Päivä jää mieleen varmasti yhtenä kauheimmista. Olin todella mielenkiintoisessa seminaarissa, johon tosin ennätin myöhässä, koska hoitelin liiton asioita puhelimella vielä seminaaripaikan parkkipaikalla. Karilla työkeikka ja intensiivisen päivän päälle kiirehdin käymään tallilla, vaikka Hanna hoiteli varsinaisesti italtallin. Poikkesin vielä tammalassa harjaamassa vauhtikaksikon. Tatankan nenästä norui aavistus räkää.

Ilta opetti sen, että niin hyvät kuin pahatkin asiat voivat tapahtua silmänräpäyksessä tai muutamassa tunnissa. Menetimme rakkaan perheenjäsenen ja elämämme ei enää koskaan tule olemaan samanlainen, kuin se on ollut tähän asti. Kaikki arkinen ja turha kitinä tuntui yllättäen täysin merkityksettömältä.

Messupäivä ja olin aika väsyksissä, kun pääsin kotiin. Karilla venähti puhelinneuvottelu ja paineltiin yhdessä tekemään iltatallia. Hyvä fiilinki, vaikka jatkuva sade, pimeys ja kurakelit meinaavat vetää mielen matalaksi

Aamutalli Satun hoitamana. Kävin Hopon kanssa kympin lenkillä. Hyvältä tuntui ja olin jopa jonkin sortin liikuttuneessa tilassa, kun viiletettiin peltojen välissä menemään. Laittelin vielä sapuskat valmiiksi ja jätin Hopon omaan tarhaan nakertelemaan heiniä ja hörppimään melassivettä. Hanna teki iltatallin ja Kari kävi tammalassa. Pientä nuhaa siellä on edelleen ilmoilla.

Uudet tuulet tallilla, sillä Caro lähti nuuhkimaan maailman tuulia ja Satu aloitti meilla aamutalliapuna. Homma oli edennyt suunnitelmien mukaan ja aamutoimista sain hyvät raportit.

Illalla Kari heitti Urholla 15 km:n rennon lenkin tuntiin ja teki sen jälkeen iltatallin. Poitsu liikkui halukkaasti, mutta olisi taas aika laitella vammakaviota kuntoon. Oli mietitty peruslenkkiin vähän uutta variaatiota ja hyvin toimi.

Aamusta mentiin heti puuhaamaan tallille. Tekemistä löytyy aina. Kävin pikaisesti selässä. Paluumatkalla poikettiin tammalaan ja siitä olikin jo kiire kotiin syömään, siistiytymään ja isää tervehtimään

Aamutallille aamu-usvassa. Urho lähti tempomaan 15km:n lenkkiä. Matalalla sykkeellä 15 km/h keskinopeudella. Alkuun ja loppuun hyvät käyntiverkat, niin keskivaiheilla saa vähän jopa laittaa kutosta silmään. Syke heti tallin pihassa jotain 57 -58. Urhon vahvuus onkin tuo alati matala syke. Mitään räjähtävää nopeutta siitä ei irti saa, mutta ehtiihän perille tasavauhtisemminkin pitkällä letkeällä askeleella. Lenkin jälkeen poitsu pääsi pesulle ja sen jälkeen loimitettuna omille heinille vierastarhaan. Sillä metodilla saa varmasti syödä itse heinänsä ja loimikin pysyy ehjänä.

Kun päästiin kotiin niin saatiin ihastella Taimin ruusukekuvia. Itikka on niin innoissaan ja ylpeä kypärästään, saappaistaan ja tietenkin voittoruusukkeistaan. Nähtäväksi jää, millainen tulevaisuuden lupaus siinä on kasvamassa.

Illan pimetessä Kari lähti tammalaan ja minä tekemään omaa iltatallia. Heitin kavereille siivut heinää ja annoin niiden vielä hetken nautti sumupullosateesta. Koko kolmikko seisoi taivasalla, vaikka suojaa olisi kaikille tarjolla. Kun mulla oli talli valmiina, niin hain ensin Urhon. Olin iloisesti yllättynyt, kun totesin, että se oli thermatexin alla ihan kuiva. Ja myös puhdas, vaikka oli lenkin ja pesun jälkeen piehtaroinut raivokkaasti. Loimen ripustelin kuivumaan ja lähdin huhuilemaan urpoa ja turpoa sisälle.

Kaksikko seisoi järkähtämättä tammatarhan portilla. Yritin kaikin keinoin saada ne kiertämään kentän takaa ja tulemaan suoraan talliin, mutta se ei nyt sitten millään ollut mahdollista. Urho söi jo heiniään kaikessa rauhassa tallissa, kun nämä kaksi hölmöä vaan jäkitti portilla. Lopulta annoin periksi ja hain Hempan riimun ja narun. Pujotin riimun päähän ja lähdin viemään niitä talliin. Hopo irtona ja Hemppa narussa. Hopo ottikin kärkihevosen roolin, mutta oikaisi suoraan Hempan karsinaan. Kovalla huiskimisella sain sen väistymään ja poistumaan omaan karsinaan. Varsinainen kaksikko kyllä.

Juotin Hopon melassivedellä ja seurailin vielä hetken niiden touhuja lätkämatsin jälkipuintia kuunnellen. Huutelin hyvät yöt ja kurvailin sateessa kotiin. Kari oli omat hommansa jo hoitanut, joten juustonaksupussi oli jo auennut tennistä seuratessa. Rajua revittelyä lauantain kunniaksi.

Tulihan se tälläkin kertaa tämä viikon paras päivä, perjantai! Kari kävi tekemässä aamutallin. Otti pikaisesti karsinatkin, joten kun töistä ajelin suoraan tallille, niin pääsinkin aika helpolla. Ja hyvä niin, sillä yritettiin ehtiä Hopon kanssa maastoon. Apuvoimat olivat taas käyneet päivällä heittämässä tupon heinää ja tarjoamassa melassivettä. Vaarilla kaikki hyvin, joten olikin jo korkea aika lähteä liikkeelle pihapiirin ulkopuolelle.

Otin hevosen sisälle ja annoin sille tupon heinää. Menin sitten tallitupaan vaihtamaan vaatteita ja lookki virkanaisesta tallinaiseksi. Ja eikös vaan, Hopo nypersi ylälukon auki, jonka varassa oltiin. Olin juuri heittänyt farkut pois, kun kuulin, että käytävällä käveltiin. Eipä muuta, kuin pelkillä alushousuilla piti sännätä jahtaamaan Hopoa takaisin karsinaan! Kiltistihän se sinne lontusti, mutta vapauden kaipuu tuntuu aina vaan olevan verissä.

Vaihdoin vaatteet ja kaivoin otsalampunkin esiin. Laittelin Hopon valmiiksi. Nyt on oiva aika Podiumin heijastinsuitsille. Ne on ihan ässät. Kun en jalustinkoppia käytä, niin niihin ei ole heijastimia. Vähän kyllä mietin, että pitäisikö oikeastaan talvikaudeksi hommata toiset jalustimet, johon heijastavat viikset laittaisi kiinni. Kesällä sitten voisi mennä ilman varvaskoppia ja ilman heijastimia. Huomiotakin laitoin kuitenkin päälle ja otsalampun tosiaan kypärään, mutta en sentään vielä alkumatkasta päälle.

Rauhalliset alkukäynnit käveltiin Kylikselle. Berberissäni sain kyllä taas tuntea Hopon ison liikkeen hurmaa. Kun hiekkatielle käännyttiin, niin käyntiosuus loppui siihen. Vähän jouduttiin hiljentämään, kun ohitettiin yksi toinen ratsukko. Kysyin, tuleeko ongelmia, jos lähdemme hölkille ja ratsastaja totesi, että ei tule. Eikä tullut. Kirmasimme Hopon kanssa kohti laitosaluetta ja toinen ratsukko jäi omiin oloihinsa.

Peltolenkki oli kyllä pimeä ja vaikka mulla on olevinaan hyvä otsalamppu, niin ei oikein mitään nähnyt. Hopo tarjosi laukkaa ja mä jouduin koko ajan kieltämään sen ilon häneltä. En tunne lenkkiä vielä kovinkaan hyvin, joten sokkona en oikein tohdi laukoille päästää. Paluumatkan selkeät suorat sentään muistin ja vaikka mieletön pimeys ja usva ympäröi meidät, niin annoin ohjaa ja silloin mentiin. Hopon laukka on niin nautinnollinen. Mietin siinä, miten pienestä asiat ovat kiinni. Viikko sitten arvelin yhteisen taipaleemme olevan lopussa ja nyt päästellään pimeällä peltotiellä niin että hippulat vinkuu.

Tunnin päästä olimme taas tallilla. Nopea sienipesu ja Hopo sai kuivatusloimen päällee, melassivesiastian ja heinätupon eteensä ja pääsi vielä hetkeksi ulos. Laittelin tallikuviot valmiiksi ja aloin ottaa hevosia sisälle. Harjailin omat ja katselin sekä kuulostelin niiden syömistä. Rauha maassa. Sytytin vielä pihalyhtyihin öljykynttilät ennen lähtöä. Nyt on kaikki hyvin.

Karin tallipäivä. Tilanne stabiili. Edelleen elellään poikkeuksellisen lämmintä alkutalvea, päivällä elohopea kipuaa mittarissa yli 10 asteeseen ja öisinkin pysytään plussa puolella. Paljon on tullut Hopon vointiin liittyen kyselyitä ja tsempityksiä. Tässä vielä yheisesti kiitos kaikille myötäelämisestä. Hopo on meille todella rakas. Jokaisen aika tulee joskus, mutta ainahan sitä toivoo, että tämä ei olisi se hetki. Ikääntyvän eläimen omistaja tietää kyllä, että luopumisen hetki lähestyy, mutta kyllä se hetki kuitenkin tulee olemaan musertava. Onneksi tällä kertaa tilanne kääntyi näin. Hyvän hoidon lisäksi meillä oli myös onnea matkassa.

Hopolla kävivät päivähoitajat tarjoamassa syötävää ja juotavaa ja tarkistamassa, että kaikki on niin kuin pitääkin. Kari kävi töiden jälkeen myös tallilla ja Hanna ahkeroi iltatallin merkeissä. Mulla oli pitkä päivä, sillä seitsemään asti hulluteltiin Nenäpäivän merkeissä ja siitä kiirehdin vielä Pohjois-Tapiolaan vanhempainiltaan. Onneksi on turvaverkkoa auttamassa siinä vaiheessa, kun itse ei pysty menoissaan joustamaan. Hopo voi hyvin ja porskuttaa taas täysillä eteenpäin. Viikonloppuna se pääsee kavereiden kanssa pieneen laumaansa ja normaali arki toivottavasti palaa taas.

Hopon ensimmäinen toipilaspäivä kotona. Caro varmisti aamulla, että kaikki on ok ja dokumentoi juomiset kuvamateriaalilla. Satu kävi yhdentoista aikaan tarjoamassa tupon heinää ja melassivettä, joka upposi ihan hyvin. Kolmelta vielä Erika kävi tervehdyskäynnillä ja antamassa tupon heinää. Syötävät ja juotavat kelpasivat.

Kari oli viideltä tallilla ja lähti Urhon kanssa lenkille. Hyvin kulki, mutta massaa on liikaa. Nyt alkaa tyly laihis. Pimeää on ja lämpimät kelit aiheuttavat komeat usvat illan saapuessa. Näkyvyys tehokkaan otsalampun kanssa on metrin luokkaa.

Kari teki vielä iltatallin ja tarjoili Hopolle liemimäisen iltapalan ja muille normaalit annokset.

Kävin itse myös lekurissa kuulemassa edellisen viikon tutkimustulokset. Huolestuttavia uutisia. Oliko tämä nyt se ei kahta kolmannetta? Toivottavasti terveyteen liittyvät vastoinkäymiset ovat nyt tässä. Enempää alkaa olla vaikea ottaa vastaan.