Aamulla kuudelta aloin laatia diojani. Kari lähti tallihommiin ja Sellan kanssa pellolle lenkille. Lunta vähäisesti ja maa osin märkää ja upottavaa. Hyvää on kuitenkin se, että kun sato jäi peltoon, niin ei ole mitään traktorin uria tai vastaavia. Tekivät Ritaa ja Nappia varten polut, jotta osaavat kiertää mitatun 2 km lenkin.

Kymmeneltä lähdin ajelemaan. Valitsin väärän reitin ja päädyin 54-tielle, joka on ammuttu täyteen tolppia, joten ajaminen oli stressaavaa. Lisäksi välillä tuli lunta niin ettei eteensä nähnyt. Kirosin mielessäni. Viimeiset vajaat 10 km oli miellyttävää mutkaista luistinrataa jonka sain ajella traikun perässä. Ihmettelin millaista vauhtia kuski ajoi kun en meinannut pikkuautolla pysyä perässä.

Olin kuin olinkin kahdeltatoista paikalla. Pahantuulisena rymistin paikalle ja sain kuulla, että oma puheenvuoroni on kolmelta. Noh, tässä vaiheessa se oli oikeastaan jo ihan sama. Porukka valui paikalle kukin oman aikataulunsa mukaan. Liikkeellä oli ilmoittettuna erilaisia aikoja ja sen mukaan osallistujat myös tulivat. Taisi olla parhaimmillaan puolentoista tunnin liukuma. Aloitusta venytettiin näiden aikataulullisten epäselvyyksien johdosta ja mä en voi sille mitään, että aina ärsyynnyn, kun aikataulut kusevat. Ja kun se tapahtuu jo aloituksessa, niin tietään sen kertautuvan pitkin päivää.

Simojoki puhui aluksi. Ihan yleistä tavoitteellisesta urheilusta. Ei mitään uutta auringon alla. Tavoitteet, sitoutuminen, määrätietoisuus jne, jne.  Siitä olin positiivisesti yllättynyt, että hän oli selvästi tehnyt kotiläksynsä. Tiesi lajista muutakin kuin nimen. Vaikka ei ehkä ollut sisällä lajin syvimmässä olemuksessa, niin kuitenkin tiesi jotain ja pystyi puheessa huomioimaan lajin erikoisuuksia. Mielestäni oli hyvää, että painotti kokonaisvaltaista tekemistä ja korosti sitä, että jokaiselle toimelle pitää olla tekijänsä ja verkostossa on paikkansa niin kengittäjälle kuin kumppanillekin. Minun käsitykseni on, että usein meidän laji on vain puuhastelua. Tosi nopeasti ajatellaan, että osaan ja tiedän jo kaiken, jolloin kehitys loppuu. Ja aika harvoin kuitenkaan on koko iso kuva hahmoteltuna. Saati että olisi tavoitteita asetettu edes seuraavalla vuodella saati seuraavalle kolmelle vuodelle.

Simojoen jälkeen lauteille pääsi maajoukkueiden lääkäri Tia Ventto. Hän oli myös erittäin hyvin sisällä ratsastusscenessä ja myös tutustunut lajiimme ja lajisääntöihin. Lisäksi vähän lupaili, että saattaisi jopa tulla piipahtamaan helmikuussa Liedon kisoihin. Pisteet siitä. Hän puhui hyvin siitä, miten vähäisestäkin hevosvammasta pitäisi aina mennä lääkäriin, koska kyseessä on suuren voimat. Jäin myös miettimään sitä, että aivotärähdyskin on aivovamma, jotan ei pitäisi sivuuttaa olankohautuksella. Lisäksi Tia antoi hyviä käytännön ohjeita siitä, miten välttää flunssat ja influenssat. Lopuksi käytiin vähän läpi doping-juttuja. Tämä luento poiki sen, että yritetään saada alkuvuoteen ravintoterapautti puhumaan porukalle. Ei niinkään arkimurkinoinnista vaan siitä, miten kisatankkaus tehdään ja mitä pitkän kisan aikana tulisi syödä ja juoda.

Kun Tia lopetti puheensa, niin oltiin hienosti tunti myöhässä. Tian piti aloitta terveytarkastukset, mutta sovittiin, että mä puhun puhumiseni tunnissa ja sitten alkaa tarkastukset ja vähän myöhemmin kuntotestiosuus.

Porukka oli ollut mielestäni aika hyvin mukana ja keskustellut hyvin. Saimme yhdessä laadittua alkavan kauden toiveet ja mahdolliset valmennusajankohdat. Tietenkin kaikkien ajatukset on PM/SM-kisoissa. Uskon, että kaksi kokonaista joukkuetta saadaan kasaan ja on se kumma jos ei jotain tulostakin synny. Sääntömuutoksiin ihmiset eivät ilmeisesti olleet ollenkaan perehtyneet. Eipä silti, huonostihan ne on tuotu esille ja pitää osata kaivaa läajiseminarin dioista.  Eniten itseäni huolestuttaa se, että sm-kisaan liittyvä sääntömuutos ei millään tavoin palvele kisaajia. Oma esitykseni oli, että 3.1 kattaisi matkat 80-120 km. No nyt esitetty muutos on kuitenkin se, että SM voidaan järjestää joko tasolla 3.1 tai 3.2.  Ja koska SM-kvaali on tulos samalta tasolta, niin kellään kansallisen tason kisaajalla ei ole kyseistä kvaalia. Ja aika harvalla kv-kisaajallakaan sitä 120 tulosta on. Niin että on taas lajia eteenpäin vievää toimintaa.

Ja sitten tämä pisteytys! Hieno on malli, joka käytössä ties missä.  Ainut vaan, että se sivuuttaa täysin palautumisnopeuden. Arvioidaan vauhtia ja sykearvoa. Joka on lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen arvo arvotettavaksi.  Mielestäni nopeus ja palautumisnopeus olisivat ne oikeat määreet. Mutta minkäs teet. Näillä mennään, kunnes toisin määrätään. Muutosehdotukset aiheuttivat kuitenkin aika paljon keskustelua.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja viiden jälkeen pääsin pakkaamaan kamani. Kaitsun kanssa vielä puhuttiin hetki pihamaalla. Uusi komitea on ilmeisesti mudostumassa. Mulle olisi sama, vaikka mentäisiin ilmankin. Mutta jos se muodostuu, niin toivottavasti jotain alkaa tapahtua aika pian, että homma oikeasti rysähtää käyntiin heti vuoden alussa.

Kotiin ajelin umpipimeässä. Jotain koomailin Hyvinkään jälkeen ja kohta huomasin olevani Mäntsälässä. Raivostuttaava. Turha lenkki päivään päätteeksi. Mutta se täytyy sanoa, että innosta ei homma ainakaan ole kiinni. Ja hyvällä pöhinällä päästään jo pitkälle.

Sain vähän yllättäen pyynnön mennä puhumaan Ypäjälle mj-valmennettavien tapaamiseen huomenna. Olin ennakkoon sanonut, että en ole aikeissa osallistua, sillä tälle päivälle oli tiedossa iltaan asti venyvä työporukan reissu Tallinnaan ja viikko ennen joulua on jokaisella muutakin tekemistä. No mun joulujututhan on tehty jo kuukausi sitten ja tämä käsivammakin estää kaiken turhan puuhailun, joten siinä mielessä ajatus nyt ei sitten ollut kuitenkaan täysin mahdoton. Illalla puolen yön aikaan aloittelin esitykseni jäsentelyä.

Rita hoiteli hevoshommat. Tallilla kaikki tavanomaista.

Uskaltauduin iltatalliin mukaan. Ihanan rauhallinen oli tunnelma. Vaihdoin kuulumiset tammojen kanssa. Olivat seurallisella tuulella. Pellolle pääsisi ratsastamaan ja siitä saisi hyvää voimaharjoittelua, kunhan lunta tulisi muutama kymmenen senttiä lisää. Nyt sitä on viitisen senttiä ja sen alla sula sekä pehmeä maa. Mä toivoisin, että hevosten oikopolku suljettaisiin jo kohta, että joutuisivat ottamaan koko tarhan käyttöön. Kari panee hanttiin, Ilmeisesti pelkää Sellan liimakenkien puolesta. Ne ovat kyllä pysyneet hyvin kiinni. kokeilu jatkuu.

Yllättäen sitä lunta alkoi sitten tulla. Koko alkutalvi on lunta vinguttu, joten nyt sitä sitten tuli koko odotetun ajan puolesta. Liikenne kaikkialla ihan solmussa ja jos ei tässä kohtaa hevosella ole ollut tilsakumeja ja hokkikenkää, niin paha näinä päivinä on perinyt.

Tiistaina Kaisa kävi meillä raspaamassa ja rokottamassa. Hyvin meni ilman rauhoitustakin. Ensin Sella, joka asian ottaa aikuiseen malliin ja Tatanka sitten perässä jaksoi homman melkein loppuun asti. Kummallakaan ei mitään merkittävää. Tatankalla alkaa hampaat vaihtua.

Keskiviikkona piti tulla kuivikekuorma, mutta eipä sitten tullut, koska virolaiset eivät uskalla ilmeisesti poistua asfaltilta, jos maassa on lunta. Pihaan on ajettu monen monituista kertaa, mutta kuorma-autolla sinne ei nyt sitten tohdittu ajaa, edes yläpihalle. Joten nähtäväksi jää, koska pääsevät tulemaan. Ehkä keväällä sitten.

Hyvä uutinen on se, että kun lumi tuli, niin pellolle pääsee taas lunta pöllyttämään. Jos se nyt vaan pysyisi maassa. Ja saisi toki pysyä.

Rita on treenannut tunnollisesti ja inhimillisiin aikoihin, toki kammottavia kelejä uhmaten. Sara uhmannut niitä kelejä kaiken lisäksi älyttömiin kellonaikoihin ja pikkulikat ottavat rennosti lomamatkalla, joten Turunen on päässyt Metukan selkään. Toivoin videomateriaalia, mutta eipä ole näkynyt. Jos pitkäkintulla olisi kannukset, niin ne varmaan löisivät kipinää hakatessaan jäisen tien pintaan. Pimeässä voisi näyttää hyvältä. Vähän niin kuin Hopolla aikanaa asfaltilla löivät hokit kipinää….. oi niitä aikoja.

Päivä meni enemmän tai vähemmän urheilua telkkarista töllöttäen ja nukkuen. Karin piti lähteä Sellan kanssa lenkille, mutta nukkui vaan onnellisena koira kainalossa sohvalla. Illalla lähti kuitenkin hoitamaan yhtä kengitystä ja teki siinä samalla satulakaupat. Ei mennyt ihan hukkaan sitten tämäkään päivä.

Kari hoiteli aamupäivällä hevoset. Rita kävi liikuttamassa Nadirin ja mä kiirehdin Pedron kanssa puoli viideksi tallille. Olin minuutin myöhässä ja äijä oli jo ehtinyt murista, että missähän Heidi kuppaa kun piti olla puolelta paikalla. Ilmoitinkin kun astelin tallitupaan, että tein Turuset. Olin minuutin myöhässä. Karia ei naurattanut, oli kai ollut kohtuuttoman pitkä odotusaika! Ihan kokonaiset 8 minuuttia kuopeksittiin tallituvassa ja sitten minä ja Rita nostimme kytkintä ja lähdimme ajelemaan Jokoisiin. Matka sujuikin taas niin nopeasti ja leppoisasti, että pyyhkäistiin ohi Hämeenlinnasta ja piti kääntyä takaisin, että päästiin 10-tielle. Ritaa huvitti, kun oli kuullut siitä ressusta jolloin Saran kanssa ajettiin puoli tuntia väärään suuntaan kisaa analysoidessa. Oli miten oli, niin ehdittiin juhlapaikkaan juuri sopivasti muutaman minuutin yli kuusi.

Väkeä oli kerääntynyt jo hyvin paikalle ja iloinen kalatus täytti tuvan. Aiemmidta vuosista muistin, että tupa oli ollut vähän kolea, mutta nyt oli lämmintä! Ruokailuun päästiin aika nopeasti ja tarjolla oli perinteinen jouluruoka. Naureskelin, että edellinen vastaava kattaus olikin ollut Riemuratsukoiden vastaavassa juhlassa. Ruoka oli kyllä hyvää ja kaikesta päätellen lämmöllä tehty.

Vähän yllätten jouduin keskusteluun, jonka aiheena oli välien selvittely ja kissan nostaminen pöydälle. En ollut ymmärtänyt, että mitään kissaa oli edes olemassa. Mutta arvostan kyllä sitä, että jos jokin epäilys mieltä kalvaa, niin se otetaan käsittelyyn. Aika usein näissä jutuissa on kyse väärinkäsityksistä ja ennen kaikkea tulkinnasta. Mulla on varmaan huono tapa keskittyä kulloinkin käsillä olevaan tekemiseen niin, että en huomioi ympäristöäni. Silloin kai vähäsanaisuuteni tai ilmeettömyyteni voi tulkita vihamielisyydeksi. Eikä tämä nyt ollut ensimmäinen kerta kun sain selitellä epäsosiaalisuuttani. Eikä varmasti viimeinenkään.

Kun safkat oli kauhottu kupuihin alkoi palkitseminen. Rita palkittiin vuoden junnuna. Nuori ratsastaja oli kovasti mielissään ja miksi ei olisi. Kausi ei ollut mitenkään mielettömän helppo, joten loppuvuoden onnistumiset antoivat varmasti usko tulevaan. Ensi vuodelle onkin jo kaavailtu isoa askelta eteenpäin. Valmistelut on tehty hyvin ja uskon vakaasti, että ensi kautena saavutetaan jo kv-tuloksia.

Suonpään Maljan SuMaRan hallitus oli päättänyt antaa Lintalan Marikalle. Valinta oli mielestäni oikein hyvä. Kamalan tarkasti en ole kyseisen ratsukon etenemistä seurannut, mutta sen tiedän, että tulevat kaukaa ja ahkerasti kiertävät kisoja. Intoa ja panostusta tuntuu olevan runsaasti. Usein into ja panostus jossain vaiheessa realisoituu myös menestykseksi, joten hyvällä tiellä varmasti ovat.

Kahvittelun jälkeen alettiin vähitellen tehdä lähtöä. Tajusin ERTF:n poistuneen jo paikalta ja mulla oli heille pieni joulumuistaminen. Soitin kiiresti perään ja sovittiin, että jäävät johonkin odottelemaan. Nopeasti kiittelin järjestävän tahon ja toivottelin hyvät joulut ja sitten kiirehdittiin matkaan. Jokioisten Leivän kohdalla treffattiin ja ovikranssi siirtyi takaluukusta toiseen.

Kodin suuntaan matka etenin taas nopeasti. Rita jäi pois Hyvinkään ABC:llä ja vähän jälkeen kahdentoista olin kotona. Kari raportoi tallikuviot. Ei mitään ihmeellistä, mutta vihdoinkin saadaa naapurista sovitut kaurat. Ilmo on myös tuonut esikuivattua neljä palleroa, mutta ei niitä tohdi avata ennen pakkasia. Saa nähdä, tuleeko niitä pakkasia ollenkaan. Kättä vähän kivisteli, joten kaivelin lääkepurkin esiin ja painuttiin nukkumaan.

Tavanomaista tallielämää. Mitä nyt talvea odotellaan. Yhtenä päivänä sataa lunta ja seuraavana aamuna on taas maa musta ja vettä sataa kaatamalla. Luonto ja elukat ja ehkä ihmisetkin ihan sekaisin. On tämä puuduttavaa, että maa ei jäädy ja peity lumella.

Suomi 100. Jotenkin ihanan leppoisa päivä. Suomi on hyvä maa syntyä, olla ja elää. Kunhan vain osaisimme jatkossakin pitää toisistamme huolta. En ymmärrä yhtään fasistisia ulostuloja, tai mitään persujuttuja. Kun täällä asuvat vaan tekevät yhdessä töitä ja kehittävät maataan, niin se on ihan se ja sama, mistä ovat alkujaan lähtöisin. Suuri osa meistä  valtaväestöön kuuluvistakin polveutuu ruotsalaisita tai venäläisistä sukujuurista.

Aamulla Kari kävi laittamassa hevoset ulos ja mä sain hiiviskellä kotona hämärissä kynttilöitä sytytellen. Nautinnollista rauhaa ja kiireettömyyttä. Kari kotiutui ja otti pienet torkut jonka jälkeen lähdettiin taas tallille puuhaamaan. Ilmo toi esikuivattua ensimmäiset pillerit. Ei olla uskallettu aikaisemmin tilata, koska lämpötilat ovat koko ajan olleet niin paljon plussalla, että heinä ehtii takuuvarmasti mennä pilalle ennen kuin saadaan syötettyä, joten täytyy vielä odotella pakkaskautta alkavaksi.

Kari puuhaili pihalla ja hevoset seurailivat hänen touhujaan. Me puuhattiin Pedron kanssa sisällä. Kun hommat alkoivat olla tehtynä, niin kävin levittelemässä hevosille vielä heinäpiiloja tarhaan. Sopuisasti olivat, mutta jostain oli erimielisyyttä myöhemmin syntynyt, sillä Napilla oli iltatallin aikaan hampaan jäljet kannikassa.

Faijan kemut veivät meidän mielenkiintomme, joten muut saivat hoitaa tallihommat. Viideltä oltiin jo Huilissa ja seitsemältä kuuntelemassa leffateatterissa Tuntemattoman tykkien jylyä. Hevosia oli leffassa mukana jonkin verran ja uutisoinnin mukaan joku avustaja oli kuvauksissa jopa kuollut jäätyään kärryjen alle. Kyllä muutamassa kohtauksessa oli vaaran tuntua aistittavissakin. Leffa oli ihan katsottava, vaikka juoni ja lopputulos ovat ainakin itselläni polttoraudalla mieleen poltettu. Ei siis mitenkään yllätyksellinen kokemus. Jos Tuntemattoman olisi nähnyt ensimmäistä kertaa, niin olisihan se ollut järkyttävä leffa ja pistänyt miettimään. Sota on mieletöntä. Silloin ja nyt.

Maa on juuri ja juuri ohuen lumikerroksen peitossa. Hevosjutuissa ei oikein mitään ihmeellistä. Matkaratsastajat lymyilevät tahoillaan ja keräävät kuntoa sekä voimia kesän kisoihin. Kotimaan kilpailukalenteri alkaa olla valmis ja julkaistu. Ei ajallaan, mutta parempi sekin, että kisoja tipahtelee vähän myöhässä kuin että niitä ei olisi ollenkaan. Myös kv-kalenteri alkaa muotoutua. Alustavasti olen lähdössä toimihenkilöksi alkuvuodesta Ruotsiin ja toukokuussa Viroon.

Sellan liimakengät edelleen kiinni. Ovat kestäneet aika hyvin, sillä osa tarhasta on melko kuraista ja riski on olemassa, että häviävät mutaan. Näin ei ole toistaiseksi vielä käynyt ja toivottavasti ei tule käymäänkään.