Herätys oli viideltä ja auton rattiin istahdin kuudelta. Sen verran ollaan jo lopputalvessa, että pitkiä ei tarvinnut käyttää missään vaiheessa. Hakalantiellä poukkoili metsäjänis ja sen jälkeen olikin isot ja hyvät baanat edessä. Vähän ihmettelin, että sunnuntainakin oli väkeä jonkin verran liikenteessä ja täysin tyhjillä teillä en päässyt ajelemaan. Pakkasta oli -18. Ensimmäistä lähtöä oli onneksi myöhästetty, joten elin toiveissa, että ollaan jossain -15 asteessa sitten kun tuomari antaa lähtöluvan. Hyvä juttu oli myös, että kaksi pisintä luokkaa oli lähdön osalta yhdistetty, joten nysäluokissa kenenkään ei tarvinnut ratsastaa yksinään. Ensimmäiset ratsukot ajoivat Majatallin pihaan samaan aikaan kun itse napsautin vilkun oikealle ja kurvasin pihatielle. Jari alkoikin heti veistellä vitsiä ja täysi tohinahan siellä oli jo päällä.

Toimihenkilöinä suurelta osalta samaa vanhaa porukkaa, josta suurin osa on käynyt kuuntelemassa ainakin mun luentoja moneen kertaan, sekä tuomarikoulutukset ja aika pian vaadittavat harjoittelutkin on kasassa, joten osaavaa sakkia.  Toki kertaus on aina hyvästä ja sen takia erilaiset koulutukset kisojen järjestäjille ovat myös ihan paikallaan. Heti kun alkaa ajatella, että jonkun homman osaa täydellisesti, niin taantuminen alkaa. Nyt kun säännötkin ovat uudistuneet aika monessa kohdassa, niin kannattaisi pitää ihan vakkariporukallakkin sellaisia sessioita, joissa käytäisiin sääntöjä ja niiden tulkintoja läpi. Ihan vaikka vapaamuotoisesti. Kun asioista puhuu ja perustelee, niin ne jotekin avautuvat isellekin paremmin. Muutaman tuomarikollegan kanssa harrastateen sitä paljonkin, että kysellään puolin ja toisin, miten tulkitsemme sääntötekstiä. Oli sitten kyse kansallisista tai FEI-säännöistä. Jos oma tulkinta sitten eroaa toisen tulkinnasta, niin ainakin ymmärtää, että tulkintoja voi olla muitakin.

Mari piti porukoilleen kahdeksalta käskynjaon ja siitä kisatohina vähitellen alkoi. Mulle piti olla tulossa kaksi stewardiharjoittelijaa, mutta toinen joutui sairastumisen vuoksi perumaan tulonsa. Olimme ennakkoon käyneet asioita vähän läpi ja olin kertoillut heille jo omia näkemyksiäni, mitä pidän tärkeänä stewardin hommissa. Ennen kaikkeahan stewardi tarkastelee asioita  hevosen hyvinvoinnin näkökulmasta. Lisäksi olimme vähän käyneet läpi stewardin varustusta kisapaikalla, mahdollisia haasteita ja tietenkin tehtäväjakoa. Kun meitä olisi ollut useeampi paikalla, niin olin itse ajatellut piipahtavani myös reitillä. Lähtö, eteneminen reitillä ja taukotoiminta ja lastaukset ovat stewardin kannalta kiinnostavimmat hetket.

Keli oli kyllä aika kylmä, Ei käynyt kiistäminen. Joten mielestäni pukeutumissääntöihin ei tarvitsisi niin suuresti keskittyä. kunhan ihmiset pysyisivät lämpiminiä. Ja hevosten hyvinvoinnin nimissä myös niiden suojaaminen kylmältä tuulelta, varsinkin hiottuaan, tulisi olemaan tärkeä juttu. Etukäteisoletus oli, että metabolisia tuskin tullaan näkemään ja pohjatkin olivat niin hyvässä kunnossa, että tuskin ontumia myöskään. Epäpuhdas liike voi tulla monestakin syystä, joten niitä toki oli mahdollisesti odotettavissa.

Luokat 1 ja 2 lähtivät mukavan reippaasti liikkeelle rapsakkaassa säässä. Luokka 3 starttasi vuorollaan maltillisemmin. Nelosessa olikin jo hajontaa, sillä muutama tiimi oli kokenut suuria ongelma matkan aikana ja kuljetuskalusto oli käynyt ojien pohjalla tai rikkoutunut. Näissä tilanteissa varavastuuhenkilön rooli on merkittävä. Toivoisin, että kisaajat enemmän kiinnittäisivät huomiota siihen, että vastuuhenkilöt ovat oikeasti täysi-ikäisiä ja kykeneviä siirtelemään kuljetuskalustoa ja ottamaan oikeasti vastuun, jos jotain tapahtuu. Lisäksi kisaajien olisi hyvä muistaa, että järjestävä taho järjestää kisat. Harvalla seuralla on mahdollisuudet tarjota kuljetuspalveluita, hinauspalveluita tai muutakaan vastaavaa. Usein järjestävä taho on saanut jalkautumaan paikalle juuri sen verran väkeä, että kisat saadaan hoidettua kunnialla läpi. Siellä harvoin seisoskelee ihmisiä odottamassa, että tulisipa jotain ylimääräisiä hommia, joita voisi hoidella.  Upeaahan se on, että järjestäjä todella tarjoaa täyden palvelun kisat, mutta kyllä kalustoon liitttyvissä ongelmissa apua kannattaa ensisijaisesti pyytää ihan virallisilta tahoilta.

Kun kaikki muut paitsi viimeinen luokka olivat startanneet, niin lähdin vähän reitille katselemaan. Oikeastaan jonkun olisi pitänyt aamulla ajaa reitit ainakin osin läpi. Silloin aina olen itse levollisempi. Ei tule mitään sellaisia yllätyksiä, että jossain on ollut merkit kumossa tai hukassa, tai joku tukkirekka poikittain tiellä. Ajelin jonkun 7 km reittiä ja jäin hetkeksi odottelemaan hevosia, joista osa oli menossa ja osa tulossa. Meillä on säännöissä paljon asioita, joiden valvominen reiteillä ei toteudu millään tavalla. Kuten vaikka raipankäyttö tai jonkin muun käyttäminen raipan tavoin. Eihän kukaan raippaa koe edes tarvitsevansa tauolla. Juuri hevosen hyvivointiin liittyviä asioita pitäisi valvoa reiteillä. Siihen on ikävä kyllä nykyjärjestelyillä mahdotontan resurssoida väkeä. Järjestäjät ovat muutenkin kovilla ja toimihenkilöitä on vaikea saada, joten valvonta reiteillä on usein vertaisvalvonan varassa. Vertaisvalvonnassa on vielä se ongelma, että silloin on pääsääntöisesti kyseessä sana sanaa vastaan. Tarvitaan vähintäänkin kuva tapahtuneesta rikkeestä, jotta mitään voidaan todistaa edes tapahtuneen. Ja on ihan selvää, että jos joku reitilla kertoo nähneensä jotain epämääräistä tai kiellettyä niin toimihenkilöiden täytyy pyytää asiasta lisäselvitystä.

Kaikkihan me tunnemme toinen toisemme ja tuskin kukaan on innoissaan puuttumassa ystävän, tuttaavan tai puolitutut tekemisiin. Mutta jos joku silminnäkijä arvelee rikkeitä tapahtuneen, niin täytyyhän ne selvittää. Joissain tilanteessa kuva kertoo tapahtuneen, joissain tilanteissa ei. Videomateriaali on aika kiistaton dokumentti. Enkä mitenkään yllytä ihmisiä kuvailemaan toinen toisiaan, mutta jos jokin juttu mietityttää, niin parempi se on ottaa esille kuin jäädä itsekseen hautomaan ja pohtimaan omalla kaveriporukalla. Tehdään sitten tuomaristolle reilusti valitus, joka virallisen ohjeistuksen mukaan käsitellään ja tehdään päätös. Se on parasta ihan jokaiselle toimijalle. Ja ehkä meille tarvitaan reittivalvojia enemmän. Pientähän se epäasiallinen toiminta meillä on, mutta vieläkin pienempää se olisi, jos meillä olisi enemmän käytäntönä toimareiden jalkautua reitille. Eikä mielestäni asioihin puuttumista tarvitse pelätä. Lisenssitoimihenkilö on toimiessaan tietyssä roolissa ja kyllähän jokainen kilpailija sen ymmärtää, että sen roolin velvoittamana asioihin puuttuu. Oli kyseessä sitten ystävä tai ei niin hyvä ystävä. Ikäviä ovat nekin puheet, että joku ei ole tehnyt mitään, tai reagoinut kerrottuihin asioihin, koska on sen ja sen ystävä. Ystävyys kestää kyllä sen, että ”viran toimituksessa ollessaan”  asioita selvittelee. Vakavan puhutuksenhan mä jouduin Virossakin Tanjalle antamaan, mutta eipä se meidän väleihin  vaikuttanut mitenkään.

Tylsältä sekin tuntuu, jos vaikkapa yleisön roolissa näkee tai arvelee nähneensä sääntöjä rikottavan ja sitten todetaan vaan, että aha, sellaista sattuu. Näinhän tapahtui jokin aika sitten tässä ”vikan kilsan kiemurtelu” -säännössä. Asian näki kuitenkin moni siviilissä ollut toimarilisenssin omaava ja myös moni avustava toimihenkilö, mutta sitten kuitenkin todettin vaan jotenkin että voi voi. Tekee homman aika epämääräiseksi, jos järjestävä taho tai toimihenkilöt eivät ilmoitettuihin rikkeisiin reagoi mitenkään. Se näyttäytyy myös kanssakilpailijoille aika kummallisessa valossa. Jos kukaan ei reagoi mihinkään, puutu, huomauta tai havaitse, niin miksi sitten kukaan niitä sääntöjä noudattaisi.  Ja jos sääntö on tyhmä, niin sitten pitää sanoa se ääneet ja tehdä sääntömuutosehdotuksia.

Mutta jos nyt palataan asiaan, niin mitään ihmeellistä en reitillä nähnyt. Hevoset liikkuivat määrätietoisesti kukin omaan suuntaansa. Ratsastajat vilkuttelivat iloisesti ja vaikka pakkasta oli, niin hymy oli kuitenkin lähes kaikilla huulilla. Muutama huoltoauto tuli vastaa ja kaikki olivat tosissaan oman työnsä äärellä. Myöhemmin kävi ilmi, että joku huoltoauto oli eksynyt kieltoalueelle ja se on kyllä harmillista, sillä joskus voi maanomista vetää herneet nokkaan ja sen jälkeen ei kyseisiä pätkiä sitten välttämättä enää jatkossa käytetä. Olisi kyllä hyvä kuunnella reittiselostuksessa ne kieltoalueet, niin ei tulisi kellekään paha mieli.

Kisa rullasi omalla painollaan, tarkastusalue ei ruuhkaantunut, hevoset tulivat ja menivät ja yhtä nopeasti kuin hulina alkoikin se myös hiljeni. Lopulta odotettiin enää yhtä ratsukkoa maaliin. Pakkainen paukkui, aurinko paistoi ja kanttiinin herkut tekivät kauppansa. Itse en ehtinyt keittopatojen ääreen, mutta leivät ja leivonnaiset ehdin kyllä maistelle. Mulla oli oma makkarapakettikin mukana, että jos olisi ehditty tehdä tulet, niin olisin grillannut makkaraa.

Vähän ennen viittä tuli viimeinen ratsukko näköpiiriin. Viimeinen maaliintulo, viimeinen tarkastus ja viimeinen palkiseminen. Minttu ja Rolle kiittivät ja kuittasivat samalla viimeisen kv-kvaalinsa. Myös Saana ja Meduza saivat tulokset toistaiseksi pisimmältä matkaltaan ja Sara sekä Hypnoze kipaisivat  30 km treenilenkkinä. Ennakkoon oltiin jo sovittu, että emme ole kisan aikana sen enempää tekemisissä. Ja juurikin siitä syystä, että jos olen toimarina, niin olen sitten toimarina.

Kun hommat oli tehty, niin samaan aikaan oli lähdössä Niemisten hevosauton kanssa pois. Matkalla soiteltiin tyttöjen kanssa ja puhuttiin päivän tapahtumat. Iloisia tyttöjä, mutta mitä ehdin kisapaikalla nähdä, niin vähän olivat viluissaan. Oli puhe, että ruokaa, saunaa, venyttelyä ja unta. Ja yllätys, että joku noista kolmesta taisi taas jäädä pois. Hevosta pitävät aina vimpan päälle hyvää huolta, mutta itsestään eivät sitten niinkään.

Parin tunnin ajomatkalla mietin taas, että kyllähän talvikisoissa on oma viehätyksensä, mutta kyllä toi homma kesällä kuitenkin on aika paljon mukavampaa. Karin kanssa vaihdettiin myös puhelimitse kuulumiset. Sellan kanssa oli tehty hyvä treeni ja iltatalli meni siina samassa. Ennätin kotiin vähän ennen Karia ja kuten asiaan kuuluu, niin kisapizzat vedettiin siinä taas päivän päätteeksi. Unta ei tarvinnut suuremmin kysellä, sillä nukahdin lempipaikkaani jättikokoiseen nojatuoliin koira kainalossa.

Aamutalli tehtiin Korean 50 kilometrin hiihtoa seuraten oikein pitkän kaavan kautta. Vaikka pakkasta on, niin aamuvarhain taivaan punastuttava aurinko pitää mielialan korkealla. Nyt alkaa olla tilanen se, että hevoset pääsevät pihalle valoisan aikaan. Pimeä tulee vähän kuuden jälkeen, joten iltatallia ei päästä vielä valoisassa tekemään, mutta ei siihenkään pitkää aikaa mene. Pistettiin tammat ilma loimia pihalle ja käytiin vielä varmistamassa ennen lähtöä, että olivat lämpiminä. Kotimatka jännitettiin hiihtoa ja kultamitalihan sieltä tuli. Samalla kuuntelin taas tarkalla korvalla valmennuksellisia juttuja. Joka kerta kestävyysurheilua seuratessa saa vahvistusta omiin ajatuksiin tai keksii jotain uutta. Ihan varsinaisesta kunnonkohotuksesta henkiseen valmennukseen ja tankkaamiseen asti. Kuten jokainen matkaratsastuksen parissa touhuava tietää, että onnistuminen tai epäonnistuminen on usein pienien tekijöiden summa.

Kari kävi päivällä pyörähtämässä ja tyytyväisiä olivat, varsinkin kun saivat vähän lisäheinää.

Illalla lähdettiin vielä ajelemaan tallille, sillä hain sieltä muutaman asian mukaan seuraavan päivän kisaan. Pakkaspäivä ilmeisesti oli pelästyttänyt innokkaat harrastajat ja peruutuksia oli tullut paljon. Järjestäjän puolesta aina harmittaa, että ensinnäkin ilmoittautumiset tehdään viimeisen vuorokauden aikana ja toisaalta tietenkin se, että peruutuksia tulee ja tässäkin tapauksessa osallistujamäärät tulevan jäämään varsin pieniksi. Kisaajien kannata tylsää on myös se, että vaikka itse pääsee kisaamaan, niin luokat eivät ole virallisia ja sen myötä ranking-pisteitä ei kartu. Onneksi nyt kuitenkin on saatu taas km-seuranta pyörimään ja näin ollen tiimien tekemä työ tulee näkyväksi.

Ihan illan loppuun asti eri foorumeillä kävi kuumana keskustelu pukeutumiseen ja hiuksiin liittyvistä sääntötulkinnoista. Oma näkemykseni on, että varsinkin talvikisoissa on ihan turha nillittään pukeutumisesta. Tärkein juttu näillä keleillä on, että hevoset ja ratsastajat pysyvät lämpiminä.

Siperian hyytävä kylmyys on hiippailemassa tähän suuntaan. Me ollaan pitkin talvea ideoita oviin tuulisuojia ja nyt on päästy suunnitteluasteesta muutaman kehitysvaiheen kautta toteutukseen. Burgarian armeijan huopiin on kiinnitetty kovikekankaat ja tintattu purjerenkaat. Äijä on iskenyt seinään koukut ja nyt on helppokäyttöiset ja ihan fiksun näköiset tuulisuojat ovissa. Puhku on raijattu esiin, joten tervetuloa vaan Siperia.

Mulla oli lomapäivä, jonka vietin aika rennosti takkatulesta nauttien ja koira viltin alla kainalossa. Urheilua tuli telkkarista koko aamupäivän, joten päivä sujui loistavasti.  Noita kisoja seuratessa saa paljon juttuja käytettäväksi myös omassa lajissa. Valmennukselliset jutut kinnostavat myös paljon. Ja niin se on tässäkin tapauksessa, että opettavaisimpia tarinoita ovat epäonnistumiset. Ja jälleen kerran nousee esiin pari juttua: toinen on resurssit ja toinen on henkinen valmennus.

Joku oli kirjoittanut ht-nettiin, että matkaratsastuskin on mennyt pilalle, kun haalitaan rahakkaita harrastajia, jotka etenevät rahojensa turvin. En tiedä, mihin väite mahtoi perustua, mutta jäin miettimään, että mitä sitten. Se ei varmaan ole kenellekään yllätys, että hevosharrastus vie merkittävästi rahaa. Moni juttu jää tekemättä sen takia, että ei yksinkertaisesti pysty irrottamaan yhtään ropoa enempää harrastatukseen. Monella on yksi hevonen, jonka varassa harrastus on. Silloin homma on äärettömän haavoittuvaista. Oli se harrastus mikä tahansa, niin varoja tarvitaan.  Samaisessa kirjoituksessa oli viitattu, että raha ratkaisee ja huomioimatta jää hevosten hyvinvointi ja ratsastustaito. En ymmärrä, miksi nuo asiat kumoaoisivat toisensa. Missään lajissa ei pääse loputtoman pitkälle pelkällä rahalla. Ja samahan se taitaa olla myös suurissa lajeissa, että hyviä hevosia saa ostettua isolla rahalla. Valmentautuminen ja kisaaminen vaatii myös rahaa ja jos sitä ei ole yhtään, niin kyllähän asiat mutkistuvat. Se on oikeastaan ihan fakta, eikä niinkään paheksuttava asia. Mutta tässäkin asiassa jokainen saa tietenkin olla mitä mieltä haluaa. Ihmettelen vaan.

Illalla ajeltiin tallille. Koira hyytyi pakkaseen varsin nopeasti, joten istuskelin sen kanssa tallituvassa ja lipittelin teetä. Kari laittoi Nadirin etupään uuteen uskoon.  Hevonen on tullut huomattavasti aikaisempaa helpommaksi kengittää. Pohdittiin kotimatkalla, että varmasti asiaan vaikuttaa se, että se on omassa kotona ja oma hoitaja kengityshommat hoitaa. Ei ole niin jännittävää kuin aikaisemmin. Hyvä esimerkki siitä, miten yksi kerta saa aikaan pitkäaikaisen ongelman, jota korjaillaan vuosia.

Podiumilta tuli taas lähetys.  Meidän uusi demosatulamme saapui. Siinä on ainut valkoinen runko, jonka Podium on tehnyt. Loistavien ratsastusominaisuuksiensa lisäksi tämä satulula on silmiä hivelevän kaunis. Otan sen heti Lietoon mukaan ihasteltavaksi. Nyt on taas satula, jota voimme vuokrata kokeiluun.

Päivisin paistaa aurinko ja yöt ovat varsin kylmät. Muutamana aamuna on koko kolmikko jopa loimitettu.  Se on vähän niin ja näin, koska päivisin tullaan lähemmäs seitsemää tai kuutta astetta, mutta aamulla ekat tunnit viileitä ja sama illalla. Kevättalveltu tuntuu, niin kuin pitääkin.

Majatallin kisat lähestyvät ja  valmistelut on kovassa käynnissä. Osallistujamäärä muotoutui sopivaksi. Muutaman luokan lähtö oli järkevää yhdistää ja saatiin vähän isompi sakki liikkeelle samaan aikaan ja näin ollen oikeaa kilpailujuhlan tuntua. Toivottavasti pakkanen on viikonloppuna maltillinen.

Säännöt liittyen hiuksiin, huiveihin, buffeihin ja ratsastushameisiin puhututtaa rajusti. Oma näkemykseni on, että useamman tunnin suoritusta ei voi tehdä nuttura niskassa tai letti rintaliiveihin sidottuna. Ja jos turvallisuussyistä ratsastajan vaatetukseen puututaan, niin sama varmasti sitten koskee huoltajia ja toimareitakin. Mielestäni hommaa ei ole mietitty ihan loppuun asti. Eikä ainakaan yhtään matkaratsastusta ajatellen. Eikä sitä ajatellen, että talvellakin matkaratsastajat ratsastavat ulkona sään armoilla.

Aamulla kiirehdittiin tallille. Perusaskareet ja kiireesti takaisin kotiin hiihtelyä radiosta kuunnellen. Karilla oli duunikeikka ja me kellahdettiin Pedro kanssa sohvalle. Havahduin siihen, kun äijä kolautti oven kiinni keikalta tullessaan. No mikäpäs siinä, katseltiin vielä vähän Korean kisoja ja ennen kuin aurinko painui punaisena mailleen lähdettiin takaisin tallille. Nyt oli mun aika nousta taas ratsaille.

Urhon poismenon jälkeen en ole ratsastanut kertaakaan. Ja lähellä oli, etten ollut tänäänkään. Jostain syystä vuoden takainen ilmalento onkin mieleni syövereissä kasvanut aika isoksi ja kun olin juuri ponnistamassa selkään tulikin tarve purkaa koko aseltelma. Jouduin hetken hengittelemään syvään ja rauhoittamaan mieleni ja sitten ponnistin selkään. Samalla hetkellä kun oli selässä oloni rauhoittui ja rentouduin. Olin todella yllättynyt, että mieleni loihti noinkin mittavan tunneryöpyn pintaan. Olin ennakkoon ajatellut, että varmaan koen tunnekuohun, kun olen taas ratsailla, mutta se ei aiheuttanut mitään mieletöntä elämystä. Oli sitä, mitä yleensäkin.

Kari tuli Tatankan kanssa myös kentälle. Nuori otus poukkoili alkuunsa, mutta treenailivat taas pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä taluttajan tahtiin. Me tehtiin Sellan kanssa omia kuvioitamme. Kenttä oli harmillisen huonossa kunnossa. Sitä pitäisi käyttää enemmän. Nyt sain sen aika hyvin kyllä tikattua ristiin ja rastiin.

Seuraava omituinen jännityspiikki tuli jalkautumisessa. Jouduin tekemään kaarron kolmasti ennen kuin tohdin hypätä alas. En tajua, mikä siinäkin oli! Ehkä pelkäsin sitä, että kipeä polveni pettää, tai että tilanteessa tulee jotain muuta draamaa. Tosi, tosi omituista. Noh, uskon, että seuraava kerta on jo luontevampi. Ei olisi pitänyt odottaa näin pitkään. Enkä olisi osannut kuvitella, että pelkotiloja olisi jäänyt, sillä niitä ei ollut heti havaittavissa. Outo juttu.

Illalla alettiin jo Majatallin väen kanssa ideoimaan Varman seuraavia kisoja. Mari oli hypettänyt jo koko päivän ja kehitellyt yhtä ja toista valmiiksi. Lietoon on aina kiva mennä kun suunnitelmat on tehty huolella ja järjen kanssa. Lisäksi on hienoa, että ihan joka kerta kehittävät jotakin uutta ja kivaa. Oikeasti kehittävät tuotetta. Kunnioitettavaa toimintaa. Ei ole olemassakaan sellaista lajia tai asiaa, jota ei pitäisi koko ajan kehittää ja hakea uusia muotoja ja tapoja tehdä asioista paremmin.

Tästä päästään mukavasti meidän uusiin sääntöihin. Tosi omituisia asioita on nostettu keskiöön. Toisaalta, harrastajathan ne itse nostavat, mutta silti. Kyllä nutturasäännöt ja hiusverkot jotenkin tuntuisivat kuuluvan ihan toiseen maailmaan. Samoin kypäräsääntö on outo, jos homma todella menee niin, että ensin annetaan sääntö ja sitten sen noudattamista ei valvota. Ei pitäisi mielestäni tehdä sääntöjä asioista, joihin ei oikeasti tosissaan sitoudu edes säännön säätäjä. Lajisäännöissä on ollut pitkään jo vastaavia turhia sääntöjä, kuten vaikka viimeisen kilometrin sääntö. Jos sitä ei voida valvoa ja jos ei toimareilla ole kanttia antaa rankkua säännön rikkomisesta niin sääntö on turha. Noh, näitä saan varmaan jatkossa miettiä enemmänkin, sillä kuulemani mukaan vasta valittu lajikomitea on esittänyt minua sääntövastaavaksi. Olen kyllä tosi iloinen tästä. Kolme vuotta sitten ilmoitin jo, että jätän komiteatyön ja olisin kiinnostunut sääntötyöstä. Tämä ei sitten edellisen lajikomitean aikana ollut mahdollista, mutta nyt se tuntuikin yllättäen taas olevan. Asia tuli aavistuksen puskista, sillä kuvittelin, että homma oli jo toisella tavalla taputeltu. Mutta luonnollisesti kiitän luottamuksesta asianosaisia ja odotan innolla tulevaa sääntötyötä.

Satu nakkasi hevoset aamulla pihalle ja me lähdettiin reippaina ja intoa uhkuen hakemaan satamasta pimeitä pulloja. Tiputin matkalla äijän tallille ja raskaalla kaasujalalla laskettelin kuriirina kohti Hämeenlinnaa. Peiterinana Pedro eteli repsikan jalkatilassa sikeitä.  Jonkun teollisuusalueen portilla paketit siirtyivät autosta toiseen. Alkaa tulla tavaksi Turtsan kanssa, että treffaamme jossain Hämeenlinnan kupeessa. Ei siinä paljoa kuulumisia  vaihdeltu, mutta Pedro kävi pissalla ja muikeana lähdin paisti ja pari viinipulloa vaihtareina ajelemaan takaisin. Jos ei Turusesta ole muuta hyötyä, niin aina välillä tulee herkkuja pöytään.

Aurinko paistoi ihanasti ja pienoiset lumikiteet leijailivat ilmassa. Kari oli saanut tallilla puuhansa tehtyä ja istui tallituvassa seuraamassa naisten hiihtoviestiä. Kävin moikkaamassa hevoset. Olivat ihanan pörheinä kirkkaassa ja aavistuksen lämmittävässä auringonpaisteessa. Aamuheinät oli syöyty, joten hetken kekkuloituaan alkoivat torkahdella. Linnut laulelevat jo aamusiin ja kyllä keväisiä fiboja on jo havaittavissa.

Liikuskelin tarhassa ja Tatanka seuraili iholla.  Se on vähän alkanut kyselemään herkkuja ja kollaa taskut aika törkeästi.  Häädin sen kauemmas, niin alkoi polkea jalkaa, että herkut tänne.  Annoin huutia. Se on tainnut saada vähän liikaa makupaloja, joten nyt alkaa kurileiri ja mitään herkkuja ei anneta.

Sellasta lähtee tosi paljon karvaa. Se on myös melkoinen karvaturrikka. Karin mielestä on ollut aina, mutta mun mielestä se ei noin pitkässä ja tuuheassa karvassa ole aiemmin ollut. Tatanka sen sijaan on tosi paljon ohuemmassa karvassa eikä siitä karvaa vielä edes irtoa.

Sen verta olivat päivän mittaan kikkailleet, että illalla Sellalta puutttui toisesta etusesta liimakenkä. Eipä silti, se on tainnut samoilla liimoilla mennä jo kolmatta kuukautta.  Joten hyvin on pysynyt. Kari kävi kuitenkin puurtamassa pellolla reitit auki. Harmi kyllä pohja ei ole hyvä. Peltolenkkiä pitäisi kiertää enemmän, niin ehkä se tamppaantuisi paremmaksi. Rita on puuhannut ahkerasti kentällä ja siinä keskiympyrällä on oikeinkin hyväksi painunut pohja, joten kun reittejä käyttäisi, niin olisivat hyvät.

Hollolassa kisoissa oli moni saanut taas tärkeitä suorituksia. Erityisen ilolla seurailin Riemuratsukoiden nuorimpien ratsastajien tekemistä. Venla ja Linda saivat ekan hyväksytyn suorituksen tasolta 2.2 ja siitä matka jatkuu kohti SM-kvaalia (jos kisa nyt saadaan junnuille järjestettyä).

Kivaa talvikeliä. Hevoset nauttivat ulkoilusta pienessä pakkasessa ja satunnaisessa pauringonpaisteessakin. Lunta leijailee maahan ajoittain hiljalleen. Mun polvi kiukuttelee ja työkavereiden lisäksi myös opiskelijat ovat alkaneet huomautella, että mene lääkäriin! Aika rauhallista muuten kaikilla rintamilla. Sarasta oli pieni juttu HU-lehdessä ja samalla pieni buffi NBCH-kilpailuista. Mintusta oli vähän isompi juttu Suoralla-lehdessä. Mukavasti edustavien nuorten kautta saadaan myös lajia esille.

Kovasti odotellaan lopullista siunausta kesäkuun SM-kilpailujen luokkajaolle. Vähän kyllä ihmettelen, mikä siinä nyt kestää. Seura on esittänyt, että sm olisi 120 km ja se ratsastettasiin PM-luokan yhteydessä. Samoin nuorille olisi oma kisa matkalla 80 km niin ikään yhdistettynä PM-luokkaan. Sama käytäntöhän on monessa muussakin maassa, joten ei siinä pitäisi mitään niin ihmeellistä olla. Mutta ilmeisesti vaatii kovaa pohdintaa ja puntarointia. Odottavan aika on pitkä. Ja vähän ikäväähän se on harrastajille, etät eivät tässä vaiheessa tiedä, mitä kvaaleja mestaruusluokkiin vaaditaan. Ja outoa on, jos PM-kvaalit ovat alhaisemmat kuin SM-kvaalit.

Meillä kun heräiltiin, niin Abi Dhabissa oli lähes vedetty jo eka lenkki. Seurattiin tulospalvelusta ja livestreamista menoa. Onhan se aina jännittävää. Lähinnä kiinnosti kuinka kovaa kyytiä päästeltiin ja kuinka nopeasti hevoset saatiin tarkastukseen. Ja joka kerta se jaksaa ihmetyttää. Yleensä vauhti ja palautumisnopeus ovat suhteessa toisiinsa, mutta arabimaissa eivät vallitse samat lainalaisuudet. Mitä pidemmälle tuloslistaa meni ja mitä enemmän euroopalaisia ratsukoita listoilla vilahteli, niin sen maltillisemmiksi tuli sekä nopeudet että palautumisajat. Vähitellen ratsukoita karsiutui pois varsin rankalla kädellä. Eurooppalasia ei montaa lopputuloksissa näkynyt. Eikä se tietenkään ole edes ihme. Vaikka palkintorahat ovat hulppeat, niin harva niitä oikeasti kai lähtee edes tavoittelemaan. Enemmän varmaan takana on halu kokeilla oman tiimin toimivuutta äärioloissa. Jos alkukesästä viljelimme sanontaa ”only in Russia”, niin ihan vastaavaa voisi varmasti toistella myös President cupin ollessa kyseessä.

Loppuhulinat olivat jälleen ihan mahdottomat ja jäin miettimään, että saataisiinkohan vinguttua Lassilta samanlaiset kypärät palkinnoiksi NBCH-kisoihin. Viimeksihän saatiin ja monen sattuman kautta yksi niistä kolmesta kypärästä on nykyään Karin pakkasratsastuskypäränä. Mersua ei varmaan saada hommattua, mutta kypärät ehkä. Meininko olisi sitten ihan niin kuin Abu Dhabissa.

Tallilla puuhattiin tavalliseen tapaan. Kari kävi iltapäivällä ratsastamassa pellon serpentiiniä auki. Harmi kyllä tuliviva alkutalvi oli nostanut pellolle vettä ja sen jäädyttyä pellon pohjoisosassa on ikäviä jääkansia, joiden alla on ontto tila. Lähipellolla voi pöllyttää menemään vapautuneesti, mutta kakkospellon päässä täytyy mennä tarkemmin ja rauhallisemmin. Sella oli innokas, niin kuin aina.

Kari kiiruhti tallile puolita päivin. Kaisa tuli rokottamaan Tatankaa. Äijä rehvakkaasti vislasi hevoset tarha-alueen toisesta päästä luokseen. Tatanka on kyllä vähän niin kuin koira. Suhde siihen on ja tulee aina olemaa erilainen kuin hevoseen, jonka kanssa ei ole syntymästä asti touhunnut. Koirista puheen olleen myös Pedro sai piikin. Samalla Kaisa leperteli sen korvaan, että hän voisi vaikka adoptoida tämän pienen kaverin.

Illemmalla satiin Emiraateista harmillisia uutisia, että toinen suomalaisratsukkoa ei ollut saanut starttilupaa huomisen päivän kisaan. Turistiryhmä oli ennättänyt paikalla ja huoltohommiin värväytyneetkin päässet kisahulinan pyörteisiin. Meillä on valmiina liveseuranta Yamamah-apsin myötä ja YAS TV on taas kovassa seurannassa. Televisiointi on kuin Jukolan viestissä konsanaan.