Kari ihmettelee, että mistä sitä vettä riittää. Yllättävän paljon on satanut, vaikka välillä sitten paistanutkin.  Hevoset vaihtavat kiihkeästi karvaa ovat kohta ja kesäkarvassa. Piehtarointi on vilkasta ja joka päivä oikeastaan saa hevosia kaivelle pienen kuorrutuksen alta.

Nuoret valmistautuvat ensi viikonlopun kisareissuun. Ei kuulemma jännitä vielä yhtään. Mä sanoin, että mua taas jännittää ihan jo siitä lähtien, että ehtivätkö lauttaan, löytävätkö perille,  pääsevätkö läpi alkutarkastuksen, tappelevatko äitiensä kanssa 24/7 jne, jne. Kyllä mä luulen, että tyttöjäkin vähän jännittää, mutta kovasti rustaavat tässä vaiheessa pakkauslistoja. Ja jännityshän on hyvästä. Jos ei jännitä, niin silloin ei ole ihan tosissaan tekemässä sitä, mitä on tekemässä. Ja niin kuin Mintulle taisin todeta, että jänntystähän on kahdenlaista: sitä, joka vie eteenpäin ja antaa pienen lisäpotkun ja sitä, joka lamaannuttaa ja saa meidät alisuoriutumaan. Mun näkemyksen mukaan näillä nuorilla on vain sitä, joka potkii eteenpäin ja saa onnistumaan vielä vähän paremmin kuin on ollut lupa odottaa.

Kari laitteli torstaina Nadirin kavioita kisakuntoon.  Hevonen on muuttunut aika paljon helpommaksi laitella, kun on muuttanut meille. Tietenkin, kun sama käsi jo ruokkii myös naputtelee niitä kavioita.  Ilokseen Kari on saanut todeta, että kaviot ovat myös parantuneet merkittävästi. Olemme sitä mieltä, että Yarrowian ansiosta. Se on todella hyvä kivennäinen/ravinnonlisä ja oikeastaan muuta ei sitten tarvitakaan.

Perjantaina mulla oli taas Skype-kurssi vedettävänä. Porukka oli innostunutta ja sain hyvän palautteen, vaikka en jotenkin osaa mielestäni oikein innostua puhumaan itsekseni omia matkujani tuijotellen. Palaute on kuitenkin ollut sellaista, että esitys on innostava, joten kai se sitten on, vaikka itsestä tuntuu vähän lattealta. Pohjoisesta on paljon osallistujia ja olen miettinyt pääni puhki, että mitenkähän lajia saataisiin oikeasti vietyä ihan joka kolkkaan maata.  Oikeasti parhaat treenimaastot ja varmasti myös kisareitit löytyisivät ihan takuuvarmasti eteläisen osan ulkopuolelta. Ja harrastajiakin löytyy, sillä ymmärrykseni mukaan juuri maakunnissa hevosilla liikutaan paljon maastossa. Jotenkin nyt vaan ei laji ja harrastajat löydä toisiaan.  Se kun vaan olisi meidän kaikkien etu, että harrastajamäärät saataisiin kasvuun.

Satu oli taas aamulla ahkerana ja me käännettiin vaan kotona kylkeä. Tosin mun kääntely loppui taas jo ennen seitsemää, mutta äijä taisi kääntyille ihan yhdeksään asti. Kun siitä tokeni, niin lähti hoitamaan pienen kengityshomman tallimatkalla ja pääsi sopivasti sateettomana hetkenä Sellan kanssa lenkille. Reipasta oli meno ja pohjat mukavan pehmeässä kunnossa. Perinteinen 12 kilsan peltolenkki. Lenkin jälkeen koko kolmikko sai väliheinät ja Kari kiirehti kotiin ahtamaan nakkeja, lihapullia sekä perunasalaattia perinteisin menoin Lehtikuohon kera.

Mä mietin jo kiivaasti tyttösten kisareissua ja sen lisäksi mulla on jokin rooli kahdellakin kesäleirillä, joten niitäkin on kiva pohdiskella. Junnuille tietenkin järkätään oma leiri ja sitäkin olen tässä parin päivän aikana ideoinut. Osittain runko varmaan sama kuin aiemmin, mutta jotain uuttakin täytyy aina ottaa mukaan.  Suunnitteluhommat on kyllä ihan parhaita.

Lisäksi käytiin vähän läpi asioita, joita jokaisen pitää vielä tehdä ennen Kõrvemaan kisaa. Muutamaa asiaa pitää treenata ihan jokaisen. Lauttaliput yhdistelmille on varattu. Boksit ja ihmisten majoitukset myös. Hyvää on se, että jokainen ratsastaja on viime vuonna jo paikan päällä käynyt. Sara oli ainut, joka kisasi, mutta muut olivat astimassa ilmapiiriä. Se on aina eduksi, jos käy ennakkoon paikkoja katselmassa. Sitä suosittelen aina kaikille, että jos yhtään on mielessä, että joskus kv-kisoihin lähtee, niin kannattaa ekat kisat käydä katsomassa huoltajana tai turistina.

Jostain ihmeen älyväläyksestä olin päättänyt mennä täksi päiväksi töihin. Noh, muitahan siellä ei oikeastaan ollut, parkkipaikalla kymmenkunta autoa. Sain kuitenkin rästihommia tehtyä ja näin hyviteltyä sitä, että tulen olemaan seuraavina viikkoina kisareissuissa. Ensin on vuorossa Viro ja sitten seuraavalla viikolla Norja.

Satu kävi nakkaamassa hevoset pihalle taas aamuvarhaisella. Olen tosi tyytyväinen, että pääsevät aikaisin ulos. Rita ahersi illalla karsinoiden kanssa ja otti hevoset sisälle. Olen vähän tottunut siihen, että juuri juhlapyhinä ei kukaan ulkopuolinen viitsi tallilla pyöriä, joten olin aika ihmeissäni kun saatiin vapaa aatto ja vappupäivä. Lähdettiin kuitenkin töiden jälkeen ajelemaan tallille viemään simaa ja munkkeja. Rita oikein vähän pelästyi, että eikö hänellä ollutkaan iltatallivuoroa. Toki oli, mutta mitäpä me muutakaan osattaisiin vappuaattona tehdä kuin mennä tallille.

Aamulla mä lähdin liikenteeseen kuudelta, harjasin hevoset ja pistin ne pihalle. Aloittelin muita tallihommia, niin Kari tuli tiputtmaan Pedron ja nappasi mukaansa jotain Kärppälään menossa olevaan tavaraa. Lähti sitten sille suunnalle kengittämään ja me jäätiin Pedron kanssa tallihommiin. Aamu oli jotenkin todelal kaunis ja kuulas. Aurinko lämmitti tallin seunustaa ja toistakymmentä joutsenta availi ääntään pellolle jääneessä vesilätäkössä. Ovat jo viikon verran keräilleet voimiaan pitkän lennon jälkee siinä. Vaikka maanviljelijät eivät tunnu joutsenporukoita arvostavan, niin kyllä ne näin maallikon silmissä vaan ovat komea näky. Ja takuuvarma merkki siitä, että kesä on tulossa. Mä niitä kovasti aina keväisin odotan ja nytkin pelkäsin, että lentävätkö kaikki ohi, mutta tulivat sentään meidänkin peltoon. Tämän porukan lisäksi muutama haikarakin on taas viettänyt aikaansa takapellolla. Ovat nekin komeita, mutta joutsen on joutsen.

Touhuilin tavanomaisia askareitani ja kävin aina välillä katsomassa hevosten touhua.  Liikuskelivat paikasta toiseen tavanomaiseen tapaan. Pahin karvanlähtö alkaa olla ohi. Olen moneen kertaa miettinyt, että toista se on kylmäverisen karvanlähtö. Sitä karvaa kun oikeasti on, mitä lähteä. Sellalla alkaa etuosa olla kesäkarvassa ja takaosassa ja vatsassa on vielä vähän pidempää. Tatankan karva on sellaista kummallista pumpulia edelleen, joten sen karvasta ei oikein osaa sanoa mitään, mutta ei se kovin kummoista turkkia edes kasvattanut. Helppo talvi on kyllä takana. Ei kovinkaan montaa loimituskertaa.

Vettä tuntuu kuluvan nyt paljon. On lisätty toiseen päätyyn tarhaa toinen astia. Mun mielestä voisivat kyllä liikkua aina tallin kylkeen juomaan, mutta Karin mieelstä eivät liiku ja ei tietenkään haluta niiden olal juomatta.

Kuiviketta on tänä talvena kulunut aiempaa enemmän. Toivottavasti pärjätään vielä kuukauden verran. Voi sitten kesäkuussa vaikka alkaa tilailla seuraavan talven varastoa kasaan.

Kun olin lähdössä kotiin, niin tarhoilla kulki piehtarointiaalto. Sella sen aloitti ja muut noudattivat esimerkkiä. Otin oikein Karille kuvasarjan. Annoin hiekan hetken kuivua ja kävin sitten sutimassa Sellasta suurimmat pois. Jotkut loimittavat keväisinkin, kun eivät jaksa raapia hevosta kurapeitteen alta joka päivä, mutta piehtaroikoot mun puolesta. Se on hevosen elämää. En mä siihen harjaamiseen ja hinkkaamiseen kuole.

Aamulla tehtiin tallihommat hyvässä säässä ja kiirehdittiin kotiin lounaalle. Kun Kari lähti ratsastamaan Sellaa niin tavas repesi. Sain tosi hassun videoviestin raivostuneelta ratsastajalta kun vesi hakkasi auton tuulilasiin kuin olisi satanut Esterin persauksesta.  Mua nauratti, äijää ilmeisesti ei.  Ja eihän sille sateelle enää tullut loppua, joten Sella sai aika minimaalisen liikutuksen kentällä.

Mä aloin vähän ennen seitsemää valmistella Skype-kurssiani. Olen niistä nyt oikeastaan aika innoissani.  Mielissäni olen myös seurannut, että hanke on otettu positiivisesti vastaan. Maininta oli jopa komitean tiedotteessa ja ilmoitusta on jaettu mukavasti. Vielä kun löytyisi se kohderyhmä, joka näitä on toivonut, niin saadaan palvelu ja tarve kohtaamaan.

Illan kurssi toteutettiin pienellä porukalla, mutta homma toimi jouhevasti. Puolisen tuntia täytyy näemmä aina varata siihen, että saadaan yhteydet pelaamaan, mutta kun homma käynnistyy,niin toistaiseksi kaikki on mennyt joka kerta hyvin. Ja onhan toi nyt helppoa. Kaikille osapuolille! Sen kun vaan kököttää konella vaikka omassa lempinojatuolissa. Mullakin oli osan aikaa kurssista koira sylissä ja kun videot pyörivät, niin ennätin käydä vessassa tai jääkaapilla. Luksusta!!

Perjantaina pääsin taas nauttimaan iltatallista. Se on asia, mikä ei muutu. Mun mielestä ehkä parasta tässä koko tallikuviossa on ollut perjantain iltatallit. Se jotenkin nollaa työviikon käsittämättömän tehokkaasti. Ja nyt kun illat ovat valoisat ja pelto täynnä muuttavia lintuja, niin tunnelma tallilla on aivan mahtava. Pedro hönöttää omiaan ja hevoset ovat myös mukavalla mielellä pitkän talven jälkeen. Kari hääri pihalla ja mä häärin tyttösten kanssa. Töissä on vähän mutkikkaita juttuja, mutta ne jää kohtalaisin hyvin sinne, kun siirtyy ihan toiseen aikaan ja paikakan hevosten seuraan. Kyllä eläimet vaan tekevät meidän ihmiset onnellisiksi. Köyhä täytyy olla sellaisen ihmisen elämä, jolla ei ole kontaktia mihinkään eläimeen. Ja paljon sellaisiakin ihmisiä on. Kiinnitin huomiota yhden kaupunkiryhmän kiihkeään keskusteluun vapaana kulkevista kissoista. Niistä on pästävä ehdottomasti eroon. Seuraava huoli oli kyläpahasen keskustassa vilistävät rotat. Hmmmm…….

Viron kisat lähestyvät ja ilmoittautumisia tihkuu vähitellen. Jännitys alkaa junnujoukkiossa tiivistyä.  Myös Pinsiön kisat lähestyvät ja osallistujia näyttää olevan komeasti yli 30 ratsukkoa.  Se on aina hyvä asia ja tarkoittaa sitä, että järjestäjällekin jää vähän muutakin kuin känsät. Toivotavaan vilkasta kisakesää niin kotimaassa kuin ulkomaillakin!

Podiumilta tuli odotettu paketti ja väärää kamaa jälleen kerran. Saadaan sitten jatkaa odottamista! keskiviikkona tallilla odotti ihania mutakylvyn ystäviä. Hevoset olivat todellakin ottaneet ilon irti ja kiva kuorrutus oli päällä jokaisella. Mutta niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin mä oikeastaan tykkään siitä kun saan kaivaa hevosen esiin kurakuorrutuksen alta. Ja kuten emänsä Tatanka rakastaa sitä kun saa osakseen jakamatonta huomiota ja rapsutusta. Kävin ipanan läpi korvista hännän päähän. Tyyppi lopetti rouskutuksenkin ollakseen täysin läsnä hinkutuksessa. Sella sentään malttoi ainakin osittain syödä. Pistin oikein parastani ja hain kiiltosuihkeet ja muuta käyttöön. Terapiasessio siis ja taas jaksaa painaa vuoden kiireisimmän ajan töissä loppuun asti.

Tallipäivä pitkän kaavan kautta. Puuhaa riittää niin hevosten kanssa kuin tallialueen siistimisessäkin. Satu oli käynyt puuhaamassa edellisenä päivänä ja käden jälki näky. Mikä siinä onkin, että talven jälkeen kaikki näyttää ränsistyneeltä. Kun sitten taas vihreys ja vehreys ottaa vallan, niin maisemat paranevat. Takapelto on täynnä lintuja. Maa tuoksuu ja hevoset nauttivat elämästään piehtaroiden. Tatanka pääsi kentälle irrottelemaan ja meno oli varsin vauhdikasta. Voi sitä nuoren elämän intoa.

Mä lähdin kasilta ajelemaan Kärppälään ja Kari tallille. Aiemmin olivat Rita ja iskä ja Nadir lähtenee jo liikenteeseen. Keli oli alkumatkasta aika ikävä: satoi ajoittain vaakatasossa ja vesi jäi ikävästi tielle. Mulla tietenkin vanhat kitkat alla. Pääsin kuitenkin hyvissä ajoin Kärppälään ja kävin ajamassa suunnitellut reitin läpi.  Tilanne oli se, mitä arvelinkin. Tie osittain vellovaa pinnan alla pullistelevaa savera ja routareikiä siellä täällä. Ainut järkevä ajolinja olisi siis keskitie ja tarkkana saisi olla. Käytiinkin asia tyttöjen kanssa läpi ennen starttia.

Harjoitus oli sellainen, että ratsastetaan 40 km jokainen kymppi vähän edeltäjäänsä nopeammin.  Tarkkailtiin nopeuden lisäksi sykkeitä. Lisäksi vetovuoro vaihtui kilsan välein ja vetoja otettiin ylämäkiin.  Tytöt noudattivat ihan kiitettävästi taas annettuja ohjeita. Vähän kai jotain poikkeamia oli ehdotettu, mutta ryhmäkuri on kova ja tekivät harjoituksen aiotulla taavalla ja seuraavana päivänä saivat vielä analysoida videoiden perusteella omaa tekemistään. Sainkin kuvattua hyvin ja hiivin milloin minkäkin kiven taakse kurkkimaan.  Muistin siinä, miten nuoruuden suunnistusharjoitukissä vihasin sitä, että yksi pappa aina ilmestyi reitille ja tivasi kertomaan tarkalleen, missä mennään.  Koin nyt samaistuvani silloiseen kyylään täysin.

Meno näytti oikein hyvältä.  Istunnun kanssa on tehty kovasti töitä ja kovinkaan paljoa mulla ei enää oel huomautettavaa. Tietenkin kun kilsoja tulee, niin väsymys alkaa  vähän näkyä, mutta erittäin, erittäin hyvin paketti pysyi kasassa. Minä siirryin paikasta toiseen ja tytöt tikkasivat eteenpäin. Loppuun oli sovittu puolentoista kilsna loppulaukkaharjoitus. Tulivat kyllä mallikkaasti! Jossain ryhmässä kyseltiin, ttä miksi ihmeessä ihmiset tulevat maaliin laukalla.  Selvä vastaus on, että sillä haetaan rutiinia. Kun siirrytään nopeusluokkiin, niin ratkaisut voidaan tehdä myös loppulaukoilla.  Jos ei sitä ole koskaan aiemmissa kisoissa tai vastaavissa tilanteissa harjoitellut, niin huonosti käy. Sen takia pidän tärkeänä, että kaikkea harjoitellaan, mikä kilpialutilanteessa voi tulla eteen. Ja tänään myös maalilaukkoja.

Hevoset palautuivat hyvin ja olivat lenkin jälkeen erittäin hyvävoimaisia. Harjoitus onnistui hyvin. Kukin teki tunnollisesti loppuhoidot, hevoset pääsivät suihkuun yms. Tanja oli päättänyt avata pihagrilli- ja terassikauden ,joten tarjolla oli ihanan pihamakkarat ja pihakahvit sekä tietenkin pillimehut. Täydellä vatsalla pääsin kotimatkalle.

Kari oli puuhannut tallilla ja omien hevosten kanssa, joten olimme illalla ”kisapizzamme” ansainneet.

Päivä päivältä kesä on lähempänä. Samoin myös Viron ja Norjan kisat. Mun matkasuunnitelmat ja majoitukset alkavat olla kunnossa. Norjaan bookkasin jo lennot ja se kuvio pitäisi olla selvillä. Sinne tuskin suomalaisia eksyy, vaikka olisi kyllä hieno homma, jos joskus joku lähtisi siihenkin suuntaan kisaamaan. Viron kisoja ajatellen kaikki on muuten kunnossa, mutta pitäisi vielä päättää menemisen ja tulemisen ajankohdat. Tahtotila on, että menen perjantaina illalla ja lähden kotiin lauantaina heti kisojen jälkeen.

Tallillakin kevät edistyy. Laidunpaikka ei ole vielä varmistunut, mutta sen sijaan saimme tiedon, että viereinen metsikkö on liitetty tonttiin ja saamme ottaa sen käyttöön metsätarhaksi tämän kevään aikana. Kyllä sitten on tilaa.

Sain kirjoitettua Hopon ja Urhon muistosanat. Nyt pitäisi vielä kerätä itsensä ja hoitaa vihdoin ja viimein Hopon tuhkien sijoittaminen. Olen myös ajatellut, että voisiko olla niin, että tänä keväänä kävisin ylimääräiset loimet läpi ja laittaisin ne ainakin osin kiertoon. Saa nähdä. Pidän kuitenkin optiota uuteen suokkiin, joten ehkä Hopon varusteita en kuitenkaan pistä eteenpäin. Hopoltakin jäi kuitenkin parikymmentä loimea, joten ei niitä kaikkia kyllä tarvitse millään.