Tämä päivä oli niin säässä kuin muussakin edeltäjänsä vastakohta. Jos eilen satoi, niin tänään oli loisteliaan ihana päivä. Jos eilinen tallireissu oli menestys, niin tänän se oli jotakuinkin lässähdys. Talliapulainen otti jotenkin nokkiinsa. Tuli sanaharkkaa ja lopulta hän ilmoitti, että ei aio ratsastaa ollenkaan. No eipä siinä. Hyppäsin sitten itse Sellan selkään, käytiin maastossa lämppäämässä ja sitten tehtiin kentällä erilaisia kaarevia uria ja raviväistöjä. Olin tyytyväinen itseeni siinä, että omasta harmistuksesta huolimatta sain tyynnyteltyä itseni ratsastuskuntoon. Muistelen, että joskus valovuosia sitten kun Kari sai mut jostain hermostumaan, niin en voinut nousta ratsaille ollenkaan tai sitten hommasta ei vaan tullut mitään kun en saanut päätäni kuosiin. Nykyään osaan ehkä jo paremmin nollata erilaiset tunnetilat. Se on kuitenkin fakta, että kiukkuisena ei Sellan selkään ole mitään asiaa.

Kun olin omat rutiinini tehnyt niin kävin vielä tarjoamassa hevosta assarille, mutta ei kiinnostanut. Tuli kuitenkin avuksi Tatankan kanssa. Laiteltiin pikkuinen valmiiksi ja jälleen pienen jännityksenpoistomeditoinnin jälkeen nousin selkään. Olen kyllä saanut selkäännousuun liittyvää itseluottamustani parempaan kuosiin. Enää en koe suurta paniikkia, mutta pieni epäilyksen aalto aina lävitseni pyhkäisee kun nousen ratsaille.

Kentällä tein kiemurauria ja painoavuilla homma toimiikin kohtalaisesti. Vaihdoin kuolaimen, mutta kyllä se tuntui edelleen häiritsevän. Mielestäni se oli liian alhaalla. Täytyy ajan kanssa tarkastaa tilanne.  Tatankan omat suitset kulkevat Karin mukana, sillä yllätys kyllä nahkapaska on hukassa ja tavittaisiin uusia reikiä. Nyt käytössä on Urhon suitset, jotka ovat mielestäni liian isoissa säädöissä, Sellan kuolaimet ja Hopon satula. Melkoinen combo.

Olin ajatellut, että käyntikiemurat riittävät, mutta kovan kannustuksen ansiosta päätin sitten ottaa muutaman kierroksen myös ravia. Yritin kovasti olla häiritsemättä hevosta. Jalustimet olivat onneksi superpitkät, joten pystyin keventämään pienesti ja kevyesti, vain satulan pintaa hipaisten. Tatanka oli vähän hämmentynyt ja teputti tosi maltillisesti menemään. Kerran kun pyysin vähän napakampaa ravia se antoikin aina napakan pukin vastapalloon. Ihan on äitinsä kaltaiset elkeet. Tosin se on paljon, paljon, paljon kiltimpi ja kesympi. Kun sessio oli ohi, niin oli kyllä taas hieno fiilis. Tatanka tarjoaa meille jotain ihan ainutkertaista. Jotain sellaista, jonka muistaa varmasti elämän loppuun asti.

Alkaa olla intiaanikesäkin lopuillaan. Yllättävää kyllä lämpötila on vielä tänäänkin viidessätoista, vaikka puolen päivän tuntumassa alkoi sataa vettä. Olin luvannut Hamidille taas ratsastustunnin. Vähän kaveri oli empiväinen kun tallille saapuessamme saimme todeta, että vettä sataa aika paljon. No sain kuin sainkin suostuteltua tyypin sonnustautumaan ratsastusvermeisiin. Sella laiteltiin sisällä valmiiksi. Koko kolmikko oli katoksessa, joten kuivatteluhommia ei ollut. Olen vähitellen laitellut kuivatushuonetta jälleen käyttövalmiiksi, sillä pian ne kuivattelupäivät ovat taas täällä.

Ja ihan niin kuin monena muunakin kertana sade ei haitannut ratsastusta millään tavalla. Tai ehkä se auttaa sillä tavalla, että pieni epämukavuus saa keskittymään olennaiseen. Mä ratsastin Sellan taas alkuun läpi ja sitten Hamid pääsi tekemään omat rutiininsa. Kun hän on hyvällä tuulella ja vastaanottavainen niin homma etenee  valtavilla harppauksilla. Tänään oli sellainen päivä. Lopuksi otin vähän videota ja kun ratsastuksen jälkeen tallituvassa otoksia katseltiin niin olimme molemmat tyytyväisiä. Samaan aikaan sade loppui ja nähtävissä oli taas upea lokakuinen auringolasku. Hyvä päivä!

Aamulla suhattiin kahdella autolla tallille. Tehtiin rivakasti aamutoimet ja sitten Rangerin nokka kohti Sastamalaa. Kari on odottanut uutta vetoautoaan puoli vuotta ja vihdoinkin se on luovutuskunnossa. Kyllä nyt on hyvä hinuttaa koppia milloin mihinkin. Uudessa pelissä on voimaa ja automaattivaihteisto tekee vetohommista yhtä juhlaa. Näin ainakin äijä väittää.

Pienen neuvottelun jälkeen tehtiin kurvi Kärppälään. Se tietenkin tarkoitti sitä, että Kari myöhästyi iltapäivän palaveristaan melko miehekkäästi, mutta oli kaiken arvoinen. Juotiin teet ja vaihdettiin kuulumiset. Arvikin oli puheliaalla tuulella.

Illalla tallihommien jälkeen sain vielä koeajaa uuden pelin. Onhan se lupausten mukainen. Ollaan nyt sitten siirrytty molemmat manuaalista automaattiin.

Meillä itsellä tallivapaa päivä. Rita ja Satu hoitelivat tallikuviot.

Viikonloppu vierähti kivassa säässä. Ei tunnu lokakuulta. T-paidassa saa ratsastaa. Sella kävi pidemmällä maastolenkillä ja Tatanka pääsi taas kokeilemaan oikean ratsun hommia. Kuivatushuone on taas otettu käyttöön. Mielestäni olemme valmiita talveen. Heinämäärä mua vähän huolettaa. Nyt on vanhat syötty ja aloitellaan uutta satsia. Se ei tule riittämään kevääseen asti, mutta onneksi Karilla on jotain varasuunnitelmia takataskussa. Mulla on puolikas lomaviikko alkamassa, joten toivottavasti intiaanikesä nyt todella jatkuu.

Perinteinen pitkän kaavan perjantaitalli. Siivottiin kipakasti talli tehtiin viikottaiset toimet ja mä ennätin vielä Sellan selkäänkin. Jotenkin olen alkanut siitä nauttia. Vaikka edelleen kaipaan isomaan liikettä hitaampaa frekvenssiä. Mutta parempaa tämä nyt kuitenkin on kuin olin alkujaan ajatellut. Ponilla ratsastelu! Ja mikä tässäkin kuviossa on kuitenkin tapahtunut niin meidä kahden kipakan tamman suhde on saanut uusia ulottuvuuksia viimeisen puolen vuoden aikana.

Tallihommien jälkeen lähdettiin vielä Haudankoskelle. Porukat on reissussa, joten sielläkin pitää piipahtaa muutaman kerran viikossa.

Ensi vuoden kisakalenteri alkaa muotoutua. Samalla komitea suunnittelee koulutuksia ja näyttäisi siltä, että on hyvä kausi alkamassa ja mullekin tulossa koulutuskeikkaa. Se on kiva, sillä olen ajatellut uudistaa omalta osaltani vähän metodiikkaa. Ja vielä on yhdet kisat jäljellä tälle vuodelle. Toivottavasti kisaajat lähtevät liikkeelle sankoin joukoin.

A.Kiven päivä ja liput saloissa. Töiden jälkeen kiirehdin tallille. Tallihommia ja sitten Sellan selkään. Ei mitään ihmeitä, mutta kentällä. Kenttä on lanattu ja siinä on aika kiva kiemurrella.  Tei omat rutiinini ja varmistin, että Sella on järkevällä tuulella ja sen jälkeen Hamid pääsi taas harjoittelemaan hevosen hallintaan ja kevennystä. Tehtiin vähän juttuja liinassa ja koko ajan homma menee eteenpäin. On jännä, että tavallaan tyypillä on hevosen käsittelystä paljonkin osaamista, mutta perusratsastustaito on aika vaatimaton. Tosin Sella on muutamat perussävärit saanut, niin kummasti on arabi vaan keikkunut kyydissä.

Ratsastuksen jälkeen iltallipuuhat. Turpaterapiaa. Ja jos se sopii mulle, niin näyttäisi sopivan myös muille. Kalvava suru ja huoli helpottaa usein hetkellisesti hevosten kanssa touhutessa. En ole tietenkään ensimmäinen ihminen, joka tämän on saanut todeta ja tähän asiaan perustuu ihan oikeakin hevosterapia. Iso ja rauhallinen eläin jotenkin vaan saa ihmisenkin mielen rauhoittumaan.

Kiova lähestyy. Kurssiaikataulu ei ole vielä ihan lukkoonlyöty ja sen myötä lennot ja hotellitkin on toistaiseksi varaamatta.

RieRatin pikkujoulujen päivämäärä on myös lyöty lukkuun ja sinne on tarkoitus mennä. Taputellaan samalla NBCH-kisat loppuun.

Aamulla mentiin yhdessä tekemään aamutallia. Oli mukamas kiire katsomaan formulaan.  Joutuisastihan se hoituikin. Ihan perussetti ja sitten takaisin kotiin. Kari nauttimaan niistä formuloista ja mä otin pienet aamupäiväunet omassa jättinojatuolissani. Puolen päivän jälkeen Kari lähti tallille. Olen vinkunut kentän lanausta jo muutaman kuukauden ja tänään se sitten tapahtui. Ruksi seinään!

Huoltotöiden jälkeen Kari päätti lähteä Sellan kanssa lenkille, koska olin kitissyt, että meinasin pudota kymmenen kertaa. ihan kuin se nyt enää jälkikäteen auttaisi. Mutta miehen logiikka jne. Tekivät puolentoista tunnin lenkin ja se kävi äijän selkään niin pahasti, että oikein inisi kotona illalla. Nähtäväksi jää, menisikö oikein lääkärille. Tuskin. Sella sen sijaan oli lenkillä käyttäytynyt oikein asiallisesti.

Kari laahusti kotiin ja siitä Tiipiille väkertämään kotisivuja. Rita hoiteli iltatallin.

Karilla on edelleen selkä kipeänä kun sai vähän kylmää kengityshommissa. Hän kävi kuitenkin tuuppaamassa hevoset pihalle. Mä olin saanut sovittua Hamidin kanssa, että tulee kärräämään soraa kasasta pihattojen kulkuaukkoihin, jotka ovat alkaneet mennä aavistuksen pehmeäksi. Puoli päivää lapioituaan alkoi hänenkin selkänsä kivistellä ja päätettiin lopettaa siihen. Nyt on hyvä pollejen taas tepastella iltaisin sisälle.

Olin luvannut liikuttaa Sellan. Koska sain seuraa, niin päätin alkulämmittelyjen jälkeen lähteä Ilmon kentälle. Siirtyminen naapuriin sujui ihan asiallisesti, mutta kentällä alkoi melkoinen show. Vanha kunnon Sella. Se otti säväreitä milloi mistäkin. Viitisentoista kertaa se sinkosi johonkin suuntaan. Kymmenen kertaa olin vähällä suistua kanveesiin, mutta niin vain pysyin kyydissä. Sellahan ei varsinaisesti halua erkautua ratsastajasta, mutta kun joku kahahtaa, heinä heilahtaa, sähkölanka vingahtaa tai jotain muuta tapahtuu niin sen vaan on pakko singota. Tällaista tällä rahalla.

Kun aloin lopettelemaan, niin ei meinannut millään tulla kokonaista kenttäkierrosta siten, että jotain ryntäystä ei olisi ollut, joten jouduin ottamaan kierroksen toisensa perään, kunnes lopulta onnistuimme ihan vaan kävelemään yhden kierroksen.

Sitten olimme  valmiit poistumaan. Olin aika tyytyväinen, että mulla oli seuraa. Onhan noiden kanssa aina omat riskinsä. Paluu tallille sujui taas ihan rauhallisesti. Jotain siellä kentällä oli sellaista, joka ei tänään sopinut pirtaan. Toki siihen tuulee kovasti ja muita hevosiakaan ei ole näköpiirissä, mutta silti. Ei ollut nautinnollinen tai onnistunut ratsastuskokemus. Mutta siihen olen tyytyväinen, että pysyin selässä, mutta melkoista taistelua se vaati.

Hamid oikeastaan laitteli Sellan pois. Hän on todella hyvä käsittelemään hevosia ja ihan oiva hoitaja. Oppinut lapsena sen taidon ja on hevosten parissa poikkeuksellisen rauhallinen. Oltiin paluumatkalla jo puhuttu, että laitetaan Tantaka myös ratsastusalmiiksi ja käydään juoksuttamassa sitä kentällä. Hoitaja haki hevosen puomille ja mä putsailin Sellan varusteita. Kari oli jo aiemmin todennut,että Tatankan omissa päävehkeissä ei enää säädöt riitä, joten on otettu Urholta suitset lainaan. En vaan mistään löytänyt Tatankan omia kuolaimia, jotka olivatkin Karin autosssa, joten otin sitten myös Urhon kuolaimet, jotka eivät olleet ihan sopivat. Niillä nyt mentiin kuitenkin.

Kun hevonen oli harjattu ja satuloitu niin hoitaja totesi, että onkos kypärä jossain. Vastasin, että onhan se tuolla, mutta en ole aikeissa mennä selkään. Ainoastaan juoksuttaa kentällä varuteissa. Tähän hoitaja kommentoi, että eikä kun sä menet selkään. Yritin inistä, että en ole vielä henkisestä valmis. Ininäni meni jotenkin kuuroille korville ja hevonen talutettiin jakkaran ääreen. Tatankaa ei ole vielä totutettu siihen, että selkään noustaan korokkeelta, mutta ajattelin, että kokeillaan nyt sitten.

Hengittelin hetken, sillä edelleen selkäännousu on mulle paha paikka. Siinä ei saisi olla mitään häiriötekijöitä. Annoin ohjeet miten toivon avustajan olevan ja hän puolestaan rauhoitteli mua. Nousin jakkaralle ja sovittiin, että kolmoselle nousen ja niin sitten tein. Tatanka seisoi tyynesti paikallaan. Seisoi tosin vielä senkin jälkeen, kun pyysin sitä liikkumaan. Se jotenkin jökötti vaan paikallaan. Lähti sitten vähän nihkeästi liikkeelle ja pyysin avustajaa johdattelemaan meitä kentä suuntaan. Taas kun pääsin selkään ja liikkeelle, niin itseluottamukseni palasi. Saa nähdä kuinka monta vuotta tuo selkäännousu tulee olemaan mörkö. Se on jännä tunne kun huomaa, että ei pysty täysin omia tuntemuksiaan kotrolloimaan. Sen suhteen olen kontrollifriikkia ja yritän aina säilyttää maltin ja mielenrauhan, mutta joissain tilanteessa se vaatii enemmän työtä kuin toisissa.

Kentällä otliin viitisentoista minuuttia. Typy oli rauhallinen ja samoin olin minä.  Sellan kanssa kamppulin jälkeen tämä oli tosi miellyttävä kokemus. Kun tulin alas selästä, niin vähän meinasi taas tuneet läikähtää pintaan. On ollut hevosten kanssa aika paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä ja muutenkin laimeita hetkiä, niin tämä tuntui kyllä tosi kivalta. Eka kerta jää aina muistiin elämään. Tällä kertaa muistijälki on positiivinen.

Yhteispelillä tehtiin loppuhommat. Olin tosi hyvillä mielin. Sitten juotiin teet ja otettiin hevoset sisälle. Kun ajeltiin pois tallilta, niin kysyin avustajalta, että oliko hyvä päivä. Vastaus oli, että aina kun ollaan hevosten kanssa, niin on hyvä päivä. Ja niinhän se taitaa loppupeleissä olla.

Lokakuussa ollaan. Yllättävää kyllä kelit ovat aika kohtuulliset. Vähitellen puiden lehdet ovat värjäytyneet ja tälle viikolle ennusteltiin pohjoiseen jo ensimmäiset lumet. Sella on alkanut kasvattaa jo selvästi talvikarvaa. Tatankasta sitä ei niin huomaa, mutta se raasu on hinkuttanut laiduntamisen jälkeen kyllä ronskisti häntäänsä ja harjaansa. Selvästi on herkkä polttiaisille. Muutoin elämä tallilla on varsin tasaantunutta. Tuulisina päivinä jotain pientä höyryilyä on, mutta muutoin homma etenee leppoisasti. Aiempina vuosina hyviksi todetut rutiinit rullaavat. Tallityöt sujuvat nopeasti ja systeemit ovat sellaiset kuin ne nyt tässä tilanteessa voivat olla. Mitään suuria uudistuksia ei kannata suunnitella, koska lähtö on lähellä.