaturreille.

Aamulla ahkerina tallille ja karsinat puhtaiksi. Jarko jäi pitämään Hempalle seuraa ja siivoilemaan tarhoja. Me saatiin Hopon kanssa pieni etumatka ja suunnattiin auringon häikäistessä Päivölän suuntaan. Yritettiin edetä aika reippaasti, mutta varsin pian Kari ja Urho tavoittivat karkulaiset. Hetki edettiin yhdessä hölkillä, mutta sitten Tuttiritari antoi vähän löysiä ja rasukko kaikkosi taivaan rantaan kohti laimeasti lämmittävää aurinkoa. Oli sovittu, että kierretään pellot siten, että me Hopon kanssa kierretään ne kertaalleen ja Urho kahdesti. Kisatykki on paksussa kunnossa, mutta kyllä se lujaa liikkui silti. Se tässä kesäkelissä on hyvää, että pohjat ovat pehmeät ja hyvä on lasketella menemään. Hopon kanssa liikuimme aavistuksen maltillisemmin, sillä klippailuista huolimatta sillä on paksulti karvaa enkä ehdoin tahdoin halua sitä hikeen vetää. Pelkään, että vilustuu tms.

Paluumatka tehtiin jo yhdessä, hyvässä hengessä. Kiva lenkki ja kaikilla osapuolilla hyvä mieli. Ehkä ei niinkään joulumieli, mutta kiva fiilis kuitenkin. Kyllä joulumieli kaipaisi lunta ja pientä pakkasta. Kuitenkin kun ilta pimenee ja porot taivaalla liikkuvat, niin joulumielikin löytyy.

Pojat jäivät paistattelemaan päivää ja siirryimme tammalaan. Hetki seurusteltiin ja harjailtiin tehotytöt ja sitten kiirehdimme aamupuurolle, joka meillä siis nautittiin nippa nappa ennen kahta. Illalla Kari kävi vielä ottamassa hevoset sisään ennen kuin pukki ennätti meille.

Kari kävi illalla Urhon kanssa taluttelulenkillä. Rehvasteli treenanneensa pikakävelyyn ja huiput oli 9 km/h. Ehdotin liittymistä maantiekävelyn maajoukkueeseen. Asia jäi vähän kesken, mutta ehkä seuraavat saavutukset tulevat siltä saralta.

Isoksi iloksi Tatankan silmästä oli turvotus poistunut. Se oli edellisenä päivänä niin säälittävän näköinen, että sydäntä riipi! Mitä lie oli saanut sinne tungettua, mutta ainakin vieras esine oli nyt tullut pois.

Aamupäivällä ajelin tallille ja pistin Hopon lenkkikuntoon. Keli oli todella keväinen. Tänään vietetään talvipäivänseisausta ja kevättä kohden aletaankin mennä toivottavasti jo heti huomenna. Kun päästiin liikkeelle, niin hämmästelin sitä, että linnut laulelivat, ruoho vihersi, pajuissa näytti olevan jo kissat ja koivujen silmut vihersivät niin rankasti, että jos ottaisi oksia sisälle, niin viikossa niissä olisi lehdet. Hämmentävää.

Hopo oli erityisen kivalla tuulella. Oli jo valmisteltaessa ja lenkillä taas ihan parhaimmillaan. Päivölän suuntaan mentiin ja kierrettiin meille uusi peltolenkki. Puolitoista tuntia saatiin käytettyä aikaa. Lopussa taluttelin puoli kilsaa ja annoin paapan samalla metsästää ihania vihreitä korsia suuhunsa. Tallilla taas juotiin ja loroteltiin. Sitten vanhus pääsi kavereiden kanssa tarhaan. Se on kyllä minulle kovin rakas. Ja varskinkin, kun on ollut nyt muita menetyksiä, niin Hopon merkitys on korostunut.

Olin ajatellut, että otan Urhon vaihdossa ja se tulikin tervehtimään, mutta kun heilautin naurua, että lassoaisin sen mukaani, niin tyyppi käännähti kannoillaan ja lähti livohkaan. Totesin, että en ala mudassa sen kanssa kisailemaan jote olkoot. Siirryin talliin tekemään tallitöitä. Hemppa kävi koputtelemassa ovella ja häädin sen pois, sillä on turha oppia kolkkaamaan aina, kun joku tallissa touhuaa.

Iltatallin aikaan ajeltiin kääkän kanssa yhdessä paikan päälle ja tehtiin iltahommat todella rivakasti. Sitten kiirehdittiin hoitamaan muutama tonttuilukäynti ja päätettiin kierros Tiipiille. Tatanka oli saanut jotain silmäänsä. Se oli rähminyt runsaasti ja turvotteli. Tutkittiin, mutta ei löydetty silmästä ainakaan tässä vaiheessa mitään. Päivänsankari (6 kk) sai nakertaa itselleen sopivasta porkkanasta paloja ja sai luonnollisesti asiaan kuuluvia haleja ja rapsutuksia. Pieni päivänsäteemme. Toivottavasti se saa elää hyvän ja pitkän elämän, vaikka moni vaara vaanii kaikkialla. Kauhutarinoihin törmää jatkuvasti, mutta eihän varsaa voi pumpuliinkaan kääriä, vaikka mieli tekisi. Pidetään sormet ristissä ja toivotaan parasta.