Aamulla ajelin taas Hämeenlinnaan pitämään värikurssia. Vaalennuksia eri tekniikoilla oli ohjelmassa. Mua oikeastaan kadutti, että olin lupautunut tähäm päivämäärään, mutta sovittaessa homma tuntui hyvältä. Sateessa ajelin liikkeelle. Noh, siellä oli possahtanut pesupaikan hana, joten homma kosahti siihen. Ensin porukalla jonnekin hanakauppaan ja hienostihan se tietenkin meni. Sen jälkeen erinäistä äheltämistä ja väkeä lappoi sisään ja ulos. Mä sellaiset kaksi tuntia sain puristettua jähmeää hymyä naamallani kun odotin, että päästäisiin hommiin. Ja päästiinkin, mutta ei työt kamalan hyvin onnistuneet ja ilmapiiri oli muutenkin vähän kireä.

Kotimatkalla päätin piipahtaa taas hevosten luokse. Ne yleensä saavat mut paremmalle tuulelle, mutta nyt ei oikein turpaterapiakaan toiminut. En ole jostain syystä oikein saanut edelleenkään nukuttua ja muutenkin homma ollut alavireistä. Ehkä se tästä nyt lähtee taas nousuun, kun loma alkaa ja junnut saapuvat leireilemään alkavalla viikolla. Sekin on vaan vähän auki, että kuka tulee ja millä hevosella. Onneksi nyt kuitenkin näyttää siltä, että sen enempää Napilla kuin Hepullakaan ei ole mitään varsinaista vaivaa. Kumpikin on näillä näkymillä ihan täysillä mukana leirin treeneissä.

Kuten arvelinkin, niin tiedossa oli aivan kammottava työleiri. Mulla oli muutaman kerran itkukin lähellä. Rakennusmies oli pahalla tuulella ja sain aika paljon ja aika suoraa palautetta. Vettä vihmoi ja oli varsin kylmä keli. Tai no tyypillinen juhannussää varmaankin. Mua jotenkin harmitti raataa ja oli yllättävää kyllä Kariakin aika ikävä. Olin ennakkoon ajatellut, että se nyt on ihan sama onko juhannuksen kotona vai poissa. Yksi viikonloppu muiden joukossa. Mutta ei se nyt sitten ihan niin kuitenkaan ollut.

Hevosten luona kävin lauantaina. Erika siellä jo touhuili. No hevosille oli täysin sama onko juhannus vai joulu. Ne ottivat tuliaisleivät vastaan ja jatkoivat omia touhujaan. Katselin niitä hetken ja palailin kotiin maalaushommiin. En viitsinyt edes lippua nostaa salkoon.

Mulla oli lomaa edeltävät viimeiset työpäivät jotka menivät enemmän tai vähemmän henkilökohtaistamisen nimissä aulassa istuessa. Joku hauskasti kysyi, että mitä ihmettä mä teen kesäkuussa koululla. Noh, ajat ovat muuttuneet ja nykyään koulut elävät myös koko kesän. Ainakin sellainen koulu, jossa mä työskentelen. Eli otettiin vastaan uusia opiskelijoita, tarkastettiin todistuksia ja kerrottiin henkilökohtaisesti siitä, mitä syksyllä sitten tulee tapahtumaan.

Hevoset olivat pellossa omillansa, mutta Erikahan niistä pitää huolta ja Ritalta tulee myös aina tietoa, kun käy Napin kanssa touhuamassa.

Juhannus ja mun loma lähestyvät uhkaavasti ja ainakin heti alkuun on tiedossa omilla tiluksilla melkoinen työleiri. Tavoite ja tahtotilahan oli sellainen, että koira-aita valmistuu juhannukseksi. Nyt näyttää, että menee vähän yli ja sen takia aavistan, että tiedossa on pitkiä työpäiviä samaan aikaan kun toisallaa rellestetään ja poltellaan kokkoja.

Ansaittu vapaapäivä. Jonka tosin olin päättänyt viettää Hämeenlinnassa värikurssia pitäen. No eipä mitään päivä oli taas vähän erilainen ja näin ollen voimaannuttava. Välillä tekee todella hyvää olla ihan erossa hevosihmisistä. Niin upeita kuin he ovatkin.

Kotimatkalla kävin moikkaamassa hevosia. Eipä mitään ihmeitä sillä rintamalla. Sella on kuin ilmapallo ja Tatankakin ottanut massaa. Jotenkin tuntuu, että se aina laidunkausin kasvaa pyrähdyksittäin.

Mietittiin illalla, että lähdetäänkö suoraan ajamaan kotiin. Kari oli omalla autollaan Pedron kanssa ja mä omallani. Takaisin päin ei ollut kyyditettäviä, joten olin vähän ajatellut, että lähden ehkä aamuyöstä jo ajamaan, sillä päivälle oli paljon suunniteltua tehtävää. Todettiin kuitenkin, että nukutaan vähän ja lähdettiin kimpassa vasta seiskan pintaan liikkeelle. Mä kävin pudottamasa mökin avain respaan ja ajeltiin sitten peräkanaa hetki. Karille petti hermo ja ohitti hevoskuljetusauton, jonka perään mä jäin sitten köröttelemään. Mutta jälleen kerran osoittautui, että ei se hätäilyä paljoa ratkaise, sillä kun pääsrtiin moottoritielle, niin kyllähän mä Rangerin kiinni ajoin ja pyyhkäisin ohi.

Kotona ei paljoa kisoista enää puhuttu. Paitsi se, että ihan helvetillinen duuni, jonka onnistumista kukaan ei edes huomaa, mutta jos hommat kosahtaa, niin sen huomaa kaikki. Ja toki siitä puhuttiin, että olkoot valitukset nyt sitten mitä tahansa, niin mun laariin ne helähtää. Tässä nyt kuitenkin, tosi rajaa hipoen ja tulkintoja väännellen mentiin ihan yleisten sääntöjen mukaan, että viralliseen SM-luokkaan vaaditaan 5 osallistujaa. Nyt vaan on vähän epäselvää, että missä kohtaa ne 5 ratsukkoa pitää mukana olla. FEIn mukaan kisa alkaa alkutarkastuksesta. Jotenkin meillä muiden lajien edustajat, jotka lähinnä sääntöjä rukaavat, ovat sitä mieltä, että kisa alkaa siitä kun ollaan aamulla lähtöviivalla. Tämä on tietenkin väärin ja erilainen tulkinta kuin me lajin parissa olemme tottuneet. Noh, kun selvityksiä pyydetään, niin niitä sitten taas annetaan. Ei tässä suuria tunteita ole sen suhteen. Ihmiset saavat valittaa ja kurinpitolautakunta sitten asian selvittää. Tietenkin se vie energiaa ja aikaa, mutta niin ne asia etenevät. Eiköhän tästä ainakin sääntömuutosehdotus saada aikaiseksi. Lajisääntöihin uskoisin Kaijan kanssa saavani järkevän kirjauksen, mutta nyt sovellettu sääntöjän on yleisestä osasta ja vähän epäilen, että mun natsat ei siihen riitä. Mennäänhän aina isot lajit edellä ja niitä ajatellenhan tämä  viiden ratsukon sääntö on aikanaan myös laadittu.

Kun päästiin kotiin, niin Kari pakkasi kamansa ja heitin hänet kentälle. Johannesburg jo odotti. Kävin katsomassa hevoset ja lopun päivää istuin koomassa television edessä ja pesin pyykkiä ja torkuin pienen hetken pihalla auringossa. En puhunut kellekään sanaakaan, en vastannut yhteenkään puheluun, tekstariin, messengerviestiin tai mihinkään muuhunkaan. Kahden viikon ylisosiaalinen suorittaminen vaati nyt veroaan. En ole mikään sosiaalinen tyyppi ja olen kyllä saanut pinnistellä olemalla aina tavoitettavissa, aina ystävällinen, hymyilä ja kepeästi säästä ja maailman menosta keskusteleva tiedottaja. Luulen, että seuraava viikko menee erittäin matalalla profiililla ja omissa oloissa.

Monen, monen, monen ihmisen kauden päätapahtuma. Myös meillä, tavallaan, sillä tähän kilpailuun on panostettu vuoden verran ja viimeiset kuukaudet todella isolla efortilla. Ihan ei voi kiitettävää arvosanaa kuitenkaan antaa, vaikka töitä paiskittiin aivan homoina aamusta iltaan. Koko ajan oltiin askeleen verran jäljessä milloin mistäkin. Mun oma via dolorosa liittyi surullisen kuuluisaan sm-kilpailuun, joka sitten erilaisen vaiheiden kautta muuttuikin lajimestaruuskilpailuksi. Yhtä kaikki, voittajat ovat tämän maan tämän päivän parhaan matkaratsastajat ja vuoden päästä nimetään jälleen uudet.

Uskoakseni PM-kisat saatiin hoidettua paremmin osallistujia tyydyttävästi läpi. Ainakin saamani suora ja epäsuora palaute oli kiittävää ja ylistävää. Mitä nyt olin ollut viimeiset kaksi viikkoa ihan helvetillisessä piinassa mitä ihmeellisempien kysymysten johdosta.

Mestarit saatiin julistettua, kukaan ei kuollut ja iltajuhlassa ruokaa jäi jopa vähän yli. Joten kyllä lopputulokseen täytyy kuitenkin voida olla tyytyväinen. Pieni seura haali apukäsiä sieltä mistä kykeni ja yhteistyössä mm. Majatallin väen kanssa saatiin kuin saatiinkin yhdistetyt PM/SM-kisat vedettyä jollain tapaa kunniallisesti läpi. Lopputulemana pääsen varmaan taas kirjailemaan vastineita kurinpitolautakunnalle, mutta sellaistahan tämä vapaaehtoinen harrastustoiminta on näyttänyt viimevuosina olleen. Aika vahvasti luulen, että mun kotimaan tuomaroinnit on osaltani tuomaroitu tai ainakin valitsen vieläkin tarkemmin kenen kanssa lähden tuomaristoon.

Moni juttu onneksi kuitenkin onnistui ja kotimatkalle naapurimaihin lähti iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Ihanahan heitä oli nähdä, vaikka niin kiire oli koko ajan, ettei montaa sanaa ehtinyt kenenkään kanssa vaihtamaan.

Tarkempi selonteko kilpailutapahtumasta Tien päällä -osiossa.

Täysi tohina päällä Morvassa ihan aamusta iltaan. Pedro pyöri matkassa mukana ja omat hevoset nauttivat helteisestä keskikesästä laitumella. Perjantaina jotenkin tuntui pahaenteisen hyvältä ja ennätin vähän ottaa kuvia ja postailla tapahtumista sosiaalisen mediaan. univaje kolkutteli oven takana, mutta hyvin vielä vedettiin kolmen tunnin unilla. Tarkempi selonteko Morvan NBCH-kilpailuissa Tien päällä-osiossa.

Omat hevoset saivat vietellä aikaa laitumella, kun me hääräsimme Morvassa. Paljon saatiin aikaiseksi ja paljon jäi tekemättäkin, mutta usko on kova, että kisat saadaan vietyä läpi.

Tästä se härdelli sitten alkoi!!!! Teen vähän tarkemman selontien Tien päällä osioon, jahka saan ajatukseni selkytymään ja unirytmini järjestykseen. 3-5 h yössä useamman viikon ajan ei varsinaisesti auta järkeä kulkemaan.

Omat hevoset ovat enemmän tai vähemmän heitteillä, mutta onneksi niillä on valoisat yöt, lämpimät kelit, leppeä tuuli,vihrteää turvan edessä ja runsaasti tilaa toteuttaa itseään.

Koko päivän housuin jo enemmän ja vähemmän ja räävin töissä jotain mukamas tähdellistä. Viideksi ennätettiin kentälle ja harpoin pitkällä askeleella Jan Fredrikiä vastaan. Olimme chattailleet jo päivän mittaan, että tulossa hän oli. Hamid oli saapunut jo edellisenä päivänä ja oli Ninan hellässä huomassa. Häneltä olin myös saanut useamman viestin. Muutaman hetken venkoiltuani tuttu hahmo putkahti portista sisälle ja pääsimme vaihtamaan kuulumiset kisavalmistelujen etenemisestä ja kaikesta muustakin. Ilta sujui leppoisissa merkeissä Akvaviittia maltillisesti nappaillen.  Mä vielä hädissäni tein jotain kirjallisia juttuja ja Kari tietenkin lähtölistoja tai jotain muuta seurantaan liittyvää. Enää ei oikein voinut muuta kuin nauraa esimerkiksi sitä, että edellisenä yöllä puristaman kisa-aikataulu sisälti arviolta 10 kirjoitusvirhettä.  No eipä siinä mitään, mullahan sormet hakkaa hulluina, mutta aika paljon vääriä näppäimiä. Mutta mielenkiintoista on se, että tuotoksien luki silloin aamuyöllä kolme muutakin silmäparia ja kaikkien mielestä se oli tosi hyvä. Uusi päivä ja tuoreet silmät sitten kertoivat jotain ihan muuta.

Ihan viimeiset rutistukset töissä ja sitten erinäisiä kehittämisiä ja suunnitteluja ja sen sellaista totaalisen lamaannuttavaa palavereissa istumista! NBCH lähestyy kiihkeällä tahdilla ja mitä lähemmäs H-hetki tulee, sen enemmän mulle tulee yhteydenottoja ja kyselyitä.  Jotenkin meillä on tosi moni asia jäänyt vähän liian tipoille! Kari on saanut tehdä todella paljon töitä ajanoton ja seurannan ja niiden varajärjestelmän vuoksi. Ollaan tehty mielettömästi näkymätöntä työtä ja niin on tehnyt moni muukit. Mulla ollut erilaisia kirjoitushomma ja tietenkin huoli siitä, miten tytöt pärjäävät. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että me ollaan tehty niin tiiviisti ja hyvin töitä, että nyt on hyvä hetki kokeilla omien siipien kantoa. Ollaan kuitenkin omalla maaperällä ja kaikki on tehty niin hyvin kuin on osattu. Mulla on levomminen mieli ja odotan kyllä hyviä sijoituksia jokaiselle. Toki tiedostan, että saattaa olla, että kaikki eivät maaliin asti päädy, mutta kokonaisuudessaan odotan nuorilta mitalia.

Kunhan nyt vaan pysytään järjissämme vielä viikko. Alan olla aika poikki ja uni on jäänyt jo viikon verran alle viiteen tuntiin vuorokaudessa. Ennen tai myöhemmin sekin alkaa näkyä, tiedän kokemuksesta. Huomenna tohina alkaa…..

Omat hevoset ovat pellossa ja saavatkin olla. Kelit ovat olleet suotuisat ja näyttävät viihtyvän hyvin. Ötökätkään eivät suuremmin ole kiusanneet, joten nauttikoot elostaan. Vatsat kasvavat, mutta ehtiihän sitä sulatella taas talvella.