Kuudelta silmät aukesivat ja siitä lähdettiin aika nopeasti tallille. Yllättävää kyllä maassa oli puoli senttiä valkoista hyhmää, joka valaisi maisemaa mukavasti. Perussetti tallilla ja sen päälle glögihetki. On se aika juhlaa, vaikka paljon on vielä kesken ja tehtävänä.

Kävin tekemässä lähes viimeisiä lahjaostoksia. Melkoisista ell-kuluista huolimatta joulu tulee tänäkin vuonna. Ei ehkä ihan tavanomaisella efortilla, mutta jos jostain, niin joulusta en tingi. Ja vaikka tässä on ollut surua ja murhetta ja menetyksiä ja edelleen huoli kalvaa Tatankan köhän vuoksi mieltä, niin jouluun panostan täysillä. Karonkka jää tänä vuona väliin, mutta tallituparit nyt kuitenkin pienimuotoisesti järjestetään. Vähitellen alan viritellä valoja ja laittaa kämppää joulukuntoon.

Kari meni tammalaan. Siellähän aina aika vierähtää. Edelleen on jotain tautia ilmoilla. Kari vei typykät kentälle ja antoi varsan teutaroida omaan tahtiinsa. Se olisi tietenkin halunnut kisailukaveria, mutta ei saanut kaveriksi sen enempää äitiään kuin äijääkään. Touhuilivat aikansa ja sitten takaisin tarhaan. Kari sai tarhan siivottua ja vaihdettua Merkun kanssa kuulumisia. Tunnistaja on tulossa, joten sen jälkeen on taas yksi askel menty eteenpäin.

Iltatalli tehtiin myös rivakasti kahteen pekkaan. Urho oli ottanut vähän osumaa. Saivat osakseen TLC:tä, niin kuin asiaan kuuluu. Hopo härdäsi taas jotain omiaan ja kiukutteli siitä, että Urhokin sai melassivettä. Tyypillistä.

Aamulla kiirehdittiin tallihommiin. Ei mitään ihmeellistä ja pojat painuivat pihalle heinilleen. Mulla oli sitten jo kiire keskustaan SRL:n urheilufoorumille. Odotin mielenkiinnolla Aki Riihilahden esitystä ja se olikin hyvä. Kaverilla on hauska tapa esiintyä ja sisältökin oli kiinnostava. Tärkein viesti oli ehkä se, että meidän jokaisen suurin talentti on motivaatio ja innostus. Painotus oli muutenkin tarinoissa ja mielikuvissa ja siinä, että asioita kannattaa aina tehdä vähän eri tavalla ja hakea hallittua muutosta. Valitettavan vähän oli jälleen matkaratsastajia paikalla. Mun on tosi vaikea keksiä syytä siihen, että oman lajini harrastajat eivät näe arvoa verkostoitua ja tarkastella asioita peilailleen kokemuksia muiden lajien kautta.

Olin lupautunut panelistiksi pienten lajien paneeliin. Osallistujien kesken meillä on hyvä meininki. Mitään sensaatiomaisia asioita emme keksineet, mutta tärkeää on olla tekemisissä muiden lajien kanssa. Jälleen nostettiin esiin monilajikisat. Ypäjä ehdotteli monilajileiriä. Asia jäi toivottavasti hautumaan. Käytiin läpi mm. somen haltuunottoa. Matka oli ensimmäinen lajikomitea, joka aloitti fb-ryhmän ja silloin kovasti epäiltiin, mitä mahtaa seurata. Pari vuotta meni hyvin, mutta tänä vuonna on jouduttu turvautumaan moderointiin. Aihe kiinnosti, sillä muilla lajeilla tämä vaihe on vasta tulossa. Nuorisotyö oli myös yksi puheenaihe ja näkyvyys, esikuvat, menestyksen hyödyntäminen ja moni muu juttu.

Koska tämä kausi on tällä erää viimeinen komiteakauteni, niin olin lupautunut myös vetämään lajiseminaarin. Sain siis tehdä kyllä ihan täyden päivätyön. Ennakkoon odotin myrskyistä tapaamista. Koko vuosi on ollut myrskyisä ja olen monelta osin tyytymätön siihen, miten osa lajin harrastajia on ääntään halunnut tuoda kuuluville. En hyväksy millään muotoa omille kintuille kusemista, tai harrastajille soittelua ja ryönän kaivelua. Enkä myöskään jatkuvaa somessa nokittelua. Kunnioitan sitä, että asiat hoidetaan kasvotusten. Ja käsitellään asiat asioina. Kai se on tämä naisvoittoinen harrastajakunta, joka aiheuttaa sen akkamaisen selkään puukottamisen ja rivien välistä lukemisen ja vanhojen kaivelun. Niin tai näin. Olen ollut myös tyytymätön hallituksen kykyyn hoitaa tätä vellovaa tilannetta, joten päätin jo aikoja sitten, että mun on ihan turha käyttää yhtään enempää voimavarojano komiteahommiin. Mutta sen mitä teen, teen kunnolla loppuun asti ja siitä syystä lupauduin seminaarin puheenjohtajaksi. Homma oli helppo, peruskauraa. Kukaan ei poistunut ovet paukkuen tai silmä mustana. Nyt on enää yksi kokous ja muutama hoidettava homma, sitten pääsen huutelemaan puskista ja kaivelemaan epäkohtia ja nalkuttamaan kaikesta mahdollisesta. Ja ehdottomasti somessa.

Perinteen mukaan seminaarissa palkittiin myös onnistujia. Jonna oli kutsuttuna paikalla, joten otin hänet arvokkaasti jakamaan palkinnot. Nina oli hoitanut tyylikkäät muistoesineet ja uskoisin, että löytävät jokaisen palkitun palkintohyllyltä sopivan paikan.

Meillä oli vielä perhejuhlakutsu vetämässä ja siitä syystä olin sopinutkin, että jos ei seminaari lopu ennen puolta seitsemää, niin meidän on pakko poistua. Koska puheenvuoroja ei käytetty, niin aika alittui roimasti. Näin ollen ehdimme seuraavaankin kohteeseen vain vähän myöhässä. SuMaRan väki jäi gaalaan edustamaan, Turusen klaani lähti radalle, Perälä lähti viettämään poikansa kanssa laatuaikaa ja Uuttulaiset taisivat mennä narisuttamaan patjaa. Kukin kaikkosi taholleen. Toivottavasti ensi vuonna seminaarissa on vieläkin enemmän väkeä ja ennen kaikkea toivottavasti foorumille osallistuu vähintäänkin puolet lajiseminaarin väestä. Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että me lajin harrastajan teemme itsemme näkyväksi muiden lajien harrastajien keskuudessa. Jos meitä ei koskaan missään näy tai kuulu, niin meitä ei myöskään ole olemassa.

Satu teki iltatallin. Ei mitään ihmeellistä. Kun pääsimme kotiin, niin nukahdin sohvalle. Ihan käypä työpäivä.

Mulla oli iso presis töissä, joten ajatukseni oli keskitetty siihen. Kari oli ilmestynyt yöllä tontille, joten hän suuntasi aamulla tallille. Ohjelmassa oli rokotus ja raspaus ja pitkälle venähtänyt madotus. Tammoillahan samat systeemit hoidettiin jo aiemmin ja Sella yllätti varmaan itsensäkin ja antoi raspata rauhoittamatta. Samalla kaavalla mentiin poikien kanssa. Seisoivat suorin polvin ja saivat kiitokset. Hopon hammasrako oli suhteellisen hyvässä jamassa. Sen suhteen jatketaan tarkkailua. Urhon voisi raspata vähän useammin. Nyt on kuitenkin homma hoidettu. Ohjelmassa piti olla myös verikokeet, mutta eipä niitä nyt sitten postin lakon vuoksi otettu. Se on jännä, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näissäkin asioissa.

Kari teki myös iltatallin, joten mulla oli ihan tallivapaa päivä. Olin aika hyvällä mielellä, kun äijä on taas kotona.

Samaa sadetta edelleen. Alan olla kohtalaisen kypsä asian tilaan. Hevoset seisoivat portilla odottamassa ja kuudelta päätin niitä armahaa ja otin sisälle. Arkiset askareet radiota kuunnellen ja pimeässä tihkutuksessa kotiin.

Vettä sataa ja joet tulvivat. Pääsin valoisan aikaan selkään. Lähdettiin Hopon kanssa kokeilemaan uutta reittiä Ahdenkallion suuntaan. Oranssi huomiotakki antautui jo ensimmäisen kilsan aikana ja saumoista alkoi tihkua vettä sisälle. Päätin kuitenkin, että periksi ei anneta. Eikä annettu. Käytiin määränpäässä kääntymässä. Hölkillä mentiin pääasiassa. Hokki puri ja matka taittui. Ihan käyttökelpoinen pätkä, joten siinä mielessä ihan onnistunut reissu. Muutenkin olo oli taas aikaisempia päiviä parempi. Kun lenkki oli tehty, niin Hopo pääsi vielä heinille vierastarhaan ja sai melassivettä siemailtavakseen. Mulla ei ollut yhtäkään kuivaa vaatetta päällä, joten pistin taukotuvan patterin puhkumaan ja kaivelin vaihtovaatteita. Kommandona jouduin menemään sillä en ole ihan kaikkea mahdollista varavaatetta tallille vielä kantanut. Hörpin kupposen glögiä ja aloitin tallihommat. Kotiin ei oikeastaan ole kiire, sillä meneminen ja lähteminen ovat pahimmat hetket päivässä. Ruokakaan ei ole oikein maistunut, joten tallilla on ihan hyvä olla ja puuhastella. Lopulta sitten otin märät hevoset sisälle. Hemppa hengailee pihatossa, mutta kaksi muuta jostain syystä ottavat ihan tyytyväisinä viileitä suihkuja vastaan. Hinkutin kumpaakin kuivaksi ja tarjoilin pöperot. Tyytyväisinä jäivät taas mutustamaan, kun poistuin paikalta. Erikoisemmin en ole nyt yksinolosta nauttinut. Olo on ollut todella yksinäinen. Olen myös vähän huolestuneena seuraillut tilanteiden kehittymistä Saksassa. Jotain terrorijuttuja odotellaan sielläkin tapahtuvaksi. Toivot todella, että Kari tulee ehjänä kotiin.

Samaa harmautta päivästä toiseen. Satu teki aamuhommat, mä kävin moikkaamassa hevosia iltapäivällä ja Hanna teki iltatallin.

Satu laitteli aamulla hevoset pihalle. Mä ajelin iltapäivällä paikalle ja totesin, että kappas vaan, kaksi kappaletta kaviokkaita on Caron pihassa!!! Laitoin Satulle viestiä, että mitähän täällä on noin niin kuin menossa?? Hyppäsin ulos autosta ja Urhohan sieltä jo iloisesti höristen lähti tulemaan kohti vetävällä askeleella. Tulivat pihattoportin äärelle odottamaan, että sain sen avattua ja sitten varsin ripeästi siirtyivät tarhan puolelle. Kurkin Hopoa ja sehän olikin tammatarhojen puolella heinäpussilla oikein tyytyväisenä. Kuin karkulaisten tekemiset eivät häntä liikuttaisi siis yhtään millään sektorilla. Lähdin kartoittamaan vaurioita ja edelleen hämmästelin, että miksi ihmeessä hevoset oli otettu pihaan! Jouduin toteamaan, että sekopäisyydessäni olin jättänyt takaportin auki!! Muistan hyvin, että vein sylillisen heinää verkkoon. Ilmeisesti poistuin tarhasta tallin kautta ja portti jäikin sitten auki. Pojat ovat aamulla syöneet aamuheinät ja lähteneet sitten avartamaan maailmaansa. Ensin tallin pihassa on hengattu hyvä tovi, sen kertoivat jalanjäljet ja iso paskakasa keskellä pihaa. Sitten on varmaan hetki arvottu ja pujahdettu kapeasta ja matalasta alikulusta Caron pihan puolelle. Taloa oli kierretty moneen kertaan ja lopulta käyty jopa naapurissa. Tässä vaiheessa on vielä mysteeri, kuka ne on palauttanut tontille ja laittanut pihan rajaavan portin kiinni.

Että tällaista tänään. Mitvit!?!? Karilta olikin tullut jo viestiä, että mitä siellä tapahtuu. Uutinen oli kiirinyt Saksaan asti. Sain kuitenkin kerrottua, että tilanne oli rauennut ja tyypit takaisin tarhassa. Mun piikkiin, niin kuin nyt moni muukin asia tuntuu menevän. Satu kiirehti paikalle ja sovittiin, että jatkossa hän sitten kurkkaa nurkan taakse ja varmistaa, että portit ovat kiinni, koska ne näköjään voivat myös olla auki.

Kollasin karkulaiset läpi ja tutkin kengätkin. Jäjistä päätellen oli vain lontusteltu pitkin pihaa. Hopoa kehuin, kun ei lähtenyt pykälään ja varmaan sen takia kaksikko pysyi hoodeilla, kun vanha ja viisas ei osallistunut ristiretkelle. Laittelin safkat valmiiksi ja otin Hopon karsinan ja sitten suuntasin kotiin. Hyvää päivässä oli se, että sain luotua yhden uuden kohtaktin, joka toivottavasti jatkossa auttaa meitä taas eteenpäin. Hyvää oli myös se, että sain hoidettua sunnuntailtana hoitamatta jääneet asiat ja ihan kuin suru ja ahdistus olisi vähän hellittämässä otettaan.

Aamutalli aloitti taas päivän. Kari jäi porailemaan kenkiä ja olin oikeastaan hommat tehnyt siihen mennessä, kun Kari ennätti tallin pihaan. Hopo haettiin ensin kengitykseen ja se olikin taas varsin veikeä kaveri. Temppuili ja kuopi. Äijältä meinas vähän jopa mennä hermo. Ollaan aika äärirajoila kumpikin tämä vuosi on ollut kokonaisuudessa harvinaisen paskamainen ja viimeinen kuukausi ihan sanoin kuvaamattoman kamala. Hopo saatiin kuitenkin hokkikenkään ja lähdettiin lenkille. Mentiin uuteen suuntaan ja se piristikin kovasti. Tapasin myös yhden paikallisen ukkelin, joka auliisti neuvoili ratsastusreittejä ja lupaili ratsastuslupia. Hauska ukko. Olen nyt vältellyt sujuvasti kontakteja ulkomaailmaan, oman kuplani ulkopuolelle, mutta tämä kohtaaminen oli hyvä.

Seuraavaksi kengitysvuoroon otettiin Urho. Se kun tarvitsee aina seuraneitiä, että ei ala pomppimaan, niin toista tuntia sain litkiä teetä puutarhatuolilla. Muutama pieni teutarointi, mutta muutoin homma hoitui tyynesti. Hokkikengät sai hänkin alleen ja sitten olikin hyvä lähteä viilettämään 30km:n lenkkiä. Reippahasti sujui lenkki. Mitä nyt rytistivät jonkun peuraväijyksen pilalle ja varmaan aiheuttivat muutakin häiriötä. Mutta äijä oli tyytyväinen ja hevonen myös. Olin laitellut sille oman buffan vierastarhaan ja sinnehän se tyytyväisenä vetäytyi katokseensa.

Kiirehdittiin kotiin syömään ja sitten lähdin taas tallin suuntaan. Karin piti vaihtaa Mersuun renkaat, mutta mulla kulki ristikkoavain Rangerin kyydissä Ritasiin. Eli ei vaihtunut renkaita ja apteekkikin oli mennyt kiinni ja mulla kaatui taas maito maahan. Sietokyky on aika olematon. Eikä ahdistusta tunnu poistavan sekään, että koittaa uuvuttaa itseään. Mulla päivän päätteeksi leposykkeet oli sellaista nippa nappaa 90 iskua minuutissa, joten hyvin menee. Turunen arvelee, että kroppaa flippaa pian, taidan yhtyä tähän mielipiteeseen. Kunhan nyt hevoset pysyisivät ehjinä ja hengissä. Paljoa en lisää painetta kestä. Se on sanomattakin selvää.

Heti aamusta aloin seurata raportointia Ranskasta. Tein aamutallin aika apeissa fiiliksissä. Tallilla onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin. Mietin jo mielessäni, että mitähän meille nyt vielä tapahtuu. Kuoleeko jompi kumpi?!? Herättelin Karin ja treffasimme tallilla. Harjailin ison ja pienen ja lahjoin porkkanapalasilla. Tytöt ovat sellaisia sylivauvoja, että niiden kanssa tulee pakosti hyvälle mielelle. Olen päättänyt nyt kääntää ajatukset jouluun, hammasta purren. Toivon, että jouluna koko lauma olisi jo omassa tallissa. Mä hinkutin typyköitä ja Kari raapi paskaa tarhasta. Päivän ilmapiiri oli vähän keveämpi, kunnes taas ilta saapui ja sen myötä suunnaton suru ja ahdistus.

Ja tämä päivä se vasta kamala olikin. Hevoset hoidettiin normaalisti. Kävin ensin tammalassa. Tatanka on tässä tilanteessa ehkä parasta terapiaa, jota on tarjolla. Se on ihana pieni karvapallukka. Voisin viettää sen kanssa aikaa tunnista toiseen. Ja se on niin hellyttävä, kun jähmettyy harjattavaksi ja toivoo kai, että näprääminen ei ikinä loppuisi.

Hopon kanssa käytiin rauhallisella lenkillä. Katselimme pellolle kerääntyneitä joutsenia. Itkin aina välillä ja välillä vedet valuivat silmistä villin menon vuoksi. Kari lähti pimeässä tekemään taas 15 km:n lenkkiä, mutta se lyheni kymppiin, sillä fikkari sippasi. Mä olin jo kotona vuolaasti kyynelehtimässä, kun Kari yritti hakea meidän kaurasaavia. Ei noussut, vaikka apuna oli väkeä enemmänkin. Kaurat jäi pihaan ja äijä kiirehti kotiin. Istuimme hiljaa pimeässä. Ja juuri kun oman elämä tuntui kammottavalta alkoi Pariisissa tapahtua vielä kammottavampia asioita. Nyt voidaan oikeasti sanoa, että maailma ei ole entisensä 13.11.15 jälkeen. Olen pasifisti henkeen ja vereen, mutta kyllä ensireaktio näihin terroristitouhuihin on, että ohjusta perään! Tietenkään vihaa ei voiteta vihalla, mutta vaikea on käsittää, mikä on se tie, jota pitkin kulkemalla paha saisi palkkansa.